Äkillinen stressireaktio voi kehittyä kenelle tahansa, jos joutuu kokemaan tai näkemään jotakin epätavallisen järkyttävää. Tapahtumat, joihin liittyy joko kuolema, vakava loukkaantuminen tai näiden uhka tai oman tai toisen fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen voivat aiheuttaa stressireaktion. Tyypillisiä tilanteita ovat esimerkiksi suuronnettomuudet, sota- ja terrorismikokemukset, väkivallan kohteeksi joutuminen tai väkivallan näkeminen sekä tieto omaa tai läheisen henkeä uhkaavasta sairaudesta.

Laajamittaisen äkillisen onnettomuuden jälkeen 50–90 % mukana olleista saa ainakin lyhytkestoisen stressisokin. Useammilla oireet kuitenkin helpottavat melko pian. Stressireaktio on siis periaatteessa normaali ilmiö, eikä siihen välttämättä tarvita ammatillista apua.

Äkillisen stressireaktion oireet

Äkillisen stressireaktion oireet ovat samankaltaisia kuin ahdistuneisuushäiriössä, mutta oireet alkavat yleensä helpottaa jo muutaman tunnin tai parin päivän kuluessa. Oireiden kestäessä 2–28 vuorokautta puhutaan häiriöstä. Jos oireet kestävät yli kuukauden, ei voida puhua enää normaalista stressireaktiosta tai -häiriöstä. Tällöin oireilu luokitellaan traumaperäiseksi stressihäiriöksi.

Ahdistuneisuus ilmenee muun muassa univaikeuksina, ärtyisyytenä, vihaisuutena, keskittymisvaikeuksina ja korostuneena varuillaan olona. Oireena voi olla myös syvää surua tai toivottomuutta.

Mieleen voi tulla toistuvia ahdistavia muistikuvia tapahtumasta. Hetkellisesti voi esiintyä myös takaumia eli tuntua siltä, että kokee tapahtuman uudelleen. Painajaisunet ovat tyypillisiä. Erityisesti jos jokin asia muistuttaa tapahtumasta, voi se laukaista ahdistuneisuuden. Asian muistamista pyritäänkin tyypillisesti aluksi välttelemään.

Toisaalta asioiden muistaminen voi olla halutessakin vaikeaa. Myös kiinnostus asioihin voi hetkeksi kadota. Henkilöt kokevat usein niin sanottuja dissosiatiivisia oireita. Niiden päämääränä on välttää ahdistavien mielikuvien pääsy tietoisuuteen. Dissosiatiivisia kokemuksia ovat subjektiivinen turtumuksen ja irrallisuuden tunne, tunnereaktioiden puuttuminen, vähentynyt tietoisuus ympäristöstä, itsensä tai ympäristönsä vieraana kokeminen (depersonalisaatio ja derealisaatio) sekä kyvyttömyys muistaa jotain traumaan keskeisesti liittynyttä seikkaa (dissosiatiivinen muistihäiriö).

Äkillisen stressireaktion itsehoito

Valtaosa akuuteista stressihäiriöistä menee ohi itsestään. Oireiden lievittämisessä tärkeintä on tilanteen rauhoittaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Arjen rutiinit ja itsestä huolehtiminen tukevat toipumista. Ruokailuista huolehtiminen, lepo, konkreettinen apu ja mahdollisten fyysisten vammojen hoito ovat avainasemassa. Ensimmäisenä vuorokautena ei kannata jäädä yksin, koska joillakin oireet ovat hyvin voimakkaita ja läheisten turvallinen läsnäolo on tärkeää.

On hyvä ymmärtää, että oma voimakas reaktio tapahtumaan on normaali. Myös tieto siitä, että jokainen voi reagoida yksilöllisesti eikä ole oikeaa tai väärää tapaa reagoida, saattaa helpottaa.

Traumaan johtaneita tapahtumia ei tarvitse käydä läpi, ellei henkilö itse koe siihen tarvetta. Toisaalta on hyvä, jos asioista saa rauhassa puhua tarpeen tullen. Yksityiskohtaisemmat keskustelut trauman herättämistä ahdistavista tunteista on usein viisasta jättää myöhäisempään ajankohtaan, jos akuutissa vaiheessa luonnostaan ilmenevät oireet eivät ala lievittyä. Näin on hyvä toimia erityisesti, jos traumasta keskusteleminen tuntuu lisäävän oireista kärsivän ahdistuneisuutta. Joillakin ihmisillä heti onnettomuuden jälkeen tapahtuva yksityiskohtaisempi jälkipuinti saattaa jopa lisätä traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen riskiä.

Joskus uutisointi onnettomuudesta jälkikäteen voi herättää ahdistusta, tällöin kannattaa välttää tilapäisesti median lukemista.

Milloin hoitoon?

Jos oireet ovat voimakkaita ja vaikeuttavat huomattavasti toimintakykyä tai sosiaalisia suhteita, kannattaa lähipäivinä tai viimeistään lähiviikkojen kuluessa kääntyä lääkärin, psykiatrin tai psykologin puoleen.

Ensimmäisten viikkojen aikana hoidon kulmakivenä on turvallisuuden lisääminen. Lisäksi tarjotaan tietoa stressireaktioista ja rauhoittumiskeinoista ja neuvoja huolenaiheisiin. Samalla varmistetaan, että henkilöllä on yhteydet perheeseen, muihin läheisiin ja paikallisiin auttamisjärjestelmiin. Terveydenhuoltoon pyritään järjestämään turvallinen kontakti, mutta alkuvaiheessa intensiivisiä hoitoja ei tarjota, koska ei haluta häiritä luonnollista toipumista.

Lääkehoitoon suhtaudutaan alkuvaiheessa pidättäytyvästi, koska kyseessä ovat luonnolliset tunteet. Tarvittaessa voimakkaita oireita voidaan helpottaa lääkityksellä. Unihäiriöön voidaan käyttää lääkitystä lyhytaikaisesti. Masennuslääkkeen aloitus voi joskus olla tarpeellista. Hankalimmin oireileville tarjotaan kriisi- ja traumaterapeuttisia keskusteluhoitoja.