Yleisyys ja aiheuttajat

Bakteerimeningiittien vuosittaiset määrät ovat säilyneet varsin vakaina koko 2000-luvun. Tauteja todetaan noin 110–160 vuosittain (124 vuonna 2020). Yleisimmät aiheuttajabakteerit ovat pneumokokki (Suomessa aikuisilla 13–30 tapausta vuodessa), meningokokki (1–10) ja listeria (5–10) (taulukko Aivo-selkäydinnesteestä eristetyt bakteerit aikuisilla vuonn). Stafylokokit aiheuttavat infektioita lähinnä aivo-, kallo- ja selkärankakirurgian jälkeen. Staphylococcus aureus -bakteerin aiheuttama aivokalvotulehdus on usein osa verenmyrkytystä (sepsistä) tai sydämen sisäkalvon tulehdusta (endokardiittia). Harvinaisempia aiheuttajabakteereita ovat borrelia, tuberkuloosi ja mykoplasma. Haemophilus-bakteeri on harvinaistunut meningiittien aiheuttajien joukosta, kun lasten yleiset Hib-rokotukset aloitettiin vuosituhannen alussa.

Pneumokokin, listerian ja tuberkuloosibakteerin aiheuttamat taudit ovat yleisempiä iäkkäillä, kun taas meningokokin aiheuttama tauti on yleisempi lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Listeria on erityinen mutta harvinainen immuunipuutteisten henkilöiden, iäkkäiden ja raskaana olevien riski. Pikkulasten vuonna 2010 aloitetut yleiset pneumokokkirokotukset eivät ole ainakaan vielä selvästi vähentäneet pneumokokin aiheuttamien aikuisten aivokalvotulehdusten määrää. Koronapandemian aikana pneumokokki- ja meningokokki-bakteereiden aiheuttamat aivokalvotulehdukset aikuisilla näyttäisivät vähentyneen. Todennäköisesti näiden määrä palautuu pandemiaa edeltävälle tasolle nopeastikin.

Aivokalvotulehduksen oireet

Korkea kuume, päänsärky, niskajäykkyys, sekavuus ja tajunnan häiriöt ovat tyypillisiä bakteerin aiheuttaman aivokalvotulehduksen oireita. Usein esiintyy myös pahoinvointia. Jokaisella sairastuneella on kuumeen lisäksi ainakin jokin näistä oireista.

Bakteeritaudeissa yleiskunto romahtaa yleensä päivän, parin kuluessa. Huonokuntoisuuden huomaa arkipäivän askareiden jaksamisessa. Hyvin iäkkäillä tauti voi olla kuumeetonkin, eikä huonokuntoisuuden syyksi aina tule ajateltua aivokalvotulehdusta.

Listerian ja tuberkuloosibakteerin aiheuttamien infektioiden oireet kehittyvät muita bakteerimeningiittejä hitaammin. Siten ne muistuttavat oireiltaan aluksi enemmän viruksen aiheuttamaa aivotulehdusta kuin esimerkiksi pneumokokin tai meningokokin aiheuttamaa aivokalvotulehdusta.

Kuolleisuus meningokokin ja pneumokokin aiheuttamaan aivokalvotulehdukseen on suuri (10–20 %). Lisäksi 5–20 %:lle selvinneistä jää jälkivaurioita, kuten kuulon tai näön ongelmia tai muita hermosto-oireita.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos kuumetautiin liittyy yleiskunnon selvä huononeminen tai hermostoperäisiä oireita. Tällaisia oireita voivat olla todellisuuden hämärtyminen, harha-aistimukset tai sekavuus tai toisaalta puutumisen tai halvauksen tunne kasvoissa tai raajoissa. Tällöin on syytä lähteä välittömästi päivystysvastaanotolle.

Pelkkä kuume ja päänsärky ilman selvää vaikutusta muuhun kuntoon eivät herätä bakteerin aiheuttaman aivokalvotulehduksen epäilyä, koska nämä oireet ovat hyvin yleisiä virusinfektioiden yhteydessä. Jos kuume ja päänsärky ainoina oireina kuitenkin jatkuvat yhtään lievittymättä yli kolme päivää, lääkärin arvio on joka tapauksessa aiheellinen.

Aivokalvotulehduksen toteaminen

Aivokalvotulehdusta sairastavalla havaitaan usein niskan jäykkyys, joka ei johdu niskakivusta. Tällöin leuan taivuttaminen rintaan kiinni tai istuminen tasaisella alustalla jalat suorassa kulmassa eivät onnistu. Näitä voi kokeilla itsekin kotona. Vihjeen taudin aiheuttajasta voi saada oireiden aikataulusta. Virustaudissa oireet säilyvät ennallaan tai lievittyvät kolmen ensimmäisen päivän aikana, mutta bakteeritaudeissa ne lisääntyvät päivä päivältä.

