Hoitoon liittyvien infektioiden aiheuttajat ja synty

Hoitoon liittyväksi infektioksi kutsutaan sellaista bakteerin, viruksen tai sienen aiheuttamaa infektiotautia, joka on saanut alkunsa potilaan hoidon tai hoivan aikana. Aiemmin tartuntatautilaissa käytettiin termiä ”sairaalainfektio”, mutta hoitoon liittyviä infektioita voi kehittyä myös pitkäaikaista hoivaa ja hoitoa antavissa laitoksissa ja lääkärien ja hoitajien vastaanotoillakin.

Suurimman osan hoitoon liittyvistä infektioista aiheuttaa bakteeri. Aiheuttajabakteeri on useimmiten (60–80 %) sellainen, jonka potilas on tuonut mukanaan sairaalaan tullessaan. Nämä ovat ihmisen luontaisia viattomia bakteereita, kuten suoliston kolibakteereita ja ihon stafylokokkeja, jotka laitos- tai sairaalahoidon luomissa poikkeusolosuhteissa pääsevät tunkeutumaan elimistöön ja aiheuttamaan infektion.

Valtaosa hoitoon liittyvistä infektioista on yksittäin syntyneitä. Vain joka kahdeskymmenes infektio liittyy osastolla meneillään olevaan infektioepidemiaan, jossa sama mikrobi leviää laajemmalle potilaasta toiseen. Laitosepidemioissa korostuvat virusten, kuten influenssa-, korona- tai noroviruksen, aiheuttamat infektiot, jotka tarttuvat herkästi potilaasta toiseen. Epidemiat hankaloittavat suuresti osaston toimintaa ja edellyttävät välittömiä toimenpiteitä niiden rajoittamiseksi.

Yleisimmät infektiotyypit ovat leikkausalueen infektio, vakava yleisinfektio (bakteremia, sepsis ) ja keuhkokuume. Muita tavallisia infektioita ovat virtsatieinfektiot, ripulitaudit ja ihon infektiot.

Noin neljäsosa sairaaloissa käytettävistä antibiooteista kohdistuu sairaalassa syntyneiden infektioiden hoitoon, mikä lisää lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien syntymisen ja leviämisen riskiä.

Hoitoon liittyvien infektioiden riski on suurin vakavasti sairailla ja niillä, joille tehdään vaativia leikkauksia tai annetaan tehohoitoa. Infektion syntyyn tarvitaan useimmiten potilaan omaa vastustuskykyä heikentävä sairaus tai hoito. Edellytyksiä hoitoon liittyville infektioille luovat esimerkiksi tapaturmien aiheuttamat kudosvauriot (esim. tehohoitoa saavilla kolaripotilailla), vaikea sydän- tai syöpäsairaus, leikkaushaava, virtsakatetrit, suoneen laitetut nestehoitokatetrit ja sairauden vaatima raskas lääkehoito (esim. syöpälääkkeet).

Arviolta vain noin kolmannes sairaalainfektioista syntyy siten, että potilas saa tartunnan oman elimistönsä ulkopuolelta. Bakteerien siirtyminen potilaasta toiseen tapahtuu useimmiten hoitohenkilökunnan käsien välityksellä, kun sama työntekijä hoitaa peräkkäin eri potilaita (taulukko Hoitoon liittyvien infektioiden tartuntatyypit ja niiden ehk; ks. myös Infektioiden tartunta, taudin synty ja leviäminen).

Vähäisemmässä määrin bakteerit voivat siirtyä uuteen potilaaseen huoneympäristön pinnoilta niitä kosketettaessa tai vierailijoiden käsien kautta. Näitä tartuntoja kutsutaan kosketustartunnoiksi. Ilman välityksellä tarttuvat erityisesti hengitysteiden infektiot. Nämä voivat tarttua joko pisaroina tai pienempinä hiukkasina eli aerosolina. Pisarat leviävät noin 1,5 metrin päähän. Aerosolina eli mikroskooppisen pieninä hiukkasina mikrobit voivat levitä ilmavirrassa etäällekin. Suurin riski ilmavälitteiseen, joko pisaroiden tai aerosolin levittämään tartuntaan on tartuttavan henkilön lähellä (alle 2 m). Aivastaminen, yskiminen, laulaminen ja huutaminen lisäävät ilmavälitteisten infektioiden leviämistä tehokkaasti. Myös hengitysteiden tuberkuloosi voi tarttua ilman välityksellä. Sairaaloissa on kuitenkin varauduttu näihinkin tilanteisiin rakentamalla alipaineisia eristyshuoneita. Ilman välityksellä leviäviä infektioita voidaan torjua hengityssuojainten eli maskien käytöllä, kuten koronapandemian aikana on tehty. Sairaaloissa ja hoitolaitoksissa olevia pyritään suojaamaan myös rajoittamalla oireisten eli “flunssaisten” henkilöiden vierailuja.

