Jalkaterän rakenneviat

Jalkaterän virheasennot

Jalkaterän virheasennot ovat melko yleisiä vastasyntyneillä ja imeväisillä. Ne johtuvat usein raskaudenaikaisista ahtaista olosuhteista kohdussa.

Tavallisin jalkaterän virheasento on ulospäin kääntynyt kantajalka eli pes calcaneovalgus, jossa jalkaterä on kääntynyt ylös- ja ulospäin pitkin säären etupintaa. Tällainen asento todetaan jopa 15 %:lla vastasyntyneistä lapsista. Jalkavoimistelu ja joskus lastahoito ovat tämän virheasennon paras hoito. Tila paranee yleensä 2–4 kuukaudessa.

Kampurajalka (pes equinovarus) on sen sijaan virheasento, joka vaatii aina hoitoa. Se on todettavissa yhdellä tuhannesta vastasyntyneestä. Kampurajalka syntyy monen perinnöllisen ja ympäristötekijän yhteisvaikutuksesta. Joskus se on osa oireyhtymää (esim. CP-vamma). Vika voi olla tois- tai molemminpuolinen. Virheasento syntyy jo varhain sikiöaikana, ja se on todettavissa raskauden ultraäänitutkimuksissa. Siinä jalkaterä on vääntynyt sisään- ja taaksepäin, eikä asento ole korjattavissa jalkaterää vääntämällä. Kampurajalka edellyttää lastenkirurgista hoitoa toistokipsausmenetelmällä, jolla aikaansaadaan hyvin toimiva ja kivuton jalka yli 90 %:lla potilaista. Kampurajalka todetaan jo synnytyssairaalassa, josta käsin hoito järjestetään.

Lapsen opittua kävelemään 1–2-vuotiaana saattavat jalkaterät olla kävellessä sisäänpäin kääntyneinä. Vaikka tämä usein huolestuttaa vanhempia, kyse on lähes poikkeuksetta itsestään korjaantuvasta ongelmasta. Virheasento ei yleensä johdu itse jalkateristä vaan on seurausta lonkan asennosta. Lapsen istuminen lattialla reidet yhdessä ja sääret ulospäin kääntyneinä ylläpitää kyseistä virheasentoa, ja niinpä lapsi onkin hyvä vierottaa tästä istuma-asennosta. Päinvastainen ongelma eli jalkaterien osoittaminen poikkeuksellisen paljon ulospäin on harvinaisempi kuin jalkaterien sisäänpäin kääntyminen. Sekin on yleensä vaaraton ja itsestään korjaantuva ongelma. Jalkaterät savuttavat oikean asentonsa useimmiten runsaan kahden vuoden iässä.

Myös varpailla kävely on valtaosalla lapsista harmiton tapa, joka liittyy kävelemisen oppimiseen ja häipyy itsestään. Jos varvaskävely on kuitenkin pysyvää, nilkan liike on selkeästi rajoittunut, tai jos lapsella on muita poikkeavuuksia, on syytä hakeutua tutkimuksiin. Ongelma voi olla hermo- tai lihasperäinen ja vaatia lääkkeellistä tai kirurgista hoitoa.

Latuskajalka

Latuskajalka (lattajalka, pes planus) eli matala jalkakaari on yleinen pienillä lapsilla. Se on todettavissa vajaalla puollella 3−6 vuotiaista ja vielä noin joka viidennellä aikuisella. Tavallisimmin se ilmenee seistessä painon ollessa jalkaterien päällä. Silloin kun jalkaan ei varata, jalkaterä näyttää normaalilta. Yleensä lapsuudessa todettu latuskajalka korjautuu murrosikään mennessä itsestään.

Aiemmin latuskajalkaa pidettiin merkittävänä ongelmana, mutta nykyisin sen ei katsota vaativan hoitoa. Kun jalkapöytä on täysin laakea ja aiheuttaa lapselle vaivoja ja virheellisen kengän kuluman, tilanne on syytä arvioida asiantuntijan toimesta. Tilannearvio on paikallaan myös, jos latuskajalka on toispuolinen, myötäämätön tai kivulias. Kenkään voidaan tarvittaessa laittaa mittojen mukaan tehty ja vaivoja helpottava tukipohjallinen. Käsitykset tukipohjien hyödyllisyydestä käyvät kuitenkin ristiin. Tärkeätä on, että latuskajalkaa ei ylihoideta eikä iskosteta lapseen turhaa sairaudentuntoa.