Tämä on Orphanet-artikkeli Orphanet-esittely
Aineenvaihduntahäiriö, jonka diagnostisiin kriteereihin kuuluvat etenevä ulkoinen silmälihashalvaus (eksternaalinen oftalmoplegia, PEO), verkkokalvon pigmenttisurkastuma (retinitis pigmentosa) ja sairastuminen alle 20-vuotiaana. Muita yleisiä oireita ovat kuurous, pikkuaivoataksia ja sydämen johtumishäiriöt.
Tauti alkaa usein lapsuudessa silmäoirein (ks. yllä), joita seuraa lisääntyvästi muita oireita riippuen siitä, missä kudoksissa molekulaariset poikkeavuudet esiintyvät. Useimmiten lisäoireina ovat molemminpuolinen sensorineuraalinen kuulon alenema, sydänoireet (kardiomyopatia, sydämen johtumishäiriöt), keskushermosto-oireet (pikkuaivoataksia, älyllinen kehitysvammaisuus, puheen häiriöt, molemminpuolinen kasvolihasten heikkous), luurankolihasten myopatia, suolistohäiriöt, hormonaaliset häiriöt (viivästynyt murrosikä, hypoparatyreoidismi, diabetes) ja munuaisten vajaatoiminta. Tauti etenee hitaasti vuosikymmenien ajan oireiden lisääntyessä ja aiempien oireiden hiljalleen pahentuessa.
Taudin aiheuttavat mitokondriaalisen DNA:n (mtDNA) suuret deleetiot, mikä johtaa oksidatiiviseen fosforylaatioon osallistuvien geenien puutteeseen. Deleetiot ovat heteroplasmisia: yksi solu sisältää sekä normaalia että deletoitunutta DNA:ta. Oireita kehittyy vain, jos epänormaalin DNA:n määrä on riittävän korkea; kynnystaso vaihtelee elinryhmittäin (esimerkiksi luurankolihaksessa noin 60 %). Poikkeustapauksissa syndrooma voi esiintyä ilman tyypillistä yhtä suurikokoista mtDNA-deleetiota. Nämä tapaukset voivat johtua joko pistemutaatioista, jotka sijaitsevat tRNA-geenejä sisältävässä mtDNA:ssa tai tuman geeneissä, jotka osallistuvat mtDNA:n ylläpitoon (esim. RRM2B).
Diagnostisiin kriteereihin kuuluu silmäoireiden, -löydösten ja alkamisiän lisäksi vähintään yksi seuraavista: sydämen johtumishäiriö, pikkuaivo-oireet tai likvorin proteiinipitoisuus yli 100 mg/dl. Diagnoosia voi tukea lihaspatologinen tutkimus ja molekyyligeneettinen analyysi. Lähes kaikilla potilailla luurankolihaksen koepalassa nähdään 'ragged red fibres'- tai ’ragged blue fibers’- muutoksia sekä lihassäikeitä, joista puuttuu sytokromi C-oksidaasi. Diagnoosi voidaan varmistaa tavallisesti luurankolihaksen mitokondriaalisen DNA:n tutkimuksin (suuri, 1,3-10kb:n deleetio).
Useimmat tapaukset ovat sporadisia, mtDNA-deleetiot periytyvät vain poikkeuksellisesti. Miesten mtDNA ei periydy jälkeläisille. Naisella, jolla on suurikokoinen mtDNA:n deleetio, riski sen välittämiseen lapselle on arviolta alle 4%. Poikkeukselliset tautitapaukset, jotka aiheutuvat muusta kuin suurikokoisesta mtDNA-deleetiosta, noudattavat kyseisen geenin periytymistapaa (maternaalista periytymistä mtDNA:n pistemutaatioissa tai autosomissa peittyvää periytymistä tuman geenien mutaatioissa). MtDNA:n mutaatioita ei yleensä lähdetä selvittämään sikiödiagnostiikan keinoin.
Hoito on oireenmukaista. Kardiologin säännöllistä seurantaa suositellaan. Tarvittaessa käytetään sydämen tahdistinta, joka parantaa ennustetta. Huonokuuloisuuteen voidaan tarvita kuulokojetta. Koentsyymi q10-ravintolisästä on ollut hyötyä joissakin tapauksissa. Silmälihashalvausta voidaan hoitaa leikkauksilla, mutta oireilla on suuri uusiutumisriski ja silmäkomplikaatiot ovat mahdollisia. Ennuste riippuu siitä, kuinka moneen elimeen sairaus vaikuttaa ja poikkeavan mtDNA:n suhteellisesta määrästä näissä elimissä. Useimmissa tapauksissa eliniän ennuste on normaali asianmukaisella hoidolla. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/125 000.
