Tilapäinen kipu ja kivun itsehoitolääkkeet

Kivun hoidossa itsehoitolääkkeet on tarkoitettu vain tilapäisten oireiden hoitoon ja satunnaiseen, kerrallaan korkeintaan muutaman päivän jatkuvaan käyttöön. Ilman reseptiä saatavat parasetamoli tai tulehduskipulääkkeet eivät ole vaarattomampia tai vähemmän tehokkaita kuin reseptilääkkeet, vaan niillä on sama teho ja samat haitat.

Kuukautiskivut, satunnainen päänsärky tai flunssaan liittyvät säryt ovat tavallisia kivun itsehoitolääkkeen käyttöaiheita. Jos kivut ovat jatkuvia, tiheästi toistuvia tai pahenevia, lääkärin pitää arvioida niiden syy ja paras hoito.

Parasetamoli sopii useimmille

Parasetamolin vaikutusmekanismia ei täysin tunneta, mutta se vaikuttaa eri tavalla kuin tulehduskipulääkkeet. Sillä ei ole tulehdusta vähentävää vaikutusta, minkä vuoksi tulehduskipulääkkeille tyypilliset haitat ovat parasetamolin käyttäjillä harvinaisempia.

Parasetamoli on turvallisin särkylääke mahahaava-alttiille henkilölle, astmaa sairastaville ja raskaana olevalle. Parasetamolin kohdalla on erittäin tärkeää olla ylittämättä annosohjeita, sillä yliannoksena se voi aiheuttaa vakavan maksavaurion.

Tulehduskipulääkkeet

Tulehduskipulääkkeet (kuten diklofenaakki, ibuprofeeni, ketoprofeeni, naprokseeni) estävät kipua, kudoksen tulehdusreaktiota ja kuumetta aiheuttavien välittäjäaineiden syntyä kaikkialla elimistössä. Samalla estyy myös hyödyllisten välittäjäaineiden tuotanto. Siksi tulehduskipulääkkeet voivat aiheuttaa haavauman ruuansulatuskanavan limakalvoon ja munuaisten toiminta voi kärsiä.

Asetyylisalisyylihappoa eli aspiriinia käytetään pieninä annoksina ehkäisemään verisuonten tukoksia. Särkylääkkeenä sitä on käytetty suurempina annoksina, jolloin sen haitat ovat melko yleisiä. Tämän vuoksi aspiriinia ei enää suositella kivun hoitoon.

Kuten lähes kaikkien lääkkeiden kohdalla, myös särkylääkkeitä käytettäessä pienin tehokas annos on turvallisin, sillä haitat lisääntyvät, kun annos suurenee. Tulehduskipulääkkeiden teho lisääntyy vain tiettyyn rajaan asti, joka on korkeintaan valmisteen suurin suositeltu vuorokausiannos. Sitä suuremmilla annoksilla vain haitat lisääntyvät.

Särkylääkkeet flunssan hoidossa

Flunssan hoitoon tarkoitetuissa valmisteissa on yleensä myös särkylääkettä. Muita kipulääkkeitä ei pidä käyttää samanaikaisesti flunssalääkkeiden kanssa. Koska kaikki tulehduskipulääkkeet vaikuttavat samalla tavalla, eri valmisteiden yhdistäminen moninkertaistaa annoksen ja haittojen riskin.

Tulehduskipulääkkeiden mahahaitat

Tulehduskipulääkkeen turvallisuutta ei voi ennustaa sen perusteella, aiheuttaako lääke mahaoireita, sillä haavauma on useimmiten oireeton. Jatkuva pieni suoliston verenvuoto saatetaan havaita etsittäessä anemian syytä. Haavauman ensimmäinen oire voi olla raju suolistoverenvuoto, joka ilmenee verioksennuksina tai tummina tervamaisina ulosteina..

Suoliston limakalvon verenvuodon vaara on suuri niillä tulehduskipulääkkeiden käyttäjillä, joilla on aiemmin ollut mahahaava. Vaaraa lisää myös samanaikaisesti tabletteina käytettävä kortisonilääkitys, verisuonitukosten ehkäisyyn käytettävä verenohennuslääkitys ja tulehdukselliset suolistosairaudet. Vaara suurenee myös ikääntymisen myötä.

Joskus tulehduskipulääkettä joudutaan käyttämään potilaalle, jolla on suurentunut mahahaavan vaara. Tällöin lääkäri voi määrätä mahan limakalvoa suojaavan lääkkeen käytettäväksi siksi ajaksi, kun tulehduskipulääkehoito on tarpeen.

Tulehduskipulääkkeiden muita haittoja

Terveillä henkilöillä tulehduskipulääkkeiden munuaisille aiheuttamat haitat ovat harvinaisia ja ohimeneviä. Tulehduskipulääkkeet voivat kuitenkin aiheuttaa munuaisen toiminnan heikentymistä ja turvotuksia. Nestehukan (esimerkiksi voimakas ripuli) yhteydessä tulehduskipulääke voi aiheuttaa äkillisen munuaisten vajaatoiminnan.

