Normaali kehon lämpötila aikuisella

Ihmisen lämpöä on mitattu ja kuumeen ja terveyden yhteyksiä tutkittu jo 1860-luvulta lähtien. Kehon lämpötila on jossain määrin yksilöllinen, ja yksilölläkin se vaihtelee vuorokauden kuluessa, tyypillisesti enintään asteen verran; esimerkiksi alkuillan lämpö on noin 0,5 astetta korkeampi kuin aamulämpö. Naisilla kuukautiskierron vaihe voi vaikuttaa lämpötilaan niin, että kuukautiskierron jälkipuolella lämpö on 0,5 astetta korkeampi kuin kierron alkupuolella. Rankka liikunta voi nostaa kehon lämpöä hetkellisesti jopa useamman asteen.

Myös kuumemittarin tyyppi ja mittauspaikka vaikuttavat tulokseen. Peräsuolesta mitattu lämpö on yleensä 0,4–0,8 celsiusastetta suurempi kuin suusta, kainalosta, korvasta (tärykalvolta) tai iholta mitattu lämpö.

Kuume on osa elimistön puolustusreaktiota

Ihmiskehon lämpötilaa säädellään tarkasti aivoissa. Normaali lämpötila, noin 37 °C, on yhtäältä energiaa kuluttava, mutta toisaalta sellainen, jota mahdollisimman suuri osa ympäristömme taudinaiheuttajista ei siedä. Kuumeen merkitystä elimistön puolustusmekanismina korostaa osaltaan sekin, että evoluutio on säilyttänyt sen energiakustannuksista huolimatta. Elimistön lämpötilan yhden asteen nousu nimittäin vaatii aineenvaihdunnan kiihdyttämistä noin 10 prosentilla.

Yli 38 °C:n lämpöä pidetään yleisesti kuumeena. Kuumetta aiheuttavia tekijöitä kutsutaan pyrogeeneiksi. Tällaisia tekijöitä on niin kehon sisäisiä (endogeeniset pyrogeenit) kuin kehon ulkopuolisia (eksogeeniset pyrogeenit). Eksogeenisiä pyrogeenejä ovat tyypillisesti erilaiset mikrobit ja niiden osat tai niiden tuottamat toksiinit. Endogeeniset pyrogeenit puolestaan ovat erilaisia solujen tuottamia tulehduksenvälittäjäaineita.

Kuumeen taustasyystä voidaan tehdä alustavia päätelmiä esimerkiksi sen mahdollisen jaksoittaisuuden tai vuorokauden sisällä esiintymisen (esim. yksi- tai kaksihuippuisesti) perusteella. Kuumehorkkaa esiintyy tyypillisesti bakteeri-infektioiden yhteydessä.

Pitkittyneen kuumeen syitä

Kuumeen varmentaminen on selvittelyiden lähtökohta. Kuumeinen olo ei riitä määritelmäksi, vaan kuumeen tulee olla mittaamalla varmistettu.

Kehon lämpö voi pysyä koholla jopa muutamia viikkoja tavallistenkin infektioiden, esimerkiksi hengitystieinfektioiden ja ripulitautien, jälkeen. Tähän ajatellaan olevan parikin syytä: Vaurioituneita kudoksia korjaavat tapahtumat ovat tulehdustiloja. Toiseksi aivojen lämmönsäätömekanismi, eräänlainen elimistön termostaatti, voi säätyä joksikin aikaa korkeammalle tasolle. Tähän tilaan liittyy usein lievää yleistä uupumusta ilman muita oireita. Tila on harmiton eikä vaadi selvittelyjä.

Lääketieteellisessä kirjallisuudessa pitkittyneenä kuumeena pidetään tilaa, jossa kuume (> 38 °C) on jatkunut yli kolmen viikon ajan eikä sen syytä tunneta kattavista tutkimuksista huolimatta. Englanninkielisessä kirjallisuudessa tästä käytetään nimitystä "fever of unknown origin (FUO)". Tila harvinaistuu kehittyvien diagnostisten menetelmien myötä eikä määritelmällä ole käytännössä juurikaan merkitystä.

