Yleistä

Toiminnallisilla oireilla ja häiriöillä tarkoitetaan pitkäkestoisia eri elinjärjestelmissä ilmeneviä oireita tai oireyhtymiä, joiden aiheuttajaksi ei sovi mikään perinteinen tunnettu häiriö. Keholliset haittaavat ja toimintakykyä heikentävät kokemukset, kuten huimaus, uupumus, päänsärky, turvotukset, tykyttely, vatsakivut ja puutumiset, ovat väestössä erittäin tavallisia. Tällaisista oireista kärsii vähintään viikoittain yli puolet työikäisistä henkilöistä, ja niitä kokevat lähes kaikki jossakin elämänsä vaiheessa. Stressipäänsärky, ärtynyt suoli, toiminnallinen unettomuus ja uupumus ovat tavallisimpia toiminnallisia oireita. Mikäli oireisto kuitenkin pitkittyy ja alkaa merkittävästi haitata toimintakykyä, puhutaan toiminnallisesta häiriöstä.

Vähintään joka kolmas yleislääkärin vastaanotolle tulevista potilaista kärsii hyvänlaatuisista oireista, joiden aiheuttaja jää epäselväksi. Toiminnalliset oireet ovat kuitenkin tavallisia myös erikoissairaanhoidossa. Toiminnallinen häiriö voi olla taustalla esimerkiksi:

• päänsäryssä
• vatsavaivoissa
• ympäristöherkkyydessä
• erilaisia kiputiloissa
• kutinassa
• uupumuksessa
• pitkittyneissä infektion kaltaisissa oireissa
• sydämen tykyttelyssä
• hengitysvaikeudessa
• halvausoireissa
• raajan heikkoudessa tai vapinassa
• näköhäiriöissä

Toiminnallinen häiriö on käsitteenä suhteellisen uusi, vaikka se ilmiönä onkin todennäköisesti yhtä vanha kuin ihmiskunta. Termi viittaa siihen, että oireiden taustalla ei ole rakenteellista vauriota, vaan kyseessä on elimistön toimintojen säätelyn ja ohjaamisen häiriö. Toiminnallinen häiriö ei ole "virallinen" diagnoosi, ja usein diagnoosiksi sairauskertomukseen jää oireen kuvaus, kuten "päänsärky" tai "korvien soiminen". Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään usein termiä MUS, medically unexplained symptoms. Suomen kielessä käytetään joskus myös käsitettä "pitkäaikaiset keholliset oireet". Lisäksi on useita toiminnalliseksi sopivia oireyhtymiä, joihin liittyy samanaikaisesti oireita useista eri elinjärjestelmistä ja joiden syyksi ei ole ainakaan toistaiseksi kyetty löytämään muuta sairausmekanismia. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa fibromyalgia ja muut pitkittyneet kiputilat, joille ei löydy syytä sekä ympäristöherkkyys, kuten sähkö- tuulivoima- tai sisäilmaherkkyys. Yhteen elinjärjestelmään liittyviä toiminnallisia häiriöitä ovat esimerkiksi tinnitus, ihottumat ja vatsakivut.

Merkittävä alaryhmä ovat niin sanotut toiminnalliset neurologiset häiriöt (konversiohäiriöt eli dissosiatiiviset neurologiset häiriöt). Niillä tarkoitetaan neurologisia sairauksia muistuttavia oireita, joiden taustalta ei kuitenkaan todeta tutkimuksissa poikkeavia löydöksiä. Tässä ryhmässä tavallisimpia ovat epileptisen kaltaiset kohtausoireet, halvausoireet, nielemiseen ja puhumiseen liittyvät oireet ja erilaiset liikehäiriöt. Myöskään muistisairaushuolen – onneksi aiheetta – herättävä toiminnallinen muistivaikeus ei ole harvinainen vaiva. Neurologian poliklinikkojen potilaista noin joka viidennellä on oireen taustalla toiminnallinen mekanismi ilman varsinaista neurologista sairautta.

Toiminnallisten häiriöiden kehittyminen ja sille altistavat tekijät

Toiminnallisen oireiston taustalla olevat mekanismit ovat monitekijäiset, ja kertyvän tutkimustiedon myötä ilmiön selittämiseksi on kehitetty erilaisia malleja. Uusimman aivotutkimuksen perusteella tarjoutuvaan malliin liittyy kuormitus- ja uhkatilanteissa aktivoituva keskushermoston poikkeava reaktio, joka tapahtuu tietoisen kontrollin (= tajunnan) ulkopuolella. Kun aivot tulkitsevat kehon sisältä tai aistinelinten kautta ulkoa tulevat ärsykkeet yksilön kannalta uhkaaviksi, ne käynnistävät tahdosta riippumattoman hermoston ja stressihormonien välityksellä muun muassa tulehdusreaktioita, neurologisia oireita, mielialaan ja käyttäytymisen liittyviä muutoksia sekä tiedonkäsittelyyn eli kognitioon liittyviä muutoksia, jotka ilmenevät oireina (taulukko Esimerkkejä oireista, joita keskushermosto kykenee tuottamaa).

