Käypä hoito -suositus Välikorvatulehdus (lasten äkillinen)

Äkillinen välikorvatulehdus vaivaa ennen muuta pikkulapsia: 1 vuoden ikään mennessä lähes puolet ja 2 vuoden ikään mennessä jo noin 70 prosenttia lapsista on sairastanut vähintään yhden välikorvatulehduksen. Eniten se vaivaa lapsia puolen vuoden – 2 vuoden iässä. Vuoden 2014 tilastotietojen mukaan terveyskeskuksiin tehtiin yli 130 000 käyntiä välikorvatulehduksen vuoksi.

Hoidon aloituksessa on tärkeintä kivun hoito. Lääkäriin ei tarvitse lähteä heti (esimerkiksi yöaikaan), jos kotona on sopivaa kipulääkettä, kuten parasetamolia, ibuprofeenia tai naprokseenia. Korvat on kuitenkin syytä tarkastaa vastaanotolla, sillä vaikka kipu olisikin lakannut aamuun mennessä, se ei tarkoita sitä, etteikö korva olisi tulehtunut.

Flunssasta se yleensä alkaa

Välikorvatulehduksen perimmäinen syy on miltei aina virusten aiheuttama hengitystieinfektio, mutta tämänhetkisen tietämyksen mukaan valtaosa välikorvatulehduksista on bakteerien ja virusten yhdessä aiheuttamia tulehduksia.

Mikä lisää sairastumisriskiä?

Nuoren iän lisäksi sairastumisriskiä lisäävät päivähoito kodin ulkopuolella, muiden perheenjäsenten korvatulehdukset ja altistuminen tupakansavulle. Rintaruokinnan puute tai lyhyt kesto lisää jonkin verran riskiä ja tutin käyttöäkin epäillään osaltaan syylliseksi.

Tunnistaminen ja oireet

Kun korvassa on tulehdus, sitä särkee tai siinä tuntuu kipua. Pienimmät lapset eivät välttämättä osaa vielä ilmaista oireitaan, vaikka korva olisikin kipeä, joten heidän kohdallaan korvatulehduksesta voivat kieliä muunlaiset merkit, esimerkiksi korvien harominen tai levottomuus yöllä.

Lähes aina lapsella on tai on juuri ollut myös nuhaa, yskää, kuumetta ja kurkkukipua eli selviä flunssan oireita. Muita oireita voivat olla kuulon heikkeneminen, ruokahaluttomuus, oksentelu tai ripuli.

Korvien tutkiminen on tarpeen, jotta saadaan oikea diagnoosi

Käytäntönä on tutkia aina lapsen molemmat korvat, vaikka lapsi valittaisikin vain toista korvaansa. Välikorvatulehduksessa tärykalvossa on selvät tulehduksen merkit, ja välikorvassa on nestettä.

Tutkimuksessa käytetään yleensä otoskooppia eli korvan tähystämiseen tarkoitettua laitetta, ks. kuva Käyvän hoidon kuva

Lisäksi tutkimuksessa suositellaan käytettäväksi tympanometriaa, joka on kivuton, helppo ja nopea toimenpide. Tympanometria on tutkimus, jossa laite asetetaan lapsen korvakäytävän suulle tiiviisti. Tutkimus kestää vain muutaman sekunnin ja antaa varsin luotettavan tuloksen korvan tilasta.

Antibioottikuuri ei ole aina välttämätön

Suurimmalla osalla lapsista äkilliseen välikorvatulehdukseen liittyvä märkäinen erite häviää välikorvasta muutamassa viikossa ilman antibioottihoitoakin.

Mikäli lääkäri ja vanhemmat päätyvät yhteistyössä siihen, ettei lieväoireiselle lapselle aloiteta antibioottihoitoa, lasta on seurattava tarkasti. Uusi lääkärintutkimus on tarpeen 2–3 päivän kuluttua, jollei lapsi ole tuolloin jo selvästi paranemassa.

Antibioottihoitoa suositellaan pääsääntöisesti käytettäväksi, koska osa lapsista todennäköisesti hyötyy siitä. Se saattaa nopeuttaa märkäisen eritteen ja oireiden häviämistä sekä estää taudin pitkittymisen. Mikäli lapselle aloitetaan antibioottihoito, ensisijaislääkkeeksi suositellaan amoksisilliinia tai amoksisilliini-klavulaanihappoa. Myös muita tepsiviä lääkevaihtoehtoja on olemassa. Lääkekuurin suositeltava kesto on 5–7 päivää. Jos lapsi ei – esimerkiksi oksentelun takia – voi ottaa lääkettä suun kautta, hänelle on mahdollista määrätä kerta-annoksena lihakseen pistettävää lääkettä (keftriaksoni).

Jos oireet eivät antibioottihoidosta huolimatta helpota, uusi korvatarkastus on syytä tehdä jo lääkehoidon aikana. Monesti korvaeritteestä löytyy tällöin joko virus tai sellainen bakteeri, johon käytössä ollut bakteerilääkitys ei tehoa. Pitkittyneet oireet saattavat johtua myös siitä, että hengitysteiden virusinfektio jatkuu edelleen, vaikka välikorvan bakteeritulehdus olisikin paranemassa. Tällöin lääkkeen vaihdosta ei ole hyötyä.

Tärykalvopistosta ei ole osoitettu olevan hyötyä äkillisen välikorvatulehduksen hoidossa. Jos lapsella kuitenkin on kovaa korvasärkyä, tärykalvon puhkaisu helpottaa kipua silloin, kun syynä on eritteen aiheuttama paine välikorvassa.

Jälkitarkastuksen tarve arvioidaan jokaisen lapsen kohdalla erikseen

Jos lapsi on oireeton ja kuulee normaalisti, rutiinimaista jälkitarkastusta ei tarvita. Jos jälkitarkastus katsotaan kuitenkin tarpeelliseksi, se tulee tehdä noin 1 kuukauden kuluttua.

Jälkitarkastus voidaan tehdä otoskopialla tai tympanometrialla. Jos tympanometrian tulos on normaali, otoskopiaa ei tarvita.

Voiko korvatulehduksia ehkäistä?

Kaikki keinot, joilla voidaan vähentää lasten sairastumista ylähengitystieinfektioihin, todennäköisesti vähentävät myös välikorvatulehduksia.

Säännöllisesti 5 kertaa päivässä käytetyn ksylitolipurukumin tai -mikstuuran on osoitettu vähentävän äkillisen välikorvatulehduksen esiintymistä. 3 kertaa päivässä tai pelkästään hengitystieinfektioiden aikana annettu ksylitoli ei sen sijaan tehoa.

Influenssarokotteen on todettu vähentävän välikorvatulehduksia.

Tärykalvoputkia käytetään lähinnä liimakorvataudin hoidossa, mutta niistä on kuitenkin todettu olevan jonkin verran hyötyä sellaisilla lapsilla, joiden korvat eivät tulehdusten välillä parane eritteettömäksi.

Nenän limakalvoja supistavilla lääkkeillä, probiooteilla tai kitarisan poistolla ei ole sen sijaan osoitettu olevan tehoa välikorvatulehdusten ehkäisyssä.

Tekijät

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen.

Tekstin ovat tarkistaneet Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, lastentautiopin professori, lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Terho Heikkinen Turun yliopistosta ja TYKS:n lasten ja nuorten klinikasta ja Käypä hoito -toimittaja, asiantuntijalääkäri Tanja Laukkala.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ja Vältä viisaasti -suositukset ovat asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Suositukset toimivat lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen päätöksenteon tukena hoitopäätöksiä tehtäessä. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.