Ilmanraikastimet eivät poista hajua, ne vain peittävät sen. Siksi riskejä niiden käytöstä on turha ottaa.
Ilmanraikastimien toiminta perustuu hajuaistin huijaukseen. Nenää voidaan huijata olemaan haistamatta pahanhajuisia aineita, jos sille tarjotaan ylimäärin ärsykettä levittämällä ilmaan aromaattisia tuoksuja. Tekniikka on sama kuin Ranskan hovissa 1600-luvulla käytetyillä runsailla hajuvesillä. Kun ei oma haju kovin säästeliään peseytymiskulttuurin takia ollut kovin hyvä, se piti peittää runsailla hajuvesillä.
Hajujen kumoaminen ja peittäminen
Hajun peittämiseksi on pyritty löytämään erityisiä pareja, niin että tietyntyyppinen haju voitaisiin "kumota" toisella määrätyllä hajulla. Tällaisia pareja ovat esimerkiksi skatoli (ulosteen pahanhajuinen yhdiste) ja kumariini (useissa kasveissa oleva hiukan vaniljanhajuinen hajuaine) sekä voihappo (härskiintyneen voin haju) ja katajaöljy. Nämä eivät vaikuta millään lailla toisiinsa, vaan pahanhajuinen aine on edelleen aivan samoina pitoisuuksina ilmassa, mutta toinen haju estää nenää aistimasta sitä. Ei ole tiedossa, millainen fysiologinen mekanismi tämän takana on, joten "parien" löytäminen on puhtaasti kokemusperäistä. Jos käytetyllä yhdisteellä on selvä oma hajunsa, puhutaan hajun peittämisestä. Käytännössä hajun "kumoamisella" tai "peittämisellä" ei liene kovin suurta eroa.
Teollisessa käytössä on erilaisia teknisiä laitteita, joilla ilmanraikastimia levitetään, mutta kotioloissa käytettyjä tapoja ovat spraypullot, joista ainetta suihkutetaan ponnekaasun kanssa ilmaan, tai puikot tai tabletit, josta aineita haihtuu vähitellen ilmaan. Jälkimmäisiä näkee usein WC:n "raikastimina".
Aineita lukuisia
Käytetyt aineet ilmanraikastimissa voivat olla terpeenejä, kasviöljyjä tai muita hajusteina muutenkin käytettäviä aineita, joissa on usein alkoholi-, aldehydi-, tai esterirakenteita. Teollisuusympäristöissä voidaan käyttää aika yksinkertaisia, halpoja aineita kuten asetofenonia, bentsaldehydiä tai metyylibentsoaattia. Joskus käytetään myös tahallisia valehajuja, esimerkiksi muovihuonekalut voidaan varustaa nahan hajulla. Yhdysvalloissa voidaan myytävä käytetty auto suihkuttaa "uuden auton hajulla".
Ilmanraikastimia ei pidä sekoittaa henkilökohtaisiin deodorantteihin tai antiperspirantteihin. Deodorantit ovat antiseptisiä aineita, joiden tarkoituksena on estää bakteerien kasvu esim. kainaloissa, niin että hiessä olevat aineet eivät härskiintyisi ja alkaisi haista pahalta. Aikaisemmin yleisesti käytetty antisepti oli heksaklorofeeni, joka on kuitenkin hermomyrkky ja sen käyttö on nykyään rajoitettu kirurgiseen käsien pesuun ja vastaaviin täsmätarkoituksiin. Nykyään deodoranteissa käytetään mm. kvaternaarisia ammoniumyhdisteitä. Antiperspirantit taas ovat yleensä alumiinisuoloja, jotka estävät hikoilua tukkimalla hikihuokoset.
Ilmanraikastimiin liittyy allergian mahdollisuus, jonka takia kunnollinen hygienia on huomattavasti luonnollisempi tapa hoitaa kodin hajuongelmia.
