Kuoleman lähellä aikuiset saattavat vaivaantua ja käyttäytyä oudosti keskustellessaan lapsen kanssa. Kuolema-sana korvautuu ydintä kiertävillä sanonnoilla; nukkua pois, nukahtaa ikiuneen, mennä yläkertaan. Lapsen mielessä sanonnat viittaavat johonkin muuhun kuin rakkaan ihmisen kuolemaan. Kiertoilmaisujen sijaan tulee käyttää sanaa kuolema, jotta lapsi oppii sanan todellisen merkityksen. Näin lapsi oppii, mitä kuolema tarkoittaa. Ettei kuollut enää tule takaisin. Ettei häntä voi enää nähdä, eikä koskettaa.

Olennaista on puhua ja keskustella kuolemasta sekä perheen tilanteesta kaikkien perheeseen kuuluvien jäsenten kanssa. Lapset ovat uteliaita tai tiedonhaluisia. Ihailtavaa on lasten halukkuus, valmius ja rohkeus jutella vaikeistakin asioista.

Vaikeasta asiasta keskustelun avaavat vanhemmat sekä ammattilaiset voivat luottaa lapsen kykyyn käsitellä itseään koskettavaa, tunteisiin menevää tilannetta. On lupa surra ja murehtia. On myös lupa toipua surusta omalla tavallaan ja itselle sopivassa ajassa. Lapset ovat selviytyjiä, jos he saavat tukea ja rauhaa kulkea tiedon kanssa omassa tahdissaan ja omalla tavallaan.

Kuoleman puheeksi ottaminen ja siitä puhuminen on tulevaisuuteen vaikuttava ketjureaktio. On hyvä tehdä selväksi, että asiasta voi ja saa puhua nyt ja myöhemmin – aina.

Miksi lapset ja nuoret on otettava huomioon, osalliseksi?

Aikuinen ajattelee suojelevansa lasta, kun jättää kertomatta lapselle ikäviä asioita. Aikuinen ei tahdo satuttaa lasta, eikä lisätä lapsen tuskaa. Kertomatta jättäminen kuitenkin hylkää lapsen ulkopuoliseksi. Osattomaksi hänen ainutkertaisen elämänsä yhdestä vaiheesta, läheisen kuolemasta. Ulkopuolisuus voi olla lasta enemmän satuttavaa. Vanhemman sairaus ja kuolema on yksi luku lapsen koko elämäntarinasta. Jos ja kun tämä luku jää kokematta ja elämättä oikealla hetkellä, osattomuus vaikuttaa koko hänen loppuelämäänsä.

Vanhemman tai muun läheisen kuolema tulee vääjäämättä jättämään psyykkisen jäljen lapseen. Siihen jälkeen voidaan vaikuttaa ottamalla lapsi osalliseksi kertomalla hänelle ajoissa kaikesta, mitä hänen arjessaan tapahtuu. Luottamus vanhempaan, aikuiseen, rakentuu, vahvistuu ja säilyy, jos lapsi otetaan osalliseksi vanhemman sairauteen liittyvissä asioissa. Rehellisellä, lapsen ikätasoisella kertomisella ja sairauden kulkuun osalliseksi ottamisella on myönteinen vaikutus lapsen kasvuun ja kehitykseen.

Tieto läheisen tulevasta kuolemasta ja sen seurauksena tapahtuvista arjen muutoksista järkyttää lapsen perusturvallisuuden tunnetta. Huolet, kuten ”missä asun?”, ”kuka pitää minusta sitten huolta?”, ”joudunko vaihtamaan koulua?” ovat tyypillisiä lapsen huolenaiheita. Jos lapsi joutuu kohtaamaan vanhemman kuoleman valmistautumatta, tilanteen yllätyksellisyys voi olla traumatisoivaa.

