Konversiohäiriöllä eli toiminnallisilla neurologisilla häiriöillä tarkoitetaan neurologisia oireita muistuttavia oireita, jotka eivät kuitenkaan ole neurologisen sairauden aiheuttamia. Lähes kaikille tavallisimmille neurologisille oireille on olemassa niitä läheisesti muistuttava "toiminnallinen parinsa", joka kuitenkin poikkeaa niistä ratkaisevalla ja tunnistettavalla tavalla ilmiasultaan.

Toiminnallisten neurologisten häiriöiden esiintyvyys ja riskitekijät

Vastoin aikaisempaa käsitystä toiminnalliset neurologiset oireet eivät ole harvinaisia. Esimerkiksi halvaus- tai lihasjäykkyysoireina esiintyviä toiminnallisia neurologisia häiriöitä esiintyy väestössä saman verran kuin MS-tautia (noin 50 / 100 000 henkilövuotta), ja vastaavia arvioita on esitetty toiminnallisista epilepsian kaltaisista kohtausoireista. Neurologisella avovastaanotolla arviolta 5 % potilaista kärsii toiminnallisista oireista. Erilaistuneimmissa yksiköissä, kuten epilepsiayksiköissä tai liikehäiriöpoliklinikoissa, toiminnallisten häiriöiden osuus on selvästi suurempi, jopa 15–20 %:n luokkaa.

Suurin osa oireista kärsivistä on naisia (60–80 %). Oireita esiintyy leikki-ikäisistä alkaen kaiken ikäisillä. Esiintymishuippu vaihtelee hieman eri oireilla. Toiminnalliset kohtausoireet ja toiminnalliset tic-oireet alkavat yleensä teini-iässä tai nuorella aikuisiällä, kun taas halvausoireet ja liikesäätelyn häiriöt tavallisimmin noin 30 vuoden iässä.

Riskitekijöitä ja taustatekijöitä on eri tutkimuksissa tunnistettu useita. Varhaislapsuuden traumat tai kaltoinkohtelu ovat oireista kärsivillä noin neljä kertaa tavallisempia kuin väestössä keskimäärin. Erilaiset psyykkiset, sosiaaliset ja kuormitustekijät ovat usein keskeisiä. Usein ajallisesti selvä yhteys oireiden alkuun tai pahenemiseen ja kuormitustekijöihin liittyen on todettavissa. Muut samanaikaiset neurologiset sairaudet, muut toiminnalliset oireet, perinnölliset tekijät ja neuropsykiatriset häiriöt voivat myös altistaa oireistolle. Toisaalta ei ole myöskään harvinaista, että mitään selvää oireille altistavaa psykologista tai elimellistä taustatekijää ei ole todettavissa. On myös todettu, että oireisto voi levitä ihmisten välillä tiedostamattomalla tavalla esimeriksi sosiaalisen median välityksellä "sosiaalisen tarttumisen" (social contagion) mekanismilla. Esimerkiksi somen välityksellä nuorilla on levinnyt niin sanottu TikTok-Tourette: COVID-epidemian aikana neurologit eri maissa havaitsivat toiminnallisten tic-oireiden esiintymisen lisääntyneen merkittävästi sen jälkeen, kun suositut somevaikuttajat olivat kuvanneet itsellään näitä oireita.

Toiminnallisten neurologisten häiriöiden oireet

Konversiohäiriön eli toiminnallisten neurologisten häiriöiden oireet muistuttavat neurologisia oireita (taulukko Toiminnallisia neurologisia (konversio) oireita).

Oireiston alku ja kulku ovat neurologista sairautta ajatellen epätyypillisiä, esimerkiksi taulukossa Toiminnalliseen neurologiseen häiriöön viittaavia piirteitä kuvatulla tavalla.

Toiminnallisten neurologisten häiriöiden toteaminen

Diagnostiikan kulmakivenä on osoittaa neurologisia oireita muistuttavien toiminnallisten oireiden ja neurologisiin sairauksiin liittyvien oireiden ristiriitaisuus. Tutkiminen edellyttää neurologista asiantuntemusta ja ymmärrystä neurologisista lainalaisuuksista. Siksi diagnostiikka kuuluu tavallisesti neurologian erikoisalalle. Neurologisen tutkimuksen yhteydessä voidaan hyödyntää useita neurologien koulutukseen kuuluvia, neurologisen potilaan kliiniseen tutkimukseen liittyviä löydöksiä ja havaintoja, joiden perusteella diagnoosi voidaan asettaa. Neurologisilla sairauksilla on myös alkamisikään, sairauden kulkuun ja oireiden vaihteluun erilaisissa tilanteissa liittyviä erityispiirteitä, joiden hyvä tunteminen auttaa asiantuntevaa lääkäriä tunnistamaan oireiden toiminnallisen luonteen.

