Miksi peniksen pää punoittaa?

Yleinen lääkärissäkäynnin syy pikkupojilla on punoittava peniksen pää. Tavallisimmin esinahan kärki on punoittava, mutta muu peniksen iho on normaali eikä esinahan alta valu eritettä. Kyse on tällöin melko harmittomasta ärsytyksestä, jota voivat aiheuttaa vaippa ja sen eritteet sekä isommilla pojilla peniksen mekaaninen ärsytys. Tilannetta voi hyvin seurata muutaman päivän, sillä punoitus rauhoittuu yleensä itsestään.

Mikäli koko peniksen pää punoittaa ja esinahan alta valuu märkää, kyse on esinahan alaisesta bakteeri-infektiosta eli balaniitista. Tällöin on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle hoito-ohjeiden ja lääkityksen saamiseksi. Balaniittia hoidetaan kylvetyksin ja antibiooteilla, joita voidaan annostella paikallisesti tippoina tai suun kautta riippuen tulehduksen vaikeudesta.

Mitä ahtaalle esinahalle tehdään?

Suomessa vastasyntyneille pojille ei tehdä ympärileikkausta eli esinahan poistoa, koska siihen ei ole lääketieteellisiä perusteita. Esinahka suojaa penistä. Toisin kuin aikuisilla miehillä esinahka ei pienillä pojilla yleensä ole vedettävissä taaksepäin, sillä esinahan aukko on pieni ja esinahka on osittain kiinni alustassaan. Kaikilla vastasyntyneillä voidaankin katsoa olevan ahdas esinahka eli fimoosi. Se tulee kuitenkin väljemmäksi ensimmäisten vuosien aikana niin, että 3-vuotiailla esinahka jo useimmiten avautuu hyvin eikä estä virtsankulkua.

Osalla esinahan aukko on kouluiässäkin pieni ilman minkäänlaista haittaa. Esinahan ja terskan väliset kiinnikkeet häviävät hitaasti niin, että vielä 10–13-vuotiailla pojilla esinahka on usein kiinni alustassaan. Esinahkaa ei tule väkisin vetää taaksepäin, sillä se voi johtaa kiinnikkeiden verenvuotoon ja arpeutumiseen.

Murrosikään tultaessa esinahkaan liittyvät ongelmat kuitenkin häviävät itsestään lähes poikkeuksetta. Niinpä poikalapsen ympärileikkausta tarvitaan ani harvoin. Tällaisia syitä ovat lähinnä toistuvat peniksen tulehdukset, virtsaumpi ja ns. parafimoosi, jolloin taakse vedetty esinahka muodostaa kireän renkaan terskan tyveen.

Mikä on laskeutumaton kives?

Poikasikiön kivekset muodostuvat vatsaontelon sisällä ja laskeutuvat sieltä kehityksen myötä nivuskanavia pitkin kivespussiin. Mikäli kives jää vatsaonteloon tai nivuskanavaan, se ei kehity kunnolla eikä tuota aikanaan siittiöitä. Neuvolassa tarkistetaan, että kivesten laskeutuminen on tapahtunut normaalisti.

Useimmiten ongelmana on ns. hyppivä kives, joka tuntuu kivespussin yläosassa ja saadaan käsittelyllä kivespussin pohjalle. Tämä on melko harmiton löydös, sillä ”hyppivä” kives yleensä laskeutuu oikealle paikalleen ennen murrosikää. Jos sen sijaan kives on pysyvästi väärässä paikassa, tarvitaan leikkaushoitoa. Tilannetta kutsutaan piilokivekseksi. Piilokivesten esiintyvyys vaihtelee iän mukaan. Vastasyntyneillä se on noin 7 % ja vuoden ikäisillä enää 1 %. Nykyisten suositusten mukaan piilokives leikataan ensimmäisen ikävuoden loppuun mennessä kivesten toiminnan turvaamiseksi.

Mitä tehdä kipeälle kivekselle?

