Mikä MRSA on?

MRSA:n aiheuttamat taudit

Staphylococcus aureus on yleinen ihon ja limakalvojen bakteeri. Nenänielussa tai iholla se on joka neljännellä terveellä suomalaisella. Suurin osa todetuista uusista MRSA-tartunnoista löytyy seulontanäytteistä oireettomilta bakteerin kantajilta.

MRSA käyttäytyy samoin kuin tavallinen antibiooteille herkkä stafylokokkibakteeri, ja sen aiheuttamat infektiot ovat myös oireiltaan ja seurauksiltaan samanlaisia. Se voi aiheuttaa lieviä ihon tai virtsateiden infektioita. Vakavampia infektioita ovat yleisyysjärjestyksessä leikkausalueen märkäinen tulehdus, muu märkäpesäke, esimerkiksi paise (absessi), keuhkoputkitulehdus tai keuhkokuume ja bakteremia eli verenmyrkytys.

MRSA voi olla vastustuskykyinen myös muille antibiooteille kuin penisilliineille ja kefalosporiineille. Siksi sen aiheuttamien infektioiden hoito on hankalampaa, tehokkaan antibiootin aloitus voi viivästyä, hoitoon tarvittaviin lääkkeisiin liittyy enemmän haittavaikutuksia ja hoito on kalliimpaa.

MRSA:n esiintyvyys

Suomessa todettujen uusien MRSA-tartuntojen määrä on ollut viime vuosina melko vakaa, noin 1 000–1 500 uutta tartuntaa vuodessa (1 165 vuonna 2022). Määrissä on Suomessa alueellisia eroja, jotka ovat vuosien saatossa vaihdelleet. 2010-luvulla tartuntoja on ollut eniten Helsingissä ja Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Vuonna 2022 MRSA-kanta aiheutti Suomessa 62 bakteremiaa eli verenmyrkytystä (sepsistä), joka on noin 2 % kaikista S. aureuksen aiheuttamista bakteremioista.

Ainakin osittain maltillisen antibioottien käytön ja onnistuneiden torjuntatoimien ansiosta MRSA-bakteeri on harvinaisempi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kuin muualla Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Etelä-Euroopassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa 10–50 % infektioita aiheuttavista S. aureus -bakteerikannoista on MRSA-kantoja, kun niiden osuus Suomessa, Pohjoismaissa, Virossa ja Hollannissa on noin 1–5 %.

Suomessa MRSA-tartunnoista noin 70 % todetaan sairaaloissa tai laitoksissa. Noin puolet tartunnoista tapahtuu sairaaloiden ulkopuolella.

MRSA:ta löytyy seulonnoissa kaiken ikäisiltä. On arvioitu, että noin 10–20 %:lla MRSA-kantajista tartunta on saatu ulkomailla.

MRSA:n tartuntatapa ja kantajuus

MRSA leviää niin sanottuna kosketustartuntana eli käsien välityksellä. Valtaosa infektioista tarttuu toisista bakteeria kantavista ihmisistä. Viime vuosina yksittäisiä MRSA-tartuntoja on saatu myös hyötyeläimistä (hevosista, sioista). Näitä eläinperäisiä kantoja arvioitiin vuonna 2021 olleen noin 5 %.

Sairaaloissa ja laitoksissa tavallisin tartuntatapa on, että hoitohenkilökunta siirtää käsiensä välityksellä bakteerin hoidossa tai hoivassa olevasta toiseen. Harvemmin MRSA siirtyy hoidossa olevien keskinäisten suorien kosketusten kautta. Harvinaisinta on, että hoidossa oleva saa tartunnan kosketuksesta sairaalaympäristöön, vaikka MRSA voikin säilyä useita viikkoja kuivilla pinnoilla. Tätä tartuntatietä estetään erityisellä sairaalasiivouksella.

Jos saa tartunnan, MRSA poistuu yleisimmin tunneissa tai päivissä ihon ja limakalvojen luontaisten puolustusmekanismien toimesta. Lyhytaikaisiin kantajiin verrattuna pitkäaikainen, kuukausia tai vuosia kestävä kantajuus on harvinaista. Harvinaista on myös se, että oireettomana pitkäaikaisesti MRSA:ta kantava saa omasta MRSA:staan myöhemmin taudin. Esimerkiksi sairaaloiden hoitohenkilökunnalla MRSA-kantajuus ja -infektiot ovat harvinaisia, vaikka kosketus bakteeriin olisi päivittäistä.

