Vesikauhu on Lyssa-virusten sukuun kuuluvan rabiesviruksen aiheuttama tauti, jonka ihminen saa eläinten, pääasiassa koiran, puremasta. Lähes kaikki tautiin sairastuneet kuolevat siihen. Vain muutaman kymmenen ihmisen on raportoitu selvinneen hengissä oireisen rabies-tartunnan jälkeen. Terveen ihon läpi virus ei tartu. Virus voi tarttua pureman lisäksi limakalvokontaktin välityksellä (esim. sairastuneen eläimen sylkeä suun limakalvolle) tai siten, että sairas eläin on nuolaissut tuoretta verestävää ihohaavaa. Nimi 'vesikauhu' tulee taudin oireista. Se oli yleinen tauti Suomessa vielä 1900-luvun alussa. Viimeinen kotimainen ihmisen tartunta todettiin vuonna 1934.

Raivotauti on saman rabiesviruksen aiheuttama tauti eläimillä. Sen nimi tulee taudin saaneen eläimen käyttäytymisessä ilmenevistä piirteistä. Suomessa rabies oli yleinen villieläimissä 1950-luvulle asti. Sen jälkeen virusta on tavattu Kaakkois-Suomessa supikoirissa ja ketuissa vuosina 1988–89 sekä muutamassa lepakossa (vesisiipoissa) vuosina 2009 ja 2016–17. Suomessa pääasiallisina rabieksen levittäjinä luonnossa voisivat toimia ketut, supikoirat, sudet ja mäyrät. Ruokavirasto (aiemmalta nimeltään Evira) seuraa Suomen eläinten rabiestilannetta tutkimalla vuosittain runsaat 500 villieläintä, eniten supikoiria ja kettuja.

Rabieksen esiintyvyys

Rabies on ensisijaisesti eläinten tauti ja tarttuu ihmiseen eläimestä (ns. zoonoosi). Kaikki nisäkkäät voivat kantaa rabiesvirusta. Ihmisille suurimman uhkan aiheuttavat kotieläimistä koira (maailmanlaajuisesti 99 % kaikista tartunnoista) ja kissa. Monissa maissa myös lepakoilla on rabiesvirusta. Useimmat eläimet kuolevat saatuaan rabieksen. Pääasiassa koiriin kohdistunein toimin, niiden vapaata liikkumista rajoittamalla ja rokotuksin, ihmisen rabiestapausten määrä on 2010-luvulla saatu muutamissa maissa jopa puolittumaan.

Ihmisen rabies on yleisin kehittyvissä maissa, joissa se leviää etenkin vapaana liikkuvien kulkukoirien kautta. Rabiestartuntoja on saatu 150 maassa 2010-luvulla. Maailmassa rabieskuolemia on arvioitu esiintyvän vuosittain kymmeniä tuhansia. Kuolemista yli 95 % tapahtuu Afrikassa ja Aasiassa. Taulukossa Maailman terveysjärjestön tietoon tulleet koiran pureman aih on esitetty maat, joissa vuonna 2015 tuli WHO:n tietoon vähintään 500 koiranpureman aiheuttamaa ihmisen rabieskuolemaa. Suomalaisten suosimista ryhmämatkailumaista koiranpureman aiheuttamia rabieskuolemia oli myös muun muassa Vietnamissa (360 tapausta), Keniassa (523), Turkissa (24 kuolemaa), Etelä-Afrikassa (42), Egyptissä (113), Thaimaassa (62 kuolemaa) ja Brasiliassa (16).

Euroopassa rabies on harvinainen eläimissä ja siten ihmisissäkin (ks. WHO:n kartta koirien levittämän rabieksen yleisyydestä): EU-maiden kansalaisista on viime vuosina vain 0–3 henkilöä vuodessa saanut taudin. Kaikki tartunnat on saatu eläimen puremasta Euroopan ulkopuolella.

