Oireyhtymään liittyy synnynnäisiä rakennepoikkeamia (pienipäisyys, tyypilliset kasvonpiirteet, leveät peukalot ja isovarpaat), pienikokoisuus, älyllinen kehitysvamma ja luonteenomaisia käytöspiirteitä. Ulkonäköpiirteet tulevat selvemmiksi iän myötä. Tyypillisiä piirteitä ovat selvästi kaarevat kulmakarvat, pitkät silmäripset, alaspäin vinot luomiraot, kupera nenän selkä, nenänsiipiä matalammalle ulottuva nenän väliseinä, korkea suulaki ja pienileukaisuus. Kynsimäiset nystermät (talon cusps) ovat hyvin yleisiä etuhampaiden takapinnalla. Melkein kaikilla on epätavallinen hymy, jossa silmät sulkeutuvat lähes täysin.

Muita löydöksiä ovat silmien poikkeavuudet (kyynelkanavan tukkeumat, synnynnäinen glaukooma, taittoviat), erilaiset synnynnäiset sydänviat (mm. kammio- ja eteisväliseinäaukot ja avoin valtimotiehyt), nivelten yliliikkuvuus ja ihomuutokset (erityisesti keloidiarpimuodostus). Vastasyntyneillä on usein syömisvaikeuksia ja hengitystieinfektiot ovat hyvin yleisiä lapsuudessa. Ummetus on tavallisesti elinikäinen ongelma. Potilaille saattaa kehittyä ylipainoa myöhäislapsuudessa tai varhaisessa teini-iässä. Lapsilla on erittäin hyvät sosiaaliset taidot. Aikuisiässä yhtäkkiset mielialamuutokset ja pakko-oireinen käytös tulevat pikkuhiljaa yleisemmäksi. Toisin kuin aiemmin uskottiin, riski pahanlaatuisille kasvaimille ei ole kohonnut alle 40-vuotiailla. On epäselvää, onko riski kohonnut sitä vanhemmilla.

Oireyhtymä on lähes aina sporadinen, useimmiten se syntyy de novo- mutaation seurauksena. Mikäli oireyhtymää sairastava saa lapsia, periytyy tauti vallitsevasti. Aiheuttajia ovat kromosomin 16p13.3 mikrodeleetio sekä mutaatiot CREB-binding (CEBBP, 16p13.3)- ja E1A-binding (EP300, 22q13.2) -proteiineissa. CEBBP:lla ja EP300:lla on korkea homologisuusaste, ja molemmilla on tärkeä rooli transkription koaktivaattoreina. Taudin tarkkaa patogeneesiä ei edelleenkään tunneta. EP300-mutaatioon näyttää liittyvän enemmän toiminnallisia häiriöitä, korostuneempi pienipäisyys ja vähemmän raajojen kärkiosien epämuodostumia.

Diagnoosi perustuu pääasiassa kliiniseen tutkimukseen. Sytogeneettisiä tai molekulaarisia poikkeavuuksia löydetään 65 %:lta. Terveillä vanhemmilla on pieni riski (0,5 %) saada toinenkin oireyhtymää sairastava lapsi, mutta potilaiden lapsilla on 50 %:n riski sairastua. Sikiödiagnostiikka on mahdollista, jos perheen mutaatio tunnetaan. Raskauden aikaisella ultraäänitutkimuksella saadaan harvoin luotettavaa diagnoosia.

Kaikkien potilaiden sydäntilanne tulisi arvioida diagnoosihetkellä ja samoin kuulo ja näkö tarkastetaan ja niitä seurataan jatkossa säännöllisesti. Erityisopetuksessa keskitytään jo varhain psykomotoriseen kehitykseen ja puheterapiaan. Lapsia tulee seurata säännöllisin väliajoin ja arvioida systemaattisesti kehitystä 3 - 4 vuoden iästä lähtien. Oireyhtymää sairastavien elinajanodote vaikuttaa olevan normaali. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/100 000 - 125 000.

Orphanet ORPHA783