Jos lapsella on oikeus osallistua murheelliseen tapahtumaan reaaliaikaisesti, hänen ei ehkä tarvitse vuosikymmenten kuluttua käydä täydentämässä puuttuvaa lukua terapiassa.

Lapsi voi luottaa tulevaisuudessakin siihen, ettei vanhempi salaa häneltä mitään. Osalliseksi ottaminen ja tiedon antaminen antaa lapselle mahdollisuuden tehdä itselle tärkeitä valintoja, se myös vapauttaa elämään.

Vanhemman sairausjakson aikana lapsen hyvinvointia tukee tarpeellisen ja oikean tiedon jakaminen lapsen kanssa. Hänen tunteensa otetaan vakavasti, niiden ilmaiseminen sallitaan. Lapsuuden kokemukset vaikuttavat merkittävästi käsitykseen maailmasta, erityisesti vaarasta ja menetyksestä sekä suojelusta ja turvallisuudesta.

Perheen vanhempi oli hyvin sairas, hoitoja ei enää ollut tarjolla, oli siirrytty palliatiiviseen vaiheeseen. Sairastavalla vanhemmalla oli silti vahva toivo jäljellä, jopa toivo paluusta töihin. Sitten vointi äkillisesti heikkeni ja hän kuoli. Vanhemman vakuuttelut siitä, kuinka kaikki oli hyvin, olivat yhden lapsen mielestä olleet valehtelua. ”Miksi sitten sanoitte meille, että kaikki on hyvin?”

Miten vanhemmat voivat kertoa lapsilleen perheen vakavasta tilanteesta?

Vanhempien on tärkeä uskoa, että lapsi kestää paremmin totuuden kuin salailun. Lapset havainnoivat herkästi kodissa tapahtuvia asioita; lukevat vanhempien ilmeitä, näkevät aikuisen kosteat silmät sekä aistivat muuttuneen ilmapiirin.

Lapsella on jo yleensä aavistus jostain pahasta ennen kuin heille kerrotaan totuus. Totuus on lapselle helpotus, koska aavistus muutoksesta ei ollutkaan oman mielikuvituksen tuottamaa. Monesti lapsen mielikuvituksen luoma paha on hurjempi kuin todellisuus, eli vanhemman sairaus ja kuolema.

Kolmeen T-kirjaimeen – tietoa, taukoa, tunteita – tiivistyy se, mitä on hyvä muistaa lapsen kanssa keskustellessa. Kolmesta T-kirjaimesta voinee muistuttaa myös eri alojen ammattilaisia, jotka ovat tekemisissä lapsen kanssa haastavissa elämäntilanteissa. Oleellista on antaa ikätason mukaista tietoa, taukoja tiedon sulattelemiseen ja asian käsittelyyn sekä lapselle mahdollisuus ilmaista tunteensa. Pienelle lapselle riittävät yksinkertaiset ja lyhyet lauseet, isompi lapsi tarvitsee monipuolisempaa tietoa. Keskustelun ja tietojen antamisen tulee sisältää myös tulevaisuuden, turvan ja lohdutuksen näkökulmaa.

Kuolemasta kertominen on ensisijaisesti lapsen vanhemman tehtävä. Oma vanhempi on lapselle tutuin ja turvallisin. Oman vanhemman läsnä ollessa lapsi voi reagoida suru-uutiseen juuri omanlaisellaan tavalla. Jos kuolemasta kertominen on vanhemmalle ylivoimaista, kertoja voi olla myös joku muu lapselle läheinen henkilö. Olennaista on, että lapsi luottaa kertojaan.

Kuoleman puheeksi ottaminen on usein vaikeaa, samoin sanan kuolema sanominen. Sanan merkitys ja siihen liittyvät mielikuvat ovat pienellä lapsella erilaisia kuin aikuisilla. Lapsi seuraa ja havainnoi kuolema -sanaa käyttävää aikuista. Liittyykö sanan käyttöön epäröintiä, epävarmuutta ja arkuutta, mahdollisesti pelkoa, surua, rohkeutta vai varmuutta? Aikuisen käyttäessä luontevasti sanaa kuolema lapsi saa vaikutelman, että aikuinen kestää puhua kuolemasta, jolloin lapsi voi turvallisin mielin näyttää omat tunteensa.