Veren tulehdusarvoa (CRP-arvoa) voidaan käyttää bakteeritaudin erottamiseen virustaudista. Siitä on hyötyä vain, jos oire on kestänyt vähintään vuorokauden, eikä se silloinkaan varmuudella erota bakteeri- ja virustautia toisistaan.

Lannepistolla otettavalla selkäydintutkimuksella saadaan varmimmin selville, onko kyseessä aivokalvotulehdus. Selkäydinnäytteestä voidaan tunnistaa aiheuttajavirus tai -bakteeri sekä mille antibiootille bakteeri on herkkä. Jos oireet ja taudin kulku ovat hyvin tyypilliset virusmeningiitille, selkäydintutkimusta ei tarvita, koska tieto ei vaikuta hoitoon.

Yleensä tehdään myös aivojen kuvantamistutkimus, jolla etsitään sellaisia tulehduspesäkkeitä (aivopaiseita), joista märkä voidaan tyhjentää neulan avulla. Samalla voidaan todeta, onko aivopaine koholla ja onko mukana myös aivotulehdus.

Bakteeritulehduksen hoito

Bakteerin aiheuttaman aivokalvotulehduksen hoitoon kuuluu aina suonensisäisesti annettava antibioottihoito sairaalassa. Antibioottihoito tulee aloittaa välittömästi, kun epäily taudista on herännyt. Aivopaineen laskemisessa käytetään yleensä kortisonivalmisteita (esim. deksametasonia).

Virustulehduksen hoito

Vain osaan virusten aiheuttamista aivokalvotulehduksista on olemassa viruslääkehoito. Lepo pahimpien oireiden aikana voi hieman lievittää oireita, mutta kevyt liikkeelläolo taudin aikana ei hidasta lopullista paranemista. Aivokalvotulehduksen hoitoon käytetään asikloviiria, kun aiheuttaja on Herpes simplex- tai vesirokkovirus, ja influenssalääkkeitä (oseltamiviiria), kun aiheuttaja on influenssavirus. Muiden virusten aiheuttamiin aivotulehduksiin ei ole tepsivää lääkettä. Jos virustulehdukseen liittyy aivo-oireita (esim. tajunnan häiriöitä tai halvauksia), kyseessä on aivokudoksen tulehdus, enkefaliitti.

Aivokalvotulehduksen ehkäisy

Aivokalvotulehduksia aiheuttavia viruksia ja bakteereita on koko ajan terveessäkin väestönosassa. Ympäristöstä saatavaa aivokalvotulehdustartuntaa ei voi kuitenkaan ehkäistä omalla hygienialla. Kylmettyminen ja talvella ilman päähinettä kulkeminen eivät lisää aivokalvotulehduksen riskiä. Lähiyhteys aivokalvotulehdukseen sairastuneeseen ei johda uusiin tartuntoihin. Poikkeus tästä on meningokokkitauti, joskin senkin kohdalla riski on vähäinen. Noin yksi tuhannesta meningokokkitautiin sairastavaan kosketuksissa olleesta sairastuu. Silti yhden sairastuessa häneen läheisessä kontaktissa olleet suojataan 1–2 päivän ”puhdistushoidolla” antibiootein (fluorokinolonilla tai rifampisiinilla). Suojattavia ovat silloin esimerkiksi potilasta hoitaneet ja sairastuneen pisaroille ilman suu- ja nenäsuojusta altistuneet, perheenjäsenet, varuskunnassa samassa tuvassa asuneet ja pikkulapsilla päivähoidon ryhmä.

Pneumokokkia ja meningokokkia vastaan on rokote. Lasten yleinen rokottaminen voi vähentää jonkin verran aikuistenkin vakavia pneumokokki-infektiota. Koronapandemian aikana sekä meningokokin että pneumokokin aiheuttamat vakavat infektiot näyttävät vähentyneen myös aikuisilla. On kuitenkin todennäköistä, että iäkäs henkilö itse saa pneumokokkirokotuksen ottaessaan ainakin jonkin verran suojaa.

Meningokokki-bakteerit jaetaan bakteerin pintarakenteiden perusteella 12 alaryhmään, joista tärkeimmät ovat A, B, C, W, X ja Y. Suomessa tavallisimmat taudinaiheuttajat kuuluvat ryhmiin B, C ja Y. Meningokokkien alaryhmiä A, C ja WY vastaan on rokotteita, ja lisäksi on erillinen rokote B-ryhmää vastaan. Suomessa ei ole ollut merkittävää meningokokkien aiheuttamaa epidemiaa 1970-luvun jälkeen. Silloin väestöä rokotettiin laajasti. Nykyään rokotuksia annetaan Suomessa matkailijoille, jotka aikovat oleskella taudin esiintymisalueella (trooppisessa Afrikassa) pitempiä aikoja (ks. Matkailijan rokotukset). Lisäksi meningokokkirokotus (ACWY-rokote) annetaan puolustusvoimissa palveleville ja niille, joilta perna joudutaan poistamaan.