Yleistä
Antibiootit (kreikasta: anti = vastaan, bios = elävä) ovat bakteeri-infektioiden hoitoon käytettäviä lääkeaineita. Perinteisesti antibiooteilla on tarkoitettu luonnosta peräisin olevia esimerkiksi sienen tai bakteerin tuottamia yhdisteitä, kuten penisilliiniä, mutta nykyään nimitystä käytetään yleisemmin myös synteettisistä yhdisteistä. Laajemmin kaikkien erilaisten mikrobien aiheuttamien tautien hoidossa käytettäviä lääkkeitä kutsutaan mikrobilääkkeiksi. Ne voidaan jaotella bakteeri-, virus-, sieni- ja parasiittilääkkeisiin. Tässä käsitellään vain bakteeri-infektioiden hoitoon käytettäviä lääkkeitä.
Suurin osa bakteerilääkkeistä käytetään avohoidossa. Vain viidesosa antibioottipäivistä on sairaalapotilailla. Suhteessa eniten antibiootteja määrätään pikkulapsille ja iäkkäille. Antibioottien käytön määrä on 2010-luvulla Suomessa vähentynyt enemmän kuin muissa Euroopan maissa, ja vähenemistä on tapahtunut sekä koti- että sairaalakäytössä. Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) julkaisemien antibioottien kulutustilastojen perusteella Suomessa käyttö oli vuonna 2022 EU-alueen viidenneksi pienintä 12,5 DDD/1000 asukasta/vuorokausi (DDD on vuorokausiannos). Vastaava luku esimerkiksi Ranskassa on 24,3. Asiantuntijat pitävät tätä merkkinä kriittisemmästä ja viisaammasta antibioottien käytöstä. Silti Suomessakin arvioidaan, että kolmasosa avohoidon antibioottikulutuksesta keskittyy virusten aiheuttamiin infektioihin. Suomi on myös hyötyeläimille (yleensä niiden kasvua edistämään) annettujen antibioottien osalta esimerkillinen. Bakteerien herkkyystilanne on useimpiin maihin verrattuna Suomessa hyvä.
Antibioottien historia ja tulevaisuus
Ensimmäiset antibiootit, kuten penisilliini, olivat luonnossa esiintyvien mikrobien tuotteita. Mikrobeilla nämä aineet ovat aseita taistelussa elintilasta muiden mikrobilajien kanssa. Luonnon lähde tuntui ehtyneen 1960-luvulla. Sen jälkeen käyttöön tulleista antibiooteista valtaosa on laboratorioissa rakennettuja ja siten synteettisiä. Ne ovat usein luonnosta tavattujen aineiden kemiallisia muunnelmia. Mikrobien nopeasti kehittynyt vastustuskyky käytetyille antibiooteille ja uusien antibioottien kehittämisen hidastuminen ovat suuria huolenaiheita.
Yhden markkinoille saatavan antibiootin taival sopivan molekyylin löytämisestä apteekkimyyntiin vie keskimäärin kymmenen vuotta ja maksaa kehittäjälleen yli miljardi euroa. Useimmat alustavasti laboratoriossa bakteereita tappaviksi todetuista aineista karsiutuvat joko siitä syystä, että niille kehittyy helposti bakteereissa vastustuskyky tai kliinisissä tutkimuksissa (ihmisillä testattaessa) käytännön teho ei ole riittävä tai aineet ovat elimistölle liian myrkyllisiä. Monet tärkeät bakteerilääkkeet on kehitetty 1970–1980-luvuilla tai vieläkin aikaisemmin. Sen jälkeen on tullut käyttöön vain muutamia kokonaan uusia lääkkeitä, joilla on aikaisemmasta poikkeava vaikutustapa. Bakteerien lisääntyvän resistenssin vuoksi juuri tällaisia lääkkeitä kaivattaisiin. Useimmat uusista antibiooteista ovat jollakin tavalla entisen lääkkeen parannettuja versioita, mutta itse vaikutustapa on sama. Viime vuosina on tullut käyttöön useita lääkeyhdistelmiä, joissa beetalaktaamilääkkeeseen (penisilliini, kefalosporiini tai karbapeneemi) on lisätty beetalaktamaasiestäjä. Mikäli hoidon kannalta merkittävin resistenssitekijä on lääkettä hajottava entsyymi, beetalaktamaasi, tuo entsyymin estäjä palauttaa käytännössä varsinaisen antibiootin tehon. Yksi tämän ryhmän avohoidossa käytettävä lääke on amoksisilliini-klavulaanihappo.
