Kuukautisia edeltävä oireyhtymä eli premenstruaalioireyhtymä (PMS) tarkoittaa ennen kuukautisia esiintyviä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haittaavat normaalia elämää.

PMS:n syytä ei tiedetä, mutta se liittyy säännölliseen kuukautiskiertoon. Ajatellaan, että normaaliin munasarjatoimintaan liittyvät hormonitasojen muutokset jostain syystä aiheuttavat poikkeavan vasteen keskushermostossa. Keskushermoston välittäjäaineilla, muun muassa serotoniinilla ja GABA:lla, uskotaan olevan osuutta oireyhtymän synnyssä.

Lieviä vaivoja ilmenee lähes kaikilla naisilla jossakin vaiheessa elämän varrella. Vaikeasta oireilusta kärsii 5–10 % naisista. Vaikeimmillaan oireet ovat 30–40 vuoden iässä, mutta menopaussin lähestyessä oireet lievittyvät ja jäävät pois vaihdevuosien jälkeen.

PMDD (premenstrual dysphoric disorder) on PMS:n vaikeampi muoto, jossa psyykkinen oireilu on pääosassa.

PMS-oireet

Oireet ilmestyvät kuukautiskierron loppupuolella, muutamasta päivästä viikkoon ennen kuukautisvuodon alkua. Oireet helpottavat kolmen–neljän päivän kuluessa kuukautisten alkamisesta. Tavallisimmat psyykkiset oireet ovat ärtyneisyys, masentuneisuus ja itkuherkkyys. Myös unettomuutta ja keskittymisvaikeutta voi esiintyä. Fyysisiä oireita ovat rintojen arkuus, rintojen turpoaminen, yleinen turvotus ja päänsärky. Oirekuva voi vaihdella kierrosta toiseen.

Tärkeintä on tunnistaa oireet ja yhdistää ne kuukautiskierron vaiheeseen. Oireiden esiintymistä kannattaa tarkkailla useamman kuukautiskierron ajan ja kirjata ne oirepäiväkirjaan. Koska PMS-oireiden syynä ei ole hormonaalinen häiriö, ei laboratoriotutkimuksia tarvita.

PMS-oireiden itsehoito

On hyvä ymmärtää ilmiön tausta ja normaalius. Asiasta on syytä puhua avoimesti perheen ja läheisten kanssa. Kevyt ruokavalio ja riittävä lepo ovat tärkeitä itsehoitokeinoja. Turvotuksia voi vähentää rajoittamalla suolan käyttöä. Kahvin ja alkoholin välttäminen ennen kuukautisia on hyväksi. Liikunta auttaa monia. Jotkut ovat saaneet apua akupunktiosta.

B6-vitamiini (pyridoksiini) voi olla hyödyksi psyykkisten oireiden hoidossa; annos on 50–100 mg päivässä 1–2 viikon ajan ennen kuukautisia. Joskus kalsium yksin tai D-vitamiinin kanssa, magnesium sekä yrteistä siveydenpuu (Vitex agnus-castus) voivat helpottaa oloa. Tulehduskipulääkkeet (esim. ibuprofeeni) tai parasetamoli helpottavat päänsärkyä, lihassärkyjä ja rintojen arkuutta.

Milloin lääkäriin?

Jos omat keinot eivät auta, voidaan kokeilla lääkehoitoja. On hyvä kirjata eri oireiden esiintyvyys suhteessa kuukautisvuotoon ennen lääkärin vastaanotolle menoa. Tässä apuna toimii PMS-oirepäiväkirja (kuva ). Siihen kirjataan oireet ja vuotopäivät kuukauden päivien mukaisesti. Oirepäiväkirjaa kannattaa pitää vähintään kahden kuukautiskierron ajan.