Äkillinen kipu ja turvotus kivespussissa on harvinainen mutta vakava tilanne. Sen syynä voi olla kiveksen kiertyminen, joka saattaa johtaa kiveksen verenkiertohäiriöön ja hoitamattomana kiveksen vaurioitumiseen. Joskus syynä on kiveksen tai lisäkiveksen tulehdus ja toisinaan kivespussin ihon ärsytys. Myös nivustyrä voi aiheuttaa suolen liukumisen kivespussiin ja voimakkaan kivun.

Mikäli poikavauva itkee lohduttomasti ja kivespussi on turvoksissa tai isompi poika valittaa kipua kivespussin alueella, tulee aina hakeutua lääkäriin välittömästi. Kiveksen kiertymä edellyttää päivystysleikkausta.

Onko pikkutytöillä ”alapään vaivoja”?

Tytöillä valkovuoto on harvinaista ennen murrosikää. Leikki-ikäisillä tytöillä, jotka ovat hiljattain alkaneet hoitaa WC-käynnit itsenäisesti, emättimen vuotoa ja kutinaa saattaa joskus esiintyä. Ongelmana on tällöin se, että paperilla pyyhkiminen tapahtuu väärinpäin eli takaa eteenpäin, jolloin suolen bakteereja joutuu emättimeen ja seurauksena on lievä tulehdus. Hoidoksi useimmiten riittää, että paperilla pyyhkimisen tekniikka opetetaan lapselle huolellisesti.

Joskus harvoin emättimen suun kutinan ja vuodon syynä on kihomatotulehdus, joka vaatii lääkehoidon. Kolmas syy eritevuotoon leikki-ikäisellä tytöllä voi olla vierasesineen joutuminen emättimeen, jolloin helposti syntyy märkäinen tulehdus. Myös eräät hormonaaliset ongelmat voivat aiheuttaa emätinvuotoa. Ennen murrosikää ilmaantuva emätinvuoto on aina peruste lähteä lääkäriin.

Miten yleistä kastelu on?

Virtsarakon toiminnan hallinta on monimutkainen taito, jonka lapsi oppii yleensä 4 vuoden ikään mennessä. Virtsan karkaamista yöaikaan eli yökastelua esiintyy 40 %:lla 3-vuotiaista, 10 %:lla 6-vuotiaista ja 3 %:lla 12-vuotiaista. Niinpä viisivuotiailla ja sitä nuoremmilla yökastelua ei pidetäkään lääketieteellisenä ongelmana, vaikka se sitä perheelle saattaisi jo olla.

Yökastelun syytä ei tarkkaan tiedetä. Syynä voi olla se, että lapsi nukkuu sikeästi eikä herää rakosta tuleviin signaaleihin. Toisaalta yökastelijoilla on kuvattu vedenerityksen säätelyyn liittyvää kehitysviivettä. Taipumus yökasteluun on periytyvää; toinen lapsen vanhemmista on usein ollut yökastelija pienenä. Aina on syytä korostaa, että lapsi ei kastele tahallaan, eikä rankaisu opeta lasta kuivaksi. Vaipan käyttöä ei ole syytä pelätä. Se helpottaa lapsen hoitoa, eikä hidasta kuivaksi oppimista.

Milloin yökastelun vuoksi lääkäriin?

Jos 5-vuotiaalla on jatkuvaa yökastelua, on syytä ottaa yhteys lääkäriin. Asiasta voi toki keskustella jo neuvolan 4-vuotiskäynnillä. Tavallisen yökastelun hyvä hoito on kasteluhälytin, joka hälyttää aina, kun yöasu alkaa kostumaan. Lapsi opetetaan näin reagoimaan virtsahätään. Kasteluhälytinhoito on tehokas valtaosalle (70 %:lle) yökastelijoista.

