Esiintyvyys

Infektion synty ja aiheuttajat

Oireet ja oirearvio

Virtsarakkoinfektion tyypillisiä oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa ja alavatsan jomotus. Jos henkilöllä on kaikki kolme oiretta, kyseessä on virtsarakkotulehdus 90 %:n todennäköisyydellä. Pahanhajuinen virtsa, epätavallinen virtsan väri ja virtsan karkailu eivät yksinään viittaa bakteerin aiheuttamaan virtsatietulehdukseen, eikä antibiootti korjaa näitä vaivoja. Joskus virtsarakkotulehduksessa virtsassa voi näkyä verta, mutta tavallista tämä ei ole. Virtsarakkotulehduksessa, kipu ja kirvely korostuvat virtsaamisen lopussa. Virtsaputkitulehduksessa taas kirvely on kovinta virtsaamisen alussa. Virtsaputkitulehduksen syynä voi olla sukupuolitauti ja aiheuttajana on silloin tavallisimmin klamydia, harvemmin tippuri. Poikkeava Valkovuoto emättimestä ei kuulu virtsatieinfektion oireisiin, vaan se viittaa emätintulehdukseen.

Voit tehdä Omaolossa oirearvion, jos sinulla on kirvelyä virtsatessa tai tihentynyttä virtsaamistarvetta. Oirearvio on tarkoitettu 18–65-vuotiaille naisille. Kysely auttaa sinua arvioimaan, milloin ja millaiseen hoitoon sinun tulee hakeutua sekä miten voit hoitaa oirettasi itse.

Munuaisallastulehduksen oireet ovat täysin erilaiset. Kuume ja kylkien sekä selän alueen kipu viittaavat munuaisallastulehdukseen. Siihen liittyy harvoin virtsaamisvaivoja, mikä voi tehdä taudin tunnistamisesta vaikeaa. Hyvin iäkkäillä ja huonokuntoisilla munuaisallasinfektio ja siihen joskus (5 %:ssa tapauksista) liittyvä sepsis voi näkyä pelkkänä yleiskunnon romahtamisena, oksenteluna tai sekavuutena. Tärkein muu iäkkäiden yleiskunnon romahtamisena ilmenevä infektio on keuhkokuume.

Oireeton bakteerivirtsaisuus. Joskus rutiinisti otettavien virtsatutkimusten yhteydessä löydetään oireettomilta henkilöiltä bakteereita virtsasta. Niitä on 2–3 %:lla nuorista, 3–8 %:lla raskaana olevista,10 %:lla 65-vuotiaista ja joka kolmannella 80-vuotiaista naisista. Miehillä oireetonta bakteerivirtsaisuutta (bakteriuriaa) on 10 %:lla kotona asuvista ja 35 %:lla hoitolaitoksessa asuvista. Jatkuvakaan oireeton bakteerivirtsaisuus ei aiheuta haittaa munuaisille tai muulle terveydelle, eikä se johda yleensä oireiseen infektioon (poikkeuksena raskaana olevat). Siksi sitä ei hoideta antibiootein.

Taudin toteaminen

Virtsarakkotulehdus. Jos henkilöllä ei ole ollut aiemmin virtsatietulehduksia, tilannetta selvitellään yleensä kliinisen kemian tutkimuksin (esim. partikkelilaskennalla todettavat tulehdussolut ja bakteerit tai bakteerituotteet virtsanäytteessä) ja mikrobiologian tutkimuksin (bakteeriviljely). Poikkeuksen tekevät toistuvia virtsatieinfektioita sairastava naiset, joilla ei ole perussairauksia tai muita riskitekijöitä ja tauti on lieväoireinen. Kokemuksen mukaan he tunnistavat hyvin oireiden perusteella infektionsa. Tällöin ei tarvita laboratoriotutkimuksia. Hoito voidaan määrätä puhelimitsekin, jos oireet ovat tyypilliset. Lääkäri tai hoitaja voi määrätä antibioottilääkityksen oireiden perusteella tai nainen voi itsekin päättää hoidosta, jos hänelle on sen varalle annettu lääkettä kotiin valmiiksi. Tutkimukset ennen hoitoa ovat kuitenkin tarpeen aina, jos nainen on raskaana tai jos on syytä epäillä sukupuolitautia (virtsaputkitulehdusta).

Aiheuttaja on aina syytä selvittää laboratoriotestein ennen hoitopäätöksen tekoa, jos sairastunut on mies, jos sairastuneella on diabetes tai jos sairastunut on raskaana. Samoin tutkimukset ovat tarpeen, jos tulehdus liittyy pitkäaikaiseen virtsakatetrin käyttöön tai jos se on syntynyt sairaalassa tai laitoksessa tai johtaa sairaalahoitoon. Tutkimukset tehdään siis käytännössä aina, ellei kyseessä ole alle 65-vuotias perusterve nainen.