Miten antibiootti vaikuttaa bakteereihin?
Antibiootit tehoavat lähes yksinomaan bakteeri-infektioihin. Jotkin niistä, kuten metronidatsoli, doksisykliini, fluorokinolonit ja sulfatrimetopriimi, tehoavat myös joihinkin alkueläininfektioihin. Viruksiin antibiooteilla ei ole mitään vaikutusta. Antibiootteja, jotka tappavat bakteereita, kutsutaan bakterisidisiksi, ja niitä, jotka vain estävät niiden lisääntymistä, kutsutaan bakteriostaattisiksi. Bakterisidisiä ovat esimerkiksi ne, jotka hajottavat bakteerin soluseinän, kuten penisilliinit ja kefalosporiinit. Bakteriostaattiset antibiootit estävät bakteerien lisääntymistä esimerkiksi vaikuttamalla niiden aineenvaihduntaan tai geenistöön. Tällaisia ovat esimerkiksi doksisyklini ja makrolidi-antibiootit. Sillä, tappaako lääke bakteerin vai estääkö se vain lisääntymistä, ei ole voitu osoittaa olevan vaikutusta hoitotehoon.
Antibioottien teho eri bakteereihin riippuu sekä antibiootin että mikrobin rakenteesta. Antibiootin on löydettävä kiinnityskohta (reseptori) bakteerisolusta ja sitouduttava siihen, jotta vaikutus alkaisi. Se, missä tuo lääkkeen sitoutumiskohta bakteerisolussa sijaitsee ja kuinka hyvin lääkemolekyyli sinne pääsee, vaikuttaa antibiootin tehoon. Bakteerin soluseinän ulkomembraani on tehokas este monille bakteerilääkkeille. Pitkään bakteriologiassa käytössä ollut gram-värjäys jaottelee bakteerit grampositiivisiin tai gramnegatiivisiin. Gramnegatiivisilla bakteereilla on ulkomembraani ja näin tuon värjäyksen perusteella voi päätellä, että tietyt antibiootit eivät tehoa kyseessä olevaan bakteeriin (ks. taulukko Tavallisimpia Suomessa käytössä olevia antibiootteja (G+K = ). Bakteereiden vastustuskyky eli resistenssi antibiooteille voi olla joko luonnollista eli kaikki kyseisen lajin kannat ovat resistenttejä tai sitten resistenssi on hankittua, jolloin vain osa bakteerikannoista eli ne, joilla on jokin hankittu resistenssitekijä, ovat resistenttejä.
Lääkkeelle herkät bakteerilajit muodostavat antibiootin niin sanotun spektrin eli kirjon. Mitä suurempaan joukkoon bakteereita lääke tehoaa, sitä laajakirjoisemmaksi sitä kutsutaan. Laajakirjoisuutta pidetään hoidossa etuna silloin, kun infektion mahdollisia aiheuttajia ei pystytä luotettavasti päättelemään (esim. usein hoitoon liittyvissä infektioissa). Kapeakirjoisuuden etu taas on se, että antibiootti häiritsee vähemmän elimistön omaa hyödyllistä bakteeristoa.
Antibioottien haitat
Lääkehaitat
Tutkimusten mukaan antibiooteilla kotona hoidettavista 5 % ja sairaalassa hoidossa olevista 10 % saa jonkin haittavaikutuksen. Suurin osa haitoista on vähäisiä ripuleja tai ihoallergioita. Tosin yksi antibioottiripulin muodoista, Clostridioides difficile -bakteerin aiheuttama ripuli, voi olla vakavakin. Vain yksi sadasta joutuu jättämään kuurin kesken.
Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutettuja henkilöitä kehotetaan ilmoittamaan toteamansa tai epäilemänsä lääkkeiden käyttöön liittyneet haittavaikutukset, erityisesti vakavat ja/tai odottamattomat, sekä kaikki uusien lääkkeiden haitat Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle. Potilaan kannattaa kertoa haittavaikutuksista aina lääkärilleen, mutta myös potilas voi tehdä ilmoituksen suoraan Fimeaan. Eniten ilmoituksia tehdään yleisimmin käytetyistä ja toisaalta uusimmista lääkkeistä. Yksikään antibiooteista ei pääse lääkehaitoissa valmisteiden kärkisijoille, vaikka niitä käytetään runsaasti.
Koko väestöä ajatellen antibiooteille on erityistä se, että ne häiritsevät ihmisen omaa hyödyllistä bakteeristoa (mikrobiomia) ja edistävät resistenttien bakteerien syntyä ja leviämistä.
Vaikutus yleiseen terveyteen
Ihminen saa mikrobistonsa syntymän jälkeen ympäristöstä. Se on kullekin yksilöllinen, ja se säilyy lähes samanlaisena läpi elämän, jos sitä ei häiritä. Yleisin mikrobiston vahingoittaja on antibioottihoito. Jo yksi kuuri muuttaa bakteeristoa valikoimalla lääkettä kestäviä (resistenttejä) mikrobeja ja tuhoamalla muita. Vaikutus säilyy viikkoja–kuukausia. Pidemmät ja toistetut kuurit ovat kaikkein haitallisimpia. Ihmisen mikrobisto, mikrobiomi, säätelee immunologiaa, ravintoaineiden hyväksikäyttöä ja aineenvaihduntaa. Näin toistuvien antibioottikuurien arvellaan olevan yhteydessä niin sanottuihin autoimmuunisairauksiin, kuten astmaan, reumatauteihin ja krooniseen paksusuolitulehdukseen. Aineenvaihdunnan kautta antibioottikuurit lisäävät ainakin pikkulapsilla astman lisäksi ylipainoisuutta myöhemmällä iällä. Erityisen haavoittavia omalle hyödylliselle mikrobistolle ovat toistuvat antibioottikuurit alle kahden vuoden iässä.
Miten lääkäri valitsee antibiootin?
Infektioiden hoidossa päästään harvoin niin sanottuun suunnattuun hoitoon, jossa sairauden aiheuttajabakteeri on viljelyllä löydetty ja tiedetään sen herkkyys eri antibiooteille. Avohoidossa annettu hoito on suunnattua harvemmin kuin yhdessä tapauksessa sadasta ja sairaalassa yhdessä tapauksessa kymmenestä. Hoito on siis sitä aloitettaessa enimmäkseen kokemusperäistä eli empiiristä. Lääkäri päättelee infektion todellisen aiheuttajan potilaan infektiotyypin perusteella.
Äkillisistä hengitystieinfektioista lähes kaikki ovat viruksen aiheuttamia, ja tällöin ei määrätä antibioottia. Poikkeus tästä on alun perin keuhkokuumeena alkanut infektio. Iho- ja haavainfektioiden tiedetään olevan useimmiten grampositiivisten kokkibakteerien, stafylokokkien tai streptokokkien, aiheuttamia. Virtsateiden infektioiden tiedetään puolestaan olevan gramnegatiivisten sauvabakteerien, erityisesti Escherichia coli -bakteerin, aiheuttamia. Näillä tiedoilla voidaan valita tehokkaita vaihtoehtoja (ks. taulukko Tavallisimpia Suomessa käytössä olevia antibiootteja (G+K = ). Tehokkaiksi tiedetyistä valitaan turvallisin, ja mahdollisesti senkin jälkeen yhdenveroisista vaihtoehdoista huomioidaan hinta. Päätöksenteon apuna voidaan käyttää esimerkiksi Lääkäriseura Duodecimin ylläpitämiä Käypä hoito -suosituksia, joita lääkärit noudattavat, elleivät näe yksilöllistä syytä poiketa niistä.
