Vauva (0–1 vuotta)

Temperamentilla tarkoitetaan kullekin ihmiselle ominaista käyttäytymis- ja reagointityyliä, joka määräytyy pitkälti perinnöllisten tekijöiden kautta. Näin jokainen vauva on omanlaisensa jo alusta alkaen: yksi on helppo ja joustava lapsi, toinen hitaasti lämpiävä, kolmas arka ja estynyt. Vaikka temperamenttipiirteet ovat varsin pysyviä, lapsen persoonallisuus ja minäkuva muovautuvat ajan saatossa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Vauva syntyy monella tapaa avuttomana ja on pitkään täysin riippuvainen hoivaajistaan. Avuttomuudestaan huolimatta lapsella on jo alusta alkaen kyky vuorovaikutukseen ja kiinnittymiseen. Varhainen vuorovaikutus ja hoiva ovat elämän, kasvun ja kehityksen mahdollistajia. Turvallinen ja ennustettava suhde vanhempiin toimiikin elämän kivijalkana, jonka varaan on mahdollista rakentaa elämässä selviytymisen kannalta välttämättömiä tietoja ja taitoja.

Ensimmäisen vuoden aikana lapsen kehitys etenee jättiläismäisin askelin kullekin oman yksilöllisen tahdin mukaisesti. Lapsi syntyy motorisesti varsin kehittymättömänä, mutta jo parin kuukauden ikään mennessä hän kannattelee päätään. Pian tämän jälkeen lapsi kääntyy vatsamakuulle, tavoittelee tavaroita ja vie niitä innolla suuhunsa. Puolen vuoden ikään mennessä vauva on useimmiten oppinut kääntymään selinmakuulta kyljelle ja siitä pian vatsalleen. Ryömiminen, konttaaminen, tuetta istuminen ja tukea vasten nouseminen kehittyvät ensimmäisen elinvuoden jälkipuoliskolla. Tuetta seisomisen ja kävelemisen taito saavutetaan keskimäärin puolentoista vuoden ikään mennessä. Hienomotorisesti lapsen taidot kehittyvät vauhdilla ensimmäisen puolen vuoden jälkeen siten, että 8–10 kuukauden ikäisellä lapsella on jo tarkka pinsettiote ja vuoden ikäinen lapsi harjoittelee lusikan käyttöä.

Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot

Vastasyntyneen tärkein kommunikaation keino on itku. Sen avulla lapsi viestittää tarpeitaan: nälkää, vaipan vaihdon tai sylin tarvetta. Itkua tehostamaan vauva saattaa käyttää huitomista ja potkimista. Noin puolen vuoden iän jälkeen lapsi alkaa osoittelemalla ja käsivarsiaan ojentamalla viestiä toiveitaan, kuten halua tulla nostetuksi syliin. 9-kuukautinen ymmärtää jo yksinkertaista kieltä, ja vuoden vanhana lapsi alkaa tapailla omia merkitseviä sanojaan.

Lapsen sosiaalisten taitojen kehittyminen alkaa pian syntymän jälkeen omien läheisten valppaana tarkasteluna ja heidän ilmeidensä matkimisena. Ensimmäinen hymy tulee yleensä toisen kuukauden aikana, ja pian sen jälkeen katsekontaktin käytöstä tulee tarkoituksellisempaa. Tutut kasvot erottuvat vieraiden joukosta. Noin 3–4 kuukauden iässä vuorovaikutus vauvan kanssa monipuolistuu ja vauva alkaa osoittaa kiinnostusta muita lapsia kohtaan. Hän nauraa ääneen ja saattaa kiljahdella riemusta.

Noin 6–9 kuukauden iässä useimmille lapsille tulee ohimenevä, voimakkuudeltaan ja kestoltaan vaihteleva vierastamisen kausi. Tällöin lapsi voi pelätä vieraita ihmisiä, takertua vanhempiinsa ja voimallisesti protestoida näiden poistumista näköpiiristä. Lapsi alkaa ymmärtää oman erillisyytensä vanhemmistaan.