Maailman terveysjärjestö (WHO) on julistanut Suomen rabieksesta vapaaksi maaksi vuonna 1991. Tämän jälkeen rabies on tullut Suomeen kahdesti ulkomailta tuotujen eläinten mukana (hevonen Virosta vuonna 2003 ja koiranpentu Intiasta 2007). Suomen lähialueilla rabiesta on eniten Lounais-Venäjällä. Kreikassa ja Italiassa rabiesta on 2010-luvulla todettu paimenkoirassa ja alueen ketuissa. Näiden pienten eläinten tautiryppäiden epäiltiin käynnistyneen salakuljetettujen koirien kautta.

Rabieksen oireet

Eläimillä rabiestartunta saa niiden käytöksen muuttumaan. Suusta valuu sylkeä, eläin saattaa näykkiä ilmaa, sen käytös voi olla raivokasta, ja ääntely voi muuttua käheäksi ulvonnaksi. Tästä on tullut eläintaudille nimitys raivotauti. Tavallista on, että ennen lauhkea koira yllättäen käy aggressiiviseksi, hyökkää ja puree, ilman että sitä olisi ärsytetty. Eläin voi tulla myös apaattiseksi, entistä rauhallisemmaksi ja huonosti liikkuvaksi. Kettu voi esimerkiksi olla poikkeuksellisen kesy ja hakeutua ihmisten luokse.

Ihmisellä taudin itämisaika on pitkä, 10 päivästä jopa muutamaan vuoteen, mutta useimmiten 20–90 päivää. Jos purema on kasvoissa tai käsissä, itämisaika on lyhyempi kuin muissa puremissa. Ensioireet ovat kuume, levottomuus, huonovointisuus ja päänsärky sekä joskus myös puremakohtaan ilmaantuva kutina tai muut tuntomuutokset.

Aivotulehduksesta johtuvien hermoston häiriöiden oireita ovat liiallinen syljen eritys ja juomisen pelko. Pelko johtuu siitä, että nieleminen aiheuttaa kivuliaita kramppeja. Tästä tulee taudin nimi vesikauhu. Tauti etenee lähes vääjäämättä yleiseen halvaukseen, koomaan, hengityksen ja sydämen lamaantumiseen ja lopulta kuolemaan, eikä rokote tai hoito auta enää oireiden alettua.

Hakeutuminen lääkäriin ja taudin toteaminen

Neuvoa kannattaa kysyä lääkäriltä heti, kun on saanut pureman sellaiselta eläimeltä, jolla voi olla rabiesvirus, koska taudin jo puhjettua sen kulkuun ei enää voida vaikuttaa. Lääkärit tekevät tapahtumien arvioinnissa yhteistyötä eläinlääkärien kanssa. Tartunta on mahdollinen vain, jos purema on saatu maassa, jossa eläimissä on rabiesta, tai eläimestä, joka on tuotu tällaisesta maasta. Tartuttavan pureman todennäköisyyttä lisää se, jos eläin on villieläin, varsinkin oudosti käyttäytyvä (esimerkiksi liiallisen kesy), tai poikkeavasti käyttäytyvä kotieläin. Kulkukoiran purema on aina epäilyttävä, ellei eläintä ole tarkoituksella ärsytetty.

Asiantuntija-arvion siitä, onko suojaus rokotteella aloitettava, saa soittamalla terveyskeskukseen tai sairaalan ensiapuun. Soittaa kannattaa myös ulkomailta. Arviota varten tarvittavat tapahtumatiedot on esitetty taulukossa Lääkärin arviotaan varten tarvitsemat tapahtumatiedot rabies. On suureksi avuksi, jos pureman aiheuttanut eläin saadaan tutkittavaksi ja rabiesepäily voidaan hylätä tai varmistaa. Ulkomaillakin kannattaa pyytää eläimen omistajan yhteystiedot eläimen vointia koskevia yhteydenottoja varten.

