Yleistä

Laskimotukoksen syyt

Laskimotukokseen ei aina löydetä syytä, mutta sen riskitekijöitä ovat

• aikaisemmin sairastettu laskimotukos tai keuhkoveritulppa
• suonikohjut
• vaikea tulehdussairaus
• sydämen vajaatoiminta
• lihavuus
• ehkäisypillerit tai muu estrogeenihormonihoito tai raskaus
• pitkittynyt vuodelepo, lentomatka
• luunmurtumat
• leikkaus
• syöpäsairaus
• perinnöllinen tukostaipumus.

Laskimotukoksen oireet

Pinnallisen laskimon tulppa (tromboflebiitti) aiheuttaa useimmiten paikallisen tulehduskipuoireen ja ihon punoituksen. Alaraajan syvän laskimotukoksen tyypilliset oireet ovat pohkeen turvotus, leposärky ja arkuus sekä kävellessä tuntuva kipu. Usein oireena on vain jokin näistä. Laskimoveritulppa voi olla myös kokonaan oireeton. Raskausaikana syvä laskimotukos kehittyy tyypillisesti vasempaan alaraajaan. Oireetonkin veritulppa voi suurentaa pohkeen ympärysmittaa.

Samantapaisia oireita voi esiintyä muistakin syistä, minkä vuoksi kuvatut oireet eivät aina merkitse veritulppaa.

Laskimotukoksen tutkimukset ja hoito

Laskimo- tai keuhkoveritulppaa epäiltäessä on syytä hakeutua päivystysvastaanotolle tai ainakin soittaa Päivystysapuun (116117). Veritulpan mahdollisuutta voidaan tutkia muun muassa erityisellä verikokeella (D-dimeeri, P-FiDD). Luotettavimmin syvä laskimotukos voidaan kuitenkin todeta tai poissulkea laskimoiden ultraäänitutkimuksella eli kaikukuvauksella.

Hoito tukoksia estävällä lääkkeellä aloitetaan välittömästi. Lievemmissä tapauksissa pelkkä suun kautta annettava lääke riittää hoidoksi alusta alkaen. Joskus voidaan tarvita aluksi liuotus- ja/tai katetritoimenpidehoitoa sairaalassa. Syvän alaraajalaskimotukoksen hoidossa käytetään usein myös tukisukkaa tai -sidosta. Antikoagulaatiohoito jatkuu tavallisesti 3–6 kuukautta. Pidempää ja jopa pysyvää hoitoa tarvitaan, jos laskimotulpan uusiutumisvaara on suurentunut.

Syvissä alaraajan laskimoissa oleva laskimotulppa yleensä paranee hoidon avulla, mutta joskus seurauksena voi olla pysyviä häiriöitä laskimoiden toiminnassa (laskimovajaatoiminta, posttromboottinen oireyhtymä). Tällöin suonikohjujen, säärihaavan ja muiden oireiden vaara suurenee.

Laskimotukosten ehkäisy

Terveydenhuollossa käytetään ennalta ehkäisevää hepariinihoitoa laskimotulppien ehkäisemiseksi silloin, kun tulppariski on selvästi suurentunut. Suurehkojen leikkausten yhteydessä sairaaloissa käytetään noin viikon kestävää hepariinihoitoa. Ehkäisevää hepariinihoitoa annetaan etenkin sydän- ja syöpäpotilaille, jos potilas joutuu olemaan vuoteessa useita päiviä. Raskaana olevat tarvitsevat hepariinihoitoa silloin, kun heillä on ollut veritulppa aikaisemman raskauden yhteydessä tai riski on muista syistä suurentunut. Vuodepotilaille voidaan antaa mekaanista alaraajojen pumppuhoitoa tukosten ehkäisemiseksi.

Jokainen voi pienentää laskimotulppien vaaraa välttämällä pitkään istumista. Esimerkiksi pitkillä auto- tai lentomatkoilla kannattaa nousta aika ajoin jaloittelemaan. Näissä tilanteissa suositellaan myös välttämään kiristäviä vaatteita, juomaan riittävästi vettä ja liikuttelemaan jalkoja.

Jos veritulpan riski on suurentunut perinnöllisen geenimuutoksen takia (ks. Perinnöllinen verisuonitukos (veritulppa)) tai muusta syystä, on syytä käyttää pitkillä lentomatkoilla hoitosukkia. Valtimotukosten ehkäisyyn käytetty asetyylisalisyylihappo ("aspiriini") ilmeisesti ehkäisee myös laskimotulppia.

Suuren tukosvaaran potilaille lääkäri voi määrätä kerta-annoksena pienimolekyylistä hepariinia pitkille (yli 6 tuntia kestäville) lentomatkoille, jos potilaalla ei ole jatkuvaa antikoagulanttilääkitystä.

Jos perinnöllisistä tai muista syistä veritulppien vaara on suuri, käytetään jatkuvaa antikoagulanttihoitoa uusien tukosten ehkäisemiseksi. Estohoito voi lisätä verenvuodon vaaraa. Vuotoriski on yleensä suurin ensimmäisen hoitokuukauden aikana.