Influenssan pääpiirteet

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama hengitystietulehdus. Taudin itämisaika on useimmiten 1–3 vuorokautta. Tartunnan saaneista vain noin puolet sairastuu. Influenssan oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin flunssien eli nuhakuumeiden, joita aiheuttaa pari sataa eri virusta. Influenssassa oireet, erityisesti kuume ja lihassäryt, ovat kuitenkin keskimäärin ankarammat. Sama influenssavirus voi aiheuttaa eri henkilöille nuhan, kurkkukivun, silmän sidekalvon tulehduksen (konjunktiviitin), särkyjen ja kuumeen suhteen hyvinkin erilaisen oirejoukon.

Perusterveillä tauti paranee yleensä itsestään, niin että kuume ja säryt häviävät 3–10 päivässä. Yskä tai nuha voivat jatkua muutaman viikonkin lieventyen vähitellen. Influenssan "suoraan" aiheuttamat kuolemat ovat harvinaisia, mutta niitäkin esiintyy erityisesti monisairailla, immuunipuutteisilla ja vanhuksilla. Vuosittaisen kausi-influenssan aallossa todetaan Suomessa kuitenkin noin 500 "ylimääräistä" kuolemaa. Valtaosa niistä johtuu huonokuntoisten ja iäkkäiden (yli 65-vuotiaiden) henkilöiden perussairauksien äkillisestä huononemisesta influenssan aikana. Influenssavirukset aiheuttavat Suomessa vuosittain myös muutamia kymmeniä aivokalvotulehduksia ja sydänlihastulehduksia.

Myös bakteerien aiheuttamien jälkitautien, kuten keuhkokuumeen, riski on influenssassa suurempi kuin flunssassa. Suurin riski on niillä, joilla on yleiskuntoa heikentäviä perussairauksia (taulukko Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL). Tämän vuoksi näillä henkilöillä on oikeus vuosittain annettavaan maksuttomaan influenssarokotukseen. Jälkitaudeista bakteerikeuhkokuume ja pneumokokkibakteerin aiheuttama bakteremia (sepsis) voivat olla vakavia ja johtaa kuolemaankin. Influenssavirus aiheuttaa myös itse tai käynnistää bakteerin aiheuttamia nenän sivuontelotulehduksia kaiken ikäisille ja välikorvatulehduksia etenkin pienille lapsille. Influenssa lisää sydänsairaiden potilaiden sydän- ja verisuonitapahtumien, esimerkiksi sydäninfarktien riskiä.

Kausi-influenssa ei ole yleisvaarallinen tartuntatauti eivätkä tartuntatautilääkärit voi määrätä influenssapotilaita eristykseen tai sille altistuneita karanteeniin, kuten vuosina 2020–2021 Covid-19-infektioon sairastuneita tai noina vuosina SARS-CoV-2 virukselle altistuneita henkilöitä. Hoivaa antavissa laitoksissa sekä terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastoilla influenssaan sairastuneiden kohdalla on kuitenkin syytä noudattaa ainakin pisara- ja kosketusvarotoimia, jotta influenssa ei pääse leviämään osastolla. Influenssapotilas tulisi vuodeosastolla hoitaa joko omassa huoneessaan tai samassa huoneessa muiden influenssaan sairastuneiden kanssa.Tartuntatautilain (48 §) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten työntekijöiden tulisi ottaa vuosittainen influenssarokotus.

Influenssan esiintyvyys

Influenssaa aiheuttavat influenssa A- ja B-virukset. A-influenssavirukset ovat alun perin lintujen luontaisia viruksia. Ihmiskunnan riesaksi ne ovat tulleet todennäköisesti joitakin satoja tai tuhansia vuosia sitten. Tämän edellytyksenä on ollut lintuvirusten muuntuminen sellaisiksi, että ne pystyvät ylipäätään tarttumaan ihmisen soluihin, lisääntymään ihmisessä ja siirtymään ihmisestä toiseen. Linnuilla tunnetaan satakunta eri A-influenssavirusta (nimettynä H- ja N-kirjaimin ja niitä seuraavin numeroin). Vain muutamat näistä viruksista ovat aiheuttaneet epidemioita ihmiskunnassa.

