Jänisruton esiintyvyys

Jänisrutto on pohjoisen pallonpuoliskon tauti. Luonnossa jänisruttobakteeria on löytynyt 200 eläinlajilta. Jänisruton aiheuttava bakteeri on nimeltään Francisella tularensis. Eläinten välillä bakteeri leviää pääasiassa hyttysten pistojen kautta. Suomessa ihmisen kannalta tärkeimmät tartunnanvälittäjät ovat metsäjänikset ja rusakot, mutta bakteeria kantavat myös muun muassa myyrät, hiiret ja piisamit. Jäniksille tauti on yleensä tappava, ja eläinten "epidemia" voi näkyä luonnossa kuolleina jäniksinä. Metsästyskoirat eivät sairastu tularemiaan ja kissatkin harvoin, vaikka ne hiiriä ja myyriä pyydystäisivätkin. Kotieläimet eivät siten juurikaan levitä tautia ihmisiin.

Keskimäärin jänisruttotapauksia todetaan Suomessa 50–100 vuosittain. Epidemiavuosia on noin kolmen vuoden välein, yleensä heijastellen myyräkannan runsautta. Vuosi 2016 oli ennätyksellinen 699 tapauksellaan. Sen jälkeen ei ole ollut varsinaista epidemiavuotta. Esimerkiksi vuonna 2018 tapauksia oli vain 7 ja vuonna 2022 niitä oli 93. Suuri osa lievistä taudeista ei kuitenkaan tule diagnosoiduksi.

Useimmiten infektio saadaan vilkkaimpaan hyttysaikaan heinäkuusta pitkälle syksyyn jatkuvana kautena. Tauti on yleisin Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa, Keski-Suomessa, Satakunnassa sekä Pirkanmaan pohjoisosissa.

Jänisruton tartuntatapa

Pistävistä hyönteisistä tärkeimpiä tartunnanvälittäjiä ovat hyttyset, mutta myös paarmat, mäkärät ja puutiaiset voivat välittää tautia. Hirvikärpästen osuudesta ei ole tietoa. Tartunnan voi saada myös suoraan sairasta eläintä koskettelemalla ihorikkoumien kautta tai hengittämällä pölyä, jossa on jäännöksiä sairaasta eläimestä.

Saastunut vesi ja huonosti kypsennetty ruoka (jänis) ovat harvinaisempia tartuntateitä. Eläinten raadoissa sekä eläinten saastuttamassa maaperässä ja vedessä bakteeri säilyy elinkelpoisena ja tartuttavana kuukausia.

Tauti ei tartu suoraan sairaasta ihmisestä toiseen.

Jänisruton oireet ja taudin kulku

Oireet alkavat tavallisimmin 3–5 päivää ja viimeistään 2 viikkoa tartunnasta. Kuume on yleisin oire. Melko usein (joka viidennellä) tauti on niin epämääräinen kuumetauti, ettei sitä osata pitää juuri jänisruttona.

Epäily herää, jos iholla on pitkään kestävä, iso ja punoittava paukama (kuva ), johon voi tulla kraatteri (hyönteisen pistokohtaan). Epäilyä vahvistaa, jos ihomuutoksen lähellä taipeessa on suurentuneita imusolmukkeita, etenkin, jos henkilö on liikkunut metsässä esimerkiksi marjastamassa, metsästämässä tai sienestämässä viikkoa paria aikaisemmin. Tämä tautimuoto on yleisin (80–90 % tapauksista). Joka kymmenennellä tularemia ilmenee vain imusolmukesuurentumina ilman ihomuutosta, jolloin tauti on vaikea tunnistaa. Suuret imusolmukkeet ovat yleisimmin kainaloissa tai nivusissa.

Jos tauti tarttuu silmän kautta pölystä, se aiheuttaa sidekalvotulehduksen ja suurentuneita imusolmukkeita ("rauhasia") kaulalle. Saastunutta pölyä hengittämällä saatu tartunta aiheuttaa usein keuhkokuumeen. Keuhkokuume on jänisruton harvinainen, mutta silti yleisin ja lähes ainoa vakava tautimuoto.

Jälkitautina iholle voi kehittyä suuria aristavia myhkyröitä tai paukamia, jotka voivat säilyä useita kuukausia. Kyseessä on tällöin kyhmyruusu (erythema nodosum), joka syntyy bakteerin tuottamasta immunoreaktiosta.

Kun oireena on pelkkä kuume, tauti paranee hoitamattakin muutamien päivien tai parin viikon kuluessa. Turvonnut imusolmuke voi kuitenkin kehittyä paiseeksi. Jos paise puhkeaa itsestään, tautikin paranee. Antibioottihoito on kuitenkin aiheellinen aina, jos jänisruttoa epäillään. Todella vakavat tai kuolemaan johtavat taudin muodot ovat hyvin harvinaisia.

Amerikassa esiintyvä tularemia on eri sairaus kuin Suomessa esiintyvä tautimuoto, ja sen aiheuttaa eri bakteerikanta. Tämä sairaus on vakava yleisinfektio, johon kuolee 1–2 % siihen sairastuneista, vaikka heille annettaisiin oikea antibioottihoito.

Milloin lääkäriin

Tularemiaa epäillessään on aina syytä käydä lääkärin vastaanotolla.

Epäily voi herätä jo siitä, että esiintyy selittämätöntä kuumeilua, sairastunut on altistunut hyönteisten pistoille tai liikkunut paljon maastossa ja että sairastumisen ajankohta (loppukesä–alkusyksy) ja paikkakunta (Pohjanmaa, Keski-Suomi) sopivat jänisruttoon. Edellä kuvattujen iho-, silmä- ja imusolmukeoireiden esiintyminen vahvistaa jänisruton epäilyä. Jos esiintyy lisäksi yskää, hengenahdistusta tai rintakipuja, on syytä hakeutua päivystysvastaanotolle.

Epäilyä vahvistaa myös se, jos esimerkiksi tiedotusvälineiden tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteiden perusteella tiedetään epidemian olevan meneillään.

Jänisruton toteaminen

Yleensä diagnoosi tehdään oireiden perusteella ilman laboratoriotutkimuksia. Arvioinnissa huomioidaan, onko ajankohta ja taudin esiintyvyysalue jänisrutolle tyypillinen ja onko henkilö altistunut jänisruttobakteerille (esimerkiksi hyttysen pistot).

Infektio tuottaa vereen vasta-aineita, mutta verikokeella ne voidaan löytää vasta kaksi tai kolmekin viikkoa taudin alusta, joten hoitopäätökseen vasta-ainetulos ei ehdi vaikuttaa. Bakteeriviljelyä käytetään harvoin ja lähinnä paisetaudeissa.

Jänisruton hoito

Antibioottihoito on aiheellinen aina, jos epäillään jänisruttoa. Hoidoksi annetaan joko fluorokinoloneja tai doksisykliiniä. Hoidon voi turvallisesti toteuttaa kotona, jos sairastuneella ei ole keuhkokuumetta tai runsaasti märkivää imusolmuketta.

Jänisruton ehkäisy

Jänisruttoon on olemassa elävä heikennetty rokote, mutta se ei ole käytössä Suomessa. Hyönteisten pistoilta suojautumista ja luonnossa kuolleitten eläinten koskettelun välttämistä suositellaan ehkäisyksi.

Sairastettu tauti antaa pysyvän suojan tautia vastaan, mikäli henkilön yleisessä vastustuskyvyssä ei tapahdu muutosta. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen.