Esiintyvyys ja tartunta

Denguevirusella on neljä eri serotyyppiä eli alalajia. Sairastetun taudin jälkeen kehittyy immuniteetti vain kyseistä alalajia kohtaan eli denguetartunnan voi saada neljä kertaa.

Denguevirus tarttuu ihmisestä toiseen Aedes-suvun hyttysen (tiikerihyttysten) piston välityksellä. Taudin levittäjiä eli vektoreita ovat Aedes aegypti (keltakuumehyttynen) ja Aedes albopictus (Aasian tiikerihyttynen), jotka ovat aktiivisia päiväsaikaan. Jälkimmäistä esiintyy paitsi tropiikissa, myös muun muassa Etelä-Euroopassa; ilmaston lämpenemisen myötä sen leviämisalue saattaa hiljalleen muuttua yhä pohjoisemmaksi. Nämä hyttyset voivat levittää useita virustauteja (keltakuume, denguekuume, chikungunyainfektio, zikavirusinfektio). Ne viihtyvät ihmisasutuksen lähellä ja pistävät päiväsaikaan. Hyttyset munivat veteen, esimerkiksi pihoilla lojuviin astioihin ja autonrenkaisiin kertyvään sadeveteen.

Denguekuumetta esiintyy laajalti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, pääasiassa kaupungeissa ja asutusalueilla. Yli puolet maapallon väestöstä asuu viruksen esiintymisalueella. Väestönkasvun, kaupunkien laajenemisen ja matkailun myötä tautitapausten määrä on lisääntynyt maailmanlaajuisesti. Maailman terveysjärjestö (WHO) arvioi vuonna 2020, että vuosittain jopa 400 miljoonaa ihmistä saa denguetartunnan ja noin 100 miljoonaa oireisen infektion; noin 70 % tapauksista on Aasiassa. Denguekuume aiheuttaa ajoittain laajoja epidemioita, erityisesti Kaakkois-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Vuodesta 2010 lähtien on raportoitu paikallisia infektioita Etelä-Euroopasta. Madeiralla oli 2012–2013 noin 2000 tapauksen epidemia. Katso ajankohtainen tilanne THL:n sivuilta ja Matkailijan terveysoppaasta.

Matkailijoiden denguetapauksia todetaan Suomessa 25–100 vuodessa. Suurin osa suomalaisten matkailijoiden tartunnoista on peräisin Aasiasta, etenkin Thaimaasta. Todennäköisesti tapauksia on enemmänkin: lyhyen itämisajan vuoksi osa tartunnan saaneista sairastuu jo matkan aikana eikä enää palattuaan hakeudu kotimaassa terveydenhuoltoon, toisaalta lieväoireiset eivät aina hakeudu lainkaan tutkimuksiin.

Oireet

Denguekuumeen taudinkuva vaihtelee oireettomasta vakavaan. Itämisaika tartunnasta oireisiin on lyhyt, 4–10 vuorokautta. Tyypillisen denguekuumeen oireita ovat korkea kuume, päänsärky, kipu silmien takana ja voimakkaat jäsen- ja nivelsäryt. Kivut voivat olla ankaria, mistä tauti on saanut nimityksen "break-bone fever" (luunkatkojakuume). Taudin alkuvaiheessa kasvojen ja kaulan alue usein punoittavat ja 3–5 vuorokauden kuluttua oireiden alusta vartalolta leviää hento punoittava ihottuma kasvoille ja raajoihin. Oireet häviävät 1–2 viikossa. Sairastettua tautia voi seurata viikkoja kestävä väsymys ja ohimenevä masennus.

Vakava dengue syntyy ilmeisesti immunologisella mekanismilla. Tauti alkaa kuten tavallinen denguekuume. Kuumeen väistyessä, yleensä ensimmäisen sairastamisviikon lopussa, alkavat kovat vatsakivut, pitkittynyt oksentelu, hengityksen tihentyminen ja verenvuoto-oireet. Komplikaatiot johtuvat verisuonten seinämien läpäisevyyden lisääntymisestä ja plasmavuodosta verisuonten ulkopuolelle. Vakavan denguen riskiä lisää aiemmin sairastettu toisen dengue-serotyypin aiheuttama infektio. Riskiin vaikuttavat kuitenkin myös muut tekijät, kuten viruksen ja sairastuneen henkilön ominaisuudet. Vakava dengue on erittäin harvinainen matkailijoilla, ja asianmukaisessa sairaalahoidossa kuolleisuus on alle 1 %.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Tyypillisiä laboratoriolöydöksiä ovat veren valkosolujen ja verihiutaleiden huomattava väheneminen. Oireet ja laboratoriolöydökset muistuttavat malariaa, joka tuleekin sulkea pois, jos sairastunut on ollut malaria-alueella. Maksaentsyymit nousevat ensimmäisen sairastamisviikon lopulla. Dengueinfektio diagnosoidaan verinäytteestä, josta määritetään vasta-aineet ja viruksen NS1-antigeeni.