Konversiohäiriö vai toiminnallinen neurologinen häiriö?

Konversiohäiriö-termi perustuu freudilaiseen psykodynaamiseen ajatteluun. Sen mukaan kyseessä on minän puolustusmekanismi, jossa minää uhkaavat ahdistavat psyykkiset tekijät käännetään kehollisiksi oireiksi. Psyykkiset tekijät ovatkin oireilussa usein tärkeitä, mutta nykykäsityksen, aivotutkimuksen ja kliinisen kokemuksen perusteella psykiatrinen selitys oireille on yksipuolinen ja riittämätön. Häiriön olemusta kuvataan parhaiten biopsykososiaalisella sairausmallilla, jonka mukaan oireistolle altistavat, oireiston laukaisevat ja sitä ylläpitävät syyt ovat monitekijäisiä. Konversiohäiriö-termin tilalla käytetään tieteellisessä kirjallisuudessa nykyisin tavallisesti termiä toiminnallinen neurologinen häiriö (functional neurological disorder), mikä on myös kliinisessä työssä sopivampi termi. "Neurologista" ja "psykiatrista" oireilua, tai aivoja ja mieltä, ei aivotutkimuksenkaan näkökulmasta voi toisistaan erottaa.

Toiminnallisten neurologisten oireiden mekanismit

Biopsykososiaalisen sairausmallin mukaan sairastuminen liittyy samanaikaisesti moniin tekijöihin. Perinnölliset tekijät ja varhaislapsuudesta alkaen kertyvät elämänaikaiset kokemukset ja traumat, jotka muovaavat elimistön reagointimalleja erilaisille kuormitustekijöille, kuten sairauksille, vaikuttavat oireiston ilmaantumiseen. Näitä voivat olla esimerkiksi muut elimelliset ja psykiatriset sairaudet sekä sosiaalisesti turvallinen ympäristö tai sen puute. Oireiluun liittyvä liiallinen huoli (katastrofointi) voi romahdusmaisesti lisätä oireilua ja estää siitä toipumista.

Tyypillisesti sairastuneella on ollut aikaisemmin tai on samanaikaisesti muita toiminnallisia eri elinjärjestelmissä ilmeneviä oireita (esim. ärtynyt suoli -oireyhtymä, ympäristöherkkyys tai runsaasti muita selittämättömiä oireita).

Modernin kognitiivisen neurotieteen mukainen käsitys aivojen toiminnasta on tuonut myös lisää tietoa neurologisista mekanismeista oireiden taustalla. Aivojen kuvantamistutkimuksissa on voitu osoittaa, että näistä oireista kärsivien henkilöiden aivojen toiminta poikkeaa terveiden henkilöiden tai oireita jäljittelevien henkilöiden aivojen toiminnasta. Tunnetilaa ja emootioita säätelevien rakenteiden, kuten mantelitumakkeen, yliaktiivisuus liittyy esimerkiksi motorisia toimintoja säätelevien keskusten toiminnan vähäiseen aktiivisuuteen tilanteessa, jossa sairastunut koettaa liikuttaa raajojaan.

Aivojen toiminta perustuu niihin elämän aikana tallentuneisiin malleihin (esim. liikkeen valmistelemisesta ja toteuttamisesta), joiden toimivuutta jatkuvasti (ei-tietoisesti) verrataan siihen tietoon, mitä kehon sisäisesti ja kehon ulkopuolelta saatu aistitieto välittää. Tätä monimutkaista mekanismia voi häiritä esimerkiksi psyykkinen tai elimellinen stressitila, kuten virusinfektioon sairastuminen. Mekanismin häiriintyminen voi edelleen johtaa vääränlaisten mallien ilmaantumiseen, esimerkiksi halvaantumiseen tai epileptisen kaltaiseen kohtaukseen tai vääränlaiseen subjektiiviseen kokemukseen kehon tilasta. Tyypillinen esimerkki vääränlaisesta mallista on esimerkiksi aavesärky eli kipu raajassa, jota ei ole amputaation jälkeen olemassakaan.

