Normaali valkovuoto

Emättimessä on aina jonkin verran valkovuotoa. Emättimen limakalvot erittävät nestettä, kohdunkaula erittää limaa ja limakalvojen pinnasta irtoaa kuolleita soluja. Valkovuodon määrä vaihtelee kuukautiskierron eri vaiheissa estrogeenivaikutuksen mukaan. Kuukautiskierron puolivälissä se on erityisen runsasta, ja samalla lima muuttuu kirkkaammaksi ja venyväksi. Emättimessä on aina jonkin verran bakteereita; runsas maitohappobakteerikanta pitää valkovuotoeritteen happamana, ja se on hyödyllistä limakalvojen toiminnalle. Emättimen normaali pH on 3,8–4,0.

Oireet poikkeavassa valkovuodossa

Yksi emätintulehduksen oireista on lisääntynyt valkovuoto ilman alavatsakipuja; joskus voi olla myös lievää virtsaputken suulla tuntuvaa kirvelyä.

Kutina ja kirvely viittaavat hiivasienen aiheuttamaan emätintulehdukseen.

Märkäinen, kellertävä tai harmahtava vuoto, jossa on hajua, viittaa bakteeritulehdukseen.

Kupliva, vihertävä valkovuoto viittaa trikomonastulehdukseen; se on nykyisin varsin harvinainen.

Jos valkovuoto on verensekaista tai siihen liittyy kuumetta tai alavatsakipua, tulehdus on yleensä levinnyt kohtuun tai munanjohtimiin (ks. Sisäsynnytintulehdus (PID)).

Milloin lääkäriin?

Tutkimuksiin on syytä hakeutua aina, jos epäilee sukupuoliteitse tarttuvaa tulehdusta.

Tutkimukset ovat myös aiheelliset, jos oireet ovat alkaneet äkillisesti tai itsehoito ei ole auttanut lievissä oireissa.

Valkovuotoon liittyvä virtsakirvely, verensekainen vuoto, alavatsakivut tai muut yleisoireet ovat aina syy lääkärikäynnille.

Tulehdusepäilyn tutkiminen

Tutkimuksiin voi hakeutua yleislääkärin vastaanotolle tai gynekologille. Tärkeintä on kuvata oireet tarkasti. Gynekologisessa tutkimuksessa lääkäri tarkistaa ulkosynnytinalueen ja emättimen sekä kohdunkaulan tilanteen. Valkovuodon syytä selvitettäessä voidaan ottaa erilaisia tulehdusnäytteitä. Hiivaviljely on aiheellinen vain toistuvien tulehdusoireiden yhteydessä. Emätineritettä voidaan tutkia bakteerivärjäyksellä laboratoriossa ja selvittää bakteerivaginoosin mahdollisuutta. Bakteeriviljelystä ei ole hyötyä valkovuodon syyn selvittelyssä.

Papakoe on hyödyllinen oireiden pitkittyessä yli 25-vuotiailla, varsinkin jos sitä ei ole viimeisen kolmen vuoden aikana otettu tai mikäli valkovuoto-oireeseen yhdistyy verinen vuoto yhdynnässä tai sen jälkeen. Papassa voidaan nähdä tavallisimmat emätintulehduksen aiheuttajat. Sukupuolitaudin mahdollisuus on syytä tutkia ottamalla klamydianäyte, josta samalla tutkitaan tippuri. Harvinaisemmat trikomonas ja mykoplasma voidaan tutkia spesifillä testillä tarvittaessa.

Kokenutkaan lääkäri ei pysty välttämättä tutkimuksen yhteydessä näkemään, onko kyse tulehduksesta ja mikä on tulehduksen aiheuttaja. Mikäli ulkosynnytin- tai emätinoireilu pitkittyy muutamasta yleislääkärin hoitokokeilusta huolimatta, lähete erikoissairaanhoitoon on aiheellinen. Niin kutsuttu fluornatiivitutkimus soveltuu parhaiten erikoispoliklinikoilla tehtäväksi. Siinä valkovuotonäyte otetaan gynekologisen tutkimuksen yhteydessä, ja näyte tutkitaan mikroskoopilla.

Itsehoito

Hygieniasta huolehtiminen on tärkeää, mutta liiallista peseytymistä, vaahtokylpyjä ja saippuaa on vältettävä. Tavallisen vesipesun jälkeen iho kuivataan kevyesti painelemalla, minkä jälkeen voidaan käyttää hajustamatonta ihonhoitoöljyä tai perusvoidetta. Pikkuhousunsuojia ei ole hyvä käyttää jatkuvasti normaalin valkovuodon vuoksi, sillä ne saattavat ärsyttää ulkosynnyttimiä.

Jos poikkeavan valkovuodon syynä ei ole tulehdus, voi joillekin olla apua maitohappobakteereja sisältävistä emätinpuikoista, jotka normaalistavat emättimen pH:ta ja bakteerikantaa. Hiivatulehdukseen on saatavissa apteekista ilman reseptiä 1–3 päivän emätinpuikkokuureja sekä suun kautta yhtenä päivänä otettava tablettilääkitys. Jos oireet ovat selkeät, lääkehoitoa voi kokeilla kerran ilman tutkimusnäytteiden ottoa.