Influenssa esiintyy vuosittaisina epidemia-aaltoina ympäri maapallon. Yleensä epidemioissa A-influenssat ovat vallalla, mutta joukossa on myös oireiltaan samankaltaisia influenssa B-viruksen aiheuttamia tauteja. Suomeen aalto tulee marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Infektiot ovat alkaneet usein varuskunnista, koska kasarmiasuminen helpottaa viruksen leviämistä henkilöstä toiseen. Varusmiesten rokotusten myötä varuskuntien epidemiat ovat vähentyneet selvästi. Epidemian alettua infektio leviää ympäri maan muutamassa viikossa. Tavallisina vuosina sairastuu noin 10 % väestöstä 6–8 viikon aallon aikana.

Pandemiasta puhutaan silloin, kun influenssa sairastuttaa tavallista suuremman osan väestöstä ja tauti on tavallista ankarampi. Tunnetuimpia pandemioita ovat olleet espanjantauti 1918–1919, aasialainen influenssa 1957 ja hongkongilainen influenssa 1968. Viimeksi pandemia koettiin talvella 2009–2010. Sen aiheutti A(H1N1)pdm09-virus. Tämä pandemia nimettiin sikainfluenssaksi.

Kaakkois-Aasiassa, Egyptissä ja Kiinassa ihmisen infektioita on aiheuttanut kaksikin luontaisesti linnuissa elävää virusta. A(H5N1)-virus todettiin ensimmäisen kerran Kaakkois-Aasiassa vuonna 2003 ja A(H7N9) Kiinassa 2013. Näihin vakaviin infektioihin sairastuneista kolmasosa tai enemmän on kuollut suoraan viruksen aiheuttamaan tautiin, ei niinkään jälkitauteihin. Nämä virukset eivät ole lähteneet leviämään väestössä laajemmin, eivätkä ne ole olleet matkailijoille uhka (ks. Lintuinfluenssa).

Vuosien 2019–2020, 2020–2021 ja 2021–2022 epidemiat

Influenssamäärät alkoivat lisääntyä joulun 2019 aikana. Epidemia oli aika laimea, runsas puolet edellisen kauden voimasta. Sen huippu sattui helmikuun 2020 lopulle, ja epidemia oli käytännössä ohi maaliskuun lopussa. Koronaviruksen saama huomio on kuitenkin voinut vaikuttaa influenssaviruksen havaitsemiseen. Rokotteen suojaan kuuluva A-virus on ollut yleisin. Kaikkia neljää rokotteen kattamaa virusta on kuitenkin todettu, ja tapauksia on ollut kaikenikäisillä.

Kaudella 2020–2021 ei Suomessa influenssaepidemiaa esiintynyt, vaan kyse oli lähinnä yksittäisistä positiivisista löydöksistä. Syynä epidemian puuttumiseen ajatellaan olleen koronavirusinfektioiden ehkäisytoimet eli suu-nenäsuojainten käyttö, joukkotilaisuuksien välttäminen, etätyöt ja -opiskelu, matkustuksen rajoittaminen ja etäisyyksien ylläpito sosiaalisissa tilanteissa.

Kaudella 2021–2022 influenssatapauksia raportoitin joulukuussa 2021 enemmän kuin aiemmin Covid-19 pandemian aikana, mutta tammi-helmikuussa tilanne oli taas varsin rauhallinen. Loppukeväästä huhtikuussa taas havaittiin tapausmäärien nousua. Valtavirus kyseisellä kaudella oli influenssa A(H3N2).

Kaudella 2022–2023 influenssatapausten määrä nousi samalle tasolle kuin ennen Covid-19-pandemiaa. Kaudella valtaviruksena olivat H3N2-virukset.

Taudin toteaminen

Lääkärikään ei kykene ilman laboratoriotestejä erottamaan influenssaa muiden hengitystieinfektioiden aiheuttajista eli tavallisista flunssista ellei kyseessä ole epidemiatilanne. Influenssaa on syytä epäillä, kun tiedetään, että paikkakunnalla on meneillään influenssa-aalto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja usein sairaanhoitopiiritkin tiedottavat epidemiatilanteesta väestölle. Usein influenssa-aikana myös hengitystieinfektioiden kokonaismäärä on kaksin-kolminkertaistunut, mikä näkyy poissaoloina työstä, koulusta ja päivähoidosta. Influenssa-aallon aikanakin yli puolet hengitystieinfektioista on kuitenkin muuta kuin influenssaa, tavallisia nuhakuumeita eli flunssia. Usein RS-viruksenkin (respiratory syncytial virus) epidemia (ks. Keuhkoputk itulehdus lapsella) sattuu samaan aikaan syksyllä kuin influenssa-aalto. Myös Covid-19-infektio aiheuttaa samantyyppisiä oireita sairastuneilla.