Motorisen kehityksen myötä ensimmäisen elinvuoden jälkipuoliskolla vauvan aktiivisuus kasvaa ja vuorovaikutus vanhemman kanssa saa uusia sävyjä: lapsi mönkii tutkimaan maailmaa palatakseen pian vanhemman turvalliseen läheisyyteen. Leikit ja ymmärrys kehittyvät, vaikka lapsen kyky jäsentää asioita kielen ja ajattelun kautta onkin vielä vajavainen.

Kiintymyssuhteen muodostuminen

Elämän ensimmäisen elinvuoden keskeisin kehitystehtävä on turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen. Tämä luo pohjan perusluottamukselle eli kokemukselle siitä, että toiselta ihmiseltä saa lohtua, turvaa ja hoivaa. Lapsi oppii saamaan ja antamaan. Ensimmäisen vuoden aikana lapsen yksilöllistyminen alkaa ja itseluottamus lähtee rakentumaan. Syntyy toivo ja luottamus ihmiseen ja maailmaan.

Jos lapsen ensimmäistä vuotta leimaavat toistuvat hoivaan ja vuorovaikutukseen liittyvät vaikeudet, voi tämä näkyä lapsessa epäluulona ja luottamuksen puutteena. Tällainen lapsi voi olla vakava, iloton, vetäytyvä ja ilmaista tyytymättömyyttään monin eri tavoin, kuten itkemällä sekä syömisen ja unen ongelmilla.

Taapero (1–3 vuotta)

Taaperoikäinen lapsi on innokas, hurmaava vilistäjä, jolla on rajaton usko omiin kykyihinsä. Lapsen kehittyvät liikunnalliset taidot antavat loppumattomat mahdollisuudet tutkia maailmaa. Leikit monipuolistuvat, ja lapsen kyky pärjätä itsekseen lyhyitä hetkiä kehittyy. Muut lapset kiinnostavat, ja taapero hakeutuu mielellään heidän seuraansa. Leikki muiden lasten kanssa saattaa olla rajua, ja kyky toisen huomioimiseen on vielä kehittymätön. Jakaminen on vaikeaa, ja taapero puolustaa topakasti omaansa.

Puheen ja kielen kehitys

Pikkulapsen kehityksessä puheen ja kielen kehittymisen merkitys on keskeisellä sijalla. Kieli mahdollistaa kertovan minän rakentumisen ja mielen jäsentymisen mielikuviksi ja omiin kokemuksiin perustuviksi symboleiksi. Sanoilla voi välittää tunteita, tarpeita ja ajatuksia muille ihmisille – tulla ymmärretyksi ja ymmärtää muita. Taaperovaiheen loppua kohti lapselle kehittyy kyky kysellä.

Mustasukkaisuutta ja uhmaa

Lapsen ymmärrys omasta erillisyydestä suhteessa vanhempiin syvenee, ja hän harjoittelee irrottautumaan heistä. Kehitykseen kuuluvat ajoittaiset voimakkaammat takertumiset hoivaajiin ja turvan tankkaus. Tästä johtuen taapero saattaa olla hyvin mustasukkainen vanhemman muille perheen lapsille jakamasta huomiosta.

2–3-vuotiaan lapsen kehitykseen kuuluu olennaisesti uhmaaminen ja rajojen testaaminen, oman tahdon etsiminen. Epäonnistumiset ja omat vielä puolinaiset taidot saattavat aiheuttaa voimakasta turhautumista, suuttumusta ja pettymystä. Lapsi voi turhautuessaan lyödä, purra, heitellä tavaroita ja kiskoa muita hiuksista. Voimakkaita reaktioita ei tarvitse pelätä, sillä kiukku katkeaa useimmiten aikuisen turvalliseen syliin. Lohdutus, asian yksinkertainen selitys ja turvalliset rajat riittävät. Lapsen oman käytöksen ja tunteiden säätelyn taidot sekä keskittymiskyky, oman toiminnan ohjaus ja sääntöjen noudattaminen ovat vielä vaillinaisia. Hän tarvitsee aikuisen apua, ohjeistusta ja ratkaisumalleja.

Taaperoiän vaikeudet voivat näkyä lapsessa epäilynä ja häpeän tunteina. Onko oma tahto oikein, pystynkö valloittamaan maailman, pitäisikö taitoja hävetä? Pärjäänkö ilman vanhempaa? Ikäkauden kehitykselliset ongelmat voivat ilmetä esimerkiksi vanhempaan takertumisena, voimakkaana mustasukkaisuutena ja muina käytöksen oireina, potalle opettelun vaikeutena sekä syömisen ja unen ongelmina.

