Borrelioosi on hämähäkkieläimiin kuuluvan puutiaisen (Ixodes ricinuksenjaI. persulcatukseneli taigapunkin) levittämänBorrelia burgdorferi -bakteerin aiheuttama infektio (kuva puutiaisesta  ). Puutiaiset kuuluvat punkkien laajaan alaryhmään. Puutiaisen pistoon (eli ns. punkin puremaan) liittyvän veriaterioinnin seurauksena tapahtuva tartunta on ylivoimaisesti yleisin tartuntatapa. Joskus tartunta voi tapahtua paarman pureman seurauksena, mutta tällöin paarmalla pitää olla borreliabakteereita valmiiksi leuoissaan.

Pienet jyrsijät ja vähäisemmässä määrin peuraeläimet ovat borrelian varsinainen lähde luonnossa, ja puutiaiset vain levittävät borrelioita. Akuutissa taudissa on tavallisesti tulehduspesäke ihossa (ihoborrelioosi, vaeltava punoitus) ja vähäisiä yleisoireita. Levinnyt taution monimuotoinen, ja siihen voi liittyä esimerkiksi nivelten, ihon ja hermoston oireita.

Borrelioosi tunnetaan myös nimellä Lymen tauti. Lyme on Yhdysvalloissa sijaitseva pikkukaupunki, jossa tauti ensi kerran kuvattiin vuonna 1975. Tauti aiheutti silloin siellä pienen epidemian, johon liittyi ihomuutosten lisäksi niveloireisto.

Taudin lähde ja yleisyys

Suomalaisten arvellaan saavan yli miljoona punkin puremaa vuosittain. Riski punkin kohtaamiselle on suurin rannikkoalueilla ja itäisessä Suomessa (ks. kartta). Borreliainfektioiden tartuntapaikat jakaantuvat jokseenkin samoin; neljäsosa kaikista tartunnoista on saatu Ahvenanmaan saaristossa. Noin viidesosa puutiaisista kantaa borreliabakteeria, ja bakteeria kantavien punkkien osuus on keskimäärin sama ympäri Suomen, mutta paikallisesti voi esiintyä suuriakin eroja. Bakteereja on vain vähän puutiaisen kuusijalkaisella 1 mm:n kokoisella toukkamuodolla eli larvalla, mutta selvästi enemmän sekä puutiaisen nuoruusmuodolla eli nymfillä että aikuisella puutiaisella. Nymfi on kahdeksanjalkainen ja vain 1–2 mm:n läpimittainen, kun aikuinen puutiainen on 3–5 mm:n pituinen jo ennen veren imemistä itseensä. Nymfit aiheuttavatkin suurimman osan borreliatartunnoista, koska ne jäävät pienen kokonsa vuoksi huomaamatta.

Jos punkilla on suolistossaan bakteeri, se siirtyy ihmiseen vain 8 %:ssa puremista. Silloinkin edellytyksenä on, että puutiainen on ollut pureutuneena ihoon vuorokauden ajan tai vähintään yön yli. Henkilöistä, joilla bakteeri siirtyy pureman kautta ihoon, puolet saa kuukauden kuluessa iholle bakteerin aiheuttaman tulehduspesäkkeen. Vuodessa ainakin 10 000 suomalaista saa tartunnan, ja heistä noin puolet kehittää oireita. Viimeisen 20 vuoden aikana tautien määrä on kaksinkertaistunut, mutta aivan viime vuosina säilynyt suunnilleen ennallaan.

Suuri ero punkin puremien ja varsinaisten tautien yleisyydessä selittyy sillä, että usein punkki havaitaan ja poistetaan vuorokauden kuluessa, ja toisaalta usein ihmisen omat puolustuksen mekanismit pystyvät tappamaan bakteerit, jolloin infektio paranee itsestään ilman tautia. Arvioidaan, että Suomessa vain yksi viidestäkymmenestä tai sadasta punkinpuremasta johtaa borrelioosiin (ihopesäkkeeseen). Eniten tauteja todetaan elo–syyskuussa. Suurin osa todetaan tyypillisen rengasmaisen tai laajenevan ihomuutoksen perusteella. Korkeintaan neljäsosa diagnooseista perustuu laboratoriotutkimukseen (vasta-ainemittauksiin) eikä varhaisvaiheen iholöydöksessä vasta-ainemittausta suositellakaan. Vasta-ainetutkimukset viittaavat siihen, että noin 2 % suomalaisista on saanut tartunnan jossain elämänsä vaiheessa.