Miten asia otetaan puheeksi? Mitä asioita tulee huomioida?

Kuolemasta kertomisen paikka ja aika tulee valita harkiten. Paikan ja ajankohdan tulee mahdollistaa kaikki reaktiot ja kiireettömyys. Lasta on hyvä valmistaa sanoittamalla, että aikuisilla on tärkeää kerrottavaa. Ilta ei ole hyvä aika kertoa, koska surulliset, mieltä järkyttävät uutiset voivat estää unen tulon. Lapsen sen hetkinen elämäntilanne tulee myös ottaa huomioon, onko seuraavana päivänä esimerkiksi tärkeä koe tai lähtö leirille.

Lasten puheen ja kommentoinnin aktiivisella kuuntelemisella selviää, mitä lapsi ymmärtää tilanteesta. Kysymällä lisää voi paljastua, mitä lapsi ei sittenkään ymmärtänyt.

”En mä tiedä. Ei ole kysyttävää.” Näitä sanoja ja lauseita lapsi käyttää niissä tilanteissa, joissa eletään sairauden ja kuoleman varjossa. ”Kuinka voisitkaan tietää tai ymmärtää, olet ensimmäistä kertaa tämän asian äärellä. Silloin ei voikaan tietää.” Sanoittaessaan selkeästi hyväksyntänsä ’en mä tiiä’ -vastaukseen, aikuinen helpottaa lapsen oloa.

Samalla tavalla ammattilainen voi tukea lapsen vanhempia, kun he pohtivat asiaa: ”En tiedä, mitä meidän teinin päässä liikkuu. Käsittääkö se pieni mitään?”, ”Kun ne ei puhu mitään, eivät ole kysyneet mitään!”

Sairaus- ja kuolemamaailma on todennäköisesti niin vieras, että siihen ei ole olemassa sanoja. Kuinka silloin osaisi kysyä oikeat kysymykset tai kertoa tapahtuvasta? Tarvitaan tietoa, jotta ymmärrys lisääntyisi ja pienikin voisi käsittää paremmin. Tiedon antaminen on aikuisen vastuulla. Kysymykset voivat herätä myös myöhemmin. On tärkeää, että aikuiset pysähtyvät keskustelemaan silloin, kun lapsi tai nuori sitä toivoo ja hänellä on siihen tarve.

Tärkeää on käydä rauhassa lasten kanssa läpi vanhemman sairaus, jotta epätietoisuus, väärinkäsitykset tai syyllisyyskysymykset eivät ohjaisi lapsen mieltä ja toimintoja. Syyllisyys vanhemman kuolemasta on erittäin raskas taakka lapsen kannettavaksi.

”En mä haluaisi kuulla, mutta on parempi tietää kuin olla tietämättä. Se auttaa”, sanoo seitsemänvuotias.

Lapsella ja nuorella on myös oikeus luopumistyöhön ja muistojen säilyttämiseen

Tieto parantumattomasta, kuolemaan johtavasta sairaudesta aktivoi aikuisella ajatukset kaikesta, mikä ei ole enää mahdollista tai mistä joutuu luopumaan. Samalla lailla lapsikin tulee tekemään luopumistyötä, joutuu luopumaan tilanne tilanteelta tulevaisuuden yhteisistä hetkistä vanhempansa kanssa.

Äiti ja tytär olivat käyneet ennakkoon yhdessä ostamassa vanhojentanssipuvun. Tytär aavisti, ettei äiti olisi enää näkemässä varsinaista tanssi-iltaa.

