Hyvinvointi on psykologista onnellisuutta laajempi käsite, joka kattaa kaiken sen, mikä on hyvää elämää yksilölle. Mutta filosofit ovat olleet ja ovat edelleen varsin erimielisiä, mistä hyvinvoinnissa tarkkaan ottaen on kysymys. Haybron (2008b) erottaa viisi filosofista lähestymistapaa hyvinvoinnin ymmärtämiseksi nojautuen Parfitin (1984) esittämään kolmijakoon: 1) hedonistiset teoriat, 2) halujen tyydytys -teoriat, 3) autenttinen onnellisuus -teoriat, 4) eudaimonistiset teoriat, 5) objektiivisten listojen -teoriat

Ensimmäiseksi hedonististen teorioiden mukaan hyvinvointi on nautintoa. Tai tarkemmin sanoen hyvinvointi on sitä, että miellyttävät kokemukset voittavat epämiellyttävät. Filosofian historiassa hedonismia hyvinvoinnin suhteen edustivat epikurolaiset ja myöhemmin utilitaristit. Hedonismin puolesta puhuu muun muassa se, että siinä on tajuttu: hyvinvointimme kannalta kokemustemme miellyttävyydellä on väliä.

Robert Nozick (1974) esitti hedonismia kumotakseen kuuluisan esimerkkinsä kokemus koneesta ja kysyi, kuinka moni meistä olisi valmis mieluummin jatkamaan elämää koneeseen kytkettynä, pelkkinä nesteeseen upotettuina aivoina, jos siihen sisältyisi lupaus runsaammista nautinnoista kuin normaalissa elämässä (vrt. elokuva The Matrix). Nozick korostaa, että useimmat ihmiset haluavat tehdä jotakin eivät vain kokea tekevänsä jotakin. Toisen vakuuttavan argumentin hedonismia vastaan esitti Roger Crisp (1997), joka kysyi, kuka haluaisi elää mieluummin osterin elämää, jos sillä olisi paljon enemmän miellyttäviä kokemuksia – tosin matalatasoisia ja -laatuisia – kuin ihmisellä? Siten osteri keräisi elämänsä aikana enemmän nautintoa kuin ihminen voisi koskaan saavuttaa. Utilitaristien määritelmän mukaan osterin elämä olisi siis onnellisempaa kuin ihmisen, mutta useimmat ihmiset eivät silti tyytyisi osterin elämään!

Filosofit ovat paljolti luopuneet hedonismista, mutta positiivisen psykologian tutkijat kuten Daniel Kahneman ja Ed Diener nojaavat empiirisen tutkimuksensa siihen.

Toiseksi halujen tyydytys -teorioiden mukaan hyvinvointia on yksilön halujen tyydyttyminen. Se on ollut vallitseva teoria taloustieteessä ja filosofien keskuudessa viimeisen sadan vuodan ajan. Näkemystä ovat edustaneet muun muassa R. M. Hare, 1981; J. Rawls, 1971, ja J. Griffin, 1986. Haluteorioiden etuna on esimerkiksi joustavuus, toisin sanoen ne ottavat huomioon kaikki hyvät asiat, joita ihmiset etsivät elämässään. Se puhuttelee myös modernia ihmistä, joka uskoo että se mistä hän välittää on parasta hänelle. Haluteorioita on kuitenkin myös arvosteltu. Yksi vaikeus liittyy siihen, että ihmisen halut voivat olla hänelle vahingollisia. Suosittuja ovat myös olleet onnellinen orja -tyyppiset argumentit, jotka liittyvät ihmisen sopeutumiskykyyn – ihminen sopeuttaa halunsa ja toiveensa käsillä oleviin mahdollisuuksiin. Esimerkiksi alistetut naiset voivat tyytyä siihen, että heitä kohdellaan kuin omaisuutta (Nussbaum, 2000).

Kolmanneksi L.W. Sumnerin (1999) aito onnellisuus -teoria pyrkii korjaamaan vakavimmat vaikeudet hedonistisissa ja haluteorioissa. Hänelle hyvinvointi on autenttista onnellisuutta. Se on subjektiivista onnellisuutta, johon sisältyy tyytyväisyys ja positiivisia tunteita omaa elämää kohtaan. Haybronin (2008b) kritiikki liittyy siihen, voiko mikään subjektiivinen teoria toimia tilanteessa, jossa elämä on köyhää tai monia hyvän elämän edellytyksiä puuttuu. Sen mukaanhan esimerkiksi sohvaperunat tai orjat voisivat olla aidosti onnellisia!

