Sytomegalovirus kuuluu herpesvirusten ryhmään. Täten se on viruksena sukua muun muassa yskänrokkoa aiheuttavalle Herpes simplex -virukselle, vesirokkoa ja vyöruusua aiheuttavalle Varicella zoster-virukselle ja mononukleoosin aiheuttavalle Epstein–Barrin virukselle. Näillä neljällä sukulaisviruksella on paljon yhteistä.

Suuri osa väestöstä saa viruksen elinaikanaan, moni jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Infektio voi olla oireetonkin ja jäädä siten huomaamatta. Lisäksi kaikkien näiden infektioiden aiheuttajavirus jää tartunnan jälkeen aina pysyvästi elimistön soluihin piilevänä. Piilevä infektio voi myöhemmin elämässä aktivoitua ja aiheuttaa taudin. Sen sijaan näiden virusten aiheuttamien tuoreiden (akuuttien) infektioiden oireet ovat hyvin erilaiset.

Sytomegalovirusinfektion esiintyvyys ja tartuntatapa

Sytomegalovirus on yleismaailmallinen. Suomalaisista noin puolet on saanut tartunnan nuoreen aikuisikään mennessä. Sen jälkeen tartunnan saa noin 1 % vuosittain, niin että lopulta kolmella neljästä on tämä virus elimistössään. Huonon hygienian oloissa asuvat saavat tartunnan muita aikaisemmin. Sytomegaloviruksen voi saada vain toiselta ihmiseltä, koska eläimissä tätä virusta ei ole.

Vaikka itse virus on sitä kantavilla veressä, kantajat erittävät virusta aika ajoin myös sylkeen, virtsaan, sukuelinten eritteisiin ja äidinmaitoon. Viruksen erittäjät, ja siten tartuntoja välittävät, ovat yleensä oireettomia eivätkä ole tietoisia viruksestaan. Sylki ja sukupuoliyhteydessä siemenneste ja emättimen neste lienevät käytännössä tärkeimmät tartuntojen välittäjät. Imettäminen voi siirtää viruksen lapseen.

Sytomegalovirusinfektion ilmeneminen

Virustartunta on suurimmalla osalla oireeton. Jos tuore tartunta johtaa tautiin, sen oireet ovat tavallisimmin useita päiviä tai muutaman viikon kestävä matala-asteinen kuumeilu, kurkkukipu, päänsärky ja yleinen imusolmukkeiden suureneminen. Oireet muistuttavat mononukleoosia, mutta nielurisat eivät turpoa yhtä voimakkaasti tai eivät lainkaan. Laboratoriokokeissa todetaan maksan entsyymien lisääntymistä maksatulehduksen merkkinä ja verenkuvassa todetaan suuria valkosoluja ("sytomegalo") ja joskus valkosolujen ja verihiutaleiden vähyyttä. Tauti paranee yleensä itsestään muutaman viikon kuluessa.

Sytomegalovirusinfektio voi aktivoitua myöhemmin elämässä. Valtaosa aktivoitumisista ilmenee vain siten, että virusta erittyy sylkeen ja virtsaan, ilman että siitä aiheutuisi mitään oireita. Jos oireita tulee, perustaltaan terveellä tauti muistuttaa tartunnan jälkeistä ensi-infektiota, mutta on useimmiten tätä lievempi ja jää tunnistamatta.

Immuunipuutteisilla, erityisesti AIDS-potilailla ja elin- tai kantasolusiirron saaneilla, sytomegalovirusinfektio, erityisesti tuore mutta myös piilevän infektion aktivoituminen, voi johtaa vakavaan tautiin. Silloin oireina ovat korkea kuume, maksatulehdus, joka voi johtaa ihon keltaisuuteenkin, paksusuolitulehdus, johon voi liittyä suolistoverenvuoto ja vakavimpana viruksen aiheuttama keuhkokuume. Elinsiirtopotilaan aktivoitunut sytomegalovirus voi tuhota siirretyn elimen. AIDS-potilaille sytomegalovirus voi aiheuttaa silmänpohjatulehduksia ja sokeutumista sekä aivotulehdusta. Nämä ovat käyneet harvinaisiksi nykyisen tehokkaan HI-viruslääkityksen ansiosta.

