Yleistä
Persoonallisuushäiriöt ilmenevät henkilön ajatuksissa, tunne-elämässä ja käytöksessä kokonaisvaltaisesti, jatkuvasti tai ainakin toistuvasti haittaa aiheuttaen. Ne tuottavat haittaa elämän kaikilla osa-alueilla: kotona, harrastuksissa ja työelämässä.
Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Varsinkin nuoruusiässä on joskus emotionaalisesti epävakaita vaiheita, jotka menevät kehityksen myötä ohi, tyypillisesti muutamassa kuukaudessa. Se ei tarkoita, ettei nuori ehkä hyötyisi avusta ja tuesta.
Persoonallisuushäiriöt ilmaantuvat jo nuoruudessa, viimeistään varhaisaikuisuudessa. Arvioiden mukaan 5–15 % väestöstä kärsii jostakin persoonallisuushäiriöstä.
Persoonallisuushäiriöiden tausta
Persoonallisuushäiriöiden syntyyn vaikuttavat lapsuuden- ja nuoruuden aikaiset vuorovaikutustilanteet ja -asetelmat. Myös traumaattiset tapahtumat muovaavat persoonallisuutta, mikä on tavallista muun muassa tunne-elämän epävakaudessa. Perinnöllisyydellä on ainakin hieman merkitystä lähinnä kaikkein vaikeimmissa persoonallisuushäiriöissä.
Varsinaiset persoonallisuushäiriöt ovat pitkäkestoisia. Ne on erotettava persoonallisuuden muutoksista, jotka ilmaantuvat usein jonkin ulkoisen tekijän (kuten dementian, aivovamman jälkitilan tai pitkäaikaisen päihteiden käytön) seurauksena.
Persoonallisuushäiriöiden toteaminen
Usein ihmiset eivät tunnista omaa persoonallisuushäiriötään eivätkä näe hoidon tarvetta. Hoito vaatii luottamuksellisen hoitosuhteen, jossa on asetettu selkeät ja turvalliset rajat. Hoitoon hakeudutaan yleensä elämäntilannekriisin takia tai syynä on muu mielenterveyden häiriö, esimerkiksi masennustila tai päihdeongelma.
Diagnoosi pohjautuu mahdollisimman moneen tietolähteeseen mukaan lukien omaisten tiedot ja kokonaisvaltainen psyykkisen toiminnan arvio. Puolistrukturoituja haastattelumenetelmiä ja psykologisia testejä käytetään usein apuna.
Persoonallisuushäiriöiden luokittelu
Persoonallisuushäiriöt luokitellaan hallitsevien käyttäytymismallien perusteella. Tavallisesti persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen pääryhmään:
- Ryhmä A: epäluuloinen, eristäytyvä ja psykoosipiirteinen (eli ns. skitsotyyppinen) persoonallisuus. Tässä ryhmässä tyypillistä on käytöksen outous ja erikoisuus, ulkopuolisen on vaikea ymmärtää käytöstä tai ajatuksenkulkua, mutta kyseessä ei ole psykoottisuus.
- Ryhmä B: epäsosiaalinen, epävakaa, huomionhakuinen ja narsistinen persoonallisuus. Tässä ryhmässä tunne-elämän epävakaus tai impulsiivisuus ohjaavat käyttäytymistä ja lisäksi empatiakyky on heikentynyt.
- Ryhmä C: estynyt, riippuvainen ja vaativa persoonallisuus. Tässä ryhmässä ahdistuneisuus, pelokkuus ja pakonomaisuus rajoittavat toimintaa. Henkilöiden toimintakyky on usein parempi kuin muissa ryhmissä.
Samalla ihmisellä voi olla useita eri persoonallisuushäiriöitä. Joskus taas mikään yksittäinen persoonallisuushäiriö ei ole selvä, mutta piirteitä on monesta persoonallisuushäiriöstä, jolloin puhutaan niin sanotusta sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä. Kärjistäen sanottuna jokaisella ihmisellä on erilaisia persoonallisuuden piirteitä enemmän tai vähemmän, ja aivan äärimmäiset muodot ovat puhtaina harvinaisia.