Neljänneksi eettinen eudaimonismi viittaa antiikin aikaisiin teorioihin, joissa peruskäsitteenä on eudaimonia. Näille teorioille (mm. Aristoteles, Epikuros ja stoalaiset) yhteistä oli ajatus, että hyvinvointi tarkoittaa ihmisluonnon toteuttamista, itsensä toteuttamista. Kukoistaminen on sitä, että elää täysin tai todella ihmisen elämää. (Näkemystä edustavat erityisesti ns. uus-aristoteeliset filosofit kuten Foot, 2001; Hursthouse, 1999; Nussbaum, 2000).

Viime aikojen tunnetuin versio teoriasta on Amartya Senin ja Martha Nussbaumin (2000) ihmiselle ominaiset kyvyt -teoria (capabilities approach), jonka mukaan ihmisen kukoistamisen osatekijöitä ovat seuraavat kymmenen ihmiselle ominaista kykyä, (joita jokaisen demokraattisen valtion tulisi tukea):

• Elämä: Ihminen kykenee elämään täysmittaisen ja täysipainoisen elämän.
• Ruumiin terveys: Oma terveys ja kyky lisääntyä säilyvät hyvinä, mikä vaatii mm. riittävästi ravintoa ja suojaa.
• Ruumiin koskemattomuus: Ihminen kykenee liikkumaan paikasta toiseen ja on suojassa väkivallalta.
• Aistimukset, mielikuvitus ja ajattelu: Ihmisellä on mahdollisuus riittävään opiskeluun ja vapaus käyttää oppimaansa luovasti.
• Tunteet: Ihmisellä on mahdollisuus kehittää tunnekokemuksiaan vapaana pelosta ja ahdistuksesta, ja hänellä on mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi.
• Käytännöllinen viisaus: Ihmisellä on mahdollisuus kehittää oma käsitys hyvästä ja tarkastella kriittisesti oman elämänsä suunnittelua.
• Yhteys toisiin ihmisiin: Ihmisellä on kyky elää yhdessä toisten kanssa ja kyky kuvitella tilanteet toisten kannalta. Se edellyttää itsekunnioituksen tukemista ja nöyryytyksen välttämistä sekä vapautta kaikenlaisesta syrjinnästä.
• Huoli toisista eläinlajeista: Ihminen kykenee huolehtimaan eläimistä, kasveista ja luonnosta.
• Leikki: Ihmisellä on kyky nauraa, leikkiä ja nauttia harrastuksista.
• Kyky kontrolloida omaa ympäristöä: Ihmisellä on oikeus osallistua poliittiseen vaikuttamiseen ja hänellä on puhe- ja kokoontumisvapaus. Siihen kuuluu myös tasavertainen omistamisen vapaus.

Eudaimonistisia teorioita on myös kritisoitu. On kysytty miten se, mikä hyödyttää minua voi riippua siitä, millaisia ihmiset yleisesti ovat? Toisaalta on arveltu, että nautinnoilla ja muilla subjektiivisen hyvinvoinnin kokemuksilla on teorioissa liian pieni rooli. Nautinto on vain hyveen mukaisen toiminnan sivutuote, tietynlainen bonus.

Viidenneksi listateorioiden mukaan hyvinvointia voidaan kuvata listalla hyviä asioita – tieto, ystävyys, saavutukset, nautinto –, joita hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii. Teorioiden viehätys liittyy siihen, että muiden teorioiden on vaikea ottaa yhtä hyvin huomioon kaikki intuitiomme hyvinvoinnin osatekijät. Esimerkiksi Ed Diener ja Robert Biswas-Diener (2008: 6) ovat uudessa kirjassaan ottaneet käyttöön eräänlaisen listateorian puhuessaan psykologisesta rikkaudesta (Psychological Wealth). Heidän mukaansa siinä on kyse hyvinvoinnin ja hyvän elämän laadun kokemuksesta, siitä että elämme palkitsevalla, kiinnostavalla, merkityksellisellä ja nautittavalla tavalla. Ja sitten seuraa lista edellytyksistä tähän tilaan pääsemiselle: tyytyväisyys elämään ja onnellisuus / henkisyys ja mielekkyys elämässä / positiivisia asenteita ja tunteita / rakastavia sosiaalisia suhteita / kiinnostavia toimintoja ja työtä / elämän arvojen ja tavoitteiden saavuttamista / fyysistä ja mielenterveyttä / materiaalista omaisuutta perustarpeidemme tyydyttämiseksi (Diener, Biswas-Diener, 2008: 6).