Hoitoon liittyvien infektioiden yleisyys

Suomessa lähes joka kymmenennellä sairaalassa osastohoidossa olleella potilaalla on ollut hoitoon liittyvä infektio. Tämä tarkoittaa vuosittain 40 000–50 000 potilasta. Joka kolmas veriviljelypositiivinen infektio eli bakteremia luokitellaan Suomessa hoitoon liittyväksi infektioksi.

Tavallisilla vuodeosastoilla infektioriski on suurin syövän hoitoon tai kirurgiseen hoitoon tulevilla, keskimääräinen sisätautiosastoille tulevilla ja pienin lapsipotilailla. Teho-osastolla olevista potilaista ja vaikeasti sairaista syöpäpotilaista jopa 25–30 %:lla potilaista on hoitoon liittyvä infektio.

Hoitoon liittyvään infektioon on laskettu kuolevan Suomessa vuosittain 700–800 sellaista potilasta, jotka olisivat selvinneet hengissä, jos he eivät olisi hoidon aikana saaneet infektiota. Hoitoon liittyvät infektiot ovat siten suuri kansanterveydellinen ongelma. Toisaalta infektio, vaikkapa sairaalakeuhkokuume, on myös yleinen välitön syy kuolemaan, kun perustautia, esimerkiksi syöpää tai vaikeaa tapaturmaa, ei kyetä hoitamaan onnistuneesti ja kuolema on väistämätön.

Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta

Infektioriskistä huolimatta sairaalat ovat puhtaita paikkoja. Sairaaloissa ja sairaalajätteissäkin on vähemmän taudinaiheuttamiskykyisiä mikrobeja kuin kotona ja kotijätteissä. Tämän turvaa sairaaloiden säännöllinen siivous.

Koska kosketustartunta on yleisin tartuntatie, tärkein yksittäinen ehkäisytoimi on käsien puhdistaminen alkoholihuuhteella (käsidesinfektio) jokaisen potilaan koskettelun edellä ja sen jälkeen. Käsihuuhdetta henkilökunnan tulee käyttää myös aina ennen puhtautta edellyttävää toimenpidettä, kuten lääkkeen antoa verisuoneen.

Tehostettu sairaaloiden ja hoitolaitosten siivous tukee kosketustartunnan ehkäisyä epidemioiden yhteydessä ja on tärkeää lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien torjunnassa. Desinfektioaineita käytetään sairaaloissa ja laitoksissa kohdennetusti.

Muita infektioiden torjuntatoimia ovat esimerkiksi suojakäsineiden ja suojatakkien käyttö likaavissa toimissa, potilaan ihon desinfiointi leikkaustoimissa, antibioottiehkäisy ennen tiettyjä leikkauksia ja puhtaat tekniikat hoidettaessa virtsa- ja verisuoniletkuja. Pisara- ja aerosolitartunnalta henkilökunta suojaa itseään suu-nenäsuojuksilla. Leikkauksissa henkilökunta suojaa potilasta omilta suuperäisiltä bakteereilta.

Tiettyjen resistenttien bakteerien (kuten MRSA:n) kantajien hoitamista omassa yhden hengen huoneessa suositellaan (ks. ). Tämä ei saa vaikuttaa kohtelua tai hoitoa huonontavasti tai viivästyttävästi. Erityisvarotoimien noudattamisesta potilaan hoidossa pyritään aina sopimaan potilaan kanssa yhteisymmärryksessä. Jos potilas sairastaa yleisvaarallista tartuntatautia (esim. tarttuvaa keuhkotuberkuloosia), tartuntatautilaki antaa mahdollisuuden eristää potilaan vastentahtoisesti. Tämä on aina poikkeustoimi, ja vastentahtoista eristämistä yleisvaarallisten tartuntatautien takia Suomessa tehdään hyvin harvoin.

Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta

Kaikkien terveydenhuollon ja ympärivuorokautista hoivaa antavien sosiaalihuollon toimijoiden on seurattava hoitoon liittyvien infektioiden ilmaantumista. Tähän tarkoitettuja resursseja ja menettelyjä määrätään tartuntatautilaissa. Sairaaloissa tai hoitolaitoksissa on usein tähän tehtävään erityisesti koulutettu hoitaja (hygieniahoitaja tai hygieniayhdyshenkilö).

Kolmasosa tai jopa puolet hoitoon liittyvistä infektioista todetaan vasta potilaan päästyä sairaalasta. Tämä johtuu esimerkiksi lyhyistä kirurgisen toimenpiteen jälkeisistä hoitoajoista. Näitä infektioita seurataan kotikyselyin tai jälkitarkastuksessa kuukausi hoidosta pääsyn jälkeen.

Valtakunnallisesti suuret sairaalat ilmoittavat infektiomääränsä yksilöllisin taustatiedoin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) niin sanottuun SIRO-rekisteriin. Sairaaloiden oma rekisteröinti auttaa huomaamaan varhain alkavan ongelman, ja valtakunnallinen rekisteri auttaa sairaaloita vertaamaan onnistumistaan samoihin toimintoihin muissa sairaaloissa. Tulkinta ei kuitenkaan ole helppoa, koska ehkäisyn tason lisäksi lukuihin vaikuttaa ratkaisevasti se, kuinka vaikeasti sairaita sairaala hoitaa. Suuret infektioluvut voivat tarkoittaa erittäin aktiivista ilmoittamista tai sitä, että sairaalaan on keskitetty erityisen suuressa infektioriskissä olevien potilaiden hoito.

Hoitoon liittyvien infektioiden hoito, vastuu- ja korvauskysymykset

Hoitoon liittyvät infektiot hoidetaan samoilla periaatteilla kuin muutkin infektiot. Infektion tyyppi ja aiheuttajat määräävät hoitokeinot. Antibioottihoito määrätään infektion aiheuttajan mukaisesti ja tarvittaessa puhdistetaan infektiopesäke, esimerkiksi avaamalla paise. Osa leikkausten jälkeisistä infektioista voi liittyä kirurgiseen komplikaatioon, esimerkiksi leikkaussauman pettämiseen. Tällöin on tärkeää, että perussyy, sauman pettäminen, korjataan.

Vaikka toiminta sairaalassa tai muussa hoitopaikassa olisi kuinka korkeatasoista hyvänsä ja infektioiden torjuntatoimet tehokkaasti käytössä, tietty osuus potilaista saa hoidon aikana infektion. Infektion perussyy löytyy potilaan omista riskitekijöistä, jotka johtuvat hänen taudistaan tai sen vaatimasta hoidosta. Hyvin harvoin on osoitettavissa selvää yksittäisen työntekijän laiminlyöntiä, jonka seurausta infektio olisi. Vaikka väistämätön infektioriski lasketaan mukaan, sairaalat tietysti tuottavat terveyttä ja hyvinvointia, eikä hoitoon liittyvien infektioiden pelko saa estää kenenkään hakeutumista hoitoon.

Hoitoon liittyviä infektioita korvataan potilasvahinkoina, jos infektiota ei annetussa hoidossa ollut odotettavissa toimittaessa parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Lisäksi infektion vaikutuksien ihmisen paranemiseen ja elämään tulee olla merkittävät. Vain hyvin pieni osa infektioista on tällaisia.

Korvauksen saaminen ei edellytä hoidossa tapahtuneen laiminlyönnin osoittamista. Hoitopaikan velvollisuus on auttaa potilasta laatimaan hakemus ja saamaan hänelle hoitoon liittyvän infektion takia kuuluvat korvaukset Potilasvakuutuskeskuksen päätöksellä. Sille on viime vuosina tullut reilut 8 000 korvaushakemusta. Niistä noin 100–150 on koskenut infektioita, ja usein infektiot ovat olleet kirurgiaan liittyviä. Verkosta löytyvät vahinkotilastot ja korvattavien osuus hoitotoimittain ja sairaanhoitopiireittäin (ks. ). On muistettava, että samoin kuin hoitoon liittyvien infektioiden rekistereissä suuret luvut eivät välttämättä tarkoita huonoa toimintaa vaan voivat heijastaa hyvää potilaiden ohjausta korvauksen saantiin.