Diagnoosijärjestelmää kehitetään tällä hetkellä siihen suuntaan, että yksittäisten persoonallisuushäiriöiden asemesta tai niiden lisäksi arvioitaisiin henkilön toimintakykyä ja erilaisia persoonallisuuden piirteitä pikemmin liukuvina ominaisuuksina kuin joko-tai-tyyppisinä.
Epäluuloinen persoonallisuus
Epäluuloiselle persoonalle ominaista on laaja-alainen muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva epäluulo. Epäluulon vuoksi henkilö on haluton uskoutumaan muille. Hän voi tulkita viattomatkin huomautukset tai tapahtumat itsensä kannalta uhkaaviksi.
Tavallista on myös vaikeus antaa anteeksi sekä toistuva ja perusteeton epäily kumppanin uskottomuudesta. Ero niin sanottuun harhaluuloisuushäiriöön on siinä, että ajattelu pysyy realiteeteissa, joskin epäluuloisuus on korostunutta, toistuvaa ja suhteetonta.
Eristäytyvä persoonallisuus
Eristäytyvän persoonallisuuden ominaispiirre on laaja-alainen vetäytyminen ihmissuhteista ja niukka tunteiden ilmaiseminen (englanniksi puhutaan "skitsoidisesta persoonallisuudesta"). Henkilö ei kaipaa läheisyyttä eikä tavoittele mielihyvää ulkoisista lähteistä. Tässä mielessä ilmiö tulee lähelle niin sanottua kiintymyssuhdehäiriötä.
Käytös ja oireisto muistuttavat skitsofrenian niin sanottuja negatiivisia eli vetäytyviä oireita, mutta kyse ei ole skitsofreniasta. Henkilö on joskus ulkonäöltään tai pukeutumiseltaan erikoinen, yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuva "erakkokulkuri". Joku toinen taas on hyvinkin pikkutarkasti korrekti, usein epäluuloinen ja määritelmänomaisesti eristäytyvä.
Eristäytyvän persoonallisuuden erottaminen lievistä autismispektrin häiriöistä on vaikeaa, joskus mahdotonta. Vaikeammissa autismispektrin häiriöissä sosiaalinen toimintakyky on vielä heikompi ja oireistossa on mukana kaavamaisia toimintoja ja kiinnostuksen kohteiden kapeutumista.
Psykoosipiirteinen persoonallisuus
Psykoosipiirteinen persoonallisuus (eli niin sanottu skitsotyyppinen häiriö) on luokiteltu tautiluokituksessa toisaalle, mutta sitä pidetään käytännössä persoonallisuushäiriönä tai ainakin sen kaltaisena tilana. Sillä on geneettistä yhteyttä skitsofreniaan, mutta kyseessä ei ole skitsofrenia eikä edes psykoottisuus.
Oirekuvassa on skitsofrenialle ominaisia kokemuksia ja uskomuksia ilman, että kyseessä olisi kuitenkaan psykoosi. Avainsana on "outous": ulkopuolisen on vaikea seurata tällaisen henkilön ajattelua tai uskomuksia ja käytöstä on vaikea ymmärtää.
Henkilö voi kokea toisten eleiden tai puheiden viittaavaan itseensä, olla vahvasti taikauskoinen ja uskoa esimerkiksi selvänäköön tai muuhun maagiseen ajatteluun. Hänellä voi olla epätavallisia havaintokokemuksia, ja hän tuntee itsensä monin tavoin vieraantuneeksi arkielämästä.
Psykoosipiirteisyydessä ulkonäkö tai pukeutuminen ovat usein erikoisia, joskaan pelkkä erilaisuus tai kulttuuriero eivät ole syitä diagnoosiin.
Epäsosiaalinen persoonallisuus
Aikuisiällä diagnosoitava epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö alkaa käytöshäiriöinä jo ennen 15 vuoden ikää. Ominaista on välinpitämättömyys toisten oikeuksia kohtaan ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. Henkilö ei kaihda riskejä, on impulsiivinen, vilpillinen, ärtyy helposti, syyllistyy toistuvasti lainrikkomuksiin eikä kadu tekojaan.
