Yleistä

Mykoplasmat ovat pienimpiä solujen ulkopuolella elinkelpoisia organismeja (ks. Infektioiden tartunta, taudin synty ja leviäminen). Niitä pidettiin aluksi viruksina, ja niitä kutsuttiin Eaton-agensseiksi. Ne varmistettiin bakteereiksi vasta 1960-luvun alussa. Mykoplasmat ovat yleisiä ihmisen elinympäristössä, eläimissä ja kasveissa, ja ne majailevat ainakin tilapäisesti terveidenkin ihmisten limakalvoilla.

Mykoplasma-suvun (genus) lajeja tunnetaan yli sata, ja niistä yli kymmenen on tavattu ihmisessä. Tärkeimmät kliinisiin tauteihin yhdistetyt lajit ovat Mycoplasma pneumoniae ja M. genitalium sekä Ureaplasma urealyticum ja U. parvum.

Tautien esiintyminen ja leviäminen

Hengitystieinfektioita aiheuttavat vain M. pneumoniae -lajin bakteerit. Infektioita esiintyy kaikkina vuodenaikoina, joskin eniten syyspuolella ja talvella. Epidemioita on aina muutaman (4–7) vuoden välein. Viimeisin suuri epidemia Suomessa oli 2010–2011 ja 2011–2012, jolloin tavanomaisen runsaan 300–3 000 vuosittaisen tapauksen sijasta todettiin vuonna 2011 lähes 8 000 mykoplasman aiheuttamaa infektiota. Vuonna 2022 tapauksia todettiin noin 300. M. pneumoniae aiheuttaa niin lapsien kuin aikuisten keuhkokuumeista noin joka viidennen. Vuonna 2022 alle 20-vuotiailla oli noin puolet mykoplasman aiheuttamista taudeista.

Mycoplasma pneumoniae voidaan todeta nielusta myös oireettomilta, varsinkin epidemia-aikana. Sairastetun taudin jälkeen mykoplasma jää hengitysteihin viikkojen tai muutaman kuukauden ajaksi. Tämä takaa taudin säilymisen väestössä. Bakteerit leviävät hengitystiepisaroiden ja käsien välityksellä. Kun yksi sairastuu, yleensä koko perhe (tai esimerkiksi varuskuntatupa) saa tartunnan. Kuitenkin vain pieni osa tartunnan saaneista sairastuu.

Virtsateiden ja sukuelinten infektioita aiheuttavat muutamat muut mykoplasma-lajit ja ureaplasma. Myös näiden säilyminen ihmiskunnassa perustuu suureen määrään oireettomia kantajia. Esimerkiksi seksuaalisesti aktiivisista terveistä naisista yli puolella on emättimessä ureaplasma (useimmiten U. urealyticum) ja joka viidennellä M. hominis. Ne katsotaankin yleensä normaaliin ihmisen bakteeristoon kuuluviksi. Tartuntoja tapahtunee käsien välityksellä. Infektiot tarttuvat myös sukupuolisessa kanssakäymisessä, mutta varsinaisina ”sukupuolitauteina” niitä ei pidetä. Ureaplasmat saattavat liittyä raskausajan ja synnytysten komplikaatioihin.

Keuhkokuume ja muut hengitystieinfektiot

Nuhakuumeita aiheuttaa vain M. pneumoniae. Flunssan kaltaiset taudit kurkkukipuineen ja yskineen ovat sen aiheuttamista infektioista kaiken kaikkiaan 10 kertaa yleisempiä kuin keuhkokuumeet. Erityisesti pikkulapsilla valtaosa on viattomia flunssan kaltaisia infektioita. Näissä taudeissa aiheuttajaa pyritään harvoin selvittämään. Siihen ei ole tarvettakaan, koska antibioottihoito ei nopeuta tämän tautimuodon paranemista. Ylähengitystietulehduksessa yskä kestää kauemmin kuin virustaudeissa, jopa 4–8 viikkoa, mutta yskän kestoakaan antibioottihoito ei lyhennä.

Keuhkokuumeista puolet ilmenee 5–19-vuotiailla ja loputkin keskimäärin nuoremmilla kuin muut bakteerikeuhkokuumeet. Taudin itämisaika, aika tartunnasta oireisiin, on verraten pitkä eli 1–4 viikkoa (esim. influenssalla ja virusflunssilla 1–3 päivää). Oireiden alku on usein hidas, hitaampi kuin muissa bakteerikeuhkokuumeissa. Vaikka tauti olisi korkeakuumeinenkin, se on harvoin vakava, ja vain 2 % sairastuneista päätyy sairaalahoitoon. Mykoplasman aiheuttama keuhkokuume johtaa hyvin harvoin kuolemaan, ja silloinkin kyse on useimmiten taudin leviämisestä muihin elimiin (ks. alla). Mykoplasmaa on syytä epäillä keuhkokuumeen aiheuttajaksi, jos sairastunut on lapsi tai nuori aikuinen tai jos tulehdusta mittaavat laboratoriokokeet (esim. CRP-testi) ovat vain vähän ”koholla” ja on tiedossa, että paikkakunnalla on epidemia meneillään. Taudinkuva on lievempi kuin muiden bakteerikeuhkokuumeiden, mutta ero ei ole niin selvä, että se auttaisi aiheuttajan päättelyssä.

