Markkinoija

SANTEN

Vaikuttava aine

deksametasoni

Käyttötarkoitus

Valmisteita käytetään silmän erilaisten tulehdusten ja allergiaoireiden hoitoon, kun niitä ei aiheuta bakteeri. Lääkettä voidaan käyttää myös silmävammojen yhteydessä ja silmäleikkausten jälkeen nopeuttamaan paranemista.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Voidetta levitetään silmään yleensä 1 - 3 kertaa vuorokaudessa. Tippoja tiputetaan hoidon alkuvaiheessa jopa tunnin välein, jatkossa hieman harvemmin.

Lääkkeen ottaminen

Silmävoide annostellaan silmän alaluomen ja silmän väliin. Silmätipat tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen taakse pää taaksepäin taivutettuna. Tämän jälkeen on hyvä pitää silmä kiinni hetken aikaa. Jos samaan silmään annostellaan useaa lääkettä, eri tippojen välillä on odotettava vähintään 5 minuuttia. Jos käytetään sekä silmätippoja että silmävoidetta, voide  laitetaan viimeisenä.

Vaikutustapa

Deksametasoni on kortisonijohdos, joka lievittää tulehdusta ja allergiaoireita sekä vähentää kipua silmässä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen pitkäaikaisessa käytössä voi joskus esiintyä silmänpaineen nousua tai sarveiskalvon haavaumia tai samentumia.

Silmävoide saattaa sumentaa näköä hetkellisesti. Ajamista on vältettävä kunnes näkökyky on normalisoitunut.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytetään jääkaapissa (2°C – 8°C).
Ei saa jäätyä.
Silmätippa-pullo säilytetään ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Avatun pullon ja voideputken kelpoisuusaika on 28 päivää. Avattua pulloa voi säilyttää alle 25°C:ssa.

Ulkonäkö

Silmätipat: Kirkas, väritön liuos.
Silmävoide: Vaalea, pehmeä, läpikuultava voide.

Hinta ja pakkaustiedot