Oikea valmistautuminen verinäytteenottoon on erittäin tärkeää. Sillä varmistetaan, että saadut tulokset ovat vertailukelpoisia viitearvoihin nähden ja mittaavat oikeaa asiaa. Esimerkiksi ruokailu, nautintoaineet, lääkkeet, fyysinen rastitus ja näytteenoton vuorokauden aika voivat vaikuttaa tutkittaviin asioihin. Onkin tärkeä valmistautua näytteenottoon annettujen ohjeiden mukaisesti tai jos se ei ole onnistunut, niin näytteenotto tilanteessa siitä tulee kertoa näytteenottajalle.
Verinäytteet otetaan laboratoriossa yleensä laskimoista. Riittävän suuria laskimoita on varsinkin kyynärtaipeissa.
Näytteenottoneulassa on valmiina kuminen suojus, jonka sisällä olevaan onttoon tappiin näyteputken kumitulppa työnnetään. Veriputkissa on alipainetta, minkä ansiosta veri suihkuaa putken sisään vauhdilla. Alipaineen määrä on säädetty sellaiseksi, että putkeen pääsee verta haluttu määrä, minkä jälkeen verentulo loppuu. Alipaineen ansiosta verinäytteen otto on huomattavasti nopeampaa kuin aikaisemmin, jolloin veri valui omalla paineellaan putkeen. Se on myös siistimpää ja turvallisempaa, sillä veri kulkee suoraan neulasta putkeen.
Näyte otetaan puhtaasti siten, että estetään mikrobien siirtymistä työntekijästä näytteen antajaan, antajasta tai näytteestä työntekijään tai näytteen antajista toisiin verinäytteen antajiin. Näytteenottaja käyttää hansikkaita, iho puhdistetaan ja näytteenottovälineet ovat steriilejä.
Laboratorioon on etukäteen lähetetty tilaus (laboratoriopyyntö) tarvittavista tutkimuksista. Sen perusteella laboratoriohoitaja valitsee tutkimukseen sopivat putket ja tietää, montako putkellista tarvitaan. Yhteen tavalliseen putkeen mahtuu 3 millilitraa (ml). Tavallisesti pärjätään 3–4 putkella, vaikka tehtäisiin useita eri tutkimuksia. Tarvittava verimäärä 10–20 ml on vain 0,2–0,4 % koko ihmisen verimäärästä, joka on noin neljä–viisi litraa. Tämän veritilkan menettäminen ei aikuisen ihmisen voinnissa tunnu missään.
Pikkulapsilta ei tavallista kyynärtaipeen laskimonäytettä voida ottaa. Heiltä verinäyte otetaan yleensä päänahan laskimosta. Pikkulapsilta otetaan myös paljon ihopistonäytettä. Pistopaikkana ovat tavallisesti kantapään sivut. Erityisinstrumentilla eli pistolansetilla tehdään ihoon reikä, josta puristetaan esiin riittävän iso veripisara. Veri imeytetään tavallisesti ohueen ns. kapillaariputkeen.
Verinäytteen otosta johtuvat haitat
Yleensä verinäytteen otosta ei aiheudu mitään suurta haittaa. Tavallisin haitta on veren vuotaminen neulan reiästä ihon alle. Se näkyy mustelmana, joka ilkeästä ulkonäöstään huolimatta on vaaraton ja häviää muutamassa päivässä. Useimmiten mustelma johtuu siitä, että neulanpistosta syntyneen reiän päälle asetettua lappua ei ole painettu riittävästi tai oikein. Sitä pitää painaa useita minuutteja ja juuri reiän kohdalta. Näytteenottokäden käyttö kantamiseen tai muuhun raskaaseen työhön seuraavan tunnin aikana voi myös lisätä vuodon vaaraa.
Pyörtyminen tai heikotus on myös hyvin yleistä verinäytteenoton yhteydessä. Pistospelosta tai aikaisemmasta pyörtymisestä kannattaa kertoa ennen näytteenottoa. Tarvittaessa verinäyte voidaan ottaa makuulla ja huomio kannattaa kiinnittää johonkin muuhun asiaan.
Pistospelko on melko yleistä ja joissakin tilanteissa vaarallista, koska se voi estää hakeutumisen vakavienkin sairauksien vuoksi tutkimuksiin. Pelkoja voidaan lievittää usein erilaisin harjoituksin, joissa peloista kärsivä totuttelee asteittain kohtamaan pelkoa aiheuttavan kohteen tai tilanteen.
Näytteenottokohta voidaan tarvittaessa puuduttaa iholle käytettävällä paikallispuudutteella (voiteella tai laastarilla) ennen pistoa kivun lievittämiseksi esimerkiksi lapsilla tai pistosta pelkäävillä.