Toinen hoitomuoto on desmopressiini-hormonin anto. Illalla otettuna lääke tehokkaasti estää yökastelun. Sitä voidaan käyttää kotioloissa lääkärin ohjeiden mukaisesti ja tarvittaessa esim. yökylään tai leireille mentäessä. Lääkkeen anto voidaan myös yhdistää kastelupatjan käyttöön. Desmopressiini-hormonin ohella hoidoksi on tarjolla virtsarakon toimintaan vaikuttavia lääkkeitä. Kastelun hoito on syytä keskittää yhdelle lääkärille, jonka kanssa mahdolliset lääkitysten annostelut ja kestot sekä muu seuranta sovitaan.

Mikä syynä päiväkasteluun?

Mikäli lapsi ei opi kuivaksi päiväsaikaan 4–5 vuoden ikään mennessä, asia on syytä ottaa esille lääkärissäkäynnillä. Jatkuvan päiväkastelun taustalla voi joskus harvoin olla virtsateiden tai hermoston rakennevika. Päiväkastelijoilla esiintyy myös häiriöitä virtsarakon toiminnan säätelyssä. Niinpä jatkuvaan päiväsaikaiseen kasteluun suhtaudutaan ”vakavammin” kuin pelkkään yökasteluun, ja lapsi lähetetäänkin herkästi ns. urodynaamisiin selvittelyihin lastensairaalaan. Lapsilla voi esiintyä myös samanaikaisesti ulosteen ja virtsan pidättelyä ja siihen liittyvää virtsan karkailua.

Mitä on virtsan takaisinvirtaus?

Mikäli lapsella todetaan virtsatieinfektio, antibioottihoidon lisäksi hänet ohjataan tarvittaessa virtsateiden kuvantamistutkimukseen. Sen tulos on useimmiten normaali, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita.

Joskus infektion taustalta kuitenkin löytyy virtsateiden rakennevika tai ns. takaisinvirtaus eli refluksi. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sitä, että virtsaa virtaa ”väärään suuntaan” siten, että virtsarakkoon päässyt virtsa nouseekin ylöspäin virtsajohtimiin ja mahdollisesti munuaisiin. Normaalisti virtsarakkoon tullut virtsa kulkeutuu vain alaspäin virtsaputkeen. Virtsan takaisinvirtaus on tavallisimmin lievää, eikä aiheuta toimenpiteitä. Yleensä lievä refluksi myös häviää iän myötä, eikä siis ole vaaraksi munuaisille myöhemmälläkään iällä. Mikäli takaisinvirtaus on huomattava, lapsi otetaan aina lastensairaalan seurantaan.

Mikä on virtsateiden rakennevika?

Tärkein virtsatiepoikkeavuus on uretraläppä, jolloin poikavauvalla on virtsaputkessa limakalvopoimu estämässä virtsan kulkua. Ongelma voi tulla ilmi jo sikiöaikana, jolloin asiaan osataan varautua, mutta se voi ilmetä myös syntymän jälkeen huonona virtsaamisena ja virtsatieinfektiona. Normaalisti poikavauvalla on reipas virtsasuihku, minkä vanhemmat vaipan vaihdon yhteydessä helposti havaitsevat. Mikäli virtsantulo on huonoa, asiasta on syytä ottaa yhteys neuvolaan. Uretraläppä vaatii mahdollisimman varhaisen kirurgisen hoidon.

Virtateissä voi olla monia muitakin poikkeavuuksia, jotka vuosien kuluessa aiheuttavat häiriöitä munuaisten toimintaan. Tavallisia ovat virtsajohtimen ylä- tai alapään ahtaumat, joista ensimmäinen voi aiheuttaa toistuvia vatsa- tai kylkikipuja. Joskus toisesta munuaisesta lähtee kaksi virtsajohdinta, joista toinen ei kiinnitykään virtsarakkoon vaan alemmaksi virtsateissä ja aiheuttaa näin virtsan jatkuvan valumisen. Virtsatiepoikkeavuudet usein altistavat virtsatieinfektioille, ja niinpä virtsatieinfektion sairastaneille pienille lapsille tehdäänkin virtsateiden röntgentutkimuksia.

Verta virtsassa – mitä tehdä?

