Yleistä

Hiivainfektiolla tarkoitetaan tavallisesti Candida albicans -hiivan aiheuttamaa infektiota kosteissa taipeissa (nivustaipeet, pakaravako, rintojen aluset, kainalot), suupielissä, kynsivalleissa ja joskus kynsissä. Candida-hiivainfektio on myös tavallinen emätintulehduksen ja sammaksen aiheuttaja (ks. Suutulehdus lapsella). Terskan tulehduksia pidetään usein hiivatulehduksina, mutta yleensä oireen syy on jokin muu.

Candida albicans- ja mahdollisesti muita Candida-suvun hiivoja löytyy usein edellä mainituista paikoista otetuissa hiivaviljelyissä. Niitä voi löytyä terveestäkin ihosta, mutta hiivakasvu voi lisääntyy tiettyjen tautien ja tilojen yhteydessä, esimerkiksi vaippaihottumassa, taivepsoriaasissa, diabeteksessa, ylipainon yhteydessä sekä immuunipuutostiloissa kuten AIDSissa. Suun kautta annettu kortisonihoito (glukokortikoidihoito) ja muut elimistön vastustuskykyä heikentävät (immunosuppressiiviset) hoidot edistävät hiivan kasvua. Ihossa voi kasvaa muitakin hiivalajeja, ja niiden osuutta ihotaudeissa on käsitelty artikkelissa Ihon normaali mikrobikasvusto ja mikrobiomi7.

Oireet

Taipeen hiivainfektioalue on tarkkarajainen, mutta sen reuna mutkittelee ja alueen ulkopuolella on pieniä erillisiä infektiopesäkkeitä, niin sanottuja satelliitteja (ks. kuva ). Kutina on kohtalaista.

Kuva

Hautuma ja hiiva. Hiivainfektio aiheuttaa punoittavia alueita erityisesti taivealueille ja paikkoihin, joissa iholla on tavallista enemmän kosteutta. Kyseessä on tällöin hautuma eli intertrigo.

Hiivakynnet ovat vaaleat, paksut ja epämuotoiset. Ne muistuttavat kynsisilsaa tai kynsipsoriaasia. Kynsien hiivainfektioita esiintyy lähinnä muiden sairauksien tai vammojen jo vaurioittamissa sormien kynsissä.

Taudin toteaminen

Diagnoosi tehdään taudinkuvan perusteella. Hiivaviljelyä ei yleensä tarvita, sillä diagnoosi tai hoito ei perustu viljelytulokseen. Poikkeuksen muodostaa kynsisieniepäily, jolloin diagnoosi varmistetaan sieniviljelyllä.

Itsehoito

Hiivainfektioiden perushoitoon kuuluu pesu vedellä ja saippualla kahdesti päivässä, ja sen jälkeen huolellinen kuivaus. Ulkoisista sienilääkkeistä niin sanotut atsolit (klotrimatsoli, ketokonatsoli, mikonatsoli, tiokonatsoli, bifonatsoli) tehoavat hiivaan ja myös tavallisimpiin ihoinfektioita aiheuttaviin bakteereihin. Niitä on saatavana emulsiovoiteena ja lääkepuuterina ilman reseptiä. Myös natamysiinivoide ja ulkoisesti käytettävät terbinafiinia sisältävät valmisteet tehoavat hiivaan. Lääkevoiteita tai -puutereita käytetään yleensä kahdesti päivässä 2–3 viikon ajan. Taipeitten hautumista estetään väljällä, ilmavalla vaatetuksella. Rintojen alle, syviin vatsapoimuihin tai pakaravakoon voi laittaa pehmeää kangasta tai kosteutta imevän sidoksen. Myös talkkia voi käyttää taipeitten kuivana pitämiseen.

Milloin hoitoon?

Jos itsehoito ei ole tehonnut muutamassa viikossa, on syytä hakeutua lääkäriin diagnoosin tarkistamista varten. Samalla tarkistetaan altistavat tekijät, kuten diabeteksen hoitotasapaino. Sisäisiä hiivalääkkeitä tarvitaan joskus sitkeän hiivainfektion rauhoittamiseen.

Ehkäisy

Koska Candida albicans -hiiva kuuluu elimistömme normaaliflooraan, hiivainfektion kehittymiseen ei tarvita tartuntaa. Infektion puhkeamista ehkäistään mm. diabeteksen hyvällä hoitotasapainolla, painonhallinnalla ja huolehtimalla hyvästä hygieniasta.

Kirjallisuutta

  1. Salava A. Ihon ja kynsien sieni-infektiot. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 24.11.2021.
  2. Kühbacher A, Burger-Kentischer A, Rupp S. Interaction of Candida Species with the Skin. Microorganisms 2017;5(2).
  3. Flowers RH.Cutaneous candidiasis. eMedicine (vaatii käyttäjätunnuksen). Päivitetty 17.1.2020.