Änkytys eli dysfemia on tahaton puheen sujumisen häiriö. Puhe ikään kuin juuttuu, ja siihen tulee toistoja, venytyksiä tai blokkeja, jolloin puhe voi lukkiutua hetkeksi kokonaan. Änkytys voi myös näkyä kehon jännittyneisyytenä ja myötäliikkeinä, kuten silmien räpyttelynä tai pään kääntämisenä. Ne ovat apukeinoja, jotta puhuja pääsisi eteenpäin. Moni käyttää myös erilaisia lisäsanoja, kuten niinku tai tota, jotka antavat lisäaikaa ja voivat helpottaa vaikean sanan sanomista.

Edeltävät ovat änkytyksen ulospäin näkyviä ja kuuluvia piirteitä, mutta siihen voi liittyä myös paljon muuta. Änkytys saattaa johtaa piilotteluun tai välttelyyn: ihminen voi alkaa karttaa tiettyjä sanoja vaihtelemalla sanoja tai sanajärjestyksiä tai hän voi vältellä sosiaalisia tilanteita. Monet kokevat änkytykseen liittyen erilaisia tunteita, kuten häpeää, pelkoa, ärsyyntymistä tai turhautumista.

Jokainen ihminen takeltelee joskus puhuessaan ja käyttää turhia tilkesanoja ja toistoja vaikkapa väsymyksen tai tunteellisen tilanteen vuoksi. Näin ollen raja niin sanotun normaalin ei-sujuvan puheen ja änkytyksen välillä onkin liukuva. Puheterapeuttien käyttämän luokituksen mukaan aletaan puhua häiriöstä, kun sujumattomuutta on kolmessa prosentissa puhutuista sanoista.

Änkytyksen runsaus vaihtelee suuresti ihmisten välillä. Joskus änkytys voi vaikeuttaa vaikkapa asioiden hoitamista niin paljon, että henkilö tarvitsee tulkkipalvelua, kun taas toisen elämässä änkytyksellä ei ole juuri lainkaan merkitystä. Myös ympäristön suhtautumisella on suuri vaikutus siihen, tuleeko änkytyksestä ongelma vai ei.

Änkytyksen ilmeneminen

Kehityksellinen änkytys alkaa jo lapsena, tyypillisesti 2–4-vuotiaana. On paljon harvinaisempaa, että änkytys alkaa vasta aikuisena, jolloin syynä on jokin neurologinen sairaus tai vamma (neurogeeninen änkytys) tai mielenterveyden häiriö (psykogeeninen änkytys).

Änkytys on vahvasti tilannekohtaista, ja änkytyksen yksi peruspiirre onkin sen vaihtelevuus. Ihmiset tunnistavat monenlaisten tekijöiden vaikuttavan heidän änkytyksensä esiintymiseen. Vaihtelevuus on hyvin yksilöllistä, ja esimerkiksi elämänmuutokset, stressi, kiire ja väsymys lisäävät änkytystä. Se lisääntyy usein myös tunnepitoisessa tilanteessa.

Änkytys voi olla pitkään poissa ja palata uudelleen esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa. Jos se on jatkunut kouluikään saakka, se harvoin häviää kokonaan. Joskus änkytystaipumus saa välttelemään jopa arkisia puhetilanteita, kuten uusille ihmisille puhumista, oman nimen sanomista tai puhelimessa puhumista. Änkytys voi vaikuttaa myös vaikkapa ystävien saamiseen, oppimiseen ja onnistumiseen koulussa, harrastuksiin osallistumiseen, tulevaisuuden suunnitelmiin sekä itseluottamukseen. Siten se voi merkittävästi muokata myös opiskelualan tai ammatin valintaa. Toisaalta moni on myös saanut änkytyksen seurauksena paljon uusia ystäviä ja antoisia kokemuksia, kun on muun muassa osallistunut vertaistukitoimintaan.

Änkytyksen yleisyys

Pitkään on arvioitu, että lapsista änkyttää noin viisi prosenttia, mutta uusimpien arvioiden mukaan änkytystä on noin kahdeksalla prosentilla lapsista. Änkytys on pojilla yleisempää kuin tytöillä, mutta syytä tähän ei tiedetä.

Moni asia vaikuttaa siihen, jatkuuko änkytys varhaislapsuuden jälkeen: todennäköisyyttä lisäävät esimerkiksi änkytyksen esiintyminen suvussa, miessukupuoli, änkytyksen jatkuminen yli vuoden ajan ja änkytyksen alkaminen yli 3,5-vuotiaana. Myös herkkä ja reaktiivinen temperamentti voi olla yhteydessä änkytyksen jatkumiseen.

Suurimmalla osalla lapsista änkytys menee ohi itsestään. On arvioitu, että aikuisista noin yksi prosentti änkyttää, mutta aikuisten änkytyksen todellista esiintyvyyttä on vaikea selvittää, koska läheskään kaikki änkyttävät aikuiset eivät koskaan hakeudu tämän syyn vuoksi lääkäriin tai puheterapeutille.

