Yleistä
Suoliston matotaudit ovat maailmanlaajuisesti hyvin yleisiä. Suolistomatoja arvioidaan olevan noin kolmella miljardilla ihmisellä maailmassa, samalla henkilöllä on usein monta eri matoa. Maaperävälitteisiä matotartuntoja (suolinkainen, koukkumadot, piiskamato, Strongyloides) esiintyy lähinnä lämpimillä ilmastovyöhykkeillä. Suurin osa Suomessa todettavista ihmisen suolistomatoinfektioista – lukuun ottamatta kihomatoa ja lapamatoa – on saatu trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Tartunnan saaneet ovat useimmiten oleskelleet pitkään tartuntamaassa.
Tartuntatapa vaihtelee (taulukko Suoliston matotauteja). Raakaa kalaa syömällä voi saada lapamadon tai anisakiaasin (ns. sushi-madon), raakaa lihaa syömällä kapean heisimadon (Taenia-infektion). Ihmisulosteella saastuneen ravinnon välityksellä, esimerkiksi syömällä huonosti kompostoidulla ihmisulosteella lannoitettuja raakoja vihanneksia tai juureksia, voi saada suolinkais- tai piiskamatoinfektion. Lämpimässä ilmastossa avojaloin kävellessä voi saada koukkumato- tai strongyloidesinfektion. Matotaudit eivät yleensä tartu ihmisestä toiseen, poikkeuksia tästä ovat kihomato ja Strongyloides.
Yleisimmät suolistomadot (suolinkainen, koukkumadot, piiskamadot) aiheuttavat vain lieviä mahavaivoja. Oireet ilmaantuvat yleensä viikkoja tai kuukausia tartunnan jälkeen. Jos matoja on elimistössä paljon, tärkein seuraus on ravinnon proteiinien ja energian hukkaantuminen, koukkumatojen ja piiskamadon kohdalla anemia. Runsas suolistomatojen määrä aiheuttaa kehittyvissä maissa lapsille kasvun ja kehityksen hidastumista. Suolinkainen aiheuttaa kuolemantapauksia esimerkiksi suolentukkeuman ja sappitiekomplikaatioiden vuoksi. Toisin kuin muut suolistomatotaudit, Strongyloides voi jatkaa kiertokulkua ihmisessä ja aiheuttaa oireisen infektion vasta kymmenien vuosien kuluttua tartunnasta. Jos kehittyy immuunipuutos, Strongyloides-infektio voi aiheuttaa henkeä uhkaavan taudin.
Suoliston matoinfektioiden toteamisessa perustutkimus on madon munien, toukkien tai kokonaisten matojen osoittaminen ulosteesta mikroskopoimalla (tutkimus F-Para-O). Koska matojen munat ja toukat erittyvät ulosteeseen vaihtelevasti ja jaksoittain, tarvitaan kolme eri päivinä otettua näytettä. Diagnostiikassa voidaan käyttää myös laajaa suoliston parasiitteja ulosteesta havaitsevaa nukleiinihappojen osoitustestiä (F-ParNhLa). Vasta-aineiden määritystä verestä voidaan käyttää epäiltäessä Strongyloides-infektiota. Veren eosinofiiliset valkosolut voivat olla koholla joissakin suoliston matotaudeissa, lähinnä strongyloidiaasissa ja suolinkaisten tai koukkumatojen kiertokulun keuhkovaiheessa.
Suomen oloissa kaikki todetut suolistomatoinfektiot tulee hoitaa. Tärkeimmät keinot suoliston matotautien ehkäisyssä ovat yleisen hygienian parantaminen esiintymisalueilla, ihmisulosteella lannoittamisen välttäminen, raa'an kalan ja tarkastamattoman raa'an lihan syömisen välttäminen ja avojaloin kävelemisen välttäminen lämpimässä ilmastossa.
| Suomalainen nimi | Tieteellinen nimi | Matoryhmä | Tartuntatapa |
|---|---|---|---|
| Piiskamato | Trichuris trichiura | Sukkulamato | Munat maaperästä suuhun |
| Suolinkainen | Ascaris lumbricoides | Sukkulamato | Munat maaperästä suuhun |
| Koukkumato | Ancylostoma duodenale ja Necator americanus | Sukkulamato | Toukka maaperästä ihon läpi |
| Strongyloides | Strongyloides stercoralis | Sukkulamato | Toukka maaperästä ihon läpi |
| Leveä heisimato (lapamato) | Diphyllobothrium latum | Heisimato | Raa'an kalan syöminen |
| Naudan kapea heisimato | Taenia saginata | Heisimato | Huonosti kypsennetyn naudanlihan syöminen |
| Sian kapea heisimato | Taenia solium | Heisimato | Huonosti kypsennetyn sianlihan syöminen |
Sukkulamadot (piiskamato, suolinkainen, koukkumadot)
Piiskamato
Esiintyvyys ja tartunta
Piiskamadon (Trichuris trichiura) suomenkielinen nimi tulee tämän 3–5 senttimetrin pituisen vaalean madon ratsupiiskaa muistuttavasta muodosta (ks. kuva ). Maailmassa, pääasiassa troppisissa ja subtrooppisissa maissa, arvioidaan olevan noin 800 miljoonaa piiskamadon kantajaa. Piiskamato on etenkin köyhien seutujen lasten ongelma.
