Vulvodynia on melko yleinen, mutta alidiagnosoitu oireyhtymä, jossa esiintyy ulkosynnyttimien kipua ja siihen liittyvää kirvelyä. Jopa 15 % naisista tunnistaa joskus kärsineensä vulvan kiputilasta. Vulvodynian syytä ei tunneta. Joskus vulvodynian laukaisevana tekijänä on toistuva hiivasienitulehdus, bakteeritulehdus tai matalahormonisten yhdistelmäehkäisypillerien käytön aiheuttama limakalvon oheneminen. Immunologisilla tekijöillä ja kipuhermotuksen muutoksilla näyttää olevan merkittävä rooli sen synnyssä.

Vulvodynian oireet

Oireet ovat vaihtelevia. Emättimen suun koskettelu, tamponin asetus ja yhdyntä saattavat aiheuttaa kipua. Klitoriksen kipu saattaa provosoitua seksuaalisen kiihottumisen yhteydessä. Yhdyntäkipu voi ilmentyä vasta yhdynnän jälkeen ja olla voimakkaimmillaan seuraavana päivänä. Vulvodynia on yleisin yhdyntäkipujen aiheuttaja 18–40-vuotiailla naisilla.

Joillakin ulkosynnyttimien kiputila vaihtelee kuukautiskierron vaiheen mukaan, erityisesti niin, että se pahenee ennen kuukautisia. Joskus ulkosynnyttimien kipu on jatkuvaa ja esiintyy koko vulvan alueella. Se voi säteillä peräaukkoon, ristiselkään tai reisiin. Yksi mahdollinen oire on ns. vaginismi, jolla tarkoitetaan tahdosta riippumattomien lihasspasmien tai -jännityksen esiintymistä lantionpohjan lihaksistossa.

Hoitamaton vulvodynia heikentää naisen elämänlaatua ja seksuaaliterveyttä. Seksiin liittyvä kipu vaikuttaa monella tavalla seksuaaliseen kokemukseen, erityisesti tunne-elämään, oman arvon tunteeseen ja kehonkuvaan.

Vulvodynian toteaminen

Vulvodyniapotilas kokee gynekologisen tutkimuksen kivuliaaksi, ja siitä syystä perinteinen gynekologinen sisätutkimus ei aina ole välttämätön. Lääkäri paikantaa kipua ns. vanutikkutestillä, jossa kosketetaan kostealla vanutikulla emättimen suuaukon (vestibulumin) ympärystää. Emättimen suulla voi näkyä kipupisteiden kohdalla punoittavat alueet, jotka vastaavat eteisrauhasten sijaintia. Tutkimuksessa on tärkeää poissulkea tulehdukset (ks. Emätintulehdukset ja Sukuelinherpes (genitaaliherpes) naisella) ja ihottumat ja muut ihosairaudet.

Vulvodynian itsehoito

Apteekista saatavaa ihonhoitoöljyä kannattaa käyttää iltaisin kipeisiin kohtiin. Perusvoidetta tai hajusteetonta hoitoöljyä kannattaa käyttää säännöllisesti ulkosynnyttimien ihon ja limakalvon kunnossa pitämiseksi. Kipeiden alueiden koskettaminen säännöllisesti on suositeltavaa (desensitisaatio).

On tärkeää oppia tunnistamaan lantionpohjan lihakset ja rentouttamaan ne. Lantionpohjalihasten harjoitukset ovat hyödyllisiä; ongelmaan perehtynyt fysioterapeutti voi tarvittaessa neuvoa.

Tilanteesta ja yhdyntäkivuista on hyvä keskustella myös partnerin kanssa. Apteekista saatavat liukasteet tai puudutegeelit voivat helpottaa yhdyntää.

Perushoito on hyvä muistaa: pesu korkeintaan kerran päivässä pelkällä vedellä. Kannattaa käyttää väljiä vaatteita. Turhaa pikkuhoususuojien käyttöä on syytä välttää.

Milloin lääkäriin

Jos omat hoitokeinot eivät auta, kannattaa hakeutua gynekologin vastaanotolle.

Tulehdukset voidaan poissulkea laboratoriotutkimusten avulla. Jos epäillään ihosairautta tai häpyhuulten pinnalla on kroonisen tulehduksen merkkejä tai haavauma, voi lääkäri ottaa koepalan iholta.

Vulvodynian hoito

Oireiden ja tutkimuksen perusteella lääkäri voi jakaa vulvodynian eri alaryhmiin sen mukaan, onko kipu paikallinen (vain rajatulla alueella esimerkiksi vestibulumin tai klitoriksen alueella tuntuva) vai yleistynyt (koko ulkosynnyttimien alueen kattava), sekä sen mukaan, edellyttääkö kipu kosketus- tai muuta ärsykettä ilmaantuakseen vai onko se spontaania. Tämä auttaa selittämään oireiden vaihtelevaa luonnetta ja valitsemaan kokeiltavaa lääkehoitoa. On hyvä muistaa, että paraneminen vie aikaa, jopa kuukausia.

Yhdistelmäehkäisypillerin käyttäjä saattaa hyötyä esim. kuuden kuukauden tauosta pillereiden käytössä. Jos taustalla on useita hiivasienitulehduksia, harkitaan estohoitoa, esim. flukonatsolia 150 mg kerran viikossa ainakin kolmen kuukauden ajan.

Yleistynyt vulvan alueen kipu (hyperestesia) johtunee ihon ja limakalvon hermotushäiriöstä. Kyseessä on ns. neuropaattinen kipu. Silloin hoitona voidaan käyttää trisyklisiä masennuslääkkeitä, tavallisimmin amitriptyliiniä, aluksi pienellä annoksella (esim. 10 mg iltaisin). Ne nostavat kipukynnystä. Lääkeannosta suurennetaan tarvittaessa parin viikon välein, kunnes kipu häviää. Koska teho tulee hitaasti, aloitettua hoitoa pitää jatkaa useita kuukausia, esim. puoli vuotta, jonka jälkeen annosta voi yrittää vähentää. Toinen lääkevaihtoehto on pregabaliini, aluksi 75 mg kahdesti päivässä, sitten annosta vähitellen nostaen jopa 300 mg:aan kahdesti päivässä.

Moniammatillinen hoito auttaa hyvin noin 90 %:lla potilaista. Vestibuliittioireyhtymän hoidossa voidaan tarvita jopa lopulta leikkaushoitoa.