Mikäli lapsen virtsaan ilmaantuu verta, tulee ottaa yhteys joko neuvolaan tai lääkäriin. Mikäli verta on todettavissa vain kirkkaana viiruna vaipassa tai pikkuhousuissa, kyse on tavallisesti melko harmittomasta ja itsestään parantuvasta virtsaputken suun limakalvorikosta. Jos virtsa on värjäytynyt tasaisesti (ruosteenruskea), veri on peräisin ylempää virtsateistä. Veri voi myös ilmetä virtsasuihkun alussa tai lopussa.

Veren alkuperän selvittely edellyttää sairaalan poliklinikalla tehtäviä tutkimuksia. Usein kyse on ohimenevästä virtsarakon virustulehduksesta tai tilapäisestä limakalvovauriosta, mutta taustalta voi myös löytyä virtsatietulehdus tai muu merkittävä munuaissairaus.

Joskus imeväisikäisen vaippa värjäytyy punertavaksi ilman, että kyse on verivirtsaisuudesta. Eräät virtsan suolat voivat nimitäin aiheuttaa punerruksen. Tilanne voidaan tarkistaa helposti ns. liuskakokeella. Joskus ongelmana on se, että virtsa on väriltään täysin normaalia, mutta mikroskooppitutkimuksessa tai liuskakokeessa todetaan virtsassa punasoluja.

Vähäinenkin verivirtaisuus edellyttää tutkimuksia, sillä syyksi voi osoittautua merkittävä vaiva. Toisaalta pienellä osalla lapsista ilmenee lievää verivirtsaisuutta ilman, että kyse on sairaudesta. Useimmiten tällöin sama löydös on todettavissa toisella vanhemmista ja kyse onkin periytyvästä ominaisuudesta.

Entä valkuaisvirtsaisuus?

Virtsassa on normaalisti hyvin niukasti valkuaisaineita eli proteiineja. Mikäli virtsan liuskakokeessa todetaan merkittävä määrä valkuaista, asia on syytä aina selvittää, sillä taustalta voi paljastua hoitoa vaativa munuaissairaus. Jos valkuaisvirtsaisuus on hyvin voimakasta, seurauksena voi olla turvotusta esimerkiksi kasvoissa ja alaraajoissa sekä painonnousua. Kyse on tällöin lapsuusiän yleisimmästä munuaissairaudesta eli ns. ”minimal change” -nefroosista, joka useimmiten vaatii aluksi sairaalahoidon. Lievä valkuaisvirtaisuus ei aina ole merkki sairaudesta vaan voi olla myös lapsen ”ominaisuus”. Tähän johtopäätökseen päätyminen edellyttää kuitenkin lasten munuaislääkärin arviota.

Miten munuaissairaus ilmenee?

Munuaissairaudet ovat lapsilla harvinaisia virtsatieinfektioita lukuun ottamatta. Toisaalta ne voivat joskus ilmetä yllättäen, kun lääkäriin on lähdetty jonkin muun vaivan vuoksi. Äkillinen munuaissairaus, kuten myyräkuume tai muu munuaistulehdus, voi nimittäin aiheuttaa kuumetta, päänsärkyä, väsymystä tai vaikkapa selkävaivaa. Niinpä virtsan ja eräiden verikokeiden tutkiminen kuuluu lääkärin tekemiin tutkimuksiin aina silloin, kun esimerkiksi kuumeen syy on epäselvä.

Harvinaiset krooniset munuaissairaudet saattavat ilmetä vielä salakavalammin esimerkiksi koulun terveystarkastuksissa. Löydöksenä voi olla huono kasvu, anemia, korkea verenpaine tai poikkeava virtsan liuskakoe. Lapsi voi tuntea itsensä täysin terveeksi, vaikka munuaisen vajaatoiminta olisi jo edennyt melko pitkällekin. Niinpä neuvolan ja koulun terveystarkastukset ovat edelleen tärkeitä, vaikka ne kuntien säästöohjelmissa ovatkin uhattuina.