Piiskamatotartunta saadaan, kun madon munia joutuu ruuansulatuskanavaan, tavallisimmin ihmisulosteella lannoitetuista vihanneksista tai ulosteen saastuttamasta pintavedestä. Paksusuolessa munasta kehittyy toukkavaiheen kautta aikuinen mato. Se elää paksusuolessa 1–3 vuotta kiinnittyneenä löyhästi limakalvoon. Madot eivät lisäänny suolessa.
Oireet
Suurin osa madon kantajista on oireettomia. Jos matoja on runsaasti, voi etenkin lapsilla esiintyä vatsavaivoja, anemiaa ja laihtumista. Jos matoja on satoja, ne voivat saada peräsuolen loppupään limakalvon luiskahtamaan ulos (peräsuolen prolapsi).
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Diagnoosi perustuu madon munien löytymiseen ulosteesta mikroskopoimalla. Piiskamato löytyy myös laajassa suoliston parasiitteja havaitsevassa nukleiinihappojen osoitustestissä.
Hoitona käytetään mebendatsolia (kauppanimi Vermox®), joka on reseptilääke. Mebendatsolia ei suositella raskauden aikana. Hoidon onnistuminen kontrolloidaan kolmen viikon kuluttua ulostenäytteellä.
Piiskamatoinfektiota eli trikuriaasia ehkäistään huolehtimalla käymälähygieniasta ja vihannesten ja juuresten pesusta.
Suolinkainen
Esiintyvyys ja tartunta
Suolinkainen (Ascaris lumbricoides) on ihmiskunnan yleisin matoinfektio. Suolinkaista kantaa elimistössään arviolta yli miljardi ihmistä. Suolinkaistautia on eniten lämpimällä vyöhykkeellä ja köyhillä alueilla. Suolinkaistartunta on mahdollista saada myös Suomesta, mutta suurin osa tartunnoista on peräisin ulkomailta. Tartunta saadaan nielemällä ulosteen mukana maaperään joutuneita suolinkaisen munia ravinnon mukana. Erityisesti tartuntoja saadaan salaatista, juureksista ja muusta kypsentämättömästä ruoasta.
Munasta kuoriutuu ohutsuolessa toukka. Toukka tunkeutuu suolen seinän läpi ja kiertää elimistössä keuhkojen kautta suoleen. Mato on 15–35 cm:n mittainen, halkaisijaltaan 0,3–0,6 cm, kermanvärinen ja päistään suippo (ks. kuva ). Mato liikkuu vapaasti suolessa. Lisää matoja voi saada vain saamalla maaperästä uusia, tartuttavaksi kypsyneitä munia. Aikuinen mato elää pari vuotta, ja infektio häviää, ellei uusia tartuntoja tule.
Oireet
Toukan kiertokulku ennen sen asettumista suoleen kestää muutamia viikkoja. Sen kuluessa, 2–4 viikkoa tartunnasta, toukat voivat laukaista astman tyyppisen keuhkoreaktion, johon voi liittyä kuumetta ja nokkosihottumaa. Röntgenkuvassa voidaan nähdä varjostumia (ns. Löfflerin oireyhtymä) ja veressä on ylimäärin eosinofiilisia valkosoluja. Tämän jälkeen toukka siirtyy suoleen ja kehittyy aikuiseksi madoksi. Aikuisista madoista koituu harvoin oireita. Jos matoja on runsaasti, ne voivat aiheuttaa vatsakipua, pahoinvointia ja lapsille aliravitsemusta ja kehityksen hidastumista. Pahoja mutta harvinaisia seurauksia ovat suolitukokset, sappitietukokset, haimatulehdus ja maksapaise. Niitä todetaan lämpimien köyhien alueiden asukkailla, erityisesti Intiassa. Matkailijoilla on harvoin niin runsaasti matoja, että niistä tulisi oireita.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Suolinkainen todetaan joko siten, että henkilö on nähnyt madon ulosteessaan tai että madon munia löytyy ulosteen mikroskooppitutkimuksessa. Suolinkainen löytyy myös laajassa suoliston parasiitteja havaitsevassa nukleiinihappojen osoitustestissä.