Erään perheen isä oli ollut tyttären mukana hänen jalkapalloharrastuksessaan. Tyttö mietti, kuka häntä opettaa pelaamaan jalkapalloa isän kuoltua. Isä jaksoi kertoa tyttärelleen, että oli puhunut tästä asias- ta tytön kummin kanssa ja kummi jatkaisi opettamista. Vielä kerran, viimeiseksi jääneenä kertana, isä ja tytär kävivät katsomassa yhdessä heidän suosikkijoukkueensa pelin.

Mikä lapselle on tärkeää kullakin hetkellä? Mihin yhteiseen on vielä aikaa? Ehkä vanhemman vierellä tai vieressä olemiseen, lähellä nukkumiseen? Vanhojentanssipuvun ostamiseen äidin kanssa, koska äiti ei ehkä ole enää elossa vanhojentanssipäivänä? Lapselle on merkityksellistä kysyä ja saada vastauksia vielä kun se on mahdollista. Lapselle saattaa olla tärkeää pyytää anteeksi kuolevalta isältään tai kertoa, että isä on maailman paras isä. Kahdenkeskiset hetket vanhemman kanssa ennen tämän kuolemaa ovat merkityksellisiä pienimmillekin lapsille, kun niihin annetaan mahdollisuus.

Lapsella ei ole enää yhteistä tulevaisuutta kuolevan vanhemman kanssa. Jotta luopumistyö olisi mahdollista, tulee tietää mistä kaikesta on luovuttava. Muistojen tallentaminen on tärkeää, jotta kiintymyssuhde vanhempaan säilyisi kuolemasta huolimatta.

Kuinka läheisen menettänyttä lasta tai nuorta voidaan olla tukemassa ja kannattelemassa kuoleman jälkeen?

Vanhemman kuoleman jälkeen tärkeintä lapselle on aikuisen läsnäolo, sillä yksinolo luo turvattomuutta. Vanhemman kuolema järkyttää lapsen perusturvallisuuden tunnetta. Pelko, että menettää toisenkin vanhemman, on suuri. Vaikka lapsi ei näyttäisi tarvitsevan aikuisen fyysistä läsnäoloa vetäytyessään omaan huoneeseensa, on aikuisen läsnäolo silti olennaista.

Välittömästi kuoleman jälkeen perustarpeista huolehtiminen on riittävää. Miten ruoka maittaa, kuinka saa nukutuksi? Onko turvallisinta nukkua vanhemman vieressä? Kodin tutut säännöt ja arjen rutiinien hoituminen synnyttävät tunteen hallinnasta ja vahvistavat turvallisuutta. Vanhemman kuolemasta puhuminen ja tapahtuneen käsitteleminen tapahtuu, kun se on lapselle mahdollista. Ehkä useiden kuukausien kuluttua.

Miten läheiset ja lähisukulaiset voivat tukea perheen ja lapsen tarpeita?

Vanhemman kuolema muuttaa lapsen ja koko perheen arjen. Perheellä ei ole tuttua toimintamallia kuoleman synnyttämään kriisiin. Kestää aikansa ennen kuin perhe oivaltaa, mitä tapahtui ja minkälaista apua tarvitaan. Perheen avuksi voi olla kysymällä aikuiselta, miten voisi auttaa. Tukemalla perheen aikuista tukee myös lasta. Kun vanhempi saa tukea, hän jaksaa pitää huolta omista lapsistaan.

Kun lapselta tai aikuiselta kysytään, mitä sinä tarvitset juuri nyt, kysymys havahduttaa heidät miettimään omia erilaisia tarpeitaan. Lapsi tarvitsee tukea läksyjen teossa, syliä, lohdutusta, ulkoilua, ystäviä, tuttuja sukulaisia, hassuttelua, mitä vain. Kuka vain voi auttaa lapsen tarpeiden toteuttamisessa. Isovanhemmat, tädit, enot ja kummit eli lapsen lähellä olevat aikuiset voivat olla suurena tukena.

