Sylkikivien muodostumisen syy on tuntematon. Epäillään, että jos syljen kulkeutuminen sylkirauhasista suuhun hidastuu, sylki muuttuu hyytelömäiseksi, jolloin syljen mineraalit alkavat muodostaa pieniä kiteitä. Sylkikivet koostuvat pääasiassa kalsiumista, mutta mukana on myös ruuasta, bakteereista ja suun limakalvolta peräisin olevia orgaanisia yhdisteitä. Ruoan tai veden kalsiumin (ns. veden kovuus) määrä ei ole yhteydessä sylkikivitautiin. Kihti, munuaiskivitauti ja lisäkilpirauhasten liikatoiminta altistavat sylkikivien muodostumiselle. Joissain tutkimuksissa myös tupakointi, nesteenpoistolääkkeiden käyttö, vähäinen juominen ja ientulehdus on yhdistetty lisääntyneeseen riskiin kehittää sylkikiviä.

Sylkikivien esiintyminen

Jopa joka sadannella ihmisellä esiintyy sylkikiviä, mutta ne ovat useimmiten oireettomia. Tauti on yleisempi miehillä. Vaikka sylkikiviä voi esiintyä minkä ikäisillä tahansa, valtaosa todetaan 20–50-vuotiailla. Lasten sylkikivet ovat erittäin harvinaisia. Kivien koko vaihtelee hiekan kaltaisista murusista usean senttimetrin läpimittaisiin lohkareisiin.

Lähes kaikki sylkikivet esiintyvät joko leuanalussylkirauhasessa (jopa 80 %) tai korvasylkirauhasessa ( kuva ). Muiden sylkirauhasten kivet ovat hyvin harvinaisia. Leuanalussylkirauhasten kivet ovat tavallisimpia, koska niiden erittämä sylki sisältää enemmän kalkkia ja on muita sylkirauhasia paksumpaa ja emäksisempää. Lisäksi sylki joutuu suuhun päästäkseen kulkemaan painovoimaa vastaan.

Sylkikivien oireet

Sylkikivitauti aiheuttaa oireita, kun kivi tukkii sylkitiehyen, eikä sylki pääse valumaan suuhun. Tällöin ylimääräinen sylki pakkautuu sylkirauhaseen, joka turpoaa ja usein myös kipeytyy. Koska syöminen lisää syljen eritystä, oireet liittyvät useimmiten ruokailuun. Kiven sijainnista riippuen kipu ja turvotus esiintyvät joko leukakulman alla (leuanalussylkirauhanen) tai poskella korvan edessä tai leukakulman yläpuolella (korvasylkirauhanen). Turvotus laskee ruokailujen välillä. Joskus rauhaseen pakkautuva sylki aiheuttaa tulehduksen, jolloin suuhun voi tulla mädän makua. Oireet saattavat olla ajoittaisia, mikä viittaa siihen, että kivi pääsee liikkumaan tiehyessä ja estää syljen virtausta vain ajoittain.

Sylkikivien toteaminen

Lääkäri osaa epäillä sylkikivitautia, kun potilas kertoo ruokailuun liittyvästä leuan tai posken turvotuksesta. Sylkirauhasia tunnustellaan niin, että toinen käsi on suussa ja toinen iholla sylkirauhasen päällä. Terve sylkirauhanen on kivuton, eikä ole useinkaan lainkaan tunnettavissa. Ärtynyt sylkirauhanen on arka ja turvonnut. Kivi voi tuntua kovana möykkynä tai murusina suunpohjan tai posken limakalvon alla.

Aivan sylkitiehyen tyvessä, lähellä rauhasta olevat kivet eivät ole tunnettavissa. Nämä kivet saadaan useimmiten näkyviin röntgenlääkärin tekemässä sylkirauhasten ultraäänitutkimuksessa. Kivet näkyvät erinomaisesti myös tietokonekerroskuvauksessa. Osa oireettomista kivistä voidaan havaita sattumalta myös hampaista otetuissa röntgenkuvissa. Oireettomia sylkikiviä ei tarvitse hoitaa tai tutkia.

