Käypä hoito -suositus Ylävatsavaivat ja refluksioireet
Suomessa noin puolet ylävatsavaivoista on toiminnallisia dyspepsioita eli hyvänlaatuisia ruoansulatusvaivoja ja kolmasosa refluksitautia, joka tarkoittaa mahan sisällön nousemista ruokatorveen. Mahahaavan eli ulkustaudin taustalla on yleensä helikobakteeri-infektio tai tulehduskipulääkkeiden käyttö.
Tutkimukset ja oireet
Ylävatsavaivoja selvitellään pääosin perusterveydenhuollossa. Yleensä lääkäri tutkii potilaan vatsan alueen ja pyytää tarvittaessa laboratoriokokeita. Yleistilaa arvioidaan muun muassa BMI:llä eli painoindeksillä. Myös muut sairaudet, käytössä olevat lääkkeet ja elintavat käydään läpi. Joskus ruokatorven tähystys eli gastroskopia on tarpeen.
Ylävatsavaivojen oireet ovat usein moninaisia mutta tärkeintä on selvittää niistä keskeisimmät ja onko kyseessä uusi, aiemmin tutkimaton oire. Hälyttäviä oireita ovat muun muassa laihtuminen, verioksentelu tai -ripuli sekä toistuva oksentelu.
Lapsilla kiinnitetään erityistä huomiota suhteellisen painon yli 10 prosentin laskuun sekä siihen, mitä vatsatutkimuksia ja toimenpiteitä potilaalle on aiemmin tehty ja mitä mahdollisia löydöksiä niistä on saatu.
Helikobakteeri on käynyt harvinaiseksi kehittyneissä maissa varsinkin nuorissa ikäluokissa, joten sitä ei nykyään tutkita rutiininomaisesti.
Dyspepsia eli ruoansulatusvaivat
Dyspepsiassa maha täyttyy nopeasti ja tuntuu siltä, ettei ruoka ”sula”. Ylävatsalla voi olla kipua, joka on usein polttavaa.. Dyspepsian oireet liittyvät monesti ylipainoon, tupakointiin ja alkoholinkäyttöön mutta myös tietyt lääkkeet (esimerkiksi tulehduskipulääkkeet) voivat aiheuttaa edellä mainittuja oireita.
Dyspepsia jaetaan orgaaniseen ja toiminnalliseen.
Orgaanisen dyspepsian taustalla on jokin elimellinen syy, esimerkiksi mahahaava, refluksitauti tai keliakia. Orgaanisen dyspepsian hoito valitaan elimellisen syyn mukaan. Seurantaa (gastroskopia) tarvitaan vain, jos oireet pahenevat tai muuttuvat selvästi eikä lääkehoito auta.
Toiminnallisen dyspepsian taustalla syitä voi olla useita, kuten esimerkiksi viivästynyt mahan tyhjeneminen, mahahapon erityksen häiriöt tai ruuansulatuskanavan kipu- tai reagointiherkkyys. Jos kyseessä on toiminnallinen dyspepsia, se on vaaratonta eikä rutiininomaista lääkitystä tai seurantaa tarvita. Mikäli lääkitys katsotaan tarpeelliseksi, ensisijaiseksi lääkitykseksi suositellaan lyhytaikaisesti protonipumpun estäjiä eli PPI-lääkkeitä (ks. Vältä viisaasti -suositus Pitkäaikainen lääkehoito dyspepsiassa Pitkäaikainen lääkehoito dyspepsiassa). Toissijaisena lääkityksenä voidaan käyttää H2-salpaajia (ks. alempana kohta Refluksitaudin lääkehoito).
Lapsille ja raskaana oleville suositellaan ruoansulatusvaivojen hoitoon ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitoja (ks. kohta Refluksitaudin lääkkeettömät hoidot). Lasten toiminnallisia ruoansulatusvaivoja ei yleensä tarvitse seurata, jos perusselvitykset on tehty huolella.
