Käypä hoito -suositus Eteisvärinä
- Potilasversio tulostettavassa muodossa (PDF)
- Patientinformation på svenska Förmaksflimmer
Altistavat tekijät
Ikä on tärkein altistava tekijä: jopa yli 10 prosenttia 75-vuotiaista sairastaa eteisvärinää. Iän lisäksi eteisvärinälle altistavat kohonnut verenpaine, sydänsairaudet, diabetes, ylipaino ja uniapnea.
Eteisvärinä voi tulla myös muuten terveelle henkilölle, jolloin puhutaan itsenäisestä eteisvärinästä.
Oireet
Eteisvärinän oireet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia; esimerkiksi sydämen epäsäännöllinen syke, ahdistava olo, huimaus, väsymys ja suorituskyvyn heikkeneminen. Joillakin on paljon oireita, mutta rytmihäiriö voi olla myös täysin oireeton.
Diagnoosin perustana rytmihäiriön aikainen EKG
Perustutkimuksia ovat potilaan haastattelu, lääkärin suorittama tutkimus ja EKG-tutkimus. Tarpeen mukaan otetaan verikokeita, sydämen- ja keuhkojen röntgenkuva sekä tehdään sydämen kaikututkimus. Joskus tarvitaan myös rasituskoetta ja muita tarkempia sydäntutkimuksia.
Hoidossa huomioidaan potilaan perussairaudet ja eteisvärinäoireet
Hoidossa tulee ottaa huomioon potilaan perussairaudet ja se, kuinka vaikeita eteisvärinään liittyvät oireet ovat. Erityisen tärkeää on altistavien tekijöiden, kuten verenpaineen ja lihavuuden hoito.
Rytmihäiriön hoitolinjaksi valitaan joko sykkeenhallinta tai rytminhallinta.
Sykkeenhallinta, jossa rytmihäiriö jätetään pysyväksi rytmiksi, on hyvä vaihtoehto erityisesti iäkkäillä ja vähäoireisilla potilailla.
Vaikeista rytmihäiriöoireista kärsivillä potilailla sinusrytmin palauttaminen rytminsiirrolla ja rytmihäiriön uusiutumisen esto eli ns. rytminhallinta on yleensä paras vaihtoehto. Rytminsiirto toteutetaan sairaalassa joko sähköiskulla tai lääkkeellä.
Eteisvärinällä on taipumus uusiutua. Rytminhallinta edellyttää useimmiten rytmihäiriölääkkeiden käyttöä. Hoitopäätös tehdään yksilöllisesti.
Mikäli eteisvärinä ei reagoi lääkehoitoon ja on voimakasoireinen, voidaan harkita katetriablaatiohoitoa. Ablaatiossa sydämen sisäiset rytmihäiriöpesäkkeet eliminoidaan erityisellä hoitokatetrilla. Sydämen tahdistinhoito ei tehoa eteisvärinään.
Eteisvärinän aiheuttamien tukosten esto
Eteisvärinäpotilaan ennusteen kannalta tärkeintä on oikein toteutettu verenohennus- eli antikoagulaatiohoito. Sen tarve on arvioitava aina, kun todetaan eteisvärinä. Päätös antikoagulaatiohoidosta tehdään erityisen riskipisteytyksen avulla (ns. CHA2DS2VASc-pisteytys).
Erityisen suuressa tukosvaarassa ovat yli 75-vuotiaat ja henkilöt, joilla on aiemmin todettu aivoverenkiertohäiriö. Muita tukosvaaraa lisääviä tekijöitä ovat muun muassa sydämen vajaatoiminta, kohonnut verenpaine, diabetes ja valtimonkovettumatauti.
Verenohennuslääkkeet estävät tehokkaasti aivohalvausta. Tukosten estossa voidaan käyttää joko suoria antikoagulantteja (apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani, rivaroksabaani) tai varfariinia. Sen sijaan asetyylisalisyylihappoa (ASA) ei heikon tehonsa takia pidä käyttää eteisvärinään liittyvien tukosten estoon.
Suuri osa potilaista tarvitsee pysyvän verenohennuslääkityksen. Antikoagulantti valitaan yksilöllisesti niin, että huomioidaan lääkkeiden edut ja haitat sekä potilaan toiveet. Suora antikoagulantti on hyvä valinta uusille potilaille. Toisaalta hyvin toteutettua varfariinihoitoa ei tarvitse vaihtaa.
Säännöllinen seuranta tarpeen
Eteisvärinä on pitkäaikainen sairaus, joka vaatii säännöllistä seurantaa. Seuranta järjestetään avoterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä alueellisten hoitoketjujen mukaan.
Tekijät
Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen päivityksen pohjalta työstänyt Käypä hoito -potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen.
Tekstin on päivittänyt Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Pekka Raatikainen HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksesta ja tarkistanut Käypä hoito -toimittaja Arja Tuunainen.
Vastuun rajaus
Käypä hoito -suositukset ja Vältä viisaasti -suositukset ovat asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Suositukset toimivat lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen päätöksenteon tukena hoitopäätöksiä tehtäessä. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.