Epäsosiaalisella henkilöllä on usein niin sanottuja psykopaattisia piirteitä (tunnekylmyys, myötäelämisen kyvyn heikkous, itsekeskeisyys, pinnallinen viehätysvoima ja lipevyys, katumuksen, häpeän ja syyllisyydentunteen puute sekä muiden henkilöiden hyväksikäyttö). Tällöin kyseessä on "epäsosiaalinen persoonallisuus psykopaattisin piirtein".
Lue lisää
Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus
Laaja-alainen tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus sekä käytöksen huomattava impulsiivisuus viittaavat tunne-elämän yleiseen epävakauteen. Ihmissuhteet ovat intensiivisiä ja epävakaita vaihdellen voimakkaasta ihannoinnista täydelliseen vähättelyyn. Ominaista on hylätyksi tulemisen pelko, alttius ärtyä helposti, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset.
Tunne-elämän epävakaudessa identiteetti on kroonisesti hämmentynyt tai poukkoileva. Raja itsen ja toisen ihmisen välillä häilyy, vaikka henkilö ei olekaan psykoottinen. Empatiakyky on usein vakavasti heikentynyt.
Ero kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on siinä, että tunne-elämän epävakaus on nopeampaa, sahaavampaa ja usein reaktio johonkin tapahtumaan, kun taas mielialahäiriössä mieliala aaltoilee hitaammin. Samalla henkilöllä voi toki olla myös molemmat häiriöt yhtaikaa. Diagnostiikkaa vaikeuttaa varsin tavallinen päihteiden holtiton käyttö.
Lue lisää
Huomionhakuinen persoonallisuus
Huomionhakuisessa persoonallisuudessa dramaattinen tai teatraalinen tunteiden ilmaisu ja huomion hakeminen ovat korostuneet niin pitkäkestoisesti ja haittaa tuottaen, että voidaan puhua persoonallisuushäiriöstä. Ominaista ovat ulkonäön korostaminen ja tilanteeseen sopimaton seksuaalisesti viettelevä käytös. Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Huomionhakuinen persoonallisuus on helposti toisten ihmisten ohjattavissa, kuten usein niin sanottu riippuvainen persoonallisuuskin, joskin jälkimmäinen ei yleensä hae ensisijaisesti yleisön huomiota.
Vaativa persoonallisuus
Vaativassa persoonallisuushäiriössä henkilöllä on tiukkoja ehdottomia mielipiteitä siitä, mikä on oikein tai väärin ja miten asiat pitää hoitaa sekä täydellisyyden tavoittelua ja pakko-oireisuutta. Ominaista on epäily, liiallinen tunnollisuus ja pikkutarkkuus, huolellisuus, itsepäisyys, varovaisuus, jäykkyys ja avoimuuden puute.
Näistä piirteistä saattaa olla joskus hyötyä esimerkiksi joissakin akateemisissa ammateissa, mutta toisaalta niistä aiheutuu toistuvasti konflikteja perheessä ja työelämässä. Järjestyksen ja täydellisyyden tavoittelun takia henkilö vaikuttaa jäykältä, sulkeutuneelta ja tehottomalta. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa asioissa. Yksityiskohdat, säännöt ja aikataulut ovat hänelle tärkeitä.
Oireet ovat kokonaisuutena lievemmät kuin varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä. Koska täydellisyyden tavoittelussa joutuu usein pettymään, tämä häiriö altistaa monille ahdistuneisuushäiriöille ja masennukselle.
Estynyt persoonallisuus
Estyneen persoonallisuuden tapauksessa henkilö on ihmissuhteissaan voimakkaan estoinen, varautunut sosiaalisissa tilanteissa, kärsii jatkuvista riittämättömyyden tunteista ja on yliherkkä itseensä kohdistuvalle kielteiselle arvostelulle. Oirekuva on hyvin lähellä niin sanottua sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta on sitä lievempi ja ilmenee elämässä muuallakin kuin vain ryhmätilanteissa.
Riippuvainen persoonallisuus
Riippuvainen persoonallisuus ilmenee korostuneena hoivatuksi tulemisen tarpeena, joka johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen, sosiaalisten konfliktien välttelyyn sekä voimakkaaseen eroon joutumisen pelkoon.