Munuaisallastulehdus. Jos kyseessä voi oireista päätellen olla munuaisallastulehdus, on aina syytä lähteä lääkäriin tutkittavaksi. Jos kuume on korkea, on lähdettävä päivystysvastaanotolle. Tällöin tarvitaan muitakin tutkimuksia kuin tavallisia virtsan laboratoriotestejä ja on pidettävä mielessä myös sepsiksen tai keuhkokuumeen mahdollisuus. Suuri C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuus (yli 40 mg/l) veressä voi viitata munuaisallastulehdukseen.

Hoito ja jälkitarkastus

Virtsarakkotulehduksista puolet paranee hoidottakin kolmessa päivässä. Silti todettu infektio hoidetaan aina antibiootilla, naisilla yleensä 3 päivän kuurilla. Yhdellä kuurilla paranee 90 % näistä infektioista. Tavallisimmin käytetään trimetopriimia, nitrofurantoiinia tai pivmesillinaamia. Infektioiden aiheuttajista yleisimmän eli E.colin kannoista on naisilla vastustuskykyisiä trimetopriimille 16 %, pivmesillinaamille 3% ja nitrofurantoiinille vain 0,5 %. Tulehduskipulääkkeet (esim. ibuprofeeni) auttavat virtsatulehduksen oireisiin.

Miehen virtsarakkotulehdukseen tarvitaan 7 päivän hoito.

Hoidolla virtsarakkoinfektion oireet lievittyvät nopeasti, 1–2 päivän kuluessa. Jos infektio ei parane ensimmäisellä hoidolla, antibioottivalmiste ja hoidon pituus valitaan bakteerin laadun ja antibioottien tehoa mittaavan bakteerien antibioottiherkkyystutkimuksen perusteella. Nuoremmille naisille, jotka tuntevat virtsatieinfektionsa ja sen oireet, voidaan myös antaa lääkekuuri varalle kotiin aloitettavaksi heti oireiden alkaessa. Tällöin lääkäri antaa ohjeen, milloin hoidon voi itse ottaa ja milloin hoitoa varten on käytävä lääkärissä.

Tavallisen rakkotulehduksen hoidon jälkeen virtsan kontrollinäyte on tarpeeton. Jos vaiva palaa 4 viikon kuluessa, on mentävä lääkäriin eikä vain toistettava itse antibioottikuuria, vaikka lääkettä olisi kotona. Infektio voi vaatia erilaisen antibiootin parantuakseen. Raskaana olevilta naisilta virtsanäyte tutkitaan hoidon jälkeen aina.

Oireeton bakteerivirtsaisuus, johon ei liity mitään oireita, vaatii antibioottihoitoa vain raskaana olevien kohdalla. Heillä bakteerivirtsaisuuden hoitaminen pienentää virtsatulehduksen ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä.

Munuaisallastulehdus voidaan hoitaa kotonakin trimetopriimi-sulfa- tai fluorokinolonitabletein, jos sairastuneen kunto on hyvä. Usein etenkin iäkkäiden infektioita hoidetaan kuitenkin aluksi muutaman päivän ajan sairaalassa. Tavallisin hoidon pituus on käytetystä lääkkeestä riippuen 7–14 päivää.

Raskausajan erityiskysymyksiä

Raskauden aikana 2–10 %:lla naisista todetaan bakteereita virtsassa ilman, että siitä aiheutuu oireita. Raskaana olevista 1–2 % saa oireita aiheuttavan virtsarakkotulehduksen. Amoksisilliini, pivmesillinaami ja nitrofurantoiini ovat raskaana oleville turvallisimpia lääkkeitä virtsarakkotulehduksiin. Lääkkeeksi munuaisallastulehdukseen valitaan yleensä kefalosporiini.

Myös todettu oireeton bakteerivirtsaisuus hoidetaan, ja hoidon tulos varmistetaan viljelyllä, koska bakteerivirtsaisuuden on todettu hieman lisäävän munuaistason virtsatietulehduksen ja myös ennenaikaisen synnytyksen vaaraa. Siksi kaikilta raskaana olevilta tutkitaan virtsanäyte alkuraskauden aikana.

Virtsatieinfektion ehkäisy

Tavallinen käsihygienia ja intiimihygienia ovat usein riittäviä virtsatieinfektion ehkäisykeinoja. Liiallinen alapesu saattaa kuitenkin jopa edistää virtsatieinfektion syntyä.

Virtsatieinfektion estohoidossa suositellaan ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitoja tai paikallista estrogeenia naisilla vaihdevuosien jälkeen. Karpalomehu (tai karpalo-puolukkamehu) saattaa vähentää virtsatietulehdusten uusiutumista muuten terveillä naisilla. Päivittäisen nesteen nauttimisen lisäämistä voidaan kokeilla etenkin, jos päivittäin nautitun nestemäärän arvioidaan jäävän alle 1,5 litran. Joissakin tilanteissa voidaan harkita pitkäkestoista estohoitoa antibiooteilla tai yhdynnän jälkeistä kerta-annosta.

Henkilöt, joille on asetettu pitkäaikainen virtsatiekatetri tai jotka katetroivat kotona itseään säännöllisesti, tarvitsevat hoidosta vastaavilta yksityiskohtaiset ohjeet hygieniasta. Desinfektioaineita ei hyvään katetrinkäyttöhygieniaan kuitenkaan tarvita.