Leikki-ikäinen (3–6 vuotta)

Leikki-ikäiset lapset ovat tyypillisesti vilkkaita, uteliaita ja aloitekykyisiä touhuajia. 3–4 vuoden ikään mennessä lapset ovat yleensä päässeet eroon vaipoista, ja liikkuminen on riehakasta ja uhkarohkeaakin. Toimintaa leimaa lisääntyvä tarkoituksellisuus ja omatoimisuus. Mielikuvitus kehittyy vauhdilla, ja leikkiin tulee enenevässä määrin symboliikkaa. Rinnakkaiset leikit muuttuvat yhteisleikeiksi, ja pysyvämpiä kaverisuhteita alkaa muodostua.

Leikki-ikäisen lapsen kehittyvät sosiaaliset taidot näyttäytyvät parempana kykynä ottaa toiset huomioon. Omien tunteiden ja käytöksen säätelyn taidot kypsyvät, mikä auttaa oman vuoron odottelussa, keskittymiskyvyssä ja ohjeiden seuraamisessa. Pahin uhma jää yleensä taakse, ja lapsi oppii tekemään valintoja.

Opilliset taidot kuten laskeminen ja kirjainten tunnistaminen edistyvät. Hienomotoriikan kehitys näkyy taidokkaina piirroksina ja askartelun tuotoksina. Kielenkehitys etenee nopeasti, ja lapsen kyky keskustella, pohtia asioita ja kysellä tulee paremmaksi. Lapsi pitää riimittelystä, loruista ja satujen lukemisesta.

Taidot ja tunteet

Leikki-ikäinen nauttii omista taidoistaan ja niiden esittelystä muille. Kiitos, huomio ja kehuminen kasvattavat lapsen itsetuntoa ja kannustavat häntä uusien taitojen oppimiseen. Toisaalta leikki-ikäinen pahoittaa helposti mielensä ja tarvitsee aikuisen lohdutusta ja turvaa vaikeiden tunteiden käsittelemiseksi ja niiden ylipääsemiseksi. Lapsen kyky huomata erot omissa ja muiden taidoissa on kehittynyt. Pärjäämisen vaikeus suhteessa ikätovereihin voi aiheuttaa huonommuuden tunnetta, mikä voi näkyä esimerkiksi käytöksen ongelmina tai alakulona.

Vilkas mielikuvitus voi ilmetä ajoittaisina pelkoina, ja lapsella saattaa olla mielikuvituskavereita. Totuuden ja toiveiden välinen ero on vielä liukuva. Toisaalta leikki-ikäinen alkaa jo sisäistää yhteisiä pelisääntöjä ja tekee tarkkoja havaintoja sääntöjä rikkovasta käytöksestä. Lapsi ymmärtää hyvän ja pahan, oikean ja väärän väliset erot. Hän kykenee vanhemman avustuksella miettimään tekojen seurauksia, vaikka onkin vielä pitkälti sitoutunut omaan näkökulmaansa.

Ala-koululainen (6–12 vuotta)

Esikouluun mentäessä lapsen maailma alkaa suuntautua kodista ja vanhemmista kavereihin ja kodin ulkopuoliseen maailmaan. Esikouluvaiheessa tulee usein ohimenevä uhmakkuus- ja levottomuuskausi. Lapsi voi olla ristiriitainen, aiempaa ailahtelevaisempi ja takertua vanhempaan. Hänellä voi olla pelkoja epäonnistumisesta, eroon joutumisesta, kuolemasta ja sairastumisesta. Pelkojen vuoksi lapsen voi myös olla vaikea nukkua yksin.

Arjen taidot ja kaverisuhteet

Esikouluvaiheessa lapsen omatoimisuus, kyvykkyys ja joustavuus kasvavat. Lapsi on seesteisempi, helposti innostuva, aktiivinen ja pärjäämisestä nauttiva. Arjen taidot, kuten itsenäinen vessassa käynti, käsien pesu, vaatteiden pukeminen ja omista tavaroista huolehtiminen, kehittyvät.

