Raha

Tutkimusten mukaan valitsee vahva positiivinen korrelaatio varakkuuden ja onnellisuuden välillä. Jo maiden välinen vertailu osoittaa sen yleisen trendin, että maat joissa on suurin tyytyväisyys elämään ovat rikkaita maita kuten Tanska ja Suomi. Sen sijaan onnettomimmat kansakunnat ovat yleensä ne kaikkein köyhimmät kuten Sierra Leone ja Togo (Diener, Biswas-Diener, 2008: 94).

B. S. Frey ja A. Stutzer (2002) osoittivat, että vaikka tulotason kohoaminen lisää onnellisuutta pienimpien tulojen luokissa, yli 10 000 Yhdysvaltain dollarin ($) vuositulot eivät juurikaan lisää onnellisuutta (Kesebir, Diener, 2008: 122). Silti voidaan todeta, että riittävä määrä rahaa on välttämätön vaikkei riittävä edellytys onnellisuudelle.

Diener ja Biswas-Diener (2008: 93) ovat kuitenkin löytäneet viimeaikaisen julkaisemattoman tutkimuksen, jossa saksalaisesta aineistosta tutkijat Richard Lucas ja Ulrich Schimmak analysoivat elämän tyytyväisyyden kasvavan tulotason kasvun myötä. Ne, jotka ansaitsivat 80 000 $ vuodessa olivat tyytyväisempiä kuin 60 000 $ vuodessa ansaitsevat. Ne, jotka ansaitsivat 200 000 $, olivat merkittävästi tyytyväisempiä kuin keskiluokka. Uusi tutkimus kumoaa myös aiemmat käsitykset, että lottovoittajien onnellisuus olisi nopeasti katoavaa. Diener ja Biswas-Diener (2008: 95) raportoivat parista tutkimuksesta (Gardner, Oswald, 2007), joissa keskikokoisia arpajaisvoittoja saaneet olivat selvästi muita onnellisempia, ja vaikutus jatkui vuosien ajan. Kaksi vuotta voiton saamisen jälkeen ihmiset olivat onnellisempia kuin ennen voittoa. Toisessa tutkimuksessa merkittävien summien perimisen jälkeen onnellisuus lisääntyi selvästi.

Diener ja Biswas-Diener (2008:97) korostavat kuitenkin tärkeitä poikkeuksia rahan ja onnellisuuden korrelaatioon: Ensinnäkin joissakin köyhissä maissa ihmiset ovat yllättävän onnellisia, esimerkiksi Biswas-Diener kertoo yllättyneensä, miten Kalkuttan slummeissa monet ihmiset olivat tyytyväisiä elämäänsä eivätkä erittäin köyhät yleensä olleet masentuneita. Biswas-Diener pohtii, että heillä kenties oli muita onnellisuustekijöitä rahan sijasta kuten tiiviit sosiaaliset suhteet. Toiseksi löytyy joitakin poikkeuksia kuten Yhdysvaltojen niin sanottu Amish-yhteisö, jossa ollaan varsin onnellisia matalasta tulotasosta huolimatta. Diener ja Biswas-Diener arvelevat selityksen liittyvän siihen, että näiden ihmisten halut ja tarpeet on sovitettu heidän omaan elämäntyyliinsä. Siksi he voivat olla tyytyväisiä elämäänsä. Kolmanneksi materialistiset tavoitteet ovat haitallisia onnellisuuden kannalta. Tutkimusten mukaan henkilöillä, joille raha oli erityisen tärkeä, oli tyytyväisyys elämään alemmalla tasolla kuin muilla. Heiltä oli unohtunut, että elämässä on muitakin tärkeitä puolia kuten ihmissuhteiden hoitaminen (Diener, Biswas-Diener, 2008: 105).

Adaptoituminen

Kuuluisissa tutkimuksissaan jo 1970-luvulla Phillip Brickman (1978) esitti teoriansa nautinnon polkumyllystä, jonka mukaan ihmisten onnellisuus pyrkii aina palaamaan lähtötasolle huolimatta mistä tahansa elämäntapahtumasta olipa se positiivinen (lotto-voitto) tai negatiivinen (halvaantuminen). Ihminen adaptoituu muutoksiin ja palaa omalle, geenien määräämälle onnellisuustasolleen.

On kuitenkin joukko asioita, joiden kohdalla adaptoitumista ei juurikaan tapahdu: esimerkiksi oman lapsen tai puolison kuolema, työttömäksi jääminen tai köyhyys (Diener, Biswas-Diener, 2008). Toisaalta uusi onnellisuustutkimus on pyrkinyt osoittamaan, että onnellisuusharjoituksilla on mahdollista pysyvästi kohottaa omaa onnellisuustasoaan.

Sosiaalisuus

Toisinaan onnellisuuden etsimistä on kritisoitu siltä pohjalta, että onnellisuus toisi mukanaan itsekeskeisyyttä ja maailman ongelmien unohtamista. Kuitenkin monet tutkimukset kuten Kesebir ja Diener (2008: 121) toteavat, että onnellisuus pikemminkin tuo ihmisistä parhaat puolet esiin ja heistä tulee entistä sosiaalisempia ja he kykenevät paremmin yhteistyöhön toisten kanssa. He myös luottavat enemmän toisiin ihmisiin.

Uskonnollisuus

Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka harjoittavat uskontoa aktiivisesti ovat onnellisempia kuin muut. Heillä on vähemmän päihteiden käyttöä, he syyllistyvät vähemmän rikollisuuteen, heillä on vähemmän avioeroja ja itsemurhia, heidän terveydentilansa on parempi ja he elävät pidempään (Seligman, 2002: 60).

Diener ja Biswas-Diener (2008) ovat pyrkineet analysoimaan, mitkä seikat uskonnollisuudessa ovat onnellisuutta edistäviä. Heidän mukaansa niitä voivat olla esimerkiksi se, että tietoisuus kuoleman jälkeisestä elämästä voi tuoda lohtua elämän kärsimysten keskellä. Toisaalta vahva identiteetin ja ryhmään kuulumisen kokemus ja siihen liittyvä sosiaalinen tuki voivat edistää onnellisuutta. Myös tunne elämän mielekkyydestä ja merkityksestä voi vahvistua. Uskonnollinen kasvatus voi tarjota selkeän moraalisen perustan ja antaa turvallisuuden tunnetta sekä motiivin auttaa muita. Uskonnolliset rituaalit voivat edelleen vahvistaa tunnetta kuulumisesta johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen.

Ikä

Seligman kertoo, että iän vaikutuksia onnellisuuteen on tutkittu laajoissa yli 60 000 vastaajaa 40 maassa käsittävissä tutkimuksissa. Niiden mukaan vaikka kyky tuntea positiivisia tunnetiloja iän myötä hieman vähenee, vastaavasti tyytyväisyys omaan elämään lisääntyy aina 70 vuoden ikään saakka (Seligman, 2002: 58). Esimerkiksi 20-vuotisessa seurannassa, johon osallistui 20 000 tervettä veteraania toisesta maailmansodasta ja Korean sodasta, osoitti, miten tyytyväisyys elämään lisääntyi iän myötä. Huippukohtaan tultiin noin 65 vuoden iässä ja merkittävää laskua alkoi tulla vasta 75 ikävuoden jälkeen (Mroczek, Spiro, 2005).