Pureman jälkeinen rabieksen ehkäisy

Eläimen purema hoidetaan tavalliseen tapaan puhdistamalla hyvällä vesi-saippuapesulla ja haavan huuhtelulla 15 minuutin ajan ja sen jälkeen pyyhkimällä purema-aluetta esimerkiksi käsihuuhteella tai muulla 70 %:n alkoholilla, ja antamalla antibioottia sekä jäykkäkouristusrokotus, jos viimeisimmästä rokotuskerrasta on yli 10 vuotta. Hyvä haavan puhdistus vähentää rabieksen riskiä 90%. Jos asiantuntija arvioi, että puremasta on seurannut rabiestartunnan riski, aloitetaan rabiesrokotusten sarja ( taulukko Milloin Suomessa epäillään rabies-tartuntaa? (Lähde THL: Toi). Rokotteita on kaksi, Rabies-Imovax^® ja Verorab^®, ja sarjassa annetaan neljä tai viisi pistosta kuukauden aikana (ks. ). Rokotukset olisi aloitettava heti pureman jälkeen ja jo puremamaassa. Näin aloitettuna niiden antama suoja on lähes sataprosenttinen. Tosin rokotussarjasta on hyötyä vielä ainakin viikko pureman jälkeen aloitettuna. Jos eläimen vointia on voitu seurata ja se on elossa ja oireeton vielä 10 päivää pureman jälkeen, rokotussarja voidaan lopettaa. Jos eläin on sairastunut rabiekseen ja siitä saadaan tieto, rokotussarja kannattaa aloittaa vaikka myöhäänkin, jos oireita ei pureman uhrille ole vielä tullut.

Ehkäisyyn on käytettävissä myös rabiesviruksen vasta-ainetta sisältävää immunoglobuliinia. Tätä ainetta on niukasti saatavilla eikä sitä välttämättä ole siinä hoitopaikassa, johon ensiksi hakeudutaan. Immunoglobuliinia annetaan, jos purema on varmuudella rabiesta sairastavasta eläimestä tai jos rabiesta eläimen käyttäytymisen perusteella vahvasti epäillään. Erityisen herkästi immunoglobuliinia annetaan, jos haava on laaja ja se sijaitsee kasvoissa tai käsissä.

Ennakoiva rabiessuojaus

Henkilöt, jotka joutuvat tavallista useammin tekemisiin eläinten kanssa, voidaan ennalta rokottaa rabiesta vastaan (ks. Matkailijan rokotukset). Tällaisia henkilöitä ovat eläinlääkärit, eläintutkijat ja rabieksen suuren esiintyvyyden alueille muuttavat henkilöt. Se, onko ennakoiva rabiesrokotus tarpeen, voidaan arvioida kohdemaan, oleskelun keston sekä työtehtävien ja kohdemaan asuinolojen perusteella. Ulkomailla lapsille sattuu yleensä enemmän eläimenpuremia kuin aikuisille. Ihmisen taudeista noin puolet on tullut koiran purtua alle 15-vuotiasta. Kahden rokotuskerran sarja antaa suojan ainakin viiden vuoden ajaksi, ja se voidaan antaa myös raskauden aikana. Tavallisille turisteille ennakoivaa rokottamista ei suositella.

Suomessa eläinten rokottaminen on välttämätön edellytys rabieksen torjunnalle. Suomessa velvoitetaan rokotettaviksi metsästyskoirat kolme viikkoa ennen metsään päästämistä sekä ulkomailta tuotavat koirat ja kissat. Taudin maahantuonnin estämiseksi eläinten tuonnille on asetettu erityiset rokotus- ja terveystutkimusvaatimukset. Myös muille lemmikkikoirille ja -kissoille rokotusta suositetaan.

Villieläimiä rokotetaan Suomessa kahdesti vuodessa lentokoneista levitettävillä syöttirokotteilla itärajan läheisyydessä (ks. kuvat ). Rokote on vaaraton maastossa niin ihmiselle kuin lemmikille, vaikka tämä sellaisen söisi. Rokotukset alkoivat vuoden 1988 epidemian jälkeen. Jos löytää luonnosta rokotteen, siihen ei tule koskea. Myös kehittyvissä maissa koirien rokottaminen olisi halvimpia tapoja vähentää rabiesta, mutta se on käytännössä vaikeaa ja rabiesongelma säilyy.