Tukkoisen nenän syyt

Tavallisimpia syitä nenän jatkuvaan tukkoisuuteen ovat ympärivuotinen allerginen nuha ja nenän polyypit eli varrelliset limakalvon liikakasvamat. Harvinaisempana syynä ovat nenän rakenneviat, erityisesti väliseinän vinous, mistä voi aiheutua jatkuvasti saman puolen tukkoisuus. Nenän limakalvojen kuivuminen pakkasella ja kuivassa huoneilmassa voi aiheuttaa tukkoisuuden tunnetta. Tupakoitsijan nenän tukkoisuuden syynä on usein tupakansavun aiheuttama nenän limakalvon ärsytys ja turvotus. Normaalistikin aamuisin nenän limakalvoilla esiintyy turvotusta, joka saattaa alkaa heti sängystä noustua, mutta helpottaa jonkin aikaa jalkeilla oltua. Monille tämä merkitsee huomattavaa tuhistelua ja nenän vetistä vuotamista aamuisin. Tällainen niin sanottu vasomotorinen nuha liittyy lämpötilan vaihteluihin.

Lyhyempikestoisista tai ajoittaisista syistä yleisin on siitepölykauteen rajoittuva heinänuha. Muita syitä ovat erityisesti kylmään vuodenaikaan liittyvä kuivan sisäilman ja kylmän ulkoilman aiheuttama nenän tukkoisuus, pitkäaikainen poskiontelotulehdus sekä joidenkin verenpaine- ja psyykenlääkkeiden tai nenän limakalvoja supistavien paikallislääkkeiden pitkäaikainen käyttö. Myös pitkäaikainen nenän kortisonihoito liian suurella annoksella voi aiheuttaa tukkoisuutta. Lapsilla nenän tukkoisuuden syynä voi olla suurentunut kitarisa tai nenään joutunut vierasesine.

Nenän tukkoisuuden itsehoito

Nenän tukkoisuuden syitä voi itse selvittää pohtimalla tukkoisuuden alkamisajankohtaa (liittyikö flunssaan, siitepölyaikaan, asuin- tai työpaikan vaihdokseen, lääkityksen aloittamiseen) ja esiintymistä (vuoden- ja vuorokaudenajan mukainen vaihtelu). Jos ilmeinen syy löytyy, se luonnollisesti tulisi poistaa tai lievittää sen vaikutusta. Selvästi tukkoisuutta aiheuttavia tekijöitä tulee välttää, eikä ilmeisten aiheuttajien jatkoselvittämiseksi tarvita esimerkiksi allergiatutkimuksia. Kylmän aiheuttamaa nenän tukkoisuutta voi vähentää käyttämällä talvella nenän edessä huivia tai muuta suojaa. Tupakoitsijan nenän tukkoisuuden hoito alkaa luonnollisesti tupakoinnin lopettamisesta.

Nenän limakalvon verisuonia supistavien aineiden lyhytaikaisella käytöllä voi tukkoisuus helpottaa, mutta pidempiaikainen käyttö aiheuttaa ja ylläpitää tukkoisuutta, eikä näitä lääkkeitä tule käyttää viikkoa kauemmin. Limakalvojen kuivumista voi hoitaa apteekista saatavilla A-vitamiinitipoilla.

Nenän huuhtelu apteekista saatavalla nenähuuhtelukannulla (ns. ”sarvikuono”) helpottaa pitkällisen tukkoisuuden oireita, olipa tukkoisuuden syynä mikä tahansa.

Milloin lääkäriin?

Tarkempiin tutkimuksiin on syytä hakeutua, jos nenän tukkoisuuden syy ei edellä kuvatuin keinoin selviä tai jos arvelee tukkoisuuden hoidon edellyttävän ammattihenkilön toimenpiteitä. Allergisen nuhan selvittely voi nuhan luonteen ja ilmenemisen pohdinnan lisäksi edellyttää allergiatutkimuksia, etenkin jos harkittavana on siedätyshoito tai on epäilys työperäisestä syystä tukkoisuuteen. Polyyppejä voidaan hoitaa nenään annosteltavilla kortisonisuihkeilla ja hankalissa tapauksissa polyyppien poistolla. Pitkäaikainen poskiontelotulehdus tarvitsee antibioottihoitoa ja mahdollisesti poskiontelopunktiota. Nenän rakenneviat voivat vaatia leikkausta. Jos tukkoisuuden arvellaan johtuvan lääkityksestä, tulee lääkityksen muutoksista neuvotella hoitavan lääkärin kanssa. Ilman selvää syytä jäävä nenän tukkoisuus voi olla hoidettavissa nenän kautta hengitettävillä kortisonisuihkeilla.

Ehkäisy

Taipumus allergiseen nuhaan on ainakin osittain perinnöllisiä, ja varsinaisten allergisten oireiden kehittyminen yksilötasolla on hankalasti ehkäistävissä ennakolta. Yhä enemmän on kuitenkin tutkimustietoa siitä, että laaja-alainen kosketus luonnon bakteereihin lapsuudessa kehittää immuunijärjestelmää monipuolisesti. Tällöin elimistö ei reagoi niin herkästi allergisin oirein (ks. ). Yhteisön tasolla ehkäisyssä on tärkeää valvoa tunnettujen ärsykkeiden (esim. tartratsiini) käyttöä elintarvikkeissa. Tupakoinnin välttäminen on erittäin tärkeää sekä hengitysteiden allergioiden että nenän tukkoisuuden ehkäisemiseksi.

Allergiseen nuhaan sairastuneiden tulee välttää oireita aiheuttavia tekijöitä. Asuin- ja työympäristössä tämä merkitsee oireita tuottavien pölyjen tai muiden hiukkasten vähentämistä. Myös ammatinvalinnassa on syytä ottaa huomioon allergiat.

Kirjallisuutta

  1. Vasomotor rhinitis. DynaMed Plus [Internet, vaatii käyttäjätunnuksen]. Ipswich (MA): EBSCO Information Services. 1995 - . Record No. 114903 (päivitetty 31.1.2020, luettu 18.1.2022).
  2. Haahtela T, Hanski I ym. Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi. Duodecim 2017;133:19–26
  3. Pirilä T. Tukkoinen nenä. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 9.12.2019.
  4. Papsin B, McTavish A. Saline nasal irrigation: Its role as an adjunct treatment. Can Fam Physician 2003;49():168-73. PMID: 12619739