Helikobakteerin esiintyvyys on vähentynyt Suomessa hygieenisten olojen paranemisen myötä. Kehitysmaissa noin 80 %:lla aikuisista on helikobakteeri. Suomessa vanhemmissa ikäluokissa, jotka viettivät lapsuutensa vähemmän hygieenisissä oloissa, yli puolella löytyy helikobakteeria, 30–50-vuotiaista noin neljäsosalla ja vuoden 1990 jälkeen syntyneillä vähemmän kuin yhdellä kymmenestä.
Ulostetesti (F-HepyAg)
Ulostetestiä (F-HepyAg) varten tarvitaan ulostenäyte. Ripuliuloste ei kelpaa näytteeksi. Mahalaukun limakalvolta irtautuvia bakteereita joutuu mahan sisällön joukkoon, ja ne kulkeutuvat koko suoliston läpi. Ne eivät selviä hengissä pitkältä matkaltaan, sillä ruoansulatusentsyymit käyvät niiden kimppuun. Siksi ulosteesta ei voi viljellä eläviä helikobakteereita. Ulosteesta löytyy kuitenkin bakteerin kappaleita, jotka voidaan tunnistaa. Jos helikobakteereita on mahalaukussa melko vähän, tulos voi olla virheellisesti negatiivinen. Vasta-ainetutkimus verinäytteestä on tällöin luotettavampi. Väärä negatiivinen tulos voi johtua myös haponestolääkityksestä tai antibioottihoidosta. Happosalpaajahoito pitäisi lopettaa kaksi viikkoa ja antibioottihoito neljä viikkoa ennen helikobakteeritestausta. Häätöhoidon tuloksen varmistamiseksi testi tulee tehdä aikaisintaan kuukauden kuluttua hoidosta.
Helikobakteerin hengitystesti (Pt-Hepy-R)
Hengitystesti perustuu bakteerin kykyyn hajottaa tehokkaasti ureaa ammoniakkiyhdisteeksi ja hiilidioksidiksi. Henkilö nauttii isotoopilla merkittyä ureaa, ja myöhemmin kerätään uloshengitysilmaa tutkittavaksi. Jos hengitysilmassa on isotooppia sisältävää hiilidioksidia, mahassa on helikobakteereja.
Jos bakteereita on vain vähän, tulos voi jäädä virheellisesti negatiiviseksi. Tällöin ulostetesti tai vasta-ainetutkimus verinäytteestä on luotettavampi. Väärä negatiivinen tulos voi johtua myös haponestolääkityksestä tai antibioottihoidosta. Protonipumpunestäjien, vismuttivalmisteiden ja antibioottien käyttö pitäisi lopettaa kaksi viikkoa ennen hengitystestiä. Vuorokautta ennen ei saa käyttää suolahapon estäjiä, suolen liikkuvuuteen vaikuttavia lääkkeitä, ns. antasideja tai limakalvon suoja-aineita.
Seurantanäyte hoidon onnistumisen varmistamiseksi otetaan aikaisintaan neljän viikon kuluttua hoidon loppumisesta
Seerumin helikobakteeri-vasta-aineet (S-HepyAb)
Helikobakteereita vastaan syntyy vasta-aineita, jotka kiertävät veressä. Nämä voidaan mitata verinäytteestä. Vasta-ainetutkimuksessa verestä mitataan kaksi eri vasta-ainetyyppiä, vasta-aine A (immunoglobuliini A eli IgA) ja vasta-aine G (IgG). Normaalisti IgA:n ja IgG:n pitoisuudet ovat alle 10 U/ml (HUSLAB viitearvo). Korkeampi arvo viittaa helikobakteeri-infektioon, jos ei ole tehty häätöhoitoa.
Helikobakteerin häätöhoidon jälkeen vasta-aineiden määrä veressä vähenee hitaasti. Vasta-aineiden pitoisuus voi olla koholla monia vuosia onnistuneen hoidon jälkeen. Jos vasta-aineiden laskua käytetään häätöhoidon onnistumisen mittarina kannattaa ne tarkistaa vasta noin puolen vuoden kuluttua hoidosta. Vasta-aine pitoisuudet laskevat tässä ajassa merkittävästi, jos hoito on onnistunut. Vertaamalla arvoa ennen hoitoa otettuun arvoon voidaan arvioida hoidon onnistumista, vaikka pitoisuus säilyykin koholla.
Happosalpaajalääkkeet tai antibiootit eivät vaikuta vasta-ainepitoisuuksiin ja niiden käyttöä ei tarvitse lopettaa tämän testin yhteydessä.