Päivähoidon ja koulun tuki

Lapsi voi palata päivähoitoon ja kouluun heti, kun jaksaa ja haluaa, kunhan päivähoidon ja koulun aikuiset ovat tietoisia vanhemman kuolemasta. Päivähoidossa suuri turva on lapselle tutun hoitajan tarjoama syli.

Koulun tarjoama konkreettinen tuki voi ilmetä lukujärjestyksen ja opiskelun järjestämisellä siten, että lapsi pysyy mukana opinnoissaan, mutta ei väsähdä kuorman alle. Lapsen vanhemman ja koulun ammattilaisten tulisi yhdessä tukea lasta, eikä jättää tuen ja avun pyytämistä lapsen itsensä tehtäväksi.

Yhteiskunnan tukitoimet

Yleensä sureva perhe selviää muuttuneessa arjessa oman tukiverkostonsa avulla ja tuella. Jos tukiverkosto on puutteellinen, tukena voivat olla lastenneuvola, perheneuvola tai koulu- tai opiskeluterveydenhuolto. Lapsiperheiden kotipalvelu, perhesosiaalityö, seurakunnan perheneuvonta tai lastensuojelun tarjoamat tukipalvelut voivat olla perheen apuna. Kriisipäivystys auttaa akuutissa tilanteessa ja Mieli ry sekä Nuoret Lesket ry järjestää vertaistukea myös lapsille.

Sanoja lapselle – esimerkkejä erilaisista tilanteista

Olet saattanut olla viime aikoina hämmentynyt läheistesi muuttuneesta käytöksestä ja kodin ilmapiiristä. Olet aistinut oikein, kaikki ei ole kohdillaan, hyvin, eikä niin kuin ennen. Ja se ei johdu sinusta.

Isälläsi tai äidilläsi on todettu erittäin vakava sairaus, jota ei enää voida parantaa. Ehkä sairaus on ollut jo jonkin aikaa, ja isä tai äiti on saanut siihen hoitoja, mutta enää ne eivät auta. Lääkäreillä ei ole keinoja jäljellä.

Tiedätkö jo mitä tapahtuu, kun ei ole keinoja parantaa sairautta? Isä tai äiti tulee kuolemaan tähän sairauteen. Mutta milloin, sitä ei kukaan osaa sanoa tarkkaan. Se, jaksaako hän elää ensi kesään tai sinun seuraavaan syntymäpäivääsi, jää nähtäväksi. Jatkossa, jos haluat, sinulle kerrotaan lisää muuttuneista tilanteista ja kuoleman lähestymisestä.

Tämä on hyvin surullista ja sen vuoksi kotona on ollut erilainen tunnelma. Isän, äidin ja sinun lisäksesi tästä tilanteesta tietävät myös isovanhempasi. Heidän kanssaan voit jutella tästä asiasta lisää.

Tämän kuultuasi voit tuntea erilaisia tunteita tai sinusta ei tunnu miltään. Voit kokea helpotusta, koska olet saanut kuulla sen, mitä olet epäillytkin. Tai reagoit voimakkaasti puhkuen kiukkua, koska onhan tämä todella väärin, että tulet menettämään isäsi tai äitisi.

Sinun elämäsi ei pääty tähän, vaikka nyt niin saatat ajatella. Vanhempasi toivovat, että jatkat tavallista arkea. Harrastukset, päiväkodin arki tai koulussa käynti ovat tuttuja, turvallisia asioita, jotka auttavat jaksamaan tässä muuttuneessa arjessa. On lupa nauraa ja iloita, kun siltä tuntuu.

Sinulla on lupa kertoa asiasta ystävillesi.

Päiväkotiin, kouluun ilmoitetaan tästä tilanteesta myös.

Isää tai äitiä hoidetaan kotona tai _________, sairaalassa tai saattohoitokodissa.

Parantavia lääkkeitä ei ole, mutta on olemassa lääkkeitä, joilla voidaan helpottaa isän tai äidin oireita ja oloa.