Denguekuumeeseen ei ole virukseen tehoavaa täsmähoitoa. Tulehduskipulääkkeitä ja asetyylisalisyylihappoa tulee välttää, koska ne voivat lisätä verenvuototaipumusta. Parasetamoli on turvallinen kuume- ja kipulääkkeenä. Sairaalahoidossa seurataan ja hoidetaan huolellisesti nestetasapainoa.

Denguekuumeen sairastanut saa elinikäisen immuniteetin saman serotyypin virukselle, mutta suoja muita serotyyppejä vastaan on lyhytaikainen ja ohimenevä. Aikaisemmin sairastettu denguekuume ei ole este endeemiselle alueelle matkustamiselle, mutta – kuten muillakin matkailijoilla – hyttysen pistoilta suojautuminen on tärkeää.

Tartuntoja ehkäistään suojautumalla hyttysen pistoilta peittävällä vaatetuksella ja hyttyskarkotteilla myös päiväaikaan. Denguevirusinfektion ehkäisemiseksi on rokote (Qdenga), jota suositellaan yli 4-vuotiaille matkailijoille, jotka ovat sairastaneet denguekuumeen aikaisemmin ja ovat lähdössä yli neljäksi viikoksi denguekuumeen esiintymisalueelle.

Esiintyvyys ja tartunta

Chikungynuavirus leviää ihmisestä toiseen hyttysenpiston välityksellä. Taudin levittäjänä eli vektorina toimivat Aedes aegypti- ja Aedes albopictus -hyttyset (tiikerihyttyset), jotka ovat aktiivisia päiväsaikaan. Jälkimmäistä esiintyy myös Etelä-Euroopassa.

Chikungunyavirusta esiintyi aiemmin osassa Afrikkaa sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Kongosta alkoi 2004 epidemia, joka eteni nopeasti Intian valtameren saarille, Intian niemimaalle, Kaakkois-Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Euroopassa todetaan joka vuosi useita matkailijoiden chikungunya-tapauksia. Vuonna 2007 Chikungunyavirus levisi ensimmäistä kertaa lauhkealle ilmastovyöhykkeelle: Intian matkalla tartunnan saanut matkailija saapui hyttysvektorin esiintymisalueelle Pohjois-Italiaan, jossa syntyi paikallinen epidemia. Etelä-Euroopasta on raportoitu sen jälkeen paikallisesti saatuja infektioita, Pohjois-Italiassa oli uusi epidemia 2017. Katso ajankohtainen tilanne THL:n sivuilta ja Matkailijan terveysoppaasta.

Oireet

Itämisaika tartunnasta oireisiin on lyhyt, 3–7 vuorokautta. Infektio on usein oireeton tai vähäoireinen. Tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, ihottuma, kovat nivelkivut, lihaskivut, päänsärky, pahoinvointi ja väsymys. Oireet muistuttavat denguekuumetta, mutta chikungunyainfektiossa nivelkivut ja -turvotukset usein hallitsevat taudinkuvaa. Niveloireet kestävät yleensä muutamia päiviä tai viikkoja, mutta voivat osalla potilaista jatkua kuukausia, jopa vuosia. Tautiin voi liittyä, tosin harvoin, verenvuoto-oireita, hengitys-, sydän- tai keskushermosto-oireita.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Denguekuumeen tapaan tyypillisiä laboratoriolöydöksiä ovat veren valkosolujen ja verihiutaleiden huomattava väheneminen. Chikungunyainfektio diagnosoidaan osoittamalla verestä virukseen kohdistuvia vasta-aineita.