Refluksitauti
Refluksitaudissa ruokatorven alasulkijaläppä ei toimi normaalisti, joten mahansisältö nousee kurkkuun tai suuhun aiheuttaen pahaa makua suussa ja närästystä. Muita oireita ovat nielemisvaikeus ja -kipu sekä rintakipu. Tauti voi aiheuttaa myös ruokatorven ulkopuolisia oireita, kuten yskää ja hampaiden kiillevaurioita. Refluksitaudille altistavat muun muassa ylipaino ja tupakointi. Refluksia ilmenee myös raskauden aikana, mutta vaiva häviää, kun paino normalisoituu synnytyksen jälkeen.
Lääkkeettömät hoidot kuuluvat kaikkien refluksitautia sairastavien hoitoon heti ensi vaiheesta lähtien. Varsinkin lapsille ja raskaana oleville suositellaan refluksitaudin hoitoon ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitoja.
Refluksitautiin ei tarvita lääkitystä, jos oireita ei ole.
Refluksitauti uusiutuu 60–80 prosentilla potilaista vuoden sisällä lääkityksestä. Joillakin potilailla tauti kroonistuu. Joskus lääkehoitokaan ei auta, ja joudutaan harkitsemaan leikkausta. Leikkaushoidon avulla noin 90 prosentilla potilaista oireet helpottavat. Leikkaushoidon seuranta riippuu leikkauksen laadusta.
Refluksitaudin lääkkeettömät hoidot
Refluksitaudin lääkehoito
- Protonipumpun estäjät (PPI) (esomepratsoli, lansopratsoli, omepratsoli, pantopratsoli ja rabepratsoli)estävät mahahapon eritystä tehokkaasti, ja ne ovat refluksitaudin tärkein lääkehoito.
- Histamiinireseptori 2:n eli H2-salpaajat (famotidiini, ranitidiini) estävät mahahapon eritystä.
- Alginaatit ja antasidit neutraloivat mahalaukun suolahappoa, sillä ne sisältävät alumiini-, magnesium- ja kalsiumsuoloja.
- Sukralfaatti suojaa vaurioitunutta mahan limakalvoa. Huomioi, että antasideja ei saa käyttää samaan aikaan.
- Lähde: Terveyskirjasto: Närästyslääkkeet
Helikobakteeri
Helikobakteeri-infektio todetaan joko ulosteesta, verestä tai vatsalaukun tähystyksen (gastroskopia) yhteydessä.
Helikobakteeri-infektion lääkehoito helpottaa osalla potilaista toiminnallisen dyspepsian oireita. Se myös pienentää mahahaavan, vatsatulehduksen ja mahasyövän riskiä.
Helikobakteerin häätöön käytetään yhden tai useamman antibiootin sekä happopumpun salpaajan yhdistelmää. Aikuisilla hoito kestää viikon, lapsilla 14 vuorokautta. Häädön tulos varmistetaan ulostetestillä, kun hoidon loppumisesta on kulunut vähintään neljä viikkoa.
Helikobakteerin häätöhoidon jälkeen ei tarvita seurantaa, jos hoidon päätyttyä sen onnistuminen on varmistettu asianmukaisesti ja tulos on ollut negatiivinen.
Tekijät
Potilasversion tekstin ovat Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen Ylävatsavaivat ja refluksioireet pohjalta päivittäneet potilasversiotoimittaja, terveydenhoitaja Petra Määttänen ja potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen.
Tekstin ovat tarkistaneet suosituksen laatineen työryhmän puheenjohtaja, gastroenterologian dosentti, ylilääkäri ja dosentti Markku Heikkinen KYS:stä, ja LT, yleislääketieteen erikoislääkäri Ilona Mikkola Rovaniemen kaupungilta ja Suomalaisesta Lääkäriseura Duodecimista.
Vastuun rajaus
Käypä hoito -suositukset ja Vältä viisaasti -suositukset ovat asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Suositukset toimivat lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen päätöksenteon tukena hoitopäätöksiä tehtäessä. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.