Kuva

Oirepäiväkirja kuukautisia edeltäviin oireisiin (PMS). Ruudukon yläreunassa ovat kuukauden päivät. Rengasta ne päivät, jolloin sinulla esiintyy kuukautisvuotoa. Kirjoita ruudukon vasempaan reunaan allekkain ne oireet, joista kärsit ennen kuukautisia. Kirjaa iltaisin kunkin oireen kohdalle kyseisen päivän tilanne esim. tummentamalla ruutu oireen voimakkuuden mukaan. Kokonaan tummennettu ruutu tarkoittaa voimakasta oiretta, osittain tummennettu lievää oiretta. Oirepäiväkirjaa kannattaa pitää vähintään kahden kuukautiskierron ajan. Kuvassa on esimerkki oirepäiväkirjan täyttämisestä. Tulostettava pdf-versio: .Lähde: Ranta V. Kun ennen kuukautisia kaikki ärsyttää. Suom Lääkäril 2008; 63(45): 3873–3878

Jos oireet eivät ole selvästi syklisiä eli kuukautiskiertoa noudattavia ja ovat jotenkin epätyypillisiä, voidaan vielä varmistaa, ettei taustalla ole kilpirauhasen vajaatoiminta (TSH-mittaus), anemia (pieni verenkuva) tai alkava menopaussi (FSH-määritys). Jos hankalin oire on rintojen kipuilu, kannattaa harkita rintojen ultraäänitutkimusta tai mammografiaa (ainakin yli 40-vuotiaalla naisella).

Tämän jälkeen voidaan suunnitella lääkityskokeilu. Kovin tehokasta lääkettä ei ole toistaiseksi kuitenkaan löytynyt. Jotkut naiset saavat apua ns. syklisestä keltarauhashormonista. Hormonikierukkakin näyttää jostakin syystä helpottavan PMS-oireita joillakin naisilla. Yhdistelmäehkäisypillerit auttavat osaa naisista, toisaalta joillekin alun perin oireettomille ne aiheuttavat sivuoireena PMS-tyyppisiä vaivoja. Voi olla hyödyllistä käyttää ehkäisypillereitä useampi jakso yhteen mittaan ja pitää taukoviikko esimerkiksi vain kolmen kuukauden välein.

Mielialalääkkeitä, ns. SSRI-lääkkeitä eli selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä, voidaan käyttää vaikeissa tilanteissa. Niitä voidaan käyttää joko syklisesti kuukautiskierron jälkipuolella tai jatkuvasti. Annokset ovat pienempiä kuin masennuksen hoidossa käytettävät. Jos hoito tehoaa, kannattaa 4–12 kuukauden kuluttua kokeilla sen lopettamista. Tarvittaessa hoito voidaan aloittaa uudelleen.

Hankalaan turvotukseen voidaan kokeilla pientä annosta nesteenpoistolääkettä (diureettia) muutamana päivänä.

PMS:n ehkäisy

Itse PMS-oireyhtymää ei voi ehkäistä, mutta oireiden haittaavuutta voi lievittää tietoisuus oireiden väliaikaisuudesta sekä hyvästä yleiskunnosta, unesta ja terveellisestä ravinnosta huolehtiminen. Jos raskauden ehkäisyyn on käytössä yhdistelmäpilleri, sitä voidaan käyttää useampi jakso yhteen mittaan ilman taukoja. Silloin kuukautiset ja niihin liittyvät vaivat tulevat harvemmin. Vaihdevuosien hormonihoitoon voi liittyä PMS-oireita, mutta tämä voidaan huomioida hoidon toteutuksessa.

Kirjallisuutta

  1. Ranta V. Premenstruaalioireyhtymä (PMS). Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 25.10.2021.
  2. Ranta V. Kuukautisia edeltävä oireyhtymä. Kirjassa: Tapanainen J, Heikinheimo O, Mäkikallio K, toim. Naistentaudit ja synnytykset. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2019, s. 86–90.
  3. Leminen H, Paavonen J. Kuukautisia edeltävä oireyhtymä ja dysforinen häiriö. Duodecim 2013;129(17):1756-63.