Sylkikivien hoito

Joskus sylkikivien aiheuttama oireilu loppuu itsestään ilman toimenpiteitä. Mikäli sylkikivet aiheuttavat häiritseviä oireita, poistetaan kivi tai kivet. Potilas voi yrittää lisätä syljen virtausta lypsämällä eli painamalla rauhasta ihon päältä suuhun päin suuntautuvilla napakoilla painalluksilla. Sitruuna ja muut happamat ruuat lisäävät myös syljeneritystä ja saattavat auttaa siten kivien poistumista. Tulehduskipulääkkeet (esim. aspiriini, ibuprofeeni, ketoprofeeni) helpottavat paitsi kipua myös turvotusta.

Jos tämä ei riitä ja kivet ovat tunnettavissa limakalvon alla melko lähellä tiehyeen suuaukkoa, lääkäri voi yrittää poistaa kiven vastaanotolla. Paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä lääkäri työntää sylkitiehyeen pienen, tylpän puikon. Jos kivi tuntuu puikon kärjessä, tiehyen limakalvo voidaan halkaista veitsellä kiveen saakka, jolloin kivi saadaan poistettua. Auki jäänyttä tiehyttä ei ommella kiinni. Sylkitiehyt on hyvin kapea, eikä puikon työntäminen tiehyeen aina onnistu. Tiehyttä ei myöskään voida avata koko matkaa sylkirauhaseen saakka. Antibioottikuuri on aiheellinen vain, mikäli tiehyestä tulee märkää tai rauhasen alue kuumottaa tai punoittaa.

Jos kivi sijaitsee rauhasessa sylkitiehyen tyvessä tai muualla olevan kiven poisto ei onnistu vastaanotolla, korvalääkäri voi poistaa kiven sylkitiehyen kautta tehtävässä tähystystoimenpiteessä. Lääkäri työntää kapean, taipuisan tähystimen suun kautta sylkitiehyeeseen, jolloin hän pystyy näkemään monitorin kautta sylkitiehyen sisään. Kun kivi löytyy, lääkäri voi yrittää pyydystää sen tähystimen kautta työnnettävään pikkuruiseen koriin. Suurempia kiviä voidaan yrittää pilkkoa kairaamalla niitä pienellä puikolla tai ampumalla laserilla. Jos tämä ei onnistu, kiven voi poistaa myös tiehyen seinämän läpi tehtävästä reiästä joko ihon tai limakalvon kautta. Toimenpide edellyttää erinomaisia välineitä ja suurta tarkkuutta, eikä sitä toistaiseksi tehdä kaikissa Suomen korvayksiköissä. Sylkirauhasen tähystys tehdään useimmiten paikallispuudutuksessa, eikä sen takia tarvitse olla yötä sairaalassa.

Aina kiven poisto ei onnistu joko kiven sijainnin, koon tai sylkitiehyen kaventumien vuoksi. Joskus tähystystoimenpide on kuitenkin laajentanut tiehyttä niin, että kivi poistuu itsestään aiemmin kuvatulla lypsämismenetelmällä. Vaikka tähystystoimenpiteiden yleistyminen on vähentänyt rauhasenpoistoja huomattavasti, joskus ainut keino saada kivi pois on poistaa koko sylkirauhanen yleisanestesiassa tehtävässä leikkauksessa. Rauhasen poistolla ei ole merkittävää vaikutusta syljen kokonaiseritykseen nuorella ihmisellä. Syljeneritys vähenee iän myötä, ja vanhemmille ihmisille voi joskus kehittyä kiusallista suun kuivuutta rauhasen poiston jälkeen.

Sylkikivien ehkäisy

Sylkikiviä ei osata tällä hetkellä ehkäistä.