Kaverisuhteet ja ryhmään kuuluminen ovat tärkeitä, sillä kouluikäisellä on tarve tulla hyväksytyksi ikätoveriensa silmissä. Kavereiden mielipiteillä on suuri merkitys. Lapsi kykenee useimmiten leikkimään ja tulemaan hyvin toimeen muiden lasten kanssa. Neuvottelutaitoja, vuoron odottelua ja kaikkien huomioimista harjoitellaan. Aikuisen apua ristiriitojen ratkaisemiseksi tarvitaan edelleen ajoittain, vaikka pienempien kiistojen sovittelu kavereiden kanssa useimmiten sujuu hyvin. Lapsen moraali on kehittynyt, ja hän osaa tuntea syyllisyyttä, kun siihen on aihetta.

Koulukypsyyttä määrittävät keskittymiskyky, motorinen kypsyys, silmän ja käden yhteistyötaidot, tunne-elämän kehitys, sosiaalinen kasvu ja kyky asettua opettajan ohjaukseen. Lapsen opilliset taidot kehittyvät, ja ajattelu kypsyy nopeasti abstraktimpaan suuntaan. Päättelyä alkavat ohjata sisäiset mielikuvat, ja siitä tulee aiempaa loogisempaa.

Alakoululainen on useimmiten tasapainoinen, kiinnostunut ja aktiivinen. Itsensä kokeminen tarpeellisena ja luottamuksen arvoisena on tärkeää, ja epäonnistumiset voivat aiheuttaa alemmuuden tunnetta. Lasta kiinnostavat monet asiat, ja kaverisuhteet ja harrastukset ovat keskeisellä sijalla. Pojat ja tytöt kulkevat useimmiten eri porukoissa. Sosiaalisuuden rinnalla lapsella on myös tarve puuhastella omassa rauhassa.

Alakouluikäisellä lapsella tunteiden ja käytöksen säätelyn taidot ovat jo kehittyneitä, ja hänen on aiempaa helpompi ottaa huomioon muita ihmisiä sekä sietää negatiivisia tunteita kuten pettymystä tai häviötä.

Esimurrosikä

Murrosikä fyysine ja psyykkisine muutoksineen käynnistyy lapsesta riippuen noin 9–12 vuoden iässä. Murrosikää edeltävästi aiemmin seesteisestä lapsesta voi tulla uhmakkaampi, kömpelömpi ja hajamielisempi. Esimurrosikäisen tunteet saattavat myös ailahdella aiempaa enemmän.

Tavallisia ongelmia

Alakouluikäisten lasten tavallisimmat häiriöt ovat käytöksen- ja tunne-elämän ongelmat, kuten ylivilkkaus, keskittymisen vaikeus, ahdistuneisuus ja masennus. Lisäksi tavallisia ovat sosiaalisen kanssakäymisen ongelmat ja oppimiseen liittyvät vaikeudet.

Nuori (12–18 vuotta)

Varhaisnuoruus

Varhaisnuoruudeksi kutsutaan ikävuosia 12–14. Tätä kehityskautta leimaavat nopeat ja laajat muutokset: tunteet kuohuvat, keho muuttuu ja lapsi irrottautuu vähitellen vanhemmistaan. Irrottautumisprosessi saattaa näkyä riitaisuutena, vetäytymisenä tai uhmana. Nuoruuteen kuuluu myös seksuaalisuuden herääminen, ja siksi useimmin kaikki seksiin liittyvä kiinnostaa. Nuori voi erilaisten kokeilujen kautta etsiä omaa seksuaalisuuttaan.

Keski- ja jälkinuoruus

Ikävuosia 15–17 kutsutaan keskinuoruudeksi ja ikävuosia 18–22 jälkinuoruudeksi. Keskinuoruudessa pahin kuohunta on yleensä jo ohitettu ja nuori totuttelee uuteen ruumiiseensa. Tunne-elämä ja ajattelu kehittyvät. Abstraktin ajattelun, toiminnanohjauksen ja syy-seuraussuhteiden hahmottamisen taidot saavuttavat aikuisen tason. Nuori pystyy ajattelun avulla vaihtamaan näkökantojaan, hahmottamaan asioiden seurauksia sekä ennakoimaan tapahtumia.