Änkytyksen taustatekijät

Änkytykselle ei tunneta yhtä yksittäistä syytä. Ilmiö on monimutkainen ja monen tekijän summa. Nykykäsityksen mukaan taustalla on geneettisiä ja neurologisia syitä, mutta myös ympäristö vaikuttaa puheen sujuvuuden kehittymiseen. Monitekijäisen mallin mukaan fysiologinen alttius, kuten perimä, sekä puheen ja kielen taidot vaikuttavat olennaisesti änkytyksen alkamiseen ja jatkumiseen.

On vahvaa näyttöä, että änkytyksellä on geneettistä pohjaa. Perimän ajatellaan vaikuttavan jollain lailla siihen, miten lapsen aivot muokkautuvat puheen ja kielen tuottamiseen. Tutkimusten mukaan noin 68 prosentilla kaikista lapsista, joilla on änkytystä, on myös suvussaan änkytystä. Jos änkytys jää pysyväksi, jopa 88 prosentilla löytyy lähisuvusta aikuinen, joka myös änkyttää. Änkytystä ei kuitenkaan opita vanhemmalta eikä änkytys johdu esimerkiksi kasvatuksesta.

Osalla lapsista änkytys on voinut tulla esille ensimmäisen kerran traumaattisen tilanteen jälkeen. Esimerkiksi voimakas säikähdys tai suuri elämänmuutos voi olla laukaiseva tekijä, mutta taustalla on aina myös neurobiologisia syitä.

Änkyttävien ihmisten aivoissa on havaittu rakenteellisia ja toiminnallisia eroja verrattuna sujuvasti puhuviin. Nämä erot eivät näy vielä siinä vaiheessa, kun puhe koostuu yhden tai kahden sanan yksiköistä. Kun lapsen puhe kehittyy monisanaisiksi lauseiksi, mukaan voi tulla änkytykseksi luokiteltavia puheen sujuvuuden häiriöitä. Häiriön ei tarvitse olla iso, mutta se voi silti kasautua puheen vaikeudeksi. Jos esimerkiksi puheen tuottamisen motoriikassa tai vaikkapa oman puheen kuulemisessa esiintyy pientä häiriötä, jo se voi johtaa puheen takkuamiseen. Jos puheen tuottamiseen alkaa liittyä turhautumista tai häpeää, voi puhumistilanteisiin alkaa pikkuhiljaa syntyä kielteinen kierre. Ihmisen aivot ovat mestarillisen taitavat kehittämään kiertoteitä tai välttämiskäyttäytymistä – siis selviytymiskeinoja. Tässä monimutkaisessa prosessissa on lukemattomia kohtia, joissa voi esiintyä pientä epäsynkronisaatiota tai häiriötä. Jostain sellaisesta myös änkytyksessä ilmeisesti on kyse.

Professori Juho Joutsan johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa onnistuttiin ensimmäistä kertaa paikallistamaan änkytykseen liittyviä aivoalueita. Tunnistetut alueet liittyvät hienomotoriikkaan (aivokuorukka) ja tunteiden prosessointiin (mantelitumake). Sen sijaan suoraan puheen tuottamiseen liittyvillä alueilla löydöksiä ei ollut. Näin saisi selityksensä se, että änkyttämisessä ei ilmene puheen tuottamisen ongelmia laajasti, mutta puheen hienosäädössä on poikkeavuutta. Ei ole yllättävää, että puhujan änkyttäessä aktivoituvat tunneprosesseja käsittelevät aivoalueet, sillä änkytykseen liittyy monenlaisia vahvoja tunteita.

Miten läheiset voivat tukea?

Jokainen ihminen hyötyy siitä, että puhutaan rauhallisesti ja ollaan läsnä, kuunnellaan, eikä keskeytetä toisen puhetta. Omassa puheessa kannattaa pitää taukoja, jotta toinen ehtii halutessaan ottaa puheenvuoron. On tärkeää, että aikuinen antaa lapsen itsensä olla aktiivinen toimija ja antaa hänelle tilaa ja aikaa.

On tärkeää, että änkytyksestä puhutaan ja että sitä pysähdytään tutkimaan aina, kun lapsi haluaa. Änkytyksen voi ottaa hienotunteisesti puheeksi nuoren tai aikuisenkin kanssa, esimerkiksi kysymällä: "Haluatko puhua siitä, miltä änkytys sinusta tuntuu?" tai "Onko sinulla toiveita siitä, miten änkytykseen suhtaudutaan?" On tärkeää kohdella lapsen änkyttävää puhetta yhtä arvokkaana kuin tämän sujuvaa puhetta. Sillä, miten lapsen änkytykseen suhtaudutaan kotona, on merkitystä sille, miten hän itse aikuisena änkytykseensä suhtautuu. Kannattaa siis rohkaista lasta puhumaan ja kuunnella mitä hänellä on sanottavaa, änkytti hän tai ei.