Vaikeimmissa monimuotoisissa oireyhtymissä, kuten fibromyalgiassa, keskeisiä oireita ovat samanaikaisesti erilaiset kivut, kognition häiriöt ("aivosumu"), uupumus, unihäiriöt ja tahdosta riippumattoman eli autonomisen hermoston oireet, kuten huimaus tai vatsaoireet.

Toisaalta kaikkiin elimellisiin sairauksiin liittyy toiminnallisia piirteitä. Sairauksiin suoraan liittyvään toimintarajoitukseen ja oireiluun (esim. Parkinsonin taudin kävelyvaikeudet tai syöpäpotilaan kivut) vaikuttaa perussairauden lisäksi paljon se, kuinka laajasti aivot ei-spesifejä puolustusmekanismeja aktioivat. Tämä voi näkyä oireiston korostumisena tai ylimääräisenä toimintakyvyn laskuna.

Yksilöllinen herkkyys toiminnallisten oireiden kokemiselle ja toiminnallisten häiriöiden kehittymiselle vaihtelee suuresti. Oireet ovat naisilla tavallisempia kuin miehillä, ja niitä esiintyy leikki-iästä vanhuuteen, vaikka suurin esiintyvyys on työikäisillä. Perinnölliset tekijät, aikaisemmat sairaudet ja muut merkittävät elämäntapahtumat sekä ajankohtainen kuormitus vaikuttanevat siihen, kuinka herkästi keskushermoston "virheelliset" suojatutumiskeinot käynnistyvät ja pitkittyvät.

Varsinkin vaikeasti oireilevista potilaista noin joka kolmannella on samanaikainen masennustila tai merkittävä ahdistuneisuushäiriö. Näihinkin häiriöihin voi liittyä elimellisiä oireita, mutta toiminnallisissa häiriöissä kyse ei ole määritelmällisesti psykiatrisesta sairaudesta. Joissakin psykoosisairauksissa elimelliset oireet saattavat olla etusijalla (esim. vakuuttuneisuus siitä, että suolisto on lakannut toimimasta, vaikka ulostetta tulee normaalista). Psykiatrisissa, niin kutsutuissa elimellisoireisissa häiriöissä sairauden intensiivinen pelko tai huomion kiinnittyminen oireisiin ja oireiden tulkinta selvästi poikkeavalla tavalla voi olla samankaltaista kuin toiminnallisissa häiriöissä.

Useiden oireyhtymien kuten kipuun tai vireystilan ja aktiivisuuden häiriöihin liittyvien häiriöiden luokittelua toiminnalliseksi on myös usein kritisoitu, koska sen on koettu vähättelevän kyseisistä vaivoista kärsivien kokemusta ja viittaavaan kuviteltuihin oireisiin. Lisäksi monet potilaat ovat kokeneet, että lääkäreiden mielenkiinto paneutua oireiden tutkimiseen ja hoitamiseen saattaa vähentyä sen jälkeen, kun oireisto on tulkittu toiminnalliseksi, ja potilaat jäävät yksin oireidensa kanssa.

Toiminnallisten oireiden toteaminen

Toiminnalliset häiriöt haastavat monella tapaa perinteisen lääketieteellisen ajattelun, jossa sairaudet jaetaan "elimellisiin" ja "psykiatrisiin". Suurimmalla osalla pitkittyneistä kehollisista oireista kärsivistä ei ole mielenterveysongelmia. Toisaalta toiminnallisissa häiriöissä, kuten muissakin pitkittyneissä oireissa, psykososiaalinen tuki, oireistoon liittyvien aiheettomien huolien ja toimintarajoitteiden kartoittaminen ja poistaminen sekä oireiston mekanismien ymmärtäminen omassa elämässä on tärkeää.

Keskeistä on oireiston tunnistaminen toiminnalliseksi. Tähän kuuluu riittävä, mutta ei liiallinen lääketieteellinen tutkiminen. Epäselvä oireilu johtaa helposti tutkimuskierteeseen, vaikka lääkäri jo varhain arvioisi, että erityistä syytä epäillä muita sairauksia ei ole. Liiallinen tutkiminen eri erikoisaloilla johtaa usein oireiston lisääntymiseen ja turhautumiseen, ja se voi altistaa haitallisille tutkimuksille ja hoidoille. Mikäli hyvän kliinisen käytännön mukaisen arvion ja tutkimuksen (mukaan lukien laboratorio- ym. kokeet) jälkeen selitystä oireille ei löydy, on kyseessä todennäköisesti toiminnallinen häiriö. Tärkeää on, että oireista kärsivä pystyy ymmärtämään, miksi lääkäri arvelee oireiden olevan toiminnallisia ja että hänen oireitaan voidaan hoitaa.