Hoitona käytetään mebendatsolia (kauppanimi Vermox®), joka on reseptilääke. Mebendatsolia ei suositella raskauden aikana. Hoidon onnistuminen kontrolloidaan kolmen viikon kuluttua ulostenäytteellä.
Suolinkaistautia eli askariaasia ehkäistään huolehtimalla käymälähygieniasta ja vihannesten ja juuresten pesusta.
Koukkumadot
Esiintyvyys ja tartunta
Koukkumadot (Ancylostoma duodenale ja Necator americanus) kuuluvat sukkulamatoihin. Koukkumatotauti on trooppisten ja subtrooppisten maiden tavallisin matotauti, sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa.
Tartunta saadaan, kun maaperässä kypsyneet toukat tunkeutuvat ehjän ihon läpi, yleensä jalkojen alueelta. Kasvisravinnossa olevat toukat voivat tunkeutua ihmiselimistöön myös suun limakalvon läpi. Verenkierrosta toukat tunkeutuvat keuhkoihin noin 8–21 päivän kuluttua tartunnasta, sitten ne kiipeävät hengitysteitä pitkin nieluun ja lopulta niellään ruunasulatuskanavaan. Ne kehittyvät ohutsuolessa aikuisiksi madoiksi, jotka kiinnittyvät ohutsuolen seinämään ja aiheuttavat limakalvon verenvuotoa. Madot kuolevat itsestään noin 1–2 vuodessa.
Oireet
Koukkumatoinfektio on useimmiten oireeton. Toukkien tunkeuduttua ihon läpi voi esiintyä paikallista kutinaa ja ihottumaa. Toukkien vaellusvaiheessa voi esiintyä lievää yskää tai nieluärsytystä, harvemmin astman kaltaisia oireita, kuumetta, keuhkovarjostumia ja eosinofiilisten valkosolujen nousua (Löfflerin oireyhtymä). Kun madot ovat asettuneet ohutsuoleen, voi esiintyä polttavaa ylävatsakipua, ajoittaista ripulia, oksentelua ja pahoinvointia. Mato käyttää ravintonaan verta ja jos matoja on runsaasti, tärkein seuraus on anemia.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Diagnoosi perustuu koukkumadon munien osoittamiseen ulosteesta mikroskopoimalla. Munia löytyy ulosteesta vasta viikkojen kuluttua tartunnasta (N. Americanus 8 viikkoa; A. duodenale 38 viikkoa). Diagnostiikkaan voidaan käyttää myös laajaa ulosteen parasiittien nukleiinihappojen osoitustestiä.
Hoitona käytetään mebendatsolia (kauppanimi Vermox®), joka on reseptilääke. Hoidon onnistuminen kontrolloidaan kolmen viikon kuluttua ulostenäytteellä.
Ehkäisyn kulmakiviä ovat hyvä käymälähygienia, puhdas juomavesi ja ruoka ja kenkien käyttö tropiikissa ja subtropiikissa.
Strongyloides
Keskeistä
- Strongyloidiaasi on lämpimien maiden suolistomatotauti, jota esiintyy myös Etelä-Euroopassa.
- Tartunta saadaan, kun maaperässä kehittynyt toukka tunkeutuu ihon läpi. Strongyloides voi tarttua ihmisestä toiseen lähikontaktissa.
- Strongyloides saattaa jatkaa kiertokulkua ihmisessä ja aiheuttaa oireisen infektion kymmenien vuosien kuluttua tartunnasta.
- Strongyloidesinfektio voi aiheuttaa immuunipuutteiselle henkilölle henkeä uhkaavan taudin.
- Strongyloidiaasi on aina hoidettava.
Esiintyvyys ja tartunta
Strongyloides stercoralis-sukkulamatoa esiintyy laajalti trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa.
Strongyloidiaasissa tartunta saadaan samalla tavalla kuin koukkumatotaudissa. Maaperässä elävä toukka tunkeutuu elimistöön ihon läpi, yleensä jalkojen alueelta. Toukka vaeltaa keuhkoihin ja niellään suolistoon, jossa siitä kehittyy aikuinen mato. Mato asettuu ohutsuoleen ja naarasmadot tuottavat munia, joista kuoriutuu toukkia. Strongyloides poikkeaa muista suolistomadoista siten, että ulosteeseen ei erity munia, vaan eläviä toukkia. Toukat voivat tunkeutua takaisin elimistöön ihmisen oman suolen seinämän tai peräaukon seudun ihon läpi ja tällä tavalla mato voi pitää yllä kiertokulkua ja lisääntyä saman ihmisen elimistössä jopa kymmeniä vuosia. Strongyloides voi myös tarttua ihmisestä toiseen lähikontaktissa.