Virusta vastaan ei ole tarjolla täsmälääkettä. Oireita lievittämään suositetaan parasetamolia, pitkittyneisiin niveloireisiin voidaan käyttää tulehduskipulääkkeitä.

Sairastettu tauti antaa ilmeisesti elinikäisen suojan uusilta tartunnoilta. Ehkäisynä on hyttysenpistojen välttäminen peittävällä vaatetuksella ja hyttyskarkotteilla myös päiväaikaan. Kesäkuussa 2024 EU:ssa hyväksyttiin ensimmäinen rokote Chikungunyan ehkäisyyn. Tämä elävä heikennetty rokote on tarkoitettu 18 vuotta täyttäneille, joiden riski arvioidaan erityisen suureksi.

Esiintyvyys ja tartunta

Länsi-Niilin virus eli West Nile virus (WNV) tarttuu hyttysenpiston välityksellä: hyttynen pistää ensin virusta kantavaa lintua ja sen jälkeen ihmistä. Luonnossa viruksen isäntäeläimiä ovat varpuslinnut, joilla tartunta on useimmiten oireeton. Tartunnan levittäjinä eli vektoreina toimivat Culex-suvun hyttyset. Infektoituneella ihmisellä on veressä virusta vain vähän, eikä se siksi tartu ihmisestä toiseen hyttysenpiston välityksellä. Ihmisten välinen tartunta on kuitenkin mahdollinen verensiirroissa, elinsiirroissa, äidiltä sikiölle tai imetyksessä vauvalle.

Muuttolinnut levittävät virusta uusille maantieteellisille alueille. Aiemmin virusta esiintyi vain Aasiassa, Afrikassa ja Välimeren alueella. Vuonna 1999 se levisi Atlantin yli ja aiheutti epidemian Pohjois-Amerikan itärannikolla, josta se levisi seuraavien vuosien aikana koko Yhdysvaltojen alueelle. WNV on levinnyt tällä hetkellä erittäin laajalle alueelle: läpi Afrikan ja Lähi-Idän, osaan Eurooppaa ja aiemman Neuvostoliiton aluetta, Etelä-Aasiaan, Australiaan ja Amerikan mantereelle. Virus on aiheuttanut 2010-luvulta alkaen vuosittain kymmeniä tai satoja ihmisten infektioita eteläisessä Euroopassa. Vuonna 2018 oli Euroopan laajin epidemia: sairastuneita tavattiin eniten Pohjois-Italiassa, mutta tapauksia oli myös Balkanilla, Ranskan Rivieralla, Romaniassa, Kreikassa, Tšekissä ja Unkarissa. Vektorihyttystä esiintyy kaikkialla Euroopassa; suurin osa Euroopan tautitapauksista raportoidaan heinä-syyskuussa, kun hyttyset ovat aktiivisimmillaan. Virus on aiheuttanut epidemioita myös hevosissa. Lisätietoa Matkailijan terveysoppaasta.

Oireet

Tartunta on useimmiten oireeton; vain joka neljäs tartunnan saanut sairastuu. Oireet alkavat tavallisimmin 2–14 päivää tartunnasta, viimeistään kahden viikon kuluessa. Tavallisimmat oireet ovat kuume, päänsärky ja lihaskivut. Osa on kuumeettomia tai kuume on matala. Osalla esiintyy selkäkipua, silmäsärkyä, nielutulehdusta, ripulia tai oksentelua. Kuumeen laskettua ihottumaa ilmaantuu 25–50 %:lle.

Tauti paranee muutamissa päivissä tai viikossa, mutta voi jättää viikoiksi uupumusta, muistihäiriöitä, päänsärkyä ja tasapainovaikeuksia. Noin yksi kahdestasadasta sairastuu aivokalvo- tai aivotulehdukseen, joka on yleisempi iäkkäillä. Aivotulehdukseen kuolee noin joka kymmenes sairastuneista. Tautiin voi liittyä myös muita vakavia komplikaatioita.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi tehdään osoittamalla vasta-aineita joko verestä tai selkäydinnesteestä. Virukseen tehoavaa hoitoa ei ole tarjolla, hoito on oireenmukaista. Ehkäisynä on hyttysenpistojen välttäminen. Rokotetta ei ole vielä saatavilla. WNV:n esiintymisalueella oleskelleet eivät voi luovuttaa verta ennen kuin Suomeen paluusta on kulunut 28 vuorokautta.