Sydämen vajaatoimintaa sairastavilla jatkuva tulehduskipulääkkeen käyttö voi johtaa nesteen kertymiseen elimistöön ja sen seurauksena turvotuksiin, verenpaineen nousuun ja sydämen vajaatoiminnan pahenemiseen. Säännöllinen tulehduskipulääkitys voi heikentää useimpien verenpainelääkkeiden tehoa.

Päivittäinen tai lähes päivittäinen, runsas särkylääkkeen käyttö voi johtaa särkylääkepäänsäryn syntymiseen. Ainoa keino kierteen katkaisemiseen on lääkkeestä vieroittautuminen, joka vaikeimmissa tapauksissa vaatii jopa sairaalahoitoa.

Kaikki tulehduskipulääkkeet voivat aiheuttaa astmakohtauksen osalle astmapotilaista. Tällöin parasetamoli on ainoa todennäköisesti sopiva särkylääke, mutta hyvin herkille henkilöille sekin voi aiheuttaa oireita.

Paikallisesti käytetty tulehduskipulääke

Paikallinen kipulääkegeeli tai -laastari ei aiheuta vakavia haittoja. Akuuteissa urheiluvammoissa ja pinnallisissa kiputiloissa säännöllisesti käytetty paikallinen tulehduskipulääke lievittää oireita. Verenkiertoon ja elimistöön pääsee lääkettä vain hyvin pieni määrä verrattuna suun kautta otetun lääkkeen määrään, minkä takia haittojakaan ei esiinny.

On tärkeää levittää geeliä tai voidetta säännöllisesti pakkausselosteen ohjeen mukaan, jotta ihonalaiseen kudokseen pääsee kertymään vaikuttava määrä lääkettä. Kipulääkegeeli voi herkistää auringolle, joten voideltu kohta kannattaa suojata auringonvalolta.

Pitkäaikainen kipu

Kroonisella eli pitkäaikaisella kivulla tarkoitetaan kipua, joka on kestänyt yli 6 kuukautta tai sitä, että kipua tuottava sairaus jatkuu. Pitkäaikainen kipu voi johtua kudosvauriosta tai vauriosta hermojärjestelmässä, mutta aina kivun syytä ei saada selville.

Hoito sovitetaan yksilöllisesti kivun aiheuttajien ja potilaan ominaisuuksien mukaan. Oireenmukainen hoito tehoaa sitä paremmin, mitä nopeammin se aloitetaan. Tehokkain hoito on monialaista ja moniammatillista, lääkärin lisäksi hoitoon osallistuvat esimerkiksi fysioterapeutit ja kipuhoitajat.

Erityisesti hankalia hermovauriokipuja voidaan hoitaa lääkkeiden lisäksi erilaisilla stimulaatioilla, fysioterapialla, mielikuvaharjoitteilla ja liikunnalla. Myös unihäiriöiden, ahdistuksen tai masennuksen hoito on tärkeää.

Kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä

Kivun hoitoon tarkoitettuja eri tavoin vaikuttavia lääkeaineryhmiä on useita. Niistä lääkäri valitsee yksilöllisesti sopivimmat kivun voimakkuuden, kivun luonteen (kudosvaurio vai hermokipu) ja muiden tekijöiden perusteella.

Kudosvaurioista johtuvassa kivussa pyritään ensisijaisesti parantamaan vaurio. Tavanomaisten kipulääkkeiden lisäksi käytetään tarvittaessa myös opioideja eli morfiinin kaltaisesti vaikuttavia lääkkeitä. Näitä ovat esimerkiksi kodeiini, tramadoli ja buprenorfiini. Opioideja ei suositella maksan tai munuaisten vajaatoimintaa sairastaville tai raskaana oleville. Kodeiinin ja tramadolin tehoon vaikuttavat perinnölliset tekijät, joita voidaan tutkia niin sanotuilla farmakogeneettisillä testeillä.

Opioidien tavallisin haitta on ummetus. Usein ne aiheuttavat myös pahoinvointia ja huimausta. Käyttöön liittyy myös riippuvuuden kehittymisen vaara, mutta oikein toteutetussa kivun hoidossa hoitoa jatketaan vain tarvittava aika ja käyttö lopetetaan tarvittaessa asteittain.

Hermovaurioon liittyvässä kivussa voidaan käyttää kipukynnystä nostavia lääkkeitä, jotka ovat alun perin olleet masennus- ja epilepsialääkkeitä. Masennuslääkkeet (amitriptyliini, nortriptyliini ja venlafaksiini), jarruttavat kipuviestin kulkua hermosoluissa. Niitä ei siis käytetä mielialavaikutusten vuoksi. Kipua lievittävä vaikutus saadaan aikaan pienemmillä annoksilla kuin masennusta hoidettaessa, ja hoito on yleensä hyvin siedettyä. Mahdollisia haittoja ovat väsymys, suun kuivuminen ja sydämen tykytys.

Kivun hoitoon käytettyjä epilepsialääkkeitä ovat esimerkiksi gabapentiini, pregabaliini ja karbamatsepiini. Niitä ei suositella munuaisten, maksan tai sydämen toimintahäiriöistä kärsiville. Ne aiheuttavat etenkin hoidon alussa ja annosta suurennettaessa usein väsymystä ja huimausta.