Toiminnallisten neurologisten häiriöiden hoito ja ennuste

Oireiston diagnosoiminen toiminnalliseksi on keskeinen osa hoitoa. Epätietoisuus ja huoli sekä niihin liittyvä välttämiskäyttäytyminen lisäävät oireilua ja toimintakyvyn laskua. Diagnoosin tehneen neurologin tärkeä tehtävä on osata selittää ja perustella ymmärrettävästi, kuinka diagnoosiin päästiin ja mitä se tarkoittaa. On tärkeää myös ymmärtää, että koska kyseessä on hermoverkostojen toimintaan liittyvä toimintahäiriö eikä rakenteellinen vaurio tai sairaus, täydellinen toipuminen on mahdollista.

Tutkimuskierteen katkaiseminen diagnoosin tekemisen jälkeen on toipumisen kannalta tarpeellista. Huolellinen kliininen tutkiminen ("neurologinen status") ja kuulluksi tuleminen ovat edellytyksiä näiden tavoitteiden onnistumiselle. Noin joka kolmannella sairastuneella on samanaikaisesti ahdistuneisuushäiriö tai masennustila. Näiden liitännäissairauksien toteaminen ja hoitaminen on tärkeää ja parantaa ennustetta.

Diagnoosin asettamisen jälkeen seurantakäynnit diagnoosin asettaneen lääkärin vastaanotolla ovat tavallisesti tarpeen tilanteen seuraamiseksi ja esiin tulleisiin kysymyksiin vastaamiseksi. Useimmiten tarvitaan moniammatillinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma. Muun muassa psykologin, fysioterapeutin, toimintaterapeutin, puheterapeutin ja ravitsemusterapeutin ammattitaidosta on usein hyötyä. Psykiatrin rooli on usein auttaa oheissairauksien diagnostiikassa ja hoidossa sekä arvioida psykoterapian mahdollisuuksia. Osa sairastuneista hyötyy muun muassa kognitiivisesta yksilö- tai ryhmäpsykoterapiasta. Oireenmukaisia lääkkeitä voidaan käyttää esimerkiksi kivun, unettomuuden, lihasjäykkyyden tai mielialaoireiden hoitoon. Pitkittyneissä tilanteissa hyvän hoitosuhteen merkitys perustasolla (terveyskeskus, työ- tai opiskelijaterveydenhuolto) korostuu.

Vaikeimmissa tilanteissa oireisto voi olla pitkäkestoinen, vuosia jatkuva vaiva. Huonon ennusteen merkkejä ovat vahva kiinnittyminen puhtaasti elimelliseen sairausmalliin ("minulla on neurologinen sairaus, jota ei vain ole löydetty"), oireiston pitkä kesto, samanaikainen psykiatrinen häiriö tai aikaisempi runsas psykiatrinen sairastaminen. Suurimmassa osassa tapauksista oireet onneksi vähenevät tai väistyvät. Toipuminen etenee usein vaiheittain ja aaltomaisesti, joten uudet pahenemisvaiheet toipumisen aikana eivät ole harvinaisia.

Toiminnallisten neurologisten häiriöiden itsehoito

Diagnoosin ymmärtämiseen ja hyväksymiseen pyrkiminen on olennaista itsehoidossa. Omasta psyykkisestä ja fyysisestä terveydestä huolehtiminen luo pohjan toipumiselle.

Mielenterveystalon pitkäaikaisten kehon oireiden omahoito-ohjelmaa sekä kansainvälisen potilasjärjestön suomennettua sivustoa https://neurosymptoms.org/fi/ kannattaa myös hyödyntää itsehoidossa.

Toiminnallisten neurologisten sairauksien ymmärtäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa

Toiminnallisten neurologisten sairauksien ymmärtäminen vaatii ei-perinteistä, biopsykososiaalista lähestymistä ja dualistisen elimellinen-psyykkinen- tai brain-mind-kahtiajaon hylkäämistä sekä sairastuneelta itseltään että terveydenhuollon ammattilaisilta.

Toistaiseksi meillä ei ole sovittuja ja toimivia hoitopolkuja, mikä johtaa usein neurologian ja psykiatrian erikoisalojen väliin putoamiseen ja perustasolla sekä lääkärin että potilaan turhautumiseen ja riittämättömyyden kokemukseen. Sairausvakuutusjärjestelmässä vaikeastikin sairaiden ja toimintakyvyttömien potilaiden on vaikeaa saada etuuksia, koska toiminnallisen häiriön löydöksiä ei nykykäytännön mukaan välttämättä pidetä objektiivisina sairauden merkkeinä. Tilanne lienee hitaasti paranemassa tiedon ja kokemuksen myötä sekä hyvinvointialueille kehittymässä olevien toiminnallisten häiriöiden työryhmien vähitellen yleistyessä.