Kantajaksi jäämiselle ja infektioillekin erityisen alttiita ovat potilaat, jotka saavat pitkäkestoista antibioottihoitoa, joilla on ihossa rikkoumia (haavoja, ihottumaa) tai jotka sairastavat vaikeaa diabetesta tai munuaisten vajaatoimintaa. Muita MRSA-taudin riskiä lisääviä tekijöitä ovat kaikki vakavat yleiskuntoa heikentävät sairaudet, kirurgiset toimenpiteet sekä potilaille asetetut virtsatiekatetrit ja verisuonikanyylit ("tipat"). MRSA-infektioita esiintyy myös suonensisäisten huumeiden käyttäjillä, ja bakteeri leviää herkästi huumeiden käyttäjien parissa helposti henkilöstä toiseen.

MRSA:n kantajien tunnistaminen ja seulonta

Osa MRSA:n leviämisen ehkäisystä on kohdistettu erityisesti niihin, jotka tunnistetaan sen kantajiksi. Siksi MRSA-bakteeria etsitään aktiivisesti sairaaloihin ja laitoksiin hoitoon tulevilta. Yleisimmin seulontaviljely tehdään vain sellaisilta, joilla arvellaan olevan tavallista suurempi todennäköisyys olla bakteerin kantajia, mutta se voidaan tehdä myös kaikille sairaalaan tuleville.

Suomessa seulonta suositellaan tehtäväksi ainakin niille, jotka ovat olleet ulkomaisissa sairaaloissa tai laitoksissa hoidossa kuluneen vuoden aikana, joiden perheessä on MRSA-kantaja tai joilla itsellään on aiemmin todettu MRSA. Seulontoja tehdään myös henkilöille, jotka ovat aiemman sairaala- tai laitoshoitojakson aikana olleet samassa potilashuoneessa todetun MRSA-kantajan kanssa. Lisäksi seulontoja tehdään suonensisäisiä huumeita käyttävillä, kun he joutuvat hakeutumaan esimerkiksi sairaaloiden päivystyksiin. Henkilön oman infektiosuojan vuoksi voidaan seuloa myös niitä, jotka tulevat sairaalaan suuriin leikkauksiin tai sellaisen taudin tai hoidon takia, joka muodostaa poikkeuksellisen suuren infektioriskin henkilölle itselleen.

Viime kädessä sairaalat tai sen osastot itse päättävät seulottavat ryhmät. Yleensä viljelynäyte otetaan nenästä, nielusta ja rikkinäisen ihon kohdista, jos sellaisia on, ja joskus välilihastakin. Jos osastolla on tapahtunut MRSA:n leviämistä (epidemia), viljelyitä voidaan ottaa laajemminkin potilaista. Terveyden- tai sosiaalihuollon työntekijöiltä otetaan näytteitä vain harvoin ja tilanteissa, joissa hoitolaitoksen tartuntoja ei saada muuten pysäytettyä ja epäillään mahdollisesti henkilökuntakantajan siirtävän tietämättään bakteeria hoidokeille tai potilaille.

MRSA-tartuntojen ehkäisy

Sairaaloissa ja laitoksissa tartunnan ehkäisemisen kulmakivi on tinkimätön käsi- ja toimenpidehygienia. Näillä estetään myös muiden hoitoon liittyvien infektioiden syntymistä. Käsien desinfioinnissa käytetään alkoholikäsihuuhteita ennen ja jälkeen jokaisen potilaskontaktin. Henkilökunnan tulee lisäksi desinfioida kätensä aina ennen kuin tehdään puhtautta vaativa toimenpide, esimerkiksi lääkkeen anto suoneen. Hyvä käsihygienia sairaaloissa ja hoivaa antavissa laitoksissa koskee kaikkia, niin potilaita, vierailijoita kuin henkilökuntaakin. Jos tämä pettää, niin muut toimet, jotka on suunnattu erityisesti MRSA:ta kantaviin, eivät toimi. MRSA vaikuttaa myös potilashuoneiden siivoukseen.

MRSA:n kantajiksi tiedetyt tai seulonnassa löydetyt potilaat hoidetaan sairaaloissa ja laitoksissa niin sanotuin kosketusvarotoimin. Näihinn kuuluu mahdollisuuksien mukaan hoitaminen omassa huoneessa tai samassa huoneessa niiden kanssa, joilla myös on MRSA. Jos osastolla todetaan MRSA:n leviämistä, pyritään MRSA:ta kantaville varaamaan myös oma hoitohenkilökunta. Leikkaukseen meneville on erityiskäytäntöjä, jotka voivat koskea esivalmistelua (kuten pesuja), antibioottiehkäisyä tai heräämöä leikkauksen jälkeen.

