Virushepatiittien antigeenitestit
Antigeenitestit tunnistavat viruksen proteiineja eli antigeenejä. Pitoisuus on koholla juuri tautiin sairastuttua tai jos jää viruksen kantajaksi. Esimerkiksi Hepatiiti B-virus tartuntaa tutkitaan usein S-HBsAg-testillä ja viruksen mahdollista häviämistä verestä voidaan myös seurata tämän testin avulla.
Virushepatiittien vasta-ainetestit
Viruksia (ja bakteereita) vastaan syntyy vasta-aineita, jotka voivat pysyä elimistössä eliniän. Kun maksasairauden yhteydessä todetaan hepatiittiviruksen vasta-aineita, täytyy selvittää, onko kyseessä kauan sitten sairastetun hepatiitin jättämä jälki vai uusi tulehdus. Lisäksi on selvitettävä, onko virus jäänyt elimistöön pysyvästi, kuten voi käydä B-, C- ja D-hepatiiteissa.
A-hepatiittivasta-aineet (S-HAVAb) osoittavat, että maksatulehdus on joskus sairastettu tai henkilö on saanut rokotuksen A-hepatiittia vastaan. Vasta-aineita on kuitenkin monenlaisia. Tuoreessa tulehduksessa muodostuu niin sanottuja M-luokan vasta-aineita, jotka eivät jää pysyvästi elimistöön, vaan ovat mitattavissa vain 3–6 kuukauden ajan hepatiitin alusta laskien. Jos M-vasta-aineet (S-HAVAbM) ovat koholla, merkitsee se tuoretta tulehdusta.
B-hepatiittien kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Tutkimalla viruksen eriosia vastaan syntyneitä vasta-aineita (HBsAb, HBcAb tai HBeAb), voidaan päätellä tulehduksen tuoreutta ja tartuttavuutta.
Hepatiitti C -virusvasta-aineita (HCVAb) tutkimalla ei voida päätellä tulehduksen ajankohtaa ja aktiivisuutta. Vasta-aineet voivat olla merkki tuoreesta tulehduksesta, kroonistuneesta tulehduksesta tai aikaisemmin sairastetusta, mutta parantuneesta taudista.
Virushepatiittien nukleiinihappotutkimukset
Aktiivisen viruksen läsnäolo voidaan todeta nukleiinihappotutkimuksella, joka tunnistaa viruksen sisältämää nukleiinihappoa (DNA:ta). Esimerkiksi hepatiitti C-infektion aktiivisuuden määrittämiseksi suositellaan nukleiinihapon osoitustestiä (S-HCVNhO). Myös B-, D- ja E- hepatiitteja voidaan tutkia nukleiinihappotutkimuksella.