Virtsateiden ja sukuelinten infektiot

Näitä infektioita aiheuttavat ainakin M. genitalium ja mahdollisesti M. hominis ja Ureaplasma urealyticum. Päätelmiä näiden bakteerien ja taudin yhteydestä on kuitenkin hankala tehdä, koska kyseiset mykoplasmat ovat verraten yleisiä myös terveiden sukuelimissä. Selvältä näyttää kuitenkin, että M. genitalium on merkittävimpiä miesten virtsaputkentulehduksen aiheuttajia, kun perinteiset mikrobit, gonokokki ja Chlamydia trachomatis, on suljettu pois.

Muiden elinten taudit

M. pneumoniae voi aiheuttaa muidenkin elinten kuin hengitysteiden infektioita, joskin ne ovat harvinaisia. Se voi aiheuttaa aivokuumeen, aivokalvotulehduksen, sydänlihastulehduksen, haimatulehduksen, niveltulehduksen, vaikeitakin ihon ja limakalvojen tulehduksia (Stevens–Johnsonin oireyhtymää) ja ääreishermoston halvauksia, muun muassa polyradikuliitin eli hermojuuritulehduksen (Guillain-Barrén oireyhtymä). Nämä voivat esiintyä keuhkokuumeen oheistautina tai itsenäisenä. Ne voivat johtua joko bakteerin pääsystä verenkierron kautta muihin elimiin tai syntyä bakteerin laukaisemana niin sanottuna autoimmuuni-ilmiönä.

Mykoplasma-infektioiden diagnoosi

Vain M. pneumoniaeta voidaan etsiä vasta-ainetestillä verestä. Sitä voidaan tutkia myös geenimonistustestillä (PCR-testillä) ysköksestä ja erityisesti silloin, kun etsitään M. pneumoniaeta muissa kuin tavallisissa hengityselinten infektioissa selkäydinnesteestä tai sydänpussin nesteestä. Muita mykoplasmoja etsitään vain PCR-testillä esimerkiksi virtsasta tai sukuelimistä.

Vasta-ainelöydösten tulkinta ei ole helppoa. Vasta-ainetestissä IgM-luokan vasta-aineet puhuvat tuoreen infektion puolesta, mutta IgG-luokan vasta-aineissa täytyisi löytää selvä nousu kahden 2–3 viikon välein otetun näytteen välillä. Tällöin diagnoosi saadaan kuitenkin vasta jälkijunassa. Korkeakaan IgG-pitoisuus yhdessä testissä ei todista infektion puolesta, koska lähes kaikilla aikuisilla on mykoplasma-vasta-aineita aiemmin koettujen, usein oireettomien, tartuntojen vuoksi. Täten vasta-aineisiin perustuva diagnoosi on luotettava vain tutkittaessa tautia, erityisesti keuhkokuumetta, joka on tyypillinen mykoplasmalle. PCR-testi bakteerin geenien tunnistamiseksi on nopea keino, mutta sen tuloksen tulkintaa vaikeuttaa oireettomien bakteerin kantajien yleisyys.

Hoito

M. pneumoniae on herkkä makrolideille ja tetrasykliineille. Toissijaisia vaihtoehtoja ovat levofloksasiini tai moksifloksasiini. Taudin oireet väistyvät kuitenkin hoidon aikana hitaasti. Yskän kestoon antibiootit eivät vaikuta, ja mykoplasma jää hoidosta huolimatta hengitysteiden limakalvoille useiksi viikoiksi. Hoitokuurin pituus on yleensä kaksi viikkoa.

Muiden kuin M. pneumoniaen herkkyys eri antibiooteille vaihtelee lajin mukaan. M. genitalium -infektion hoitoon käytetään useimmiten atsitromysiiniä. Kasvava osa M. genitalium -kannoista alkaa olla makrolidiresistenttejä ja tällöin hoidossa käytetään moksifloksasiinia.

Ehkäisy

Mykoplasma-hengitystieinfektioihin ei yrityksistä huolimatta ole kyetty kehittämään tepsivää rokotetta. Käsihygienia ja suojatun yskimisen keinot jäävät ainoiksi mahdollisuuksiksi hengitystie-eritteiden siirtymäketjun katkaisemisessa. Sukuelinten ja virtsateiden infektioiden ehkäisyssä kondomi on periaatteessa suojaava (ks. Sukupuolitaudit, seksitaudit).