Perusperiaate on, että MRSA ei saa huonontaa tai viivästyttää hoitoa, hoivaa tai kuntoutusta, vaikka erityisjärjestelyitä tarvittaisiin. MRSA ei ole yleisvaarallinen tartuntatauti, ja siten toimilla tulee olla bakteerin kantajan hyväksyntä.

Suositellut toimet ovat käytännössä samat sairaaloissa ja pitkäaikaishoidon laitoksissa, mutta jälkimmäisissä joudutaan käytännön syistä useammin tinkimään tehokkaimmasta mahdollisesta toimintatavasta (esim. omista pesutiloista ja hoitohenkilöistä). Sosiaalialan laitoksissa, jos ne ovat pysyviä asuinpaikkoja, vapauksien rajoitukset eivät saa haitata sosiaalista elämää ja vapauksia.

MRSA-bakteerin häätö pitkäaikaiskantajilta

MRSA-bakteerin häätöä voidaan pitkäaikaiskantajiksi jääneillä yrittää erityisillä puhdistushoidoilla, joissa käytetään desinfioivia ihopesuja, antibioottisalvaa ja joskus suun kautta otettavia antibioottejakin. Puhdistushoito saa viljelyt lähes aina tilapäisesti negatiivisiksi, mikä sinänsä voi olla hyödyllistä esimerkiksi muiden potilaiden suojaamisessa "riskiosastoilla" (esim. teho-osastoilla) sekä oman infektion ehkäisemiseksi niiltä, jotka tulevat isoihin leikkauksiin (esim. avosydänleikkauksiin, lonkka- tai polviproteesileikkauksiin). Sairaaloiden käytännöt puhdistushoitojen antamisessa potilaille ennen hoitoa tai sen aikana vaihtelevat.

Puhdistushoidon tehokkuus riippuu henkilön perussairauksista ja kroonisista haavoista. Jos iho on ehjä, puhdistushoito onnistuu yleensä niin, että MRSA häviää "lopullisesti". Jos potilaalla on kroonisia haavoja, puhdistushoito ei yleensä pysty poistamaan MRSA-bakteeria kokonaan, vaan se palaa uudelleen myöhemmin. Tällöinkin MRSA-bakteerin määrä usein pienenee, ja leikkausten edellä voidaan antaa lääkitystä ikään kuin bakteeritaakan kevennykseksi (ns. kevennyshoito). Puhdistumisen voidaan todeta tapahtuneen, kun on useita negatiivisia viljelynäytteitä 3–6 kuukauden jaksolla. Potilaita hoitavien henkilöiden puhdistukseen pyritään aina niissä harvinaisissa tapauksissa, joissa nämä jäävät MRSA:n kantajiksi.

MRSA:n kantaja arkielämässä

Sairaalan ulkopuolella MRSA:n kantajat voivat elää tavallista elämää. Tämä koskee lasten päivähoitoa, koulunkäyntiä, varusmies- tai siviilipalvelusta sekä käyttäytymistä harrastuksissa ja muissa paljon ihmiskontakteja sisältävissä aktiviteeteissa. Sosiaalinen elämä on siis rajoituksetonta, eikä MRSA:n kantajan ole syytä välttää edes vauvojen tapaamista. Kotien siivoamiseenkaan ei suositeta erityisiä keinoja, kuten desinfektioaineiden käyttöä.

Sairaalat/hyvinvointialueet on tartuntatautilaissa velvoitettu pitämään rekisteriä todetuista MRSA:n kantajista. Se antaa tiedon, kun kantaja hakeutuu terveydenhuoltoon. Silti kantajaksi itsensä tietävän on syytä kertoa MRSA:sta henkilökunnalle, kun hän hakeutuu sairaalaan tai laitokseen hoitoa tai hoivaa saamaan. MRSA-kantajuudesta on tärkeää kertoa sairaalassa tai lääkärin vastaanotolla, jotta esimerkiksi iho-infektion yhteydessä hoito voidaan toteuttaa tehoavilla antibiooteilla. Sairaalat antavat tarkemmat ohjeet MRSA-kantajille kotiutuksen yhteydessä (ks. esimerkiksi Terveyskylä.fi)).