Kohdun olosuhteista johtuvat jalkateräongelmat

Jalkaterän virheasennot ovat tavallisia vastasyntyneillä. Useimmat niistä johtuvat ahtaista olosuhteista kohdussa, eivätkä jalkaterän rakenteellisesta ongelmasta. Yksi tavallisimmista jalkaterän ”pakkausvirheasennoista” on niin sanottu metatarsus adduktus tai metatarsus varus, jossa jalkaterän etuosa on kääntynyt sisäänpäin jalkapöydän luiden nivelten kohdalta. Useimmiten asento palautuu normaaliksi itsestään ilman hoitoa, joskus pitkittyessään virheasento voi vaatia kipsihoitoa.

Metatarsus adduktuksen lisäksi tavallinen virheasento on niin kutsuttu calcaneovalgus, jossa jalkaterä on kääntynyt ulos- ja ylöspäin kohti säärtä niin, että se on kevyesti painettavissa säären etupintaa vasten. Jalkaterän ojennus on samalla rajoittunut. Virheasento korjaantuu itsestään. Usein fysioterapeutti ohjaa perheelle venyttelyharjoituksia, joilla nopeutetaan asennon palautumista normaaliksi.

Jalkaterän rakenteellisia ongelmia

Jalkaterän synnynnäisistä, rakenteellisista ongelmista tavallisin on kampurajalka. Ongelmana on jalkaterässä oleva telaluu (talus), joka on sikiökehityksen aikana asettautunut virheasentoon. Tämän lisäksi jalkaterän jännerakenteet ovat kireät, kantapää nousee korkealle ja akillesjänne jää lyhyeksi. Kampurajalka on useimmiten nähtävissä jo rakenneultraäänessä. Joskus jalkaterän asento näyttää kampurajalalta, mutta vauvan syntyessä virheasento on pois painettavissa ja tällöin kyseessä on ollut kohdun ahtaista olosuhteista johtuva pakkausvirhe. Todellinen, jäykkä kampuravirheasento on todettavissa yhdellä tuhannesta vastasyntyneestä. Sen syntymekanismi on tuntematon, mutta kampurajalka on kuvattu jo luolamaalauksissa, joten se on ihmiselle tyypillinen rakennepoikkeama. Suurin osa lapsista, joilla todetaan kampurajalka tai kampurajalat, ovat muuten täysin terveitä. Joskus kampurajalka on osa oireyhtymää.

Kampurajalan hoitomenetelmä on toistokipsaus, jolla palautetaan telaluu paikoilleen ja saadaan jalkaterän etuosa korjattua. Kantapään paikalleen saamiseksi joudutaan usein tekemään akillesjänteen pidennys. Kipsauksen ja akillesjänteen pidennyksen jälkeen jalkaterän asentoa ylläpidetään tankokengillä (kenkien välissä on tanko, joka pitää jalkaterien asennon pienessä ylikorjausasennossa). Kampurajalka on tavallisesti hieman pienempi kuin terve jalkaterä, usein pohje on hiukan kapeampi ja joskus todetaan myös pieni alaraajojen pituusero. Kampurajalan toiminnallinen ennuste on hyvä, useimmiten jalkaterä on kivuton ja mahdollistaa kaiken liikunnan harrastamisen.

Talus vertikalis eli synnynnäinen keinutuolijalka on myös telaluun (talus) aiheuttama rakennepoikkeama. Sen esiintyvyys on ainakin kymmenen kertaa vähäisempi kuin kampurajalan. Jalkaterä on sananmukaisesti keinutuolimainen, koska telaluu on suuntautunut kohti jalkapohjaa. Jalkaterän ojennus on puutteellinen ja jalkaterä on kokonaisuudessaan jäykkä. Telaluun hoito alkuvaiheessa on toistokipsaus, mutta se vaatii aina myös jalkaterän leikkauksen ja nykykäsityksen mukaan jatkohoitona myös tankokenkähoidon.

Latuskajalka

Matala jalkaholvi eli latuskajalka on yleensä fysiologinen, vaaraton ilmiö. Vauvoilla ei ole näkyviä jalkaholveja ja pienillä lapsilla matala jalkaholvi on erittäin yleinen. Jalkaholvi alkaa kehittyä lapsen oppiessa kävelemään, ja kehitys jatkuu koko kasvuiän. Joillakin jalkaholvi jää matalaksi normaalisti seisoessa, mutta kaari muodostuu hyvin varpaille noustessa. Jos jalkaterät ovat kivuttomat, ei mitään hoitoa tarvita.

Joskus jalkaterän luut ovat kiinni toisissaan, ja silloin jalkaterä saattaa alkaa kipuilla kymmenen ikävuoden tienoilla. Tällöin lapsen noustessa varpailleen jalkaholvi ei muodostu ja liikkuessa jalkaterä kipeytyy. Yhteenliittymä näkyy tavallisesti röntgenkuvassa, yleisimmin yhteenliittymä sijaitsee kantaluun ja veneluun välissä. Mikäli kipu ei häviä levolla, voidaan yhteenliittymä avata kirurgisesti.

Muita kivuliaan latuskajalan syitä voivat olla niveltulehdus, jalkaterän lisäluun rasituskipu, osteokondroosi eli luun ja ruston kasvu- ja kehityshäiriö, jossa nivelalueen luutuminen häiriintyy kasvuvaiheessa, sekä hyvänlaatuiset luukasvaimet tai rasitusmurtuma.