Äiti tai isä joutuu olemaan paljon apuna, tukena isälle tai äidille. Silti sinun tarpeesi ja asiasi ovat heille tärkeitä.

Arjessasi tulee olemaan vaikeita hetkiä, mutta myös hyviä.

Saatat kantaa huolta tulevaisuudesta, perheestäsi ja itsestäsi. Sinun ja perheesi ympärillä on läheisiä, tuttuja ihmisiä sekä viranomaisia, kuten koulusi opettajat, jotka auttavat ja tukevat tässä muuttuneessa arjessa.

Äitisi tai isäsi kuolema on ainutkertainen tapahtuma elämässäsi. Rohkene käydä jättämässä hänelle jäähyväiset. Kun näet itse omin silmin kuoleman olevan totta, se tekee epätodellisen tuntuisesta tilanteesta todellisemman.

Hautajaiset ovat isäsi tai äitisi muistoksi järjestettävä tilaisuus. Jos haluat olla mukana niitä suunniteltaessa, niin ole. On tärkeää, että sinä saat olla osallisena, sillä se on viimeinen juhla, jossa voit olla yhteydessä kuolleeseen vanhempaasi. Se on suuria tunteita herättävä päivä, mutta tutut asiat siellä, valitsemasi kukat, vanhempasi lempilaulu, kakku tai valokuva, tekevät päivästä helpomman.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra, on vain sinun tapasi. Itke kun itkettää, naura kun naurattaa. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Piirrä, maalaa, juokse, hypi, laula, leiki, pelaa tai vain ole – etsi itsellesi oma tapa purkaa ikävä ja suru, jolla olosi helpottuu.

Hankalaa aivan varmasti on. Voi tuntua, että hankalaa on hyvinkin pitkään. Se on täysin sallittua. Mutta myös toivoa on. Uutta arkea opetellessa kaikki asiat ottavat aikaa. Ajatukset, tunteet tai asiat eivät ole aina vaikeita, hankalia, toivottomia, surullisia, vaan päivä päivältä myös kivoja ja hyviä. Kerro niistä läheisillesi ja ystävillesi.

Perustarpeista huolehditaan eli siitä, kuinka saat nukutuksi ja syödyksi ja löydät sään mukaisia vaatteita. Läheltä löytyvät turvalliset aikuiset auttavat sinua alkuun ensimmäisinä päivinä, viikkoina ja jopa kuukausina. Muut asiat hoituvat ajallaan. Aivan varmasti. Kiirettä ei ole mihinkään.

Ehkä ensin muistat kuolleesta vanhemmastasi vain ikäviä asioita, sairautta, kipuja, kärsimystä tai näet mielessäsi kuvan hänestä kuolleena. Se on normaalia ja menee ajan kanssa ohitse. Myöhemmin tilalle tulevat muistot, kun hän oli terve ja mitä kaikkea hän oli silloin ja mitä kaikkea te teitte yhdessä.

Pidä esillä, lähelläsi, vanhempasi valokuvaa, katso ja juttele sille, jos se tuntuu sinusta hyvältä. Tai ota unikaveriksi hänelle kuulunut paita tai huivi ja pidä se vierelläsi. Kanna mukana hänelle kuulunutta korua, siitä voit saada voimia.

Vaikka elämä on jo kohdellut sinua näin rajulla tavalla, menettäessäsi isän tai äidin nuorella iällä, uskalla siitä huolimatta katsoa elämässäsi eteenpäin. Unelmoi ja haaveile, vaikka ikävä olisikin kova, sitä äitisi tai isäsi toivoisi.

Tulevaisuudessa et tule kohtamaan mitään tähän verrattavaa. Kun tästä jatkat elämää, opit huomaamaan selviytyväsi ja saat rohkeutta kohdata myös tulevaisuuden haasteet eri lailla.