Influenssaan viittaavat hengitystieinfektion tavallista ankarammat oireet, erityisesti lihaskivut ja korkea kuume. Terveyskeskuksissa vastaanotolla tai kotona tehtäviä pikatestejä viruksen osoittamiseen on olemassa. Osa näistä on niin sanottuja yhdistelmätestejä, jotka tunnistavat influenssan lisäksi Covid-19-infektiota aiheuttavan viruksen ja RS-viruksen. Uudet nielusta tai sieraimista tehtävät pikatestit pystyvät löytämään oikein otettuna varsin luotettavasti influenssaviruksen. Varsinaisten laboratoriotestien osuvuus nenä-nielunäytteistä on kuitenkin jonkin verran parempi. Epidemian ollessa päällä influenssaviruslääke valitaan kotihoitoon yleensä epidemiatilanteen ja oireiden perusteella. Sairaaloiden ensiavuissa testit ovat tärkeitä ja auttavat oikean hoidon valinnassa. Influenssan jälkeistä bakteeritautia, keuhkokuumetta, poskiontelotulehdusta tai välikorvatulehdusta, on syytä epäillä, jos oireet pahenevat tai palaavat, kun taudin alusta on kulunut jo 5–7 päivää.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos tauti on korkeakuumeinen, jos yleisvointi on huonompi kuin mihin on flunssassa tottunut, tai jos oireet palaavat ensin lievityttyään. Jos sairastuneella on vakavaoireisen influenssan riskitekijöitä, kuten sydän- ja keuhkosairauksia tai munuaisten ja maksan vajaatoimintaa ( taulukko Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL), on lääkärissä syytä käydä tavallista herkemmin ja riippumatta siitä, onko ottanut influenssarokotuksen syksyllä tai ei.

Influenssan hoito

Influenssan hoito muuten terveillä aikuispotilailla on usein oireenmukaista itsehoitoa. Tauti paranee yleensä itsestään noin yhden–kahden viikon kuluessa. Perusterveillä viruslääkkeen antama hyöty influenssan paranemisessa on vähäisempää kuin iäkkäillä, monisairailla ja immuunipuutteisilla henkilöillä. Influenssan oireiden hoitoon käyvät samat lääkkeet ja keinot kuin flunssan hoitoon.

Liikuntaa kannattaa välttää yleisoireiden, erityisesti kuumeen ja lihassäryn, ajan, ja raskaampaa urheilua suositetaan vasta, kun tauti on parantunut ja oireiden alusta on kulunut vähintään 7 päivää.

Influenssan hoitoon on olemassa kolme viruslääkettä: oseltamiviiri (Tamiflu^®, myös lasten vahvuus), tsanamiviiri (Relenza^®, joka on poistumassa myynnistä) ja baloksaviirimarbosiili (Xofluza^®, lääkettä ei ole tiettävästi saatavilla vielä Suomessa). Tamiflu^® otetaan kapseleina kahdesti päivässä. Tamiflu^®-kuuri kestää viisi päivää ja maksaa aikuisen annoksella noin 32 €. Tsanamaviirin (Relenza^®) hengitykseen vedettävä valmiste on poistumassa myynnistä, mutta siitä on suoneen annettava muoto vakavien infektioiden hoitoon sairaaloissa.

Viruslääkkeet lyhentävät influenssan oireiden kestoa päivällä tai parilla, mutta muihin nuhakuumeisiin niillä ei ole mitään vaikutusta. Influenssaviruslääkkeet vähentävät influenssan bakteerijälkitautien, keuhkokuumeen ja korvatulehduksen, riskiä. On todennäköistä, että myös influenssaan liittyvät sydän- ja aivohalvaukset vähenevät. Tämä on erityinen syy hoitaa riskiryhmiin kuuluvia muita herkemmin viruslääkkeellä.

