Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin tausta

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosi aiheuttaa monille ihmisille alkuun hämmennystä, koska sen saatetaan ymmärtää tarkoittavan vähäistä sosiaalisuutta. Diagnoosilla tarkoitetaan kuitenkin syvälle juurtunutta välinpitämättömyyttä yhteiskunnan sääntöjä ja toisten henkilöiden oikeuksia kohtaan eli antisosiaalisuutta. Häiriön toinen nimi onkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, jota käytetään esimerkiksi USA:ssa käytössä olevassa tautiluokituksessa.

Piittaamattomuutta säännöistä, itsekkyyttä, huijaamista ja patologista valehtelua on kuvattu antiikin ajoilta lähtien. Nigerian heimoilla ja Grönlannin inuiiteilla on ollut nimiä, joilla on kuvattu pahoja, epäluotettavia ja yhteistyökyvyttömiä henkilöitä. 1800-luvun alkupuolella pohdittiin, onko olemassa moraalista hulluutta ja 1800-luvun loppupuolella otettiin käyttöön psykopatian käsite kuvaamaan synnynnäistä ja parantumatonta luonnehäiriötä. Saksalainen psykiatri Emil Kraepelin katsoi 1900-luvun alussa psykopatiaan kuuluvan 4 alatyyppiä: synnynnäiset rikolliset, valehtelijat ja huijarit, piinaavat valittajat ja patologiset kulkurit. 1930-luvulla USA:ssa yritettiin kaventaa psykopatian määritelmää ottamalla käyttöön sosiopatian käsite kuvaamaan antisosiaalista käyttäytymistä.

1960-luvulla USA:ssa tehtyjen sosiologisten tutkimusten jälkeen sosiopatian käsite korvattiin käsitteellä antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, tämä on USA:ssa käytössä olevassa DSM5-tautiluokituksessa edelleen. Suomessa käytössä oleva ICD-10-tautiluokitus mainitsee epäsosiaalisen persoonallisuuden sisältävän myös antisosiaalisen, sosiopaattisen ja psykopaattisen persoonallisuuden.

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriön diagnoosia tehtäessä keskitytäänkin enemmän käyttäytymisen kuin persoonallisuuden arviointiin. Humalassa impulsiivista väkivaltaa ja selvin päin kylmää harkittua väkivaltaa käyttävät epäsosiaaliset henkilöt voivat olla persoonallisuudeltaan sangen erilaisia. Lisäksi epäsosiaalisissa piirteissä on sukupuolieroja. Joillakin diagnoosin saaneilla voi olla niin sanottuja psykopaattisia piirteitä eli tunnekylmyyttä (empatian ja syyllisyyden tunteiden puute sekä tunteiden kokemisen köyhyys), lipevyyttä, patologista valehtelua ja pinnallista viehätysvoimaa. Tällöin diagnoosiksi voidaan asettaa epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö psykopaattisin piirtein.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön toteaminen

Epäsosiaalisen persoonallisuuden diagnoosi asetetaan huolellisen haastattelun ja muun saatavilla olevan tiedon pohjalta. Pelkkä rikollinen käyttäytyminen ilman pysyviä epäsosiaalisia piirteitä ei riitä diagnoosiin. On myös hyvä ymmärtää, että minkään yksittäisen piirteen perusteella diagnoosia ei tehdä. Diagnoosi edellyttää persoonallisuushäiriön yleisten kriteerien täyttymisen ohella vähintään kolmea seuraavista:

1. Paatunut välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan
2. Jatkuva ja karkea vastuuttomuus ja välinpitämättömyys sosiaalisia normeja, sääntöjä ja velvoitteita kohtaan
3. Vaikeus ylläpitää kestäviä ihmissuhteita, vaikkakaan ei vaikeutta luoda suhteita
4. Alhainen turhaumien sietokyky ja aggressiivisuuden ja väkivaltaisen käyttäytymisen kynnys
5. Kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä tai ottaa opiksi epämiellyttävistä kokemuksista, erityisesti rangaistuksista
6. Taipumus moittia muita tai puolustella kaunistavin järkeistyksin omaa käytöstä, joka on johtanut selkkaukseen yhteiskunnan kanssa