Mikrobivalmisteet antibioottihaittojen ehkäisyssä
Probiootteja ja yleisesti erilaisia mikrobivalmisteita tarjotaan nykyään monien infektioiden ja muidenkin tautien ehkäisyyn ja hoitoon. Eniten tutkimuksia on laktobasilleista ja Saccharomyces-hiivasta. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia käytön syystä riippumatta. Mikrobivalmisteita sisältävien elintarvikkeiden on mainonnassa esitetty muun muassa parantavan ihmisen yleistä vastustuskykyä, mutta tällaista käytännön hyötyä ei ole tutkimuksilla todennettu. Elintarvikkeista harvat sisältävät riittävän määrän probioottisia mikrobeja ollakseen ylipäätään vaikuttavia, ja lääkemuotoiset (esim. kapselit) ovat verraten kalliita.
Vain kaksi käyttöaihetta, nekin lääkkeenomaisilla valmisteilla, saavat tutkimuksista tukea. Probioottien käyttö voi vähentää antibioottiripulin riskiä niillä lapsilla, joilla siihen on erityinen taipumus ja estää Clostridioides difficile -bakteerin aiheuttamia antibioottiripuleita. Näissäkin tapauksissa hyödyllisyys on kyseenalainen ainakin aikuisilla ja erityisesti hyvin iäkkäillä. Viime aikojen tutkimukset ovat korostaneet myös sitä, että mikrobivalmisteet voivat muokata kuukausiksi ihmisen omaa suoliston perustaltaan hyödyllistä bakteeristoa (ks. Elimistön vastustuskyky (immuniteetti)). Tämän muutoksen pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta. Mikrobivalmisteet voivat hyvin harvinaisena haittavaikutuksena aiheuttaa myös sepsiksiä eli verenmyrkytyksiä päästessään verenkiertoon.
Joitakin uskomuksia antibiooteista
Virheellinen uskomus: On heikompia ja vahvempia antibiootteja. Tämä ei ole totta. Jos antibiootti tehoaa taudin aiheuttavaan bakteeriin, se on parantava. "Ylitappaminen" suurentamalla annosta tai antamalla kahta antibioottia yhtä aikaa ei lisää tehoa mutta se lisää haittojen riskiä. Vain jos bakteeri on sellaisessa kudoksessa, johon antibiootti pääsee huonosti (esim. märkäpesäkkeissä), annoksen nostaminen lisää tehoa. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi antamalla lääke suoneen, jolloin saadaan usein samallakin lääkkeellä kymmenkertaisia pitoisuuksia.
Virheellinen uskomus: "Se antibiootti ei tehoa minuun". Jotkut ovat aiemmista hoidoistaan saaneet käsityksen, että jokin antibiooteista, esimerkiksi penisilliini, ei tehoa heihin tai että jokin toinen antibiootti on aina tehonnut. Mahdollinen heikko teho johtuu kuitenkin bakteerin, ei potilaan, ominaisuuksista. Syy heikkoon tehoon on todennäköisesti ollut se, että taudin on aiheuttanut bakteeri, joka ei ole kuulunut lääkkeen kirjoon. Sama infektio, esimerkiksi virtsatieinfektio, voi eri kerroilla olla lääkeherkkyydeltään erilaisen bakteerin aiheuttama.
Virheellinen uskomus: Antibiootin laajakirjoisuus on etu. Joskus ajatellaan, että valitsemalla laajakirjoisempi antibiootti tai yhdistämällä kaksi antibioottia varmuus tehosta paranisi. Tämä toimii vain, jos ei ole luotettavaa arviota aiheuttajabakteerista. Tavallisissa avohoidon infektioissa infektion oireiden luonne antaa kuitenkin usein hyvän kuvan aiheuttajasta. Hoitoon liittyvissä infektioissa joudutaan kyllä usein ainakin aluksi laajakirjoiseen hoitoon, koska mahdollisia aiheuttajia on runsaasti. Hoidon laajakirjoisuus yleensä lisää haittoja.