Borrelioosin oireet

Puutiaisen puremakohtaan tulee lähes kaikille ärsytysreaktiona 2–3 cm:n läpimittainen punoitus. Se ei vielä merkitse borreliainfektiota. Yli 5 cm:n läpimittainen, laajentuva punoitus yli viikon kuluttua puremasta on varma merkki varhaisvaiheen infektiosta (kuvat    ja  ). Punaisen alueen keskiosa voi vaalentua läiskän kasvaessa. Muutos voi kutista hieman, mutta aristusta tai kipua siinä ei ole. Ihottuma tunnetaan nimelläerythema migrans, vaeltava punoitus. Se on tavallisin taive- ja karvoitusalueilla. Toisinaan läiskiä on useita. Jollei punoitusta hoideta, se häviää itsekseen 2–4 viikossa, mutta voi joissakin tapauksissa kestää kuukausia. Toinen, huomattavasti harvinaisempi borrelioosin varhaisvaiheen iho-oire on sinervä, aristamaton, sileäpintainen, pehmeä kyhmy eli borrelia-lymfosytooma. Se esiintyy tavallisimmin korvalehdessä, kivespussissa tai nännin seudussa (kuva  ).

Antibioottihoito ihottumavaiheessa parantaa infektion ja tappaa kaikki borreliabakteerit. Hoitamattomassa borrelioosissa 10–50 %:lle potilaista tulee myöhäisoireita muutaman kuukauden, pisimmillään yli vuoden kuluttua puremasta. Oireet ovat moninaisia. Iho-, nivel-, hermo-, sydän-, lihas- tai silmäoireita esiintyy vaihtelevasti. Yksi tavallisimmista oireista on kasvohermohalvaus lapsilla ja nuorilla. Levinnyttä borrelioosia on käsitelty Lääkärikirjan toisessa artikkelissa.

Taudin toteaminen

Akuutin infektion diagnoosin kulmakivet ovat altistuminen punkin puremille eli kävely luonnossa, mahdollinen tieto puremastakin, sekä tyypillinen ihomuutos. Puremakohdasta alkava vaeltava punoitus on varma merkki borrelioosista. Ongelmallisimpia diagnosoitavia ovat keskellä talvea ilmenevät taudit, sillä silloin tartunnan lähde ei voi olla tuore punkin purema. Tauti alkaa silloin jostakin syystä tavallista pidemmän ajan kuluttua tai tavallisimmin niin, että ihon punoitusaluetta ei esimerkiksi sen haalean värityksen vuoksi ole aiemmin huomattu. Erotusdiagnoosina tulevat kyseeseen muut vaeltavat punoitukset, erityisesti harvinainen, tuntemattomasta syystä syntyvä ihon rengaspunoitus (erythema annulare). Myös muut hyönteiset, esimerkiksi paarmat ja mehiläiset, voivat aiheuttaa laajan punoituksen, mutta silloin ihomuutos syntyy yleensä hyvin nopeasti pureman jälkeen eikä enää sanottavasti laajene sen jälkeen.

Verestä tehtävät vasta-ainetutkimukset eivät ole hyödyllisiä taudin alkuvaiheessa, koska vasta-aineita syntyy vasta useita viikkoja infektion alun jälkeen eikä aina silloinkaan, kun infektio rajoittuu ihoon. Apteekista saatavien pikatestien tulokset voivat pikemminkin johtaa harhaan eikä niitä siksi suositella. Täysin oireettomillakin henkilöillä on usein vasta-aineita veressä. Suomalaisista vasta-aineita noin 2 %:lla. Oireettomilta henkilöiltä ei ole siis mitään syytä tutkia vasta-aineita.

Punkin pureman itsehoito

Puutiainen poistetaan vetämällä se ulos ihosta tasaisella ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä. Puutiaisesta otetaan kiinni mahdollisimman läheltä ihon pintaa. Helpoimmin tämä käy apteekeista saatavilla pinseteillä. Rasvalla tai hyönteismyrkyllä puutiaista ei pidä yrittää poistaa. Jos puutiainen saadaan irrotettua vuorokauden sisällä puremasta, borreliatartunnan riski on varsin pieni. Vähäinen punoitus puremakohdassa ensipäivinä ei tarkoita borrelioosia eikä muutakaan sellaista bakteeritulehdusta, jota tarvitsisi hoitaa antibiootilla. Ärsytysreaktio ihossa voi muutaman senttimetrin laajuisena kestää yli viikon ja varsinkin, jos puutiaisen imukärsästä on jäänyt jokin väkänen ihoon. Tällaiseen reaktioon ei yleensä tarvita lainkaan hoitoa.