Yksin ollessaan henkilö tuntee itsensä avuttomaksi, ja läheisen suhteen päättyessä pyrkii etsimään nopeasti hoivaa ja tukea antavan suhteen.
Tämä häiriö alkaa nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa. Jos alistuva käytös alkaa myöhemmin esimerkiksi perheväkivallan seurauksena, kyse saattaa olla pikemmin traumaperäisestä oirehdinnasta.
Narsistinen persoonallisuus
Narsistiselle persoonallisuudelle ominaista ovat erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Hakeutuminen valta-asemaan auttaa suojaamaan pohjimmiltaan hyvin avutonta itsekokemusta.
Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. "Tavallisuus" ei tunnu riittävän turvalliselta.
Persoonallisuushäiriöiden hoito
Persoonallisuushäiriöiden hoito perustuu psykoterapiaan ja joskus lääkitykseen. Hoito on aina vapaaehtoista eli se edellyttää ihmisen omaa motivaatiota. Häiriöiden hoito olisi tärkeää, koska ne heikentävät psykiatristen ja monien muidenkin sairauksien hoitoennustetta. Hoitoon sitoutuminen heikkenee varsinkin vaikeissa häiriöissä.
Psykoterapeuttinen hoito
Jos henkilö kärsii itselleen ominaisesta kokemisen tavasta ja käytöksestä, hän saattaa hyvinkin hyötyä psykoterapiasta. Käytössä on useita erilaisia psykoterapeuttisia menetelmiä. Pääsääntöisesti persoonallisuushäiriötä ei saada katoamaan, mutta oireistoa ja haitallista käytöstä saadaan rauhoittumaan, jos hoitoon sitoudutaan ja hoito toteutetaan ammattimaisesti.
Lyhyen supportiivisen psykoterapian tavoitteena on yleensä ratkaista ajankohtainen emotionaalinen kriisi ja palauttaa henkilön turvallisuudentunne ja tavanomainen toimintakyky.
Pidemmän psykoterapian päämääränä on toimintakyvyn lisäämisen lisäksi tukea empatiaa sekä itseä että muita kohtaan ja oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia ajatuksia, tunteita, toistuvia vuorovaikutusmalleja ja mahdollisia traumaattisia tunnemuistoja.
Lääkitys
Kärjistetysti sanottuna lääkehoitokokeilut ovat useimmiten hakuammuntaa. Mahdollisia hoitokokeiluita on seurattava pitkään ja arvioitava kriittisesti. Lääkitystä kannattaa suunnata oirekuvan ja mahdollisten muiden häiriöiden mukaisesti. Mahdollisia lääkehoitoja ovat psykoosilääkkeet, masennuslääkkeet tai tietyt epilepsialääkkeet etenkin, jos samanaikaiset muut psykiatriset häiriöt aiheuttavat haittaavia oireita.
Bentsodiatsepiineja tulee pääasiallisesti välttää, koska monilla persoonallisuushäiriöpotilailla ne aiheuttavat paradoksaalisia reaktioita ja lisäävät impulsiivisuutta.
Persoonallisuushäiriöiden ennuste
Persoonallisuushäiriö tai sen aiheuttama haitta usein lievittyvät iän myötä. Vaikeissa persoonallisuushäiriöissä samanaikainen päihdeongelma heikentää ennustetta oleellisesti.
Milloin hoitoon?
Jos oireet vaikeuttavat huomattavasti arjessa toimimista, on hyvä hakeutua avun piiriin.
Kirjallisuutta
- Koivisto M, Lindeman SM. Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvän psykologisen kivun ymmärtämisestä ja kohtaamisesta. Duodecim 2023;139(5):376–83.
- Kaltiala R, Lindberg N. Persoonallisuushäiriöihin liittyvä väkivallalla uhkailu ja väkivallan uhka. Duodecim 2021;137(22):2467–73.
- Sinkkonen J. Psykopatian monet kasvot. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2021.
- Koivisto M, Korkeila J, Stenberg J, Taiminen T. Epävakaa persoonallisuus. Helsinki: Kustannus oy Duodecim 2020.
- Epävakaa persoonallisuus. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2020 (viitattu 29.11.2023).