Virheellinen uskomus: Antibiootti ehkäisee bakteeri-infektion synnyn. Hengitystieinfektiot ovat lähes aina virustauteja, mutta pieni osa sairastuneista voi saada bakteerijälkitaudin, esimerkiksi keuhkokuumeen influenssan seurauksena tai välikorvatulehduksen. Antibiootin ottaminen virusinfektiovaiheessa ei kuitenkaan vähennä jälkitaudin mahdollisuutta. Sen sijaan, jos bakteeritauti tulee antibioottihoidon aikana, on suurempi riski, että aiheuttaja on antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri ja vaikeammin hoidettava. Ehkäisynä antibiootteja käytetään yleisesti vain suurten leikkausten ja tiettyjen sydänpotilaiden hammashoidon yhteydessä.
Virheellinen uskomus: Antibiootti kannattaa lopettaa heti kun tuntee voinnin kohentuneen. Oireiden häviäminen ei ole luotettava merkki siitä, että kuuri voidaan jättää kesken. Antibiootteja määrätään tietyn mittaisina, nykyään useimpiin infektioihin 5–7 päivän, kuureina. Tieto oikeasta kuurin pituudesta on saatu tieteellisistä tutkimuksista. Liian lyhyeksi jäänyt kuuri aiheuttaa riskin taudin uusiutumisesta ja joidenkin tutkimusten mukaan voi edistää vastustuskykyisten bakteerien syntyä iholle tai limakalvoille, mikä voi myöhemmin aiheuttaa hankalasti hoidettavan bakteeritulehduksen. Jos joutuu epäillyn sivuvaikutuksen (esimerkiksi ripulin tai ihottuman) vuoksi jättämään kuurin kesken, on syytä kysyä jatko-ohjeet hoitavalta lääkäriltä. Mahdollisesti ylijääviä antibiootteja ei pidä käyttää muihin tuleviin infektioihin omatoimisesti.
| Lääkeryhmä (eri lääkeaineiden lukumäärä) | Lääkeryhmään kuuluvia lääkeaineita | Lääkkeen kirjo eli sille herkät bakteerit | Taudit, joiden hoitoon niitä eniten määrätään | Erityistä |
|---|---|---|---|---|
| 1 Penisilliinit, kefalosporiinit ja karbapeneemit muodostavat ns. beetalaktaamiantibioottien
ryhmän. 2 Kefalosporiinit jaotellaan 1. – 4. polven kefalosporiineihin, joissa lääkkeen kirjo laajenee polvien edetessä. |
||||
| PENISILLIINIT1(13) | V- ja G-penisilliini Stafylokokkipensilliinit (esim. kloksasilliini) Ampi- ja amoksisilliini Amoksisilliini-klavulaanihappo |
Streptokokit, kuten pneumokokki ja A-streptokokki stafylokokit G+K ja osa G-S |
Hengitystieinfektiot, ruusu Ihoinfektiot, haavainfektiot Hengitystieinfektiot, eläinten puremat |
Eivät tehoa MRSA-bakteeriin. |
| KEFALOSPORIINIT1,2(15) | Kefaleksiini (tabletit) Kefuroksiimi (suoneen) Keftriaksoni (suoneen) |
G+K ja G-S | Hengitystieinfektiot, iho- ja haavainfektiot, virtsatieinfektiot | Eivät tehoa MRSA-bakteeriin. |
| KARBAPENEEMIT1 (6) |
Imipeneemi Meropeneemi |
G+K, G-S ja ANA | Vaikeat infektiot | Vain suoneen annettavia |
| MONOBAKTAAMIT (1) |
Atstreonaami | G-S | Hoitoon liittyvät infektiot | Vain suoneen annettava |
| TETRASYKLIINIT (6) |
Doksisykliini Tetrasykliini |
