Omaan terveyteen liittyvät ajoittaiset huolet ja huolestumiset kuuluvat normaaliin elämään. Näiden huolten yleisyys ja voimakkuus vaihtelee henkilöstä toiseen ja samalla henkilölläkin eri aikoina. Terveyshuolia syntyy helposti. Monet eri tekijät vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee kehonsa ja mahdolliset sairauden merkit. Jokainen meistä reagoi eri tavoin riippuen esimerkiksi ahdistumisherkkyydestä, aiemmista kokemuksista ja elämäntilanteesta. Jos läheinen on sairastanut vakavasti tai jos on itse kokenut aiemmin epämääräisiä oireita, huoli terveydestä voi herätä herkemmin.
Myös stressi ja kuormitus arjessa voivat lisätä taipumusta huolehtia terveydestä liikaa. Lisäksi internetistä löytyvä runsas – ja joskus harhaanjohtava – terveystieto voi lisätä huolta.
Haitallinen ja liiallinen terveyteen liittyvä murehtiminen ja ahdistuneisuus (health anxiety) on kuitenkin vaikeimmillaan luokiteltava psykiatriseksi häiriöksi, jolle on eri tautiluokituksissa annettu eri nimiä. Suomeksi tilaa kuvaa parhaiten käsite sairauspelko (hypokondria; illness anxiety). Terveyteen liittyvä ahdistuneisuus luokitellaan lääketieteessä häiriöksi silloin, kun pelko on voimakasta ja pitkäaikaista (kestää yli kuuden kuukauden ajan, vaikka pelon kohteena oleva sairaus voi välillä vaihtuakin). Lisäksi uskomusten ja oireiden aiheuttama huoli saa aikaan jatkuvaa ahdistuneisuutta tai päivittäisen toimintakyvyn heikkenemistä.
Molièren Luulosairas-komediasta (1637) lähtien häiriöön on usein suhtauduttu huvittuneesti, ja sitä kuvaava vanhempi diagnostinen termi (hypokondria) on leimautunut ja vanhanaikainen, vaikka se tautiluokituksissamme edelleen onkin. Kliinisessä käytössä suositellaan tässäkin artikkelissa käytettyä termiä sairauspelko. Se on vaikea häiriö, johon liittyy merkittävää toimintakyvyn laskua ja työkyvyttömyyttä ja vakavimmillaan itsetuhoisia ajatuksia ja kohonnut itsemurhavaara.
Sairauspelon oireet
Sairauspelosta kärsivä on pakkomielteen kaltaisella tavalla vakuuttunut tai voimakkaasti huolestunut siitä, että hän sairastaa vakavaa sairautta, kuten syöpää, AIDS:ia tai ALS-tautia, vaikka varsinaisia sairauden oireita ei ole. Tämä vakuuttuneisuus ei häviä tavanomaisella ja asianmukaisella terveydenhuollon kontaktilla ja tutkimuksilla, tai se lievittyy vain vähäksi aikaa palatakseen pian uudestaan. Henkilöt kiertävät vastaanotolta toiselle ja altistuvat tarpeettomille tutkimuksille. He lukevat tai selaavat netistä ylen määrin sairauksiin liittyvää materiaalia ja löytävät sieltä vahvistusta peloilleen.
Tavallista on, että vaivasta kärsivät tarkkailevat intensiivisesti oman kehonsa viestejä; ihoon ilmaantunut näppylä, kaularangasta kuuluva rusahdus tai oman sydämen tykytysääni voidaan kokea merkkinä vakavasta sairaudesta. Sairauden pelkoon liittyvä käyttäytymisen muutos voi olla myös käänteisellä tavalla haitallinen: osa ei uskalla lainkaan käyttää terveyspalveluita tai ottaa vastaan aiheellisia hoitoja silloinkaan, kun siihen olisi ilmeinen tarve. Myös esimerkiksi sairaalaan meneminen, vaikka omaista katsomaan, voi olla ylivoimaista sairaalaympäristöön liittyvän ahdistuneisuuden vuoksi.