Suomessa raskaana olevista naisista noin 60–80 %:lla on sytomegaloviruksen vasta-aineita merkkinä piilevästä infektiosta, ja lähes joka kolmas erittää jossain raskauden vaiheessa virusta synnytyskanavaan oman vanhan piilevän infektionsa aktivoitumisen merkkinä. Niistä, jotka eivät ole koskaan aiemmin saaneet sytomegalovirustartuntaa, joka viideskymmenes eli 2 % saa tuoreen sytomegalovirusinfektion. Äidin ensi-infektion yhteydessä sikiöistä noin 40 % saa tartunnan. Äidin aiemmin sairastetun viruksen uudelleen aktivoituminen tai äidin uusintainfektio toisella sytomegaloviruskannalla johtaa vain harvoin sikiön tartuntaan (ks. Raskaus ja virussairaudet). Sikiöaikana sytomegalovirusinfektion sairastaneista lapsista vain noin joka kymmenennellä on syntyessään oireita.

Kaiken kaikkiaan Suomessa noin 0,2 % vastasyntyneistä erittää syntyessään sytomegalovirusta merkkinä tartunnasta. Näistä vajaa puolet on seurausta äidin ensitartunnasta. Heistä noin puolella ilmenee myöhemmin jokin ongelma, kuten neurologisen kehityksen poikkeavuus tai kuulovamma. Oireeton sytomegalovirusinfektio vastasyntyneellä ei aiheuta lapselle myöhemmässäkään kehityksessä mitään kuntoutusta vaativaa kuulovauriota tai muita kehityksen häiriöitä. Kaiken kaikkiaan Suomessa syntyy vuosittain noin 5 lasta, joilla on kuulovaurio tai muu kehitysvaurio ( taulukko Raskauden aikana saadun sytomegalovirusinfektion riski sekä ).

Taudin tunnistaminen

Sytomegalovirusinfektion oireet eivät ole terveillä eivätkä immuunipuutteisilla niin luonteenomaisia, että niiden perusteella osattaisiin epäillä juuri tätä infektiota. Joskus pitkällinen kuumeilu, imusolmukkeiden turpoaminen, nielutulehdus ja laboratoriokokeissa todettu maksatulehdus voivat antaa aiheen epäillä sytomegalovirusinfektiota. Vammaisena syntyvältä lapselta haetaan muiden syiden ohella aina myös sytomegalovirusta laboratoriotestein.

Tuore infektio tunnistetaan verestä todettavien vasta-aineiden avulla. Piilevän infektion aktivoitumisen toteamiseen käytetään virusviljelyä tai viruksen osoittamista verestä tai eritteistä ja virusten määrän mittaamista PCR-geenitesteillä. Elinsiirtoihin meneviltä tutkitaan jo ennakkoon virusvasta-aineet piilevän infektion toteamiseksi ja seurataan viruskopioiden määrää veressä oireettomankin aktivoitumisen toteamiseksi. Sikiön saama infektio voidaan todeta osoittamalla virus lapsivedestä ja sikiön mahdollinen vakavampi vaurioituminen keskiraskaudessa tehtävällä kaikukuvauksella.

Sytomegalovirusinfektion hoito

Perusterveen henkilön lieväoireinen sytomegalovirusinfektio paranee itsestään eikä hoitoa tarvita. Silloin kun hoitoa tarvitaan taudin vakavuuden tai potilaan immuunipuutoksen vuoksi, tähän on käytettävissä neljä viruslääkettä (gansikloviiri, valgansikloviiri, foskarnetti ja sidofoviiri). Vakavan infektion hoito annetaan yleensä aluksi muutaman viikon ajan suoneen. Lievempioireinen tai oireeton immuunipuutteinen henkilö hoidetaan valgansikloviiri tabletein muutamien viikkojen tai kuukausien ajan.

Niille elinsiirron saaneille, joilla on sytomegaloviruksen vasta-aineita, annetaan usein valgansikloviiriä. Gansikloviiria voidaan antaa pistoksena myös silmään, jos infektiopesäke on silmänpohjassa. Näyttää siltä, että selvästi oireisten vastasyntyneiden lasten hoito gansikloviirillä tai valgansikloviirillä parantaa lasten ennustetta.

Sytomegalovirusinfektion ehkäisy

Hyvä hygienia on teoriassa tehokas tartunnan ehkäisyssä. Käytännössä virukselta ei voi kuitenkaan tehokkaasti suojautua, koska virusta ajoittain erittäviä on puolet väestöstä eivätkä virusta erittävät ole tunnistettavissa. Kantasolusiirtopotilaiden sytomegalovirusinfektioita voidaan ehkäistä uudella lääkkeellä, letermoviirillä.