G+K ja osa G-S | Hengitystieinfektiot, mykoplasma, ihoinfektiot (akne), | Sairaaloissa myös suoneen annettava hyvin laajakirjoinen tigesykliini |
| MAKROLIDIT (6) |
Roksitromysiini Atsitromysiini Klaritromysiini |
G+K, mykoplasma, klamydia, Legionella | Hengitystieinfektiot, Keuhkokuume, klamydiainfektio | |
| KLINDAMYSIINI (1) |
Klindamysiini | G+K, ANA | Iho- ja luuinfektiot, kirurgian jälkeiset infektiot | |
| METRONIDATSOLI (1) |
Metronidatsoli | ANA, Clostridioides difficile, Giardia-alkueläin | Suolistokirurgian jälkeiset infektiot, antibiootti- ja giardiaripulit | Kirurgisissa infektioissa yhdessä toisen antibiootin kanssa |
| FLUOROKINOLONIT (6) |
Siprofloksasiini Levofloksasiini Moksifloksasiini |
G-S, G+K, | Virtsateiden infektiot, kirurgiaan liittyvät infektiot, keuhkoinfektiot | Moksifloksasiini myös tuberkuloosiin |
| SULFONAMIDIT JA TRIMETOPRIIMI (3) |
Sulfan ja trimetopriimin yhdistelmät Trimetopriimi |
G-S ja G+K |
Virtsateiden infektiot, ihoinfektiot Virtsarakkoinfektio |
Erityisindikaationa yhdistelmävalmisteelle myös jotkut alkueläininfektiot |
| METENAMIINI (1) |
Metenamiinihippuraatti | G-S | Virtsarakkoinfektion ehkäisy | Vaikuttaa vain virtsassa, ei kudoksissa. |
| NITROFURANTOIINI (1) |
Nitrofurantoiini | G-S, G+K | Virtsarakkoinfektio | Vaikuttaa vain virtsassa, ei kudoksissa. |
| PIVMESILLINAAMI (1) |
Pivmesillinaami | G-S | Virtsarakkoinfektio | Vaikuttaa vain virtsassa, ei kudoksissa. |
| AMINOGLYKOSIDIT (5) |
Tobramysiini Gentamysiini |
G-S | Hoitoon liittyvät infektiot |
Yhdessä muun antibiootin kanssa, Vain suoneen annettava muoto |
| GLYKOPEPTIDIT (4) |
Vankomysiini | G+K Clostridioides difficile |
Iho- ja luuinfektiot, stafylokokki-infektiot Antibioottiripuli |
Ensisijaisia vaikeaan MRSA-infektioon, annetaan suoneen Kapseleina suun kautta |
| DAPTOMYSIINI (1) |
Daptomysiini | G+K | Stafylokokki-infektiot | Vain suoneen annettava Erityisesti MRSA-infektiot |
| FUSIDIINI (1) |
Fusidiini | G+K | Stafylokokki-infektiot | Sekä tabletteina että suoneen annettava Erityisesti MRSA-infektiot |
| LINETSOLIDI (1) |
Linetsolidi | G+K | Stafylokokki-infektiot | Sekä tabletteina että suoneen annettava Erityisesti MRSA-infektiot |
| RIFAMYSIINIT (2) |
Rifampisiini | Stafylokokit Mycobacterium tuberculosis |
Iho- ja luuinfektiot Tuberkuloosi |
Tehoaa myös MRSA-bakteeriin |
| ISONIATSIDI (INH) | Isoniatsidi | Mycobacterium tuberculosis | Tuberkuloosi | Yhdessä kolmen muun kanssa |
| PYRATSINAMIDI (1) |
Pyratsinamidi | Mycobacterium tuberculosis | Tuberkuloosi | Yhdessä kolmen muun kanssa |
| ETAMBUTOLI (1) |
Etambutoli | Mycobacterium tuberculosis | Tuberkuloosi | Yhdessä kolmen muun kanssa |
Kirjallisuutta
- Rannikko J, ym. Probioottien tehosta aikuisilla ei näyttöä. Suom Lääkäril 2017;72:412.
- Rautava S. Kuka hyötyy probiooteista? Suom Lääkäril 2017;72:1934-6.