Toiminnallisten oireiden hoito

Monen ihmisen kokemus ensimmäisistä kontakteista terveydenhuoltoon selittämättömäksi jääneen oireen ilmannuttua on valitettavasti negatiivinen. Ihminen kokee usein tulleensa huonosti kuulluksi, vähätellyksi, psykiatrisoiduksi tai luulosairaaksi leimatuksi, vaikka oireet ovat todellisia. Siksikin on tärkeää, että tietoa toiminnallisista oireista saadaan oikealla tavalla ja että oireiston hoitamisesta ja seuraamisesta sovitaan kuten muissakin sairauksissa.

Pitkittyneisiin oireisiin on kuitenkin olemassa tehokkaita hoitoja, jotka voivat ratkaisevasti auttaa, vaikka yksimielisyyteen oireiden aiheuttajasta ei päästäisikään. Kertyvä lääketieteellinen tutkimus tuo myös jatkuvasti tietoa, jonka mukaan nyt toiminnallisiksi tulkittuja häiriöitä arvioidaan.

Suurin osa toiminnallisista oireista on lieviä, ja ne korjaantuvat itsestään tai perusterveydenhuollon tai työterveyshuollon seurannassa, mikäli kontakti terveydenhuollossa on hyvä ja potilas saa oikeanlaista tukea ja neuvontaa. Pitkittyneissä oireissa voidaan käyttää erilaisia tukihoitoja, kuten (psykofyysistä) fysioterapiaa, oireenmukaisia lääkehoitoja, kivun ja unettomuuden lääkkeettömiä hoitoja, ryhmähoitoja, kognitiivista käyttäytymisterapiaa tai rentoutusmenetelmiä. Myös internet-pohjaista julkisen terveydenhuollon tarjoamaa nettiterapiaa pitkittyneiden kehollisten oireiden hoitamiseen on saatavissa, samoin kuin uupumuksen ja kehollisten vaivojen omahoito-ohjelmat. Joissakin häiriöissä kuten ärtyneen suolen oireyhtymässä on lisäksi omia, erityisiä hoitoja tai kuntoutusmalleja, jotka liitetään yksilölliseen kuntoutussunnitelmaan.

Toiminnalliset häiriöt ovat sairauksia, joihin vaikeissa tilanteissa liittyy selvä toiminta- ja työkyvyn lasku. Käytännössä esimerkiksi sosiaalivakuutusetuuksien, kuten kuntoutuksen tai sairauspoissaolokorvauksien, saaminen ei valitettavasti edelleenkään ole mutkatonta, koska näiden häiriöiden asema terveydenhuoltojärjestelmässä ja ylipäänsä sairauksien kirjossa hakee edelleen sijaansa.

Toiminnallisten häiriöiden ennuste

Toiminnallisten häiriöiden oireet ovat onneksi useimmiten hyvänlaatuisia, ja niiden ennuste on hyvä. Osalla potilaista toiminnalliset häiriöt voivat kuitenkin kehittyä erittäin vaikeiksi, toimintakykyä vakavasti rajoittaviksi ja pitkäkestoisiksi sairauksiksi, joihin liittyy työkyvyttömyys ja avun tarve arjessa.

Itsehoito

Itsehoidon lähtökohta on oireiston ymmärtäminen ja hyväksyminen. On tärkeää ymmärtää oireiden olevan tavallisia ja että niistä on mahdollista parantua. Toipuminen voi vaatia sinnikkyyttä, jotta kehon automaattiset reaktiot ja omat tulkinnat niistä muuttuvat. Hoitohenkilökunta antaa oireiden helpottamiseksi ohjeita, joita voi itse toteuttaa. Vertaistuesta on monelle hyötyä. Mielenterveystalosta löytyy muun muassa uupumuksen ja kehollisten vaivojen omahoito-ohjelmia.

Toipumista auttaa yleisvoinnista huolehtiminen eli huomion kiinnittäminen riittävään syömiseen, liikuntaan ja uneen, kuormitusta aiheuttavien tekijöiden tunnistaminen ja palautumisesta huolehtiminen. Läheisten tuki on myös tärkeää.

Milloin hoitoon?

Diagnoosin ymmärtäminen on tärkeä osa hoitoa ja jos kokee tarvitsevansa lisää tietoa asiasta, on siitä hyvä keskustella lääkärin tai muun hoitohenkilökunnan kanssa. Hoitava taho ohjaa myös tarvittaessa itsehoitoa. Oireiden voimakkuus voi vaihdella ajan myötä. Jos oireet ovat häiritseviä ja haittaavat arjen toimintakykyä, on niihin aina hyvä hakea asianmukaista hoitoa.

Lisää tietoa sairaudesta

Toiminnalliset neurologiset häiriöt: https://www.neurosymptoms.org/fi/

Työterveyslaitos: Toiminnalliset oireistot