Milloin hoitoon?

Jos puutiaisen puremakohtaan tulee noin viikon–parin kuluessa laajentuva, yli 5 cm:n läpimittainen punoitus tai rengas, on antibioottihoito paikallaan. Antibioottina käytetään tavallisesti amoksisilliinia tai doksisykliiniä kahden viikon kuurina erittäin hyvin tuloksin. Jos ihottuma ei kuurilla parane, on tilannetta arvioitava lääkärissä uudelleen. Jos epäilee ilman ihomuutosta levinnyttä tautia, kuuluu sen tutkiminen niin ikään lääkärille.

Borrelioosin ehkäisy

Borrelioosin sairastaminen ei tuota pidempiaikaista suojaa uudelta tartunnalta. Taudin voi siis sairastaa uudestaan. Rokotetta borreliaan on yritetty kehittää jo vuosia. Ihmiselle toimiva rokote ei ole vielä kaupan, mutta rokotetutkimukset ovat siinä vaiheessa, että rokote saattaa tulla käyttöön jo parin vuoden kuluttua. Puutiaisaivokuumerokote, joskus punkkirokotteenakin mainostettu, on TBE-virusta vastaan toimiva rokote, joka ei suojaa sen paremmin punkeilta kuin borreliatartunnaltakaan.

Punkit viihtyvät kosteammissa maaston kohdissa kuivia alueita paremmin. Tärkeintä on välttää puutiaisen puremia pitämällä pitkässä, kosteassa ruohossa kumisaappaita ja pitkiä housuja. Vaalea vaatetus auttaa huomaamaan punkit helpommin jo vaatetuksessa. Jos puutiaisen pureman saaminen on ollut mahdollista, pitää koko iho tarkistaa illalla. Lapsilta on tutkittava myös päänahka. Punkkikarkotteina ihmisellä käytetään dietyylitoluamidia (DEET), ikaridiinia ja muitakin aineita ja niiden yhdistelmiä. Kyseisiä aineita saa apteekeista.

Apteekeissa myydään myös niin sanottuja punkkitestejä, joiden avulla voi tutkia, sisälsikö ihossa kiinnittyneenä ollut punkki borreliaa. Tällä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä, koska vaikka olisi sisältänytkin, ei antibioottikuuriin ole aihetta, kun borrelioosiriskin pureman saaneelle tiedetään olevan vain 5 %:n prosentin luokkaa, vaikka punkki olisikin sisältänyt borrelioita.

Lemmikkien tauti

Yleensä koirat ja kissat eivät saa oireita borreliatartunnasta. Tartunnan saaneista koirista sairastuu noin 5 % ja kissoista vielä harvempi, jos yksikään. Eläinlääkärien mukaan oireisiin kuuluvat lämpöily, huono syöminen ja niveltulehduksesta johtuva ontuminen, mutta myös kasvohalvauksia on todettu.

Lemmikin punkit ovat harvoin ihmisen infektion lähde.. Lemmikin turkin ihosta irronnut punkki puree vain harvoin uudelleen. Sen sijaan koiran/kissan karvojen seassa liikkuvat kiinnittymättömät punkit voivat helposti siirtyä ihmisen iholle, jos lemmikki otetaan esimerkiksi samaan sänkyyn ihmisen kanssa.

Apteekista voi ostaa reseptittä puutiaistartuntaa ehkäiseviä valmisteita, liuoksia tai sumutteita. Useat näistä tappavat punkin vuorokauden kuluessa sen kiinnittymisestä turkkiin. Koirille karkotekäsittely tarvitsee yleensä toistaa kuukausittain. Useat valmisteet eivät sovellu lainkaan kissoille, mutta kissat eivät suojaa tarvinnekaan. Koirille on myös pantoja, jotka pikkuhiljaa, usean kuukauden ajan, erittävät ainetta puutiaisia vastaan. Lisäksi koirille on olemassa reseptillä saatavia, suun kautta annettavia purutabletteja. Minkään valmisteen vaikutus ei kuitenkaan ole sataprosenttinen, joten on hyvä ottaa tavaksi tarkistaa luonnossa liikkunut koira puutiaisten varalta joka ilta.

Koirille on olemassa borreliarokote (Trilyme^®, 2 rokotuskertaa 3 viikon välein). Se soveltuu yli 12 viikon ikäisille koirille, mutta kissoille sitä ei tule antaa. Sen teho tunnetaan puutteellisesti, eikä sitä suositella ainakaan pääasiassa kaupungissa asuville koirille.