Hyperventilaatiosyndrooma

Hyperventilaatiosyndrooma oli aikaisemmin melko tavallinen hengenahdistusta aiheuttava sairaus, mutta kahden–kolmenkymmenen vuoden aikana sen yleisyys on jostain syystä vähentynyt.

Hyperventilaatiosyndroomassa hengityksen hermostollinen säätely on häiriytynyt siten, että keuhkojen tuuletus on joko jatkuvasti tai ajoittain liiallista todelliseen tarpeeseen nähden. Liiallinen keuhkojen tuuletus laskee valtimoveren hiilidioksidipitoisuutta, koska hiilidioksidia poistuu elimistöstä enemmän kuin energia-aineenvaihdunta sitä tuottaa. Sen sijaan valtimoveren happipitoisuus on koko ajan normaali tai jopa tavanomaista korkeampi. Siitä huolimatta oireyhtymään liittyy helposti tunne siitä, että hapen saanti olisi rajoittunutta. Erityisesti fyysisen rasituksen aikana tai sen jälkeen hengitys on tarpeettoman voimakasta ja nopeaa.

Kuvassa nähdään, kuinka hyperventilaatiosyndroomaa potevilla keuhkojen tuuletus on tarpeettoman voimakasta koko rasitustutkimuksen ajan ja selvästi suurempaa kuin terveillä.

Rasituksen sieto voi olla heikentynyt hengenahdistuksen takia. Muina oireina voi esiintyä huimausta ja sormien puutumista tai pistelyä. Ne johtuvat veren alentuneesta hiilidioksidipitoisuudesta: pienet valtimot supistuvat useissa elimissä kuten aivoissa, raajoissa ja iholla. Hyperventilaatiokohtaus voi alkaa myös emotionaalisista syistä.

Paniikkikohtaukseen liittyy oleellisena osana hyperventilointi psyykkisten ahdistus- ja pelko-oireiden lisäksi.

Toissijainen hyperventilointi

Hyperventilointia ja siihen liittyvää hengenahdistusta voi esiintyä myös tarkoituksenmukaisena kompensatorisena ilmiönä. Näin tapahtuu, jos henkilöllä syystä tai toisesta on veressä happamia aineenvaihdunnan lopputuotteita normaalia enemmän. Näin voi käydä esimerkiksi eräissä munuaissairauksissa, maksasairauksissa ja hoitamattomassa diabeteksessa sekä nälkätiloissa. Hyperventilointi on tarkoituksenmukainen reaktio myös sairauksissa, joissa valtimoveren happipitoisuus on syystä tai toisesta selvästi madaltunut.

Pysyvästi matala valtimoveren happipitoisuus voi esiintyä synnynnäisissä sydänvioissa, joissa hapettamatonta verta ohjautuu sydämen väliseinässä olevan reiän läpi oikealta vasemmalle (shuntti). Näihin tiloihin liittyy usein krooninen hyperventilointi.

Rasitushengenahdistuksen keskeinen perussyy, maitohapon runsas ilmaantuminen verenkiertoon, aiheuttaa hyperventilointia, joka pyrkii palauttamaan veren pH:n normaaliksi. Sydämen vajaatoiminnassa tyypillistä on ylikompensoitu hyperventilaatio rasituksessa ja sen aiheuttama hengenahdistuksen tunne. Äkilliseen astmakohtaukseen ja keuhkoveritulppaan liittyy lähes aina toissijainen hyperventilointi.

Kuva

Keuhkotuuletus suhteessa hiilidioksidin uloshengittämiseen terveillä ja hyperventilaatiosyndroomapotilailla (HVS) polkupyöräergometrikokeessa. Kuorma on ilmoitettu watteina (W). Luvut edustavat keskiarvoja. Hyperventilaatiopotilailla keuhkojen tuuletus on tarpeettoman suurta rasituksen kaikissa vaiheissa. (Kinnula ja Sovijärvi, Respiration 1993).