Nuoruudessa kaverisuhteilla on suuri merkitys. Kavereiden avulla toisaalta irrottaudutaan vanhemmista ja toisaalta pystytään peilaamaan muiden hyväksyntää. Omaa identiteettiä etsitään, mikä voi näkyä ajoittaisena hämmennyksenä ja mielialojen vaihteluna, erilaisina kokeiluina ja jyrkkinä mielipiteinä. Identiteetin löytymisen kautta nuori kykenee olemaan omana itsenään muiden joukossa. Hänelle on muodostunut elämän ihanteet, kyky läheisyyteen, uskollisuuteen ja solidaarisuuteen. Epäonnistuminen identiteetin rakentamisessa voi näkyä esimerkiksi eristäytymisenä tai epätoivona.

Nuoruus on kaiken myllerryksen vuoksi toisaalta mahdollisuus, toisaalta riskialtis elämänvaihe. Kuohunnan kautta lapsella on uusi mahdollisuus itsensä, toimintamalliensa ja sosiaalisten suhteidensa määrittelyyn. Toisaalta monet mielenterveyden ongelmat alkavat puberteettikehityksen käynnistyessä. Unihäiriöt ja vuorokausirytmin ongelmat ovat yleisiä. Mieliala- ja ahdistuneisuusongelmia on entistä enemmän, ja nuorella voi olla epäsosiaalista käytöstä sekä päihteiden kokeilua ja käyttöä. Osa nuorista hakee hyväksyntää erilaisista jengeistä, kun taas toiset vetäytyvät sosiaalisista kontakteista.

Lapsen psyykkiset puolustuskeinot

Lapsella on eri ikäkausina käytössään erilaisia psyykkisiä puolustuskeinoja eli defenssejä, joiden avulla hän voi torjua ahdistavia tai pelottavia tunteita enemmän tai vähemmän tehokkaasti. Alkeellisin puolustuskeino on silmien sulkeminen: sitä, mitä ei näe, ei ole olemassa.

Varhaisia defenssejä ovat mm. kieltäminen, taantuminen ja ilmiöiden lohkominen täysin hyvään ja kokonaan pahaan. Kypsempiä psyykkisiä puolustuskeinoja ovat esimerkiksi torjunta, reaktionmuodostus ja huumori. Reaktionmuodostuksesta hyvänä esimerkkinä on pieneen sisarukseen kohdistunut mustasukkaisuus, jonka lapsi kääntääkin ylenmääräiseksi hoivaamiseksi ja huolenpidoksi.

Minän suojautumis- ja sopeutumiskeinot kehittyvät ja monipuolistuvat kasvun ja kehityksen vaikutuksesta. Yksittäisten defenssien laajamittainen, yksipuolinen ja joustamaton käyttö sekä suojautumiskeinojen kypsymättömyys kehityksen myöhemmissä vaiheissa voivat liittyä psykiatrisiin häiriöihin. Lapsi saattaa myös taantua käyttämään kehityksellisesti varhaisempia minän puolustuskeinoja stressitilanteissa sekä häiriötiloissa.

Lisätietoa

  1. Arajärvi T. Hyvä lapsuus vauvasta koululaiseksi. Ajatus kirjat 1999.
  2. Broberg A, Almqvist K & Tjus T. Kliininen lapsipsykologia. Edita 2005.
  3. Broberg A, Almqvist K, Risholm M P & Tjus T. Klinisk barnpsykologi: utveckling på avvägar 2. Natur Kultur Akademisk 2015.
  4. Eriksson, E. Hamburger. Lapsuus ja yhteiskunta. Gummerus 1993.
  5. Keltikangas-Järvinen L. Temperamentti – ihmisen yksilöllisyys. WSOY 2004.
  6. Keltikangas-Järvinen L. Pienen lapsen sosiaalisuus. WSOY 2012.
  7. Sinkkonen J. Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun? WSOY 2012.
  8. Sinkkonen J. Kiintymyssuhteet elämänkaaressa. Duodecim 2018.
  9. Katso myös PregMind mobiilisovellus raskausajan ja vanhemmuuden henkiseen hyvinvointiin.