Erilaisuuteen suhtaudutaan edelleen usein torjuvasti, vaikka moninaisuuden hyväksyminen onkin viime vuosina lisääntynyt. Änkytykseen liittyy edelleenkin stigmaa eli häpeäleimaa. Stigman voi myös sisäistää, mikä voi johtaa kielteisiin uskomuksiin itsestä ja omasta änkytyksestä. Moni on joutunut kokemaan myös kiusaamista, kuten naureskelua tai änkytyksen matkimista. Tavallisia reaktioita ovat myös mikroaggressiot, joilla saatetaan tarkoittaa hyvää, mutta korostetaankin toisen erilaisuutta; esimerkiksi päätetään lapsen puolesta, ettei hänen tarvitse osallistua koulun näytelmään. Jokainen ihminen voi siis omalla suhtautumisellaan vaikuttaa siihen, millaisia vaikutuksia änkytyksellä on.

Miten voi auttaa itseään?

Moni ihminen kokee olevansa yksin ja erilainen änkytyksensä vuoksi. Tähän voi auttaa se, että tapaa toisia, joilla on sama taipumus. Vertaistuki on usein koettu hyödylliseksi. Sitä voi saada muun muassa Suomen Änkytysyhdistyksen kautta. Nuorille aikuisille on tarjolla myös kansainvälistä vertaistukea Erasmus+-leirien kautta.

Monia auttaa, kun puhuu omasta änkytyksestään ja siihen liittyvistä toiveista avoimesti muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi koulussa opettajan kanssa voi halutessaan sopia vaikkapa esitelmän pitämistä sellaisessa muodossa, että kokemus helpottuu. Myös työpaikalla voi kertoa, miten toivoo muiden suhtautuvan änkytykseen. Esiintymistilanteissa olo voi helpottua, jos kertoo änkytyksestä heti esityksen alussa.

Jos pystyy hyväksymään oman änkyttämisensä, siihen on helpompi suhtautua rauhallisesti ja rennosti. On hyvä ymmärtää, että sujuvaa ja nopeaa puhetta tärkeämpää on kyetä jollain tavalla viestimään asiansa ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Milloin änkytykseen tarvitaan ammattiapua?

Kun vanhemmilla herää huoli lapsen änkytyksestä, ensimmäinen yhteydenotto suuntautuu yleensä neuvolaan, josta lapsi ohjataan tarvittaessa puheterapeutille. Asiantuntijan luokse suositellaan hakeutumaan seuraavissa tilanteissa:

• Pienen lapsen änkytys on jatkunut yli 6 kuukautta.
• Vanhemmat ovat hyvin huolissaan lapsen puheesta tai lapsi itse reagoi änkytykseen kielteisesti.
• Änkytys haittaa kouluikäistä lasta ja vaikuttaa hänen osallistumiseensa ja toimintakykyynsä.
• Missä iässä tahansa, jos kokee siihen tarvetta.

Änkytyksen kuntoutus

Änkytyksen tärkein kuntoutusmuoto on puheterapia. Joskus apua haetaan myös foniatrilta ja psykoterapeutilta.

Apua voi saada esimerkiksi änkytyksen hyväksymiseen ja puherohkeuden lisäämiseen. Terapiassa on tärkeää tunnistaa, mihin henkilö itse kokee tarvitsevansa apua. Ammattilaiset voivat auttaa esimerkiksi siinä, että änkytyksestä tulee kevyempää ja vähemmän jännitystä aiheuttavaa. Mikäli henkilö itse niin haluaa, voi apua saada myös siihen, että puheesta tulisi sujuvampaa. Tavoite voi yhtä hyvin olla, että änkyttää avoimesti ja rohkeasti.

Varhaisen kuntoutuksen avulla voidaan vaikuttaa änkytykseen niin, että änkytys saattaa poistua kokonaan. Vaikka änkytys ei kokonaan poistuisikaan, lapsen ympäristö saa keinoja, joilla voidaan helpottaa lapsen puheen sujuvuutta ja tukea lapsen puherohkeutta. Lisäksi opitaan suhtautumaan änkytykseen myönteisesti ja ajattelemaan, että änkytys on vain yksi lapsen ominaisuuksista.

Varhainen tuki kannattaa aloittaa varhaiskasvatuksen arjessa riippumatta siitä, kauanko änkytys on jatkunut. Seuraavia tukikeinoja voidaan hyödyntää varhaiskasvatuksen lisäksi myös alakoulussa:

• Rauhallinen puhemalli
• Vuorottelun korostaminen
• Kielellisen vaativuuden vähentäminen esimerkiksi esittämällä lapselle kysymyksiä, joihin voi vastata lyhyesti
• Pienryhmätoiminta
• Hyväksyvä suhtautuminen änkytykseen
• Lapsen itsetunnon ja puherohkeuden vahvistaminen

Foniatrin luo ei yleensä ohjata änkytyksen alkuvaiheessa. Jos halutaan puheterapian lisäksi apua lääkäriltä esimerkiksi tietyn iän tai elämäntilanteen tuomien uusien haasteiden vuoksi, voi perusterveydenhuollon lääkäri kirjoittaa lähetteen foniatrille. Psykoterapiaan hakeudutaan silloin, jos tarvitaan apua nimenomaan mielenterveyden ongelmiin, kuten yleistyneeseen ahdistukseen, sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai masennukseen. Psykoterapian tarve voi olla pienempi, jos puheterapiassa on vahvasti huomioitu änkytyksen hyväksyminen.