Sairauspelon esiintyvyys
Sairauspelon esiintyvyys vaihtelee eri tutkimuksissa muutaman prosentin suuruusluokassa. Lääkärit kohtaavat näitä potilaita kuitenkin vastaanotoillaan usein, ja yleislääkärin potilaista 7–19 prosentin on raportoitu kärsivän sairauspelosta. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on raportoitu, että terveydentilaan kohdistuva huoli ja ahdistuneisuus on lisääntynyt, mutta varmaa tietoa tämän ahdistuneisuuden vaikeimman muodon eli sairauspelon lisääntymisestä ei ole. Huolestuneisuus näyttää lisääntyneen erityisesti COVID-pandemian jälkeen. Yhtenä syynä tälle kasvulle on esitetty internetin kautta tapahtuvaa terveys- ja sairausviestintää. Ahdistuneisuushäiriöt ovat tavallisesti naisilla yleisempiä, mutta sairauspelon osalta esiintyvyysluvut ovat usein samaa luokkaa eri sukupuolilla.
Sairauden kulku
On tavallista, että häiriö alkaa tilanteissa, joissa läheinen tai henkilö itse sairastuu tai ilmaantuu jokin muu ”todellinen ” terveyshuoli. Myös muu kuormittava tai ahdistava elämäntilanne voi olla laukaisemassa oireilua. Sairauden kulku on myös vaihteleva: parempaa (= vähemmän terveyshuolia) jaksoa saattaa seurata pahenemisvaihe silloin, kun elämässä on paljon muuta stressiä.
Sairauspelkoon liittyy tai sitä edeltää usein muita psykiatrisia häiriöitä, kuten paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö tai masennustila. Useimmilla sairauspelosta kärsivillä on kuitenkin säilynyt kyky ajatella, että he saattavat olla aiheetta huolissaan, ja he tiedostavat olevansa liiallisella tavalla huolissaan terveydestään. Mikäli tällaista kokemusta ei ole lainkaan, tai mikäli pelot ovat täysin epärealistisia (esim. sydän tuntuu välillä pysähtyvän kokonaan tai ihon alla näkyy liikkuvia loisia, vaikka muut eivät niitä näekään) kyse voi olla täysin eri häiriöstä, kuten psykoottisesta harhaluuloisuushäiriöstä.
Sairauspelon hoito
Häiriön hoidossa tärkeintä on hyvän kontaktin syntyminen sairastuneen ja häntä hoitavan ammattilaisen välille. Huolet ja niihin liittyvät asianmukaiset selvitykset käydään läpi huolellisesti hyvän hoitokäytännön mukaisesti. Sen jälkeen ei niinkään hyödytä se, että uudestaan ja uudestaan käydään läpi, kuinka oireet ovat viattomia tai tutkimusnäytteet normaaleja. Tärkeämpää on pohtia ihmisen omaa käsitystä ja tietoa sairauspelon olemuksesta.
Ihmisen tulisi saada myös tietoa keinoista, joilla pelkoja voi itse vähentää. Jos ja kun sairauspelon oireet helpottavat, on aiheellista miettiä ja sopia, miten kannattaa menetellä, jos oireet taas myöhemmin palaavat. Jos tilanne ei helpota tiedonsaannilla ja tukikeskusteluilla, hyötyvät hoitoon motivoituneet henkilöt psykoterapioista, kuten kognitiivisestä käyttäytymisterapiasta tai hyväksymis- ja omistautumisterapiasta. Myös lääkehoidoista, esimerkiksi ns. serotoniiniselektiivisistä lääkkeistä (SSRI-lääkkeet), saattaa olla merkittävää hyötyä.
Kirjallisuutta
- Kikas K, Werner-Seidler A, Uptom E, Newby J. Illness anxiety disorder: a review of the current research and future directions. Curr Psychiatry Rep 2024;26:331–9.
- Stenberg J-H, Service H, Saiho S, ym. Irti murehtimisesta. 8. painos. Helsinki: Kustannus oy Duodecim 2023.
- Karlsson H, Korkeila J. Elimellisoireiset häiriöt. Kirjassa: Juva K, Hublin C, Kalska H, ym. toim. Kliininen neuropsykiatria. 2.painos. Helsinki: Kustannus OY Duodecim 2021, s. 418–424.
