Yleistä
Tuoksuherkkyydellä (hajuherkkyys) tarkoitetaan poikkeavaa reagointia elinympäristön tuoksuille ja hajuille, kuten hajuvedelle, painomusteelle, homeen hajulle ja tupakansavulle. Sitä esiintyy eniten naisilla ja oireet usein lisääntyvät iän myötä. Esiintymisluvut vaihtelevat eri tutkimuksissa 10 ja 40 prosentin välillä. Suuri hajonta johtuu siitä, että tuoksuherkkyydellä ei ole kunnollista määritelmää eikä objektiivista toteamistapaa. Lievä herkkyys hajuille ja tuoksuille on tavallista, mutta merkittävää haittaa niistä aiheutuu vajaalle prosentille väestöstä.
Tuoksuherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia, jossa hajustetut tuotteet aiheuttavat ihokosketuksessa ihottumaa. Kosketusallergioihin kuuluva hajusteallergia voidaan todeta epikutaanitesteillä.
Tuoksuherkkyyden oireet
Tuoksuherkkyys voi ilmetä esimerkiksi hajuveden aiheuttamana kasvojen punoituksena sekä silmien ja nenän vuotamisena. Hajusteherkkyys voi aiheuttaa myös voimakkaampia fyysisiä oireita, kuten väsymystä, hengenahdistusta, pahoinvointia ja päänsärkyä. Oireet alkavat yleensä minuuteissa siitä, kun tuoksuherkkä on aistinut tuoksun.
Osalla tuoksuherkkyys yhdistyy niin sanottuun ympäristöherkkyyteen, jolloin esimerkiksi monet erilaiset kemikaalit aiheuttavat vastaavia oireita (monikemikaaliherkkyys). Taustalla on ilmeisesti keskushermoston herkistyminen vaaralliseksi koetulle ympäristötekijälle. Ympäristöherkkyys voi johtaa psyykkiseen kuormitukseen ja sosiaaliseen eristäytymiseen.
Tuoksuherkkyyden toteaminen
Tuoksuherkkyyttä ei voi todeta objektiivisilla mittauksilla. Tarvittaessa diagnoosin asettaminen perustuu oirekyselyyn. Voimakkaampia oireita voi olla hankala erottaa esimerkiksi paniikkihäiriöstä. Tuoksuherkät eivät koetilanteissa erota eri tuoksuja kontrollihenkilöitä paremmin, mutta siinä missä tuoksuille reagoimattoman henkilön aistit tottuvat nopeasti voimakkaaseenkin tuoksuun, tuoksuherkän elimistössä ei tottumista tapahdu.
Tuoksuherkkyyden itsehoito
Antihistamiini tai nenään suihkutettava kortikosteroidi voivat lievittää oireita jonkin verran. Altisteen välttäminen yleensä estää oireilun. On kuitenkin muistettava, että pyrkimys täyteen välttämiseen voi vahvistaa altisteen vaaramerkitystä ja siten voimistaa reaktioita. Omaan käyttäytymiseen ja sietokykyyn kannattaa pyrkiä vaikuttamaan siten, ettei oire ala liikaa rajoittaa elämää.
Milloin lääkäriin?
Kun oireilu häiritsee päivittäisiä toimintoja, on hyvä keskustella lääkärin kanssa. Usein voidaan vaikuttaa esimerkiksi kodin tai työpaikan ilmastointiin, lämmitykseen, siivoukseen ja tuoksuttomuuteen. Vaikeimmissa tapauksissa ongelma yritetään ratkaista toiminta- ja työkykyä ylläpitävällä terapialla.
Tuoksuherkkyyden ehkäisy
Tuoksuyliherkkyyden estämiseen ei tunneta keinoja.
