Koliikkia poteneet lapset sairastuvat muita todennäköisemmin astmaan ja allergioihin kuusivuotiaaksi mennessä. Heillä on myös tavallista enemmän ummetusvaivoja alle kolmevuotiaana, tuore tanskalaistutkimus osoittaa.
Koliikilla tarkoitetaan imeväisikäisen runsasta ja selittämätöntä itkuisuutta. Se alkaa yleensä muutaman viikon iässä ja jatkuu 3–4 kuukauden ikään. Koliikista kärsii noin joka kymmenes lapsi.
Tanskalaisten tulokset perustuvat 695 lapsen kuusivuotiseen seurantaan, joka aloitettiin jo raskauden loppuvaiheessa. Koliikkioireita oli 55 lapsella.
Tulosten perusteella koliikkilapsilla oli kolme kertaa todennäköisemmin ummetusta alle kolmevuotiaana, minkä lisäksi he sairastuivat astmaan, atooppiseen ihottumaan ja allergioihin muita lapsia todennäköisemmin.
Koliikin on ajateltu liittyvän suoliston mikrobikantojen häiriintymiseen, mutta ainakaan tässä tutkimuksessa suolistomikrobit eivät vaikuttaneet lapsen riskeihin. Lasten suoliston mikrobikantoja tutkittiin kuukauden iässä.
Havaintoja kannattaa tulkita maltillisesti, mutta ne viittaavat koliikkiin voivan liittyä pitkäkestoisia suolisto-oireita sekä astmaa ja atooppisia sairauksia. Aiemmissa tutkimuksissa koliikki on yhdistetty myös migreenioireisiin.
Tulokset julkaistiin Allergy-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(Allergy 2024;79:3360–3372)