Ainoana oireena esiintyvän kuumeen syitä on aihetta selvittää vasta, kun kuumetta (38 °C tai enemmän) on esiintynyt päivittäin tai useana päivänä viikossa 1–2 viikon ajan. Kun tällaisen kuumejakson kokeneita aikuisia tutkitaan, tyypillisiä taustalta paljastuvia syitä ovat infektiot, autoimmuuni- tai sidekudossairaudet ja syövät. Mainitsemisen arvoinen syy on myös lääkekuume. Se alkaa tyypillisesti päivien tai muutaman viikon kuluessa uuden lääkkeen aloituksesta. Vastaavasti kuumeen pitäisi loppua viikon kuluessa lääkkeen lopetuksesta. Tyypillisiä lääkekuumetta aiheuttavia lääkeryhmiä ovat antibiootit ja epilepsialääkkeet. Yli 75-vuotiailla, samoin kuin maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisilla henkilöillä, tuberkuloosi on Suomessakin edelleen mahdollinen kuumeen syy, vaikka keuhko-oireita ei olisikaan.

Jos on matkaillut lähikuukausina trooppisissa maissa, kyseessä voi olla myös krooninen alkueläintauti, kuten malaria, jossa kuume on usein korkeaa mutta jaksoittaista, tai leishmaniaasi tai lavantauti, joissa kuume on jatkuvampaa mutta usein matalampaa.

Korkeakaan kuume ei yleensä nouse sellaiseksi, että se itsenäisenä tekijänä vaarantaisi terveyden. Infektio nostaa kuumeen erittäin harvoin yli 41 °C:n. Aivovammojen ja aivohalvausten sekä ulkoisen kuumuuden yhteydessä kehon lämpötila voi nousta tätä korkeammaksikin, mikä voi olla itsessään hengenvaarallista.

Itsehoito

Koska kuume on infektioiden yhteydessä osa elimistön puolustusreaktiota, kuumeen alentaminen on tarpeen vain siihen liittyvien muiden oireiden, kuten lihassärkyjen ja kipujen lievittämiseksi. Tulehduskipulääkkeiden käyttämisestä ei ole osoitettu merkittävää haittaa infektion kululle, joten lääkkeitä voi käyttää voinnin mukaan – huomioiden mahdolliset muut lääkkeiden käyttöön liittyvät yksilölliset rajoitteet (esim. tulehduskipulääkkeiden välttäminen munuaisten vajaatoiminnassa).

Yleisimmin kuumeen alentamiseen käytetyt lääkkeet ovat parasetamoli ja tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni.

Milloin lääkäriin?

Tässä käsitellään vain tilannetta, jossa kuume on ainoa havaittu ja dokumentoitu vaiva. Lievä muutamankin viikon lämpöily, joka todetaan vain lievänä uupumuksena ja kuumemittarin lukemasta, ei edellytä lääkäriin lähtöä. Odottelu on perusteltua etenkin, jos lämpöilylle on jokin todennäköinen ja hyvänlaatuinen syy, kuten hiljattain sairastettu virusinfektio.

Ensisijaisesti vointi ja muut oireet ratkaisevat tutkimusten kiireellisyyden. Aikuisen on suositeltavaa hakeutua noin vuorokauden kuluessa lääkärin tutkimuksiin, jos yli 38,5 asteen kuume on jatkunut jo 4 päivää olematta selvästi nuhakuumeen aiheuttamaa.

Jos yli 38 °C:n kuume ainoanakin oireena jatkuu 1–2 viikon ajan tai kuume nousee korkeaksi toistuvasti kahden viikon aikana, on syytä käydä tutkimuksissa. On tärkeää muistaa, että jos on matkustanut trooppisilla alueilla edeltävien 6 kuukauden aikana, tutkimuksiin on syytä lähteä herkemmin erityisesti malarian mahdollisuuden takia.