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ilmeneminen

Epäsosiaaliset henkilöt ovat usein itsekkäitä, vastuuttomia ja välinpitämättömiä. Valehtelu ja huijaaminen kuten myös rikollinen käyttäytyminen, impulsiivisuus ja katumuksen puuttuminen kuuluvat usein kuvaan. Päihteiden ongelmallinen käyttö on tavallista. Epäsosiaaliset henkilöt saattavat tehdä ilkivaltaa, varastaa ja ryhtyä monenlaiseen laittomaan toimintaan. Yhteiskunnalle tästä aiheutuva sosiaalinen ja taloudellinen kuormitus on suuri. Psykopaateista suuri osa täyttää epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön kriteerit, mutta epäsosiaalisista henkilöistä vain pieni osa täyttää psykopatian kriteerit. Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin voi asettaa 18 ikävuodesta alkaen, mutta tie epäsosiaalisuuteen kulkee yleensä käytöshäiriön kautta ja tunnekylmiä piirteitä voi olla havaittavissa jo lapsuudessa.

Epäsosiaalinen persoonallisuus on alidiagnosoitu häiriö. Aikuisväestössä sitä esiintyy 2–3 %:lla ihmisistä. Miehillä esiintyvyys on yli kolme kertaa suurempi kuin naisilla. Kaupungeissa epäsosiaalista persoonallisuutta esiintyy enemmän kuin maaseudulla. Erityisen paljon epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä esiintyy vankien keskuudessa. Tämä on ymmärrettävää, sillä häiriön edellytyksiin kuuluu rikollinen käyttäytyminen ja tämä johtaa myös vankeustuomioihin. Suomessa noin puolella miesvangeista on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön kehittyminen

Epäsosiaalisen persoonallisuuden kehittymiseen vaikuttavat perintötekijöiden ohella myös sosiaaliset tekijät, kuten perhesuhteet ja ihmisen muu ympäristö, sekä psyykkiset tekijät, kuten traumaattiset kokemukset ja opitut ajattelutavat. Epäsosiaalisen kehityksen riski on suurempi lapsilla, joiden vanhemmilla on päihde- ja rikostaustaa, vakavia psykiatrisia häiriöitä tai laitostaustaa. Ilman isää kasvaneilla ja hyvin nuorille äideille syntyneillä pojilla on kohonnut riski epäsosiaalisen kehityksen suhteen. Myös tarkkaavuushäiriö voi olla riskitekijä. Lapsuuden turvattomat ja vaikeat kasvuolosuhteet sekä puutteet vanhemmuudessa voivat johtaa huonoihin valintoihin ihmissuhteissa ja yhteiskuntaan sijoittumisessa.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön kulku

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on nuorten ihmisten ongelma, jolla on krooninen kulku ja huono ennuste. Rikollisen käyttäytymisen alkaminen hyvin nuorella iällä viittaa vaikeaan kehityskulkuun.

Keski-iässä impulsiivisessa ja rikollisessa käyttäytymisessä alkaa yleensä tapahtua tasaantumista. Empatiakykyä ei välttämättä kehity, mutta käyttäytymisen hallinta voi parantua ja henkilö voi tehdä vastuullisia valintoja. Parisuhteen muodostaminen ja työllistyminen voivat viedä tilannetta parempaan suuntaan.

Aikaisemmin ajateltiin, että jos lapselle ei 15 ikävuoteen mennessä ole kehittynyt antisosiaalisia piirteitä, epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä ei kehity. Nykyisin tiedetään, että harvoissa tapauksissa häiriön kehittyminen myöhemmin on mahdollista. Riski antisosiaalisen kehityskulun suhteen lisääntyy, jos lapsella on alle 10-vuotiaana alkaneen käytöshäiriön ohella myös tarkkaavuushäiriö. Käytöshäiriöisistä pojista noin 40 %:lle ja käytöshäiriöisistä tytöistä noin 25 %:lle kehittyy epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö.

Epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön liittyy usein muita psykiatrisia ongelmia. Samanaikainen päihderiippuvuus on yleistä, mutta mukana voi olla myös mielialahäiriöitä, ahdistushäiriöitä, seksuaalisia kohdehäiriöitä ja peliriippuvuutta. Henkilöillä, joilla on epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön piirteitä, on yleensä heikko sosioekonominen asema, ja he käyttävät paljon terveydenhuollon palveluita. He ovat alttiita erilaisille traumoille, onnettomuuksille ja tartuntataudeille. Henkilöillä on suuri riski joutua henkirikoksen uhriksi tai kuolla onnettomuuden tai itsemurhan kautta.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön hoito

Epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä on pidetty vaikeahoitoisena ongelmana. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ei saa olla esteenä saada terveyden- ja sosiaalihuollon palvelua, mutta samalla epäsosiaalisuuden ja siihen liittyvien riskien, kuten väkivaltariskin, tunnistaminen on tärkeää. Joissakin maissa on kokeiltu vakavien persoonallisuushäiriöiden tahdosta riippumatonta psykiatrista hoitoa, mutta tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi.

Tehokasta lääkehoitoa epäsosiaalisuuteen ei ole, mutta mieliala- ja psykoosilääkkeistä saattaa olla apua muiden samanaikaisten häiriöiden hoidossa. Päihdehäiriön hoidosta voi olla syytä aloittaa. Ympäristön riskitekijöiden tunnistamisen ja hallitsemisen opettelusta voi olla apua. Psykoterapeuttisilla menetelmillä, kuten kognitiivisella terapialla ja mentalisaatioterapialla, pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti käyttäytymiseen, hallitsemaan impulsiivisuutta ja vähentämään rikollista toimintaa. Vankiloissa on tarjolla suuttumuksen hallinnan kursseja ja tukea irtaantumiseen järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ennaltaehkäisy

Sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä lisäävillä tekijöillä näyttää olevan ennaltaehkäisevää vaikutusta. On huomattu, että esimerkiksi suurten yhteiskunnallisten mullistusten aikana epäsosiaalisen persoonallisuuden esiintyvyys vähenee.

Haavoittuvassa asemassa olevien perheiden ja lasten käytöshäiriöiden tunnistaminen on tärkeää. Perheen yhteistyö koulun tai päiväkodin, terveydenhuollon ja tarvittaessa sosiaalitoimen ammattilaisten kanssa lapsen tai nuoren auttamiseksi on hoidossa keskeisellä sijalla. Vanhemmuustaitojen ohjauksessa pyritään muuttamaan kielteiseksi ajautunutta vuorovaikutusta myönteisemmäksi. Onnistumisista annetusta positiivisesta palautteesta on enemmän apua kuin moittimisesta ja rankaisemisesta.

Antisosiaalisen kehityskulun riski voi olla suuri, jos nuori ajautuu rikolliseen seuraan ja saa kokemuksen rikoksista hyötymisestä. Poliisin moniammatillisella tukitoiminnalla pyritään pysäyttämään jo alkanutta epäsosiaalista kehitystä.

Syyntakeisuus

Epäsosiaaliseen personallisuushäiriöön kuuluu usein osallistuminen lainvastaiseen toimintaan, ja siten suuri osa tästä häiriöstä kärsivistä joutuu jossain vaiheessa pidätetyiksi. Todellisuudentaju ei tässä häiriössä ole heikentynyt ja rikolliseen toimintaan syyllistyvä henkilö on ollut tietoinen siitä, että hän tekee kiellettyjä tekoja. Hyvin vaikea impulsiivisuus saatettiin Suomessa vielä joitakin vuosikymmeniä sitten huomioida rangaistuksen mittaamisessa, mutta enää epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä ei ole katsottu syyntakeisuutta alentavaksi seikaksi.