Päätös viruslääkehoidon määräämisestä täytyy tehdä vastaanotolla yleensä potilaan perussairauksien ja infektion oireiden ankaruuden perusteella. Suurimman hyödyn saavat ne, joilla on sairauksia, jotka voivat tehdä influenssasta pahemman tai jotka lisäävät jälkitautien riskiä (ns. riskiryhmillä, taulukko Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL). Viruslääkkeiden hyöty on sitä parempi, mitä nopeammin oireiden alusta ne päästään aloittamaan.

Influenssalääkkeet (Tamiflu^® ja Xofluza^®) toimivat myös ennaltaehkäisevästi, jos on altistunut influenssalle esimerkiksi perheessä, sairaalassa tai hoivalaitoksessa. Tällainen käyttö voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa influenssa tarttuu sairaalan osastolla tai perheissä, joissa on vakavasti sairaita lapsia tai aikuisia.

Tartunnan ehkäisy

Influenssa tarttuu ihmisestä toiseen hengitystie-eritteiden välityksellä. Tartunnan saaneen tartuttava aika alkaa 1–2 päivää ennen oireiden alkua ja on suurimmillaan 1–3 päivää oireiden alusta. Tartuttavuus kestää aikuisilla noin 5 päivää, lapsilla 7 päivää. Töistä ja sosiaalisista lähikontakteista kannattaa olla pois niin kauan, kun hankalimmat oireet jatkuvat ja sairastunut on kuumeeton.

Omaa tartuntariskiä voi pienentää pesemällä käsiä vedellä ja saippualla tai käyttämällä käsidesiä. Tämän on todettu toimivan sekä kotona, koulussa että päivähoidossa, ja siksi sen uskotaan toimivan myös työpaikoilla.

Influenssarokotus

Influenssaa vastaan on käytössä rokote, jonka koostumusta vaihdellaan vuosittain kiertävien virustyyppien mukaan. Suosituksen rokotteessa kunakin kautena huomioitavista viruksista antaa Maailman terveysjärjestö (WHO), yleensä helmikuussa. Euroopan lääkevirasto (EMA) puolestaan myöntää valmisteille Suomeakin koskevan myyntiluvan. Rokotteessa on tavallisesti kahden A-influenssaviruksen ja kahden B-viruksen osia. Jos epidemian aiheuttava virus on jokin rokotteen virustyypeistä, rokottaminen pienentää sairastumisen riskiä noin 50–80 %. Huonomminkin "osuvan" rokotteen antama suoja on yleensä vähintään 30 %. Rokotus vähentää samalla teholla myös taudin kehittymistä vakavaksi, samoin kuin se vähentää bakteerijälkitautien riskiä. Sydän- ja verisuonitauteja sairastavilla rokotus vähentää sairaalaan joutumisen riskiä, sydän- ja verisuonitapahtumien ilmaantumista ja jopa kuolemia.

Käyttöön on tullut yli 60-vuotiaille niin sanottu suuriannoksinen nelivalenttinen influenssarokote (Efluelda^®), joka sisältää neljä kertaa enemmän influenssaviruksen antigeenia. Sen on osoitettu olevan jonkin verran tavanomaista rokotetta tehokkaampi muun muassa sairaalaan joutumisen ja keuhkokuumeiden ehkäisyssä. Rokotteen vaikuttavat osat ovat samoja kuin tavallisissakin kausi-influenssarokotteissa, mutta niiden määrä on suurempi. Rokote ei kuulu kaudella 2023–2024 kansalliseen rokotusohjelmaan, mutta on saatavilla omakustanteisesti lääkärin määräyksellä. Tutkimuksissa havaitut haittavaikutukset ovat olleet samankaltaisia kuin perinteisilläkin influenssarokotteilla.

Kausi-influenssarokotteet ovat niin turvallisia, että rokotus katsotaan kannattavaksi kaikille. Rokotusten hyödyksi luetaan myös se, että ne vähentävät terveydenhuollon asiakaskäyntejä, bakteerien aiheuttamia keuhkokuumeita, sairaalahoitoa, lasten korvatulehduksia ja antibioottihoitoja. Suuressa riskissä olevilla sekä pneumokokkirokotteen että influenssarokotteen ottaminen on suojannut erityisen hyvin vakavilta pneumokokkitaudeilta, kuten keuhkokuumeilta.