Varpaiden poikkeavuudet

Varpaiden poikkeavuuksista tavallisimpia ovat monivarpaisuus (polydaktylia) ja kaksoisvarpaisuus (duplikaatio). Nämä molemmat ovat melko yleisiä löydöksiä, eikä niille välttämättä tarvitse tehdä mitään. Jos kenkien vallinnassa on ongelmia, voidaan jalkaterästä joutua poistamaan koko ylimääräinen säde ja varvas.

Syndaktylia eli räpylävarpaisuus tarkoittaa tilaa, jossa varpaiden väliin on jäänyt ihokannas. Useimmiten ihokannas sijaitsee kakkos- ja kolmosvarpaan välissä. Kyseessä on kosmeettinen muutos, eikä sille kannata tehdä kirurgisesti mitään.

Yhtä vaarattomia ovat käyrät ja ristikkäiset varpaat vastasyntyneellä. Useimmiten varpaat asettuvat riviin itsekseen, vain poikkeustapauksissa tarvitaan myöhemmässä iässä kirurgiaa jännepidennyksien muodossa. Ratsastava pikkuvarvas saattaa nousta nelosvarpaan päälle ja siitä saattaa myöhemmässä kävelyiässä olla haittaa, jolloin se saattaa vaatia kirurgisia toimenpiteitä.

Länkisääret ja pihtipolvet

Alaraajojen normaaliin kehitykseen kuuluu symmetriset länkisääret, pihtipolvet sekä jalkaterien sisään- tai ulospäin kääntyminen. Vastasyntyneellä on länkisääret, jotka suoristuvat tavallisesti noin puoleentoista ikävuoteen mennessä. Jalkaterien sisäänpäin kääntyminen 1–2 vuoden iässä lisää länkisäärivaikutelmaa. Puolentoista vuoden iän jälkeen polvikulma pienenee, jolloin lapselle kehittyy pihtipolvet. Suurimmillaan pihtipolvet ovat noin kolmen ikävuoden iässä, jonka jälkeen pihtikulma polvissa vähenee hitaasti kouluikään mennessä.

Osalle lapsista jää jonkinasteiset pihtipolvet tai länkisääret. Alaraajojen akseleihin vaikuttaa voimakkaasti perintötekijät. Pienen lapsen alaraajojen asentoon kannattaa suhtautua rauhallisesti, kasvu korjaa suurimman osan asennoista. Jos lapsella on vielä 10-vuotiaana reilut pihtipolvet, on syytä hakea neuvoja. Samoin jalkojen epäsymmetrinen länkisäärisyys tai pihtipolvisuus tulisi selvittää jo heti varhaisessa vaiheessa.

Kävely jalkaterät sisään- tai ulospäin kääntyneenä tai varpailla kävely

Lapsen opittua kävelemään 1–2-vuotiaana saattavat jalkaterät olla kävellessä sisäänpäin kääntyneinä. Vaikka tämä usein huolestuttaa vanhempia, kyse on lähes poikkeuksetta itsestään korjaantuvasta ongelmasta. Virheasento ei yleensä johdu itse jalkateristä vaan on seurausta lonkan asennosta. Lapsen istuminen lattialla reidet yhdessä ja sääret ulospäin kääntyneinä ylläpitää kyseistä virheasentoa, ja niinpä lapsi onkin hyvä vieroittaa tästä istuma-asennosta. Päinvastainen ongelma eli jalkaterien osoittaminen poikkeuksellisen paljon ulospäin on harvinaisempi kuin jalkaterien sisäänpäin kääntyminen. Sekin on yleensä vaaraton ja itsestään korjaantuva ongelma. Jalkaterät saavuttavat oikean asentonsa useimmiten runsaan kahden vuoden iässä.

Myös varpailla kävely on valtaosalla lapsista harmiton tapa, joka liittyy kävelemisen oppimiseen ja häipyy itsestään noin puolen vuoden kuluessa. Jos varvaskävely on kuitenkin pysyvää, nilkan liike on selkeästi rajoittunut tai jos lapsella on muita poikkeavuuksia, on syytä puhua asiasta neuvolassa. Ongelma voi olla hermo- tai lihasperäinen ja vaatia lääkkeellistä tai kirurgista hoitoa.

Alaraajojen pituusero

Vauvoilla ja taaperoilla ei yleensä esiinny alaraajojen pituuseroa. Jos pituuseroa epäillään tai havaitaan, ovat syynä tavallisimmin lonkat, koska hoitamaton lonkkaluksaatio on tavallisin pituuseron syy vauva- ja taaperoiässä.

Jopa 70 %:lla aikuisista on pieni, alle 2 cm:n alaraajapituusero. Yli 2 cm:n pituuseroa pidetään kasvun lopulla merkittävänä, ja sen ajatellaan altistavan ontumiselle ja selkävaivoille. Kun pituusero on pieni, eikä sille ole löydettävissä erityistä syytä, voidaan esimerkiksi 1,5 cm:n pituusero tarvittaessa tasoittaa 0,8 cm:n korokkeella. Yleensä pituuserosta kompensoidaan puolet. Alaraajojen pituusero tutkitaan tavallisesti vasta 10 ikävuoden jälkeen. Mikäli pituuseroa on alle 3 cm, harkitaan pidemmän alaraajan pituuskasvun hidastamista tai pysäyttämistä, jotta kasvun loputtua alaraajat ovat saman pituiset. Mikäli pituusero on merkittävästi suurempi, harkitaan lyhyemmän raajan pidennystä.