Strongyloidiaasitapauksia arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti noin 30–100 miljoonaa. Muutamia tapauksia todetaan Suomessa vuosittain maahanmuuttajilla ja esiintymisalueilla matkailleilla. Strongyloidiaasi on tavallisin syy epäselvästä syystä koholla oleviin veren eosinofiilisiin valkosoluihin henkilöillä, jotka ovat oleskelleet taudin esiintymisalueella
Oireet
Strongyloidiaasi on yleensä vähäoireinen, kolmasosa tartunnan saaneista on oireettomia. Tyypillistä taudille on, että veren eosinofiilisten valkosolujen määrä on koholla. Tartuntavaiheessa voi esiintyä paikallista kutisevaa papulaarista ihottumaa. Toukan vaellusvaiheessa voi ilmetä astman kaltaisia oireita ja keuhkovarjostumia. Kun mato on asettunut suolistoon, tavallisimpia oireita ovat ylävatsakipu, limainen ripuli, oksentelu, ravinnon imeytymishäiriöt ja laihtuminen. Krooniseen infektioon voi liittyä nokkosrokkoa ja ihon kutinaa. Joskus voidaan nähdä pakaraseudussa iholla "larva currens", nopeasti liikkuva nokkosrokkomainen juostemainen ihomuutos, joka ilmaantuu ja häviää muutamassa tunnissa.
Immuunipuutteisella henkilöllä mato voi päästä lisääntymään elimistössä rajattomasti. Tämä voi johtaa hengenvaarallisen hyperinfektioon, jossa suuri matokuorma aiheuttaa esimerkiksi vatsan alueen kipua, laajoja keuhkovarjostumia, vakavia bakteeri-infektioita tai aivokalvotulehduksen.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Diagnoosi perustuu toukkien osoittamiseen ulosteesta mikroskopoimalla. Toukkia on usein vaikea löytää, tässä apuna voidaan käyttää Strongyloides-viljelyä tai ulosteen parasiittien nukleiinihappojen osoitustestiä ja veren vasta-ainetutkimusta.
Strongyloidiaasi pitää hoitaa aina, ja sen mahdollisuus tulee tutkia ja sulkea pois, jos suunnitellaan, puolustuskykyä heikentävää hoitoa henkilölle, joka on asunut taudin esiintymisalueella. Tehokkain lääke on ivermektiini, joka on reseptilääke. Häädön onnistuminen varmistetaan kolmen viikon kuluttua ulostenäytteellä. Kuuri voidaan joskus joutua toistamaan. Jos yhdellä ruokakunnasta todetaan strongyloidiaasi, muutkin sen jäsenet on tutkittava ja tarvittaessa hoidettava.
Ehkäisyssä oleellista on hyvä käymälähygienia ja jalkineiden käyttö tropiikissa ja subtropiikissa.
Heisimadot
Heisimadot (Cestoda) ovat kaikkialla maailmassa esiintyviä sekä ihmisen että selkärankaisten eläinten suolistossa loisivia matoja.
Leveä heisimato eli lapamato
Lapamatotartunta saadaan syömällä suolattua tai huonosti kypsennettyä makean veden kalaa (hauki, ahven, made, kiiski) tai niiden mätiä. Lohikaloista, joihin muikkukin kuuluu, ei saa lapamatoa.
Lapamatoa esiintyy kaikkialla maailmassa. Suomessa se oli yleinen vielä 1940-luvulla, jolloin tämä mato oli joka viidennellä henkilöllä, 1970-luvulla sitä kantoi joka kahdeskymmenes, nykyisin tartuntoja todetaan alle 50 vuodessa.
Lapamadon toukka kiinnittyy väkäsillä ohutsuolen limakalvolle. Noin kuukauden kuluessa se kehittyy aikuiseksi madoksi ja kasvaa lopulta 3–10 metrin pituiseksi. Se voi elää suolessa jopa 25 vuotta. Mato sinänsä aiheuttaa harvoin oireita. Jos matoja on hyvin runsaasti, ne voivat aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja tai tahatonta laihtumista. Mato kilpailee ihmiselimistön kanssa suolessa B12-vitamiinista ja vähentää sen imeytymistä. B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa niin sanotun pernisioosin anemian, joka johtuu punasolujen muodostumisen vähenemisestä. Tähän anemiaan voi liittyä hermoston toiminnan häiriöitä.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Madon jaokkeita voi nähdä ulosteessa. Ne ovat noin 0,5–1 cm levyisiä, litteitä ja väriltään vaaleita. Diagnoosi perustuu lapamadon munien tai jaokkeiden tunnistamiseen ulostenäytteistä. Munien eritys voi olla ajoittaista, ja useiden eri päivinä otettujen näytteiden tutkiminen on tarpeen (ks. kuvat artikkelissa). Heisimadot löytyvät myös laajassa suoliston parasiitteja havaitsevassa nukleiinihappojen osoitustestissä.
Hoito on kerta-annos niklosamidia (reseptilääke) tai pratsikvantelia (vaatii reseptin ja erityisluvan). Ulostuslääkkeen ottaminen matolääkkeen kanssa voi tehostaa madon poistumista. Hoidon tulos varmistetaan kolmen kuukauden kuluttua ulosteen mikroskooppitutkimuksella.
Heisimatotartunta voidaan estää kypsentämällä hauki, ahven, kiiski ja made hyvin. Kalan ja mädin pakastaminen 24 tunniksi –18 °C:ssa tuhoaa madon toukat. Kalan suolaus ei tuhoa toukkia.
Kapeat heisimadot (Taeniat)
Ihmisille tautia aiheuttavia kapeita heisimatoja on kahta lajia, Taenia saginata (naudan kapea heisimato) ja Taenia solium (sian kapea heisimato). T. saginataa esiintyy kaikkialla maailmassa, tautitapauksia arvellaan olevan ainakin 60 miljoonaa. T. solium on harvinaisempi, tautitapauksia on noin kolme miljoonaa alueilla, joilla sianlihaa syödään runsaasti. Suomessa todetaan muutama ulkomailta saatu tapaus vuodessa.
Ihminen saa tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä lihaa, jossa on madon kudostoukka. Toukka kiinnittyy ohutsuolen seinämään toisessa päässä olevalla tartuntaelimellään (skoleksi, scolex). Skoleksin jatkeena olevasta kaulaosasta syntyy jatkuvasti uusia jaokkeita, jotka muodostavat madon nauhamaisen ruumiin. Aikuinen T. saginata on 4–8 metriä pitkiä, T. solium on hieman lyhyempi, 3–5 metriä. Aikuinen mato tuottaa munia, jotka pääsevät ulosteen välityksellä maaperään ja sieltä naudan tai vastaavan kasvinsyöjänisäkkään (T. saginata) tai sian (T. solium) suoleen.
Aikuiset madot aiheuttavat harvoin oireita. Runsas määrä matoja voi aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja. Jos Taenia soliumin munia joutuu ruuansulatuskanavaan joko omasta tai toisen ihmisen ulosteesta, munista vapautuvat toukat voivat tunkeutua sisäelimiin ja aiheuttaa systiserkoosin.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Mato löydetään ulosteesta toteamalla mikroskoopilla madon palasia tai munia tai laajalla ulosteen parasiittien nukleiinihappojen osoitustestillä.
Taenia saginatan hoitoon käytetään kerta-annoksena joko niklosamidia tai pratsikvantelia (erityislupavalmiste), Taenia soliumin hoitoon mieluiten pratsikvantelia.
Tartuntaa ehkäistään hyvällä lihantarkastuskäytännöllä, hyvällä elintarvikehygienialla ja naudan- ja sianlihan riittävällä kypsentämisellä.
Kirjallisuutta
- Jokiranta S, Siikamäki H, Kantele A. Johdanto suoliston matotauteihin. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 13.1.2022].
- Jokiranta S, Siikamäki H. Suolinkaistauti. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 13.1.2022].
- Kantele A. Trikuriaasi. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 13.1.2022].
- Jokiranta S, Siikamäki H. Heisimatotauti. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 5.1.2021].
- Kantele A. Koukkumatotauti. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 5.11.2021].
- Kantele A. Strongyloidiaasi. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen].Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 5.11.2021].
- Jokiranta S, Lavikainen A, Siikamäki H, Meri S. Matojen ja matoinfektioiden piirteitä. Kirjassa: Heikkinen T, Järvinen A, Meri S, ym. toim. Mikrobiologia - Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet, kirja 1. 4., uud. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2020.
- Meri S. Lapamato - uhanalainen kansallisparasiittimme? Duodecim 2012;128(13):1318-20.
- Elintarvikkeiden mikrobiologiset vaarat. Eviran julkaisuja 1/2010.
