Painoindeksin laskeminen

Painoindeksilaskussa paino ilmaistaan kiloina ja pituus metreinä. Esimerkiksi 175-senttisen ja 80 kiloa painavan henkilön painoindeksi lasketaan seuraavasti:

80 : 1,75² = 80 : (1,75 × 1,75) = 80 : 3,06 = 26,1. Painoindeksissä paino jaetaan pituuden "neliöllä" (pituus² eli pituus × pituus, esimerkiksi 1,75²= 1,75 × 1,75). Painoa ei voi jakaa pelkällä pituudella, koska saatu tulos ei olisi tasapuolinen eripituisilla henkilöillä. "Neliöinti" eli toiseen potenssiin korottaminen tasoittaa tuloksen kaiken pituisille sopivaksi.

Painoindeksi voidaan laskea laskurilla, joka tekee automaattisesti yllä esitetyn laskutoimituksen.

Painoindeksiä voidaan käyttää 18 vuoden iästä lähtien. Sitä nuoremmilla kehon suhteet ovat erilaiset, minkä vuoksi painoindeksi ei sellaisenaan toimi. Lapsia varten on kehitetty lasten painoindeksi, jossa laskettu BMI-arvo muutetaan lapsen iän mukaan aikuista vastaavaksi. Lisäksi on kehitetty esimerkiksi sukupuolen mukaan erillisiä laskureita, jotka toimivat saman periaatteen mukaisesti, mutta eivät ainakaan toistaiseksi ole vakiintuneessa käytössä.

Terveen painon määrittely painoindeksin avulla

Normaaliksi määritellään se painoindeksin alue, jossa ihmisen terveys on parhaimmillaan. Normaali painoindeksin alue on välillä 18,5–25. Jos painoindeksi on pienempi kuin 18,5 tai suurempi kuin 25, sairauksien vaara suurenee.

Yli 65-vuotiailla painoindeksi voi olla kohtuullisesti yli 25, ilman että sairauksien vaara suurenee; ks. Ikääntyneen lihavuus - milloin ja miten voi laihduttaa. Heillä terveen painon alue on 23–29.

Normaalipainon alue on varsin laaja. Painoindeksien 18,5 ja 25 väli on parikymmentä kiloa. Väljät normaalipainon rajat kuvastavat sitä, ettei ole olemassa tarkasti määriteltävää ihannepainoa, vaan paino voi olla täysin sopiva laajemmissa rajoissa. Näihin rajoihin mahtuvat miehet ja naiset, tukevarakenteiset ja hoikkarakenteiset.

Lihavuuden luokittelu painoindeksin mukaan

Kun painoindeksi ylittää arvon 25, ollaan liikapainon puolella. Liikakilojen määrä voi vaihdella erittäin paljon, muutamasta kilosta moniin kymmeniin kiloihin. Siksi on hyödyllistä täsmentää, kuinka suuresta ylipainosta on kyse. Painoindeksin perusteella lihavuus luokitellaan vaikeusasteisiin seuraavasti:

• 25–30: ylipaino eli lievä lihavuus
• 30–35: merkittävä lihavuus
• 35–40: vaikea lihavuus
• Yli 40: sairaalloinen lihavuus.

Painoindeksin ollessa 30 liikapainoa on pituuden mukan 13–16 kiloa. Painoindeksissä 40 ylipainoa on 38–49 kiloa.

Alipaino

Jos painoindeksi on alle 18,5, se merkitsee liiallista laihuutta. Laihuuden syynä voi olla jokin pitkällinen sairaus tai laihuushäiriö eli anoreksia. Jos varsinaista sairautta ei ole, mutta painoindeksi on laskenut alle 18,5:n, on syy tarpeen selvittää. Jos paino on muutamassa kuukaudessa laskenut yli 20:n tasolta reilusti, on varminta mennä lääkäriin jo painoindeksin lähestyessä 19:ää.

Painonindeksin arvo 17 tai alle merkitsee vaarallista aliravitsemusta, jolloin on heti hakeuduttava hoitoon.

Painoindeksin virhelähteitä

Painoindeksi kuvastaa hyvin rasvakudoksen määrää ja on siksi hyvä painon mittari. Joissakin tilanteissa se ei kuitenkaan toimi hyvin.

Joskus painoindeksi voi vielä olla normaalialueella, mutta vatsaontelon sisälle on kertynyt runsaasti rasvaa. Tämä selviää mittaamalla vyötärön ympärysmitta. Jos mittauksen perusteella vyötärönympärys viittaa vyötärölihavuuteen, on syytä laihduttaa muutama kilo.

Isot lihakset lisäävät ihmisen painoa, vaikka rasvakudosta ei olisi liikaa. Esimerkiksi eräässä jääkiekon Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa pelaajien painoindeksi oli useimmilla yli 25 ja suurin painoindeksi oli 28,4. Kehonrakentajilla painoindeksi voi ylittää 30, ja silti rasvakudosta ei ole normaalia enempää. Lihaksikkuus ei tuota suuria ongelmia painoindeksin käytössä. Koska isot lihakset näkyvät, ne voidaan ottaa huomioon painoa arvioitaessa.

Toinen virhelähde voi olla runsas nesteen kertyminen elimistöön. Paino vaihtelee elimistön nestetilan mukaan kaikilla 0,5–1,0 kiloa päivittäin. Nestetilaan voi vaikuttaa muun muassa suolainen ateria, joka kerää elimistöön nestettä. Joillakin henkilöillä nestetilan vaihtelu voi olla suurempaa, mutta sillä voidaan selittää korkeintaan parin kolmen kilon painonvaihtelut. Pelkkä ”turvonnut olo” ilman että turvotukset selvästi näkyvät, ei vaikuta merkittävästi painoindeksiin. Liikanestettä pitää olla kilokaupalla, ennen kuin se merkittävästi vaikuttaa painoindeksiin. Tällöin sen syynä on jokin sairaus, esimerkiksi sydänsairaus (ks. Sydämen vajaatoiminta) tai munuaistauti (ks. Nefroottinen oireyhtymä).

Rasvaprosentin mittaaminen

Rasvaprosentin mittaus perustuu ihmisen kudosten sähkönjohtamiskykyyn eli biosähköiseen impedanssiin. Mittauksia tehdään erilaisilla laitteilla kuntosaleilla, ja on myös kotivaakoja, jotka ilmoittavat rasvaprosentin. Näiden laitteiden mittaustarkkuus on heikko. Jos painoindeksi ja rasvaprosentin mittaustulos ovat ristiriidassa keskenään, kannattaa uskoa painoindeksiä. Hyvin lihaksikkailla kehonrakentajilla rasvaprosentti voi olla hyödyllinen tieto, mutta sen selvittämiseen tulee käyttää luotettavaa mittauslaitetta.

Painoindeksin historia

Painoindeksin keksi belgialainen matemaatikko Adolphe Quetelet jo vuonna 1835. Hän alkoi ensimmäisenä soveltaa tilastollisia menetelmiä biologisten ilmiöiden kuvaamiseen.

Quetelet päätteli, että jos ihminen kasvaessaan suurenisi joka suuntaan samalla tavalla, painon arvioinnissa pitäisi käyttää pituuden kuutiota (pituus³). Ihminen ei kuitenkaan kasva tasaisesti joka suuntaan, vaan pituus kasvaa eri vauhtia kuin paksuus ja paino. Quetelet laski, että kasvun aikana paino lisääntyy lähes kuin pituuden neliö. Siitä hän päätteli, että vastaavasti eripituisten henkilöiden paino suhteutuu samalla tavalla.

Queteletin painoindeksi löydettiin lääketieteessä vasta 1970-luvulla. Suomessa se